Menu

Tänään on vuoden paras päivä

IMG_3192

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin, nyt (hoi!!). 
Seuraavat kaksi viikkoa (toim. huom. kuukautta), matkin Naantalin aurinkoo.
Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin, nyt.
(Kran Turismo, JVG)

Koepinkat on tältä lukuvuodelta korjattu, numerot annettu ja Gaudeamus igitur ja Suvivirsi  laulettu. On siis aika työntää paperipinkat, kansiot, oppikirjat ja sanakirjat kirjahyllyn perimmäiseen nurkkaan, sulkea työsähköposti ja laittaa laput verkkokurssien luukuille.
SULJETTU!
Seuraavan kerran paikalla kun säät ovat viilenneet  ja päivät pimenneet.

IMG_4346

IMG_4343-1
Ei enää temppuilevia tietokoneita, häliseviä koulun käytäviä, juoksuaskeleita tunnilta toiselle.
On aika kaivaa aurinkotuolit varastosta pölyttymästä, puristella jämät edelliskesän aurinkorasvoista, korkata skumppapullo ja sanoa KIPPIS kesälle.

IMG_4402
Tänään ei haittaisi vaikka aurinko menisi pilveen (mutta eipä se mene – loman kunniaksi siellä se porottaa),
tänään ei haittaa vaikka järvivesi hyytää (se on vieläkin nii-in kylmää!),
ei haittaa vaikka päässä jyskyttää eilisiltainen viini,
sillä nyt on vuoden paras päivä.

Nyt on päivä, jolloin kesä ALKAA, päivä jolloin kesän koko huumaava ihanuus on vielä edessä.
Lukemattomia laiskoja päiviä laiturilla, metsässä, kahviloissa, rannoilla, kujilla…

IMG_1081
Tänä kesänä suuntaan häliseviin kaupunkeihin, vuorille, merelle, järvien rannoille, festareille, jazzeille, rock-konsertteihin, oopperaan, maatilamatkoille, kesämökeille, mustikkametsään. Kokeilen suppausta Kalajoella, kerään sieniä mökkireissuilla, soudan Sulosaareen lettukahveille, ostan torilta litrakaupalla mansikoita, ahmin jäätelöä ja seikkailen Napoliin hullaantumaan pizzasta, ihmettelen Caprin kauneutta, hämmästelen Pompejiin kätkeytyvää historiaa.  Loikoilen sohvalla, katson sadetta ja hautaudun kirjojen alle tarinoiden vietäväksi.

IMG_4457
Nyt on nautittava tästä hetkestä, sillä juhannuksena alkaa jo ahdistaa. Kun päivät alkavat lyhentyä ja yöt pimentyä, tulee se ahdistava tunne: Kohta tämä loppuu, kohta on syksy. Minne ne kesäpäivät taas hupenivat?

Mutta tänään kaikki kesäpäivät ovat vielä edessä. Kalenterissa on monta tyhjää päivää odottamassa spontaaneja seikkailuja, tapaamisia ystävien kanssa, herkkuhetkiä ja huolettomia päiviä. Tyhjien päivien lisäksi kalenterissa on tietysti niitä kaikkein ihanimpia merkintöjä: reissupäiviä. Ensi viikoksi on merkitty niistä ensimmäinen. Ensi viikon kohdalla kalenterissani lukee Napoli ja Sorrento. Tästä se seikkailu taas alkaa!

IMG_1043
Tänään nostan maljan kesälle ja maistan palan (ja ehkä toisenkin, ja kolmannen ja…) kesää, siis palan kesän ensimmäistä mansikkakakkua.

Ihanaa kesää kaikille lukijoilleni!

PS. Oisko jollain hyvää vinkkiä, missä Porin lähistöllä (50 km:n säteellä) voisi majoittua Porin jazzien aikaan? Heh, pelkään kyllä pahoin, että kohta on jäljellä enää telttamajoituksia – jos sille teltallekaan löytää enää paikkaa.

