Menu

Määränpäänä napolilainen pizza margherita

Updated 31.1.2020

IMG_1729
Kun Sorrentossa aamun sarastaessa heräsin malttamattona jo reilusti ennen herätyskelloni pirinää, tiesin tarkalleen, mitä päivältäni halusin.  Tänään halusin matkustaa Napoliin. Mutta ei, en ollut kiinnostunut Napolin lukemattomista kirkoista ja kappeleista enkä edes ylistetystä Napolin Arkeologisesta museosta. Halusin jotain ihan muuta. Olin tehnyt tämän suunnitelman jo kuukausia sitten, kun varasin Italian matkani – tai no, jos totta puhutaan,  tämä suunnitelma oli alkanut hioutua päässäni jo vuosia sitten, kun ensimmäisen kerran luin Elizabeth Guilbertin romaanin Eat, pray, love. Halusin romaanin päähenkilön tavoin syödä Napolin parasta pitsaa, jota kuulemma saa Pizzeria Da Michelestä. Niinpä aloitin oman pyhiinvaellusmatkani Napoliin.

IMG_1757
Kun laivani 40 minuutin mittaisen matkan jälkeen rantautui Napolin satamaan (Porto Beverelloon), kello ei ollut vielä yhtätoistakaan. En vielä siihen aikaan kehdannut suoraan marssia pitsalle Da Micheleen, joten odotellessani lounasaikaa päätin herätellä ruokahaluani vaeltelemalla pitkin rantakatua Santa Lucian kaupunginosassa.

IMG_1763
Ihmisten tarkkailu on yksi lempihuveistani. Rantatiellä kävellessäni pääsin kurkistamaan napolilaisten vapaa-ajanviettoon. Ja kylläpä he näyttivätkin nauttivansa elämästään. Erityisesti minua ihastuttivat puuveneissä päivää paistattelevat napolittaret. Näin minäkin haluan kesäpäivää viettää! Teinkin päätöksen, että Suomeen palattuani lähden napolittarien tavoin soutuveneretkelle, ankkuroin veneen rantavesille ja nautin kesäpäivästä ilman arkisia velvoitteita ja aikatauluja.

IMG_1760Rantakadulta jatkoin matkaani Santa Lucia -kadulle, joka on aiemmin tunnettu hienostokatuna. 1800-luvulla tältä kadulta purettiin rähjäiset kalastajakorttelit ja tilalle rakennettiin kaupungin ensimmäisiä  luksushotelleja ja mahtipontisia hallintorakennuksia.

Santa Lucian kortteleiden jälkeen kävelin vilkkaalle Via Toledon ostoskadulle. Tällä kertaa shoppailu ei kuitenkaan innostanut, joten ohitin tyynesti niin kalliit merkkiliikkeet kuin edulliset krääsäkaupatkin. Edes kristallein koristellut sandaalit eivät saaneet houkuteltua minua astumaan sisään putiikkeihin.

IMG_1766
Via Toledolta koukkasin kadun länsipuolelle, missä sijaitsevat espanjalaiskorttelit (Quarteri Spagnoli). Nämä korttelit rakennettin 1500-luvulla kaupungissa olleiden espanjalaisten sotilaiden majoituspaikaksi. Jotkin matkaoppaat varoittelevat, että Quarteri Spagnoliin ei kannata mennä, ellei halua tulla ryöstetyksi näillä ruuhkaisilla kujilla, mutta ainakin näin valoisan aikaan kadut tuntuivat yllättävänkin rauhallisilta ja kapeilla kujilla vallitsi leppoisa tunnelma. Välillä vastaan tuli raikkaan pyykin tuulahdus ja välillä vasta poimittujen sitruunoiden, nektariinien ja tomaattien tuoksu. Vilkkainta oli torille johtavalla Pignasecca-kadulla, missä vaistomaisesti tiuksensin otettani kassistani ja kamerastani.