 

 

 

 

 

About Author

Hei! Olen Heidi, luontoluksusta rakastava outdoor- ja luontokuvaaja sekä matkakirjoittaja. Blogissani kirjoitan erityisesti luonto- ja patikointireissuista sekä road tripeistä Suomessa ja maailmalla.

44 Comments

  • sarrrri
    31.5.2015 at 16:34

    Ihania tunnelmakuvia, varsinkin poijut! Pitäisiköhän sitä itsekin ryhtyä opettajaksi… 😀

    Reply
    • maailmanaarella
      31.5.2015 at 16:38

      Kiitos Sari <3. Opiskeluajan vakiolause oli, että tässä työssä on kolme hyvää puolta: kesä-, heinä- ja elokuu! Tässä vaiheessa vuotta sitä tosiaan kiittelee ammatinvalintaansa. Syksyn kiireillä taas miettii, mitä muuta voisi tehdä kuin opettaa… ;).

      Reply
  • voi miten ihania tunnelmia! itsellä on taas to-del-la huono päivä menossa, mutta postauksen positiivinen sävy piristi itseänikin <3

    Reply
  • Annika | travelloverblogi
    31.5.2015 at 17:03

    Melkein pitäisi avata skumppapullo tunnelmillesi! Todella kauniita kuvia. Ja ihanaa matkaa sinulle! Minun ensi viikkoni kohdalla lukee kalenterissa Bali.

    Reply
    • maailmanaarella
      31.5.2015 at 17:05

      Kiitos Annika! Ja vau, aika mahtavalta siis sunkin kalenteri näyttää. Bali on <3. Ihanaa matkaa myös sinulle!

      Reply
  • Anna Koskela
    31.5.2015 at 17:40

    Amalfin rannikko on ihana, voisin lähteä koska tahansa uudestaan mutta Sorrento…Noh pitää kai se nähdä kerran elämässään. Napolista pidin ja en pitänyt. Ainakin niitä varjoisia kujia sieltä löytyi ; – )

    Minun ensiviikon kalenterissa lukee, Milano-Parma-Lucca-Bologna-Portobello

    Hauskaa matkaa!

    Reply
    • maailmanaarella
      31.5.2015 at 17:44

      Sorrento on meillä tukikohta, josta sitten reissataan pitkin rannikkoa ja saaria… tai jos laiskottaa, makoillaan uima-altaalla :). Napoli on tosi kiinnostavaa nähdä, saa nähdä tykkäänkö! Upeita paikkoja sinullakin luvassa. Mahtavaa reissua!

      Reply
  • Jenna
    31.5.2015 at 18:25

    Mielettömiä kuvia! Ei yhtään hassummalta kuulosta nuo kesäsuunnitelmat 🙂 Napoli ja Sorrento on meilläkin yksi vaihtoehto tämän kesän reissuksi. Ensi viikolla kalenteri on täynnä töitä ja treenejä, mutta kesällä jaksaa porhaltaa.

    Reply
    • maailmanaarella
      31.5.2015 at 18:31

      Kiitos Jenna! Italiassa on tullut käytyä aika monta kertaa mutta Napoli ja Amalfinin rannikko on vielä mulle ihan uusia paikkoja niin on kyllä ihana päästä sinne suunnalle! Jaksamista sulle vielä ensi vkon kiireisiin!

      Reply
  • Anne | Metallia Matkassa
    31.5.2015 at 19:46

    Mukavaa kesää sinulle. Itsellä on viikko elokuussa lomaa. Muuten tulen olemaan 6-7 päivää viikossa töissä läpi kesän 😀 No, valintoja, valintoja.. 🙂

    Ihania kesäkuvia tässä postauksessa. Tuli kesäfiilis. Onneksi kesästä kyllä pystyy nauttimaan, vaikka pitääkin ahertaa 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      31.5.2015 at 23:43

      Ihan totta, kesä on aina kesä, oli sitten töissä tai vapaalla. Iloa sinulle aherrukseen :).

      Reply
  • Kohteena maailma
    31.5.2015 at 23:19

    Olipas kivoja kuvia! Näyttää sekä sinulla että useammalla muulla olevan kivoja matkoja lähiaikona tulossa – nauttikaahan niistä! Itse keskityn ainakin hetken aikaa työntekoon, mutta eiköhän tässä jotain taas keksitä 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      31.5.2015 at 23:50

      Kiitos Rami, kyllä, reissuilla ehdottomasti nautitaan! Tsemppiä sinulle vielä töihin :).

      Reply
  • eve
    31.5.2015 at 23:31

    Ihania kuvia ja hauska tunnelma tekstissä myös! Koitapa miltä näyttää esim. Hotelli Hiittenharju Harjavallassa jos Porissa on jo kaikki täyttä :D.

    Reply
    • maailmanaarella
      31.5.2015 at 23:51

      Kiitos Eve! Heti katoin hotellivinkkisi, mutta sekin oli jo täynnä. Voi, voi…

      Reply
  • Venla
    31.5.2015 at 23:48

    Ihanaa kesää ja lomaa! Eilen käytiin poikaystävän siskon kevätjuhlissa, hän pääsi ala-asteelta ja pyysi meitä mukaan, kun vanhemmat ei päässeet. En ole vuosiin ollu kevätjuhlissa ja tippahan siinä tuli linssiin, kun lapsia ja opettajiakin itketti.

    Reply
    • maailmanaarella
      31.5.2015 at 23:54

      Kiitos Venla! Minä pillitän joka kevät kun mun opiskelijat laulaa tai pitää puheita lakkiaisissa :).

      Reply
  • Sydäntä oikein riipaisi kun tätä luki! Itsehän olen vuorotöissä aina sinne elokuun viimeseen päivään asti, joten se niistä kesäpäivistä 😀 Mutta ihana tunnelma tässä postauksessa ja peukutan kuville! 🙂 Ehkä mäkin saan vielä joskus kesäloman!

    Reply
    • maailmanaarella
      1.6.2015 at 16:38

      No voi tylsyys, jos ei ollenkaan lomaa. Mutta joo, tein minäkin nuorempana kaikki kesät töitä ja nyt mennyt monta kesää kirjaprojekteissa, joten nyt eka vapaa kesää pitkiin. Ja nyt aion opetella jopa laiskottelemaan ?.

      Reply
  • Lotta Watia | Unagidon
    1.6.2015 at 12:44

    Aah, ihania kesäkuvia ja tunnelmia! Nyt on todellakin vuoden parasta aikaa. Touko-kesäkuun vaihde on niin ihanan vehreää ja yleensä myös aurinkoista. Juhannuksesta se alkaa taas pimentyä kohti talvea. Joten nyt nautitaan! 😀

    Reply
    • maailmanaarella
      1.6.2015 at 16:40

      Juuri näin Lotta! Ja alkukesästä sitä osaa olla kiitollinen kaikista aurinkoisista ja lämpimistä päivistä. Pitkän talven jälkeen ne on niiiiiin kaivattuja.

      Reply
  • Mirka/ Reason for a Season
    1.6.2015 at 13:14

    Voi että miten ihana fiilis välittyi tästä tekstistä. Pystyn samaistumaan siihen fiilikseen, että juhannuksena ahdistaa kun päivä alkaa lyhenemään. Tykkään valosta niin kovasti. Onneksi siihen on vielä muutama viikko :P. Toivottavasti löydät jazzeille majotukset. Se on kyllä vähän hankala aika sillä suunnalla, kun kerrankin Porin seudulla liikkuu väkeä. Heh. Vanhempani asuvat lähistöllä, joten itsellä on siinä mielessä helppo tilanne, jos haluan lähteä noille nurkille. Olen miettinyt itsekin, että olisi kiva käydä pitkästä aikaa Jazzeilla ja Yyterissä <3. Joka tapauksessa aivan ihanaa lomaa! Nyt vaan nauttimaan kesästä.