IMG_2687

IMG_2689
Ennen kuin lähdimme Italiaan, sai matkatoverini viestin ystävältään. Tämä ystävä oli todennut, että Italia on hieno matkakohde, mutta ihmiset siellä ovat koppavia. Olen käynyt Italiassa useita kertoja enkä koskaan ole huomannut italialaisissa koppavuutta. En ole varma, tarkoittiko hän kommentillaan, että juuri nämä napolinlahtelaiset olisivat niitä koppavia italialaisia. Sorrentossa missä majailimme, kaikki tapaamamme italialaiset olivat olleet aurinkoisia ja ystävällisiä, mutta ajattelin, että ehkä sitten Napolissa ollaan koppavia ja nihkeitä turisteja kohtaan, mutta ei – ei sinne päinkään! Napolilaiset suorastaan tyrmäsivät ystävyydellään: niin kadunkulmassa partioiva poliisijoukko kuin korttia pelaavat papparaisetkin huusivat meille kuorossa buongiornoa, ja kun lepotuokiota pitävä haitarinsoittaja huomasi, että olin aikeissa napata hänestä valokuvan, hän hymyili minulle leveästi, otti haitarin syliinsä ja viritti sen iloiseen soittoon.

IMG_2720
Toki napolilaiset osaavat olla ylpeitä kotiseudustaan. Ja miksipä he eivät olisi, kun heillä on kerta maailman parhaat pitsat ja kahvikin on kuulemma Napolissa maailman parasta! Kun sitten kotiinpaluun hetkellä (kotiinpaluulla tarkoitan tietysti paluuta Sorrentoon) Napolin rautatieasemalla junaa odotellessa seuraamme tuli joukko napolilaislapsia ja heistä se tummasilmäisin, paikallinen Lucia-neito (niin kuin ystäväni Annika häntä kutsui), kysyi minulta, kumpi on kauniimpi, Suomi vai Napoli (sitä ennen hän oli tietysti ehtinyt kysellä nimemme – sekä italiaksi että englanniksi – , ja kuinka monta lasta meillä on ja tivata minulta moneen kertaan, eikö minulla todellakaan ole yhtään lasta), niin mitä muuta minä olisin voinut vastata kuin, että “ne ovat ovat erilaisia”. En ollut tässä vaiheessa menettänyt sydäntäni Napolille enkä vakuuttunut sen kauneudesta, mutta tälle pikisilmäiselle nuorelle tytölle en tohtinut sitä sanoa.

Jopa napolilaiset kissat ovat ylpeitä kotikulmistaan. Ne eivät luikkineet pakoon eivätkä köyristelleet selkiään, kun rupesin niitä kuvaamaan, vaan tuijottavat minua melkein pelottavan  intensiivisesti maaten paikallaan hievahtamatta.

IMG_2685

IMG_2693Espanjalaiskortteleita kierreltyäni mahassani alkoi jo kurnia, joten päätin tarkastaa kartasta suunnan kohti Da Micheleä. En voinut kuitenkaan jättää näkemättä Spaccanapolia eli Napolin historiallista keskustaa, joka kuuluu Unescon maailmanperintölistaan. Spaccanapolin alueella on lukuisia loisteliaita kirkkoja ja 1500-luvulla rakennettuja palatseja sekä tietysti useita kauppoja ja kahviloita. Nämä Spaccanapolin kadut pursuavat napolilaista elämää: pyykit liehuvat, skootterit puikkelehtivat turistien ja napolilaisten valloittamilla kaduilla, yhdessä kadunkulmassa joukko vanhuksia laulaa ja tanssii, kahviloissa ja ravintoloissa vietetään iloisia lounashetkiä ja kauppojen eteen viritetyt pöydät notkuvat tavaraa.

Kun kello alkoi lähestyä yhtä, oli aika kiirehtiä askeleita kohti päivän määränpäätä.