    Reply
    • maailmanaarella
      1.6.2015 at 16:47

      Kiitos Mirka. Minäkin niin rakastan valoa. Jazzeille pitäs vissiin hankkia majoitus jo vuos etukäteen, mut miten voi vuotta aiemmin jo tietää, mitä haluaa seuraavana kesänä tehdä. Tänä kesänä jazzeilla on Buena Vista – se on niin ihana! Pakko mennä – löyty yösijaa tai ei ?.

      Reply
  • Mirje / Kotona kaikkialla
    1.6.2015 at 15:58

    Tulipa tästä kesäinen fiilis, vaikka tällä hetkellä ikkunan takana piiskaakin sade. Vielä on kesää jäljellä 🙂 Itse en ole vielä lomia edes miettinyt, yrittäjänä niitä pidetään sitten kun ehditään. Muutamaksi päiväksi pitää kyllä päästä mökkeilemään, riippumattoon lukemaan ilman läppäriä lähimaillakaan.

    Reply
    • maailmanaarella
      1.6.2015 at 16:49

      Riippumatto kuulostaa kyllä hyvältä! Ei ihan bikinikeli täälläkään päin Suomea… mutta eiköhän niitäkin vielä tule ❤️.

      Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    1.6.2015 at 22:00

    OIkein hyvää kesää Sinulle! Tänä vuonna onkin helpompi “kestää” opettajien pitkä kesäloma, kun itsellään on juuri 7 kuukauden sapatti takana. Joten eiköhän tämä kesä suju vähemmilläkin lomapäivillä … juu, sujuu … pakko sujua 🙁

    Reply
    • maailmanaarella
      1.6.2015 at 22:18

      Kiitos Pirkko! Pitkä sapatti ois kyllä unelma, erityisesti talviaikaan niin vois lähtee metsästää aurinkoo, joka ei täällä paljo pimeinä kuukausina näyttäydy. Ihanaa kesää sinulle, töistä huolimatta :).

      Reply
  • Sulla on kyllä taivaallisen pitkät lomat! Ihania fiiliskuvia, kovin kesäisiä. Loma, on se kyllä ihmisen parasta aikaa :).

    Reply
    • maailmanaarella
      1.6.2015 at 23:58

      Kyllä, loma on parasta, varsinkin kesällä, ja varsinkin hyvällä kelillä. Huonolla säällä on sitten sama vaikka ahertaa sisätiloissa.

      Reply
  • lena / london and beyond
    2.6.2015 at 12:49

    “Lukemattomia laiskoja päiviä laiturilla, metsässä, kahviloissa, rannoilla, kujilla…”
    Tiedätkö miten hyvältä tuo kuulostaa? oi Suomen kesä ja nuo laituripäivät, mulla on niitä niiin ikävä:) Onneksi pari viikkoa on Suomessa edessä ihan pian! Ihanaa lomaa!

    Reply
    • maailmanaarella
      2.6.2015 at 14:20

      Kiitos Lena! Tovottavasti Suomen kelit ehtivät lämmetä, ennen kuin tulet tänne lomalle. Aina ei osaa arvostaa tarpeeksi lomapäiviä Suomessa, vaan kuvittelee, että oikea loma tarkoittaa reissaamista ulkomailla, vaikka juuri nämä laituripäivät koti-Suomessa ovat niitä parhaita. Varsinkin jos menee vanhempien mökille, missä äiti passaa ja kantaa tyttärelleen herkkuja laiturille ❤️.

      Reply
  • Terhi / Muru Mou (@TerhiMuru)
    2.6.2015 at 15:20

    Kiitos ja sitä samaa, eli ihanaa kesää myös sinulle! 🙂 Ihana postaus, mutta tuo että jo juhannuksena ahdistaa kuulostaa niin… suomalaiselta. Höpöhöpö, ei kesä ole sillon vielä lähimainkaan loppumistaan – eihän kesä ole vielä kunnolla alkanutkaan silloin! 😀

    Reply
    • maailmanaarella
      2.6.2015 at 15:26

      Kiitos?. Joo, ei pitäisi ahdistaa, ei, mutta väkisin silloin jo tulee mieleen, että kohta tämä ihanuus loppuu ja sitten vaan raadetaan. Tämä vuosi on kyllä hieman erilainen, sillä syksyksi pääsen töihin Espanjaan aurinkoon ja kesä jatkuu parilla kuukaudella. Jospa tänä kesänä en siis etukäteen ahdistuisikaan!