IMG_2710

IMG_2718

IMG_2725

IMG_2746

IMG_2753
L’antica Pizzeria Da Michele löytyi ongelmitta Via Cesare Sersalen varrelta. Jo kaukaa erotin Eat, pray, love -elokuvasta tutuksi tulleen pitserian kyltin. Pitserian edessä oli jo aikamoinen jono. Kun olin hetken ehtinyt ihmetellä, mitä pitäisi tehdä, ystävällinen nuori mies opasti minua, että minun täytyisi hakea jonotuslappu sisältä. Kassalla minulle ojennettiin pieni paperinpala, jossa oli numero 79. Numerolapun kanssa palasin takaisin ulos jonoon.

IMG_1812
Noin 15 minuutin mittaisen jonotuksen jälkeen kuulin huudettavan numeron setentanove – (vuosien) odotus oli vihdoin päättynyt ja olin päässyt pitsataivaaseen. Tämän pitsataivaan seiniä koristivat vihreävalkeat kaakelit ja puu-uunin sisältä leijaili herkullisen pitsan tuoksu. Minut ja ystäväni ohjattiin pieneen pöytään, jossa jo istui nuori amerikkalaisnainen ja niin vaitelias nuori mies, että hänen kansalaisuutensakin jäi minulle epäselväksi.

Pitsavalikoima Da Michelessä on jotain muuta kuin suomalaisissa pitserioissa, sillä valittavana on vain kaksi makua: joko marinara (tomaattia, valkosipulia ja oreganoa) tai margherita (tomaattia, mozzarellaa ja basilikaa). Margherita-pitsan saa valita myös tuplamozzarellalla, niin kuin minä tein. Tämä herkku maksaa peräti 5 euroa! Juomaksi ei ole valittavissa viiniä, vaan limpparia tai vettä, joka juodaan kertakäyttömukeista. Tässä pitsataivaassa ei siis ole lainkaan tarjolla krumeluureja eikä fiinejä yksityiskohtia, enkä minä niitä kaivannutkaan. Pääosassa täällä on yksinkertainen mutta niin käsittämättömän taivaallisen herkullinen napolilainen pitsa!

Koska olin odottanut tänne pisataivaaseen pääsyä jo niin kauan, odotukset olivat tietysti valtavat, samoin kuin pettymyksen mahdollisuus. Da Michele ei kuitenkaan tuottanut pettymystä, vaan pystyin täysin yhtymään Elizabeth Guilbertin ajatuksiin:

I love my pizza so much…that I have come to believe in my delirium that my pizza might actually love me, in return. I am having a relationship with this pizza, almost an affair. Meanwhile, Sofie is practically in tears over hers, she’s having a metaphysical crisis about it, she’s begging me, “Why do they even bother trying to make pizza in Stockholm? Why do we even bother eating food at all in Stockholm?”

…I always thought we only had two choices in our lives when it came to pizza crust–thin and crispy, or thick and doughy. How was I to have known there could be a crust in this world that was thin and doughy? Holy of holies! Thin, doughy, strong, gummy, yumy, chewy, salty, pizza paradise. On top, there is a sweet tomato sauce that foams up all bubbly and creamy when it melts the fresh buffalo mozzarella, and the one sprig of basil in the middle of the whole deal somehow infuses the entire pizza with herbal radiance, much the same way one shimmering movie star in the middle of a party brings a high contact of glamour to everyone around her. . . . really, the pizza is so good we can barely cope.

Tämä pitsa, jossa oli ohut ja taikinainen pohja ja jonka päällä oli suloisen makeaa tomaattikastiketta ja täydellisen pehmeän maukasta puhvelinmozzarellaa, oli todellakin viedä järjen ja oli ehdottomasti pyhiinvaellusmatkani arvoinen.

Vaikka en rakastunut matkallani tähän meluisaan, kaoottiseen ja likaiseen Napolin kaupunkiin, päättyi pitsamatkani rakastumiseen: tämä sitkeäpohjainen napolilaispitsa oli vienyt sydämeni <3.