      Reply
  • Annika Ruohonen
    3.6.2015 at 10:15

    Hei Heidi! Voi miten hienon ulkonäön olet hionut blogillesi ja saanut paljon seuraajia. Huippua! <3 <3 <3 Ja tännehän on ilmestynyt vaikka kuinka monta uutta artikkelia sen jälkeen kun ehdin (oppilastöiden korjaamiselta) viimeksi pistäytyä! Tänään on sopivasti sadepäivä ennen meidän reissua, iloitsen jo etukäteen että saan fiilistellä sun reissumuistoja ennen seikkailua! <3 <3 <3

    Reply
    • maailmanaarella
      3.6.2015 at 10:20

      Kiitos Annika❤️. Täällä matkalaukku on jo melkein pakattu. Ulkona puhaltaa vaan tuuli niin kovaa, että pääseeköhän lentokone edes ilmaan vai joudunko hyppäämään vielä sittenkin bussiin.. Voi kääk! Mutta onpa ihana päästä reissuun! Pian nähdään ❤️.

      Reply
      • Annika Ruohonen
        3.6.2015 at 10:29

        Mun pakkaamiset jää perinteisesti viimeiseen hetkeen. 🙂 Pidän peukkuja että alkumatka sujuu sulta ilman turhia pomppuja. 🙂 See you soon! <3

        Reply
  • Annika Ruohonen
    3.6.2015 at 10:18

    Kuvat ovat todellakin upeita, kuten moni tässä jo mainitsikin. Poijukuva on minunkin suosikki. Hieno sommitelma ja maalaukselliset värit. <3

    Reply
    • maailmanaarella
      3.6.2015 at 10:23

      Voi kiitos Annika! Ihanasti sanottu, kannustaa jatkamaan :).

      Reply
  • Miika ♥ Gia | matkakuume.net
    5.6.2015 at 14:29

    Oikein ihanaa kesää, nauti siitä! Jos jotain, kaipaan mansikoita ja niitä pitkiä, valkoisia öitä Suomesta.

    Reply
    • maailmanaarella
      5.6.2015 at 14:49

      Kiitos :). Nyt jo maistellaan mansikoita täällä Sorrentossa, ja hyvältä ne täälläkin maistuvat – jopa paremmilta kuin Suomessa, mitä ei tietenkään saisi sanoa ääneen ;). Mutta ne valkeat yöt on minunkin mieleen: on taivaallista unohtua joskus viinilasillisen jälkeen terassille nauttimaan kesästä ja hyvästä seurasta ja huomata yhtäkkiä että kello onkin jo neljä aamuyöstä ja aurinko nousee ❤️.

      Reply
  • Jenni / Globe Called Home
    6.6.2015 at 20:36

    Oi mahtavaa, upeaa reissua Italiaan! Pompeij on jäänyt itselle vahvasti mieleen tuonne suuntautuneelta reissulta, vaikka siitä on jo 10 vuotta. Ja eipä tuo Suomen suvikaan mitenkään pöhkömmältä näytä. 🙂

    Reply
  • Liza in London
    7.6.2015 at 00:17

    Pakko toistaa muita ja mainita, etta kuvat ovat tosi hienoja! Ja oih – Napoli on yksi upeimpia kaupunkeja joissa olen kaynyt, eika Sorrentokaan pahalta kuulosta. 😉 Buon viaggio!

    Reply
    • maailmanaarella
      7.6.2015 at 00:22

      Kiitos Liza! Ihana kuulla että Napoli on hieno, sillä maanantaina sinne suuntaamme. Tänään risteiltiin pitkin Amslfinin rannikkoa ja oli kyllä huikeita maisemia <3. Ja Sorrentosta saa aika taivaallisen hyvää pitsaa :).

      Reply

Leave a Reply