 

 

 

 

About Author

Hei! Olen Heidi, luontoluksusta rakastava outdoor- ja luontokuvaaja sekä matkakirjoittaja. Blogissani kirjoitan erityisesti luonto- ja patikointireissuista sekä road tripeistä Suomessa ja maailmalla.

45 Comments

  • Annika Ruohonen
    20.6.2015 at 18:46

    Juuri niin kuin muistan sen! ❤️

    Reply
    • maailmanaarella
      20.6.2015 at 20:18

      Tätäkin meidän pitsareissua kyllä muistelen vielä pitkään❤️.

      Reply
  • Rimma - matkablogi
    20.6.2015 at 19:32

    En kestä! Olen kans vuosia haaveillut tosta samasta pizzeriasta. Huikeeta, että pääsit sinne! 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      20.6.2015 at 20:20

      Onpa ihana kuulla että jollakin muulla on samanlaisia hupsuja haaveita?. Olin niin onnellinen, kun siellä todellakin oli niin mielettömän hyvää pitsaa! Miten mozzarella ja tomaattikastike voikin maistua Italiassa niin erilaiselta kuin Suomessa!

      Reply
  • Hieno ylistys Napolilaiselle pitsalle! 🙂 Näin niitä unelmia pitää vaalia ja toteuttaa!

    Reply
    • maailmanaarella
      21.6.2015 at 19:02

      Napolilainen pitsa on tosiaan ylistyslaulunsa ansainnut ?. Ja sitten uusia unelmia kohti…

      Reply
  • beentheredondet
    21.6.2015 at 14:19

    Hauska postaus pitsasta, nam! Kuvista päätellen kadutkin olivat varsin suloisia ja tutkimisen arvoisia 🙂
    Ollaan juuri Indonesiassa ja kaiken kiertelyn jälkeen tarkoitus mennä Balille. Odottelen jo millainen buumi Eat Pray Love on siellä..

    Reply
    • maailmanaarella
      21.6.2015 at 19:06

      Vaikka en Napoliin erityisesti ihastunut niin täytyy myöntää, että vanhan kaupungin kaduilla oli oma erityinen tunnelmansa. Vau, olet Indonesiassa! On varmaan huikea reissu. Täytyy myöntää, että muutamia vuosia sitten matkakohteeksemme valikoitui Bali tämän saman romaanin vuoksi ❤️.

      Reply
  • Lotta Watia | Unagidon
    21.6.2015 at 16:45

    Nam! Italialainen pitsa todellakin on hyvää! Napolissa en ole käynyt, kuin ainoastaan vaihtamassa junaa matkalla Roomasta Pompeijiin. Tuostakin on jo kymmenen vuotta aikaa. Olisi upeaa käydä tuollakin. 🙂

    Olen tosiaan vain kerran käynyt Italiassa, mutta tuolloin luulin oppineeni, että italialainen Margherita-pitsassa olisi vain sitä (hyvin maustettua) tomaattikastiketta ilman juustoa. Onko siinä kuitenkin aina myös juustoa?

    Reply
    • maailmanaarella
      21.6.2015 at 19:09

      Kahden viikon lomalla ehdin Napolin seudulla syödä aika monta (vaa’an mielestä liian monta) Margherita-pitsaa (aina valitsin sen saman!) ja kyllä siinä joka kerta oli sitä taivaallisen hyvää mozzarellaa❤️.

      Reply
  • Venla
    21.6.2015 at 21:22

    Hauska ajanviete toi paikallisten seuraaminen – teen samaa matkoilla. Kiva kuulla, ettei pitsa pettänyt, sillä oon kuullu italialaisen pitsan aiheuttamista pettymyksistäkin. Varmasti paikallakin on väliä, kyllä tollanen kuulusa ravintola haluaa pitää kiinni laadustaan, toisin kun turistialueiden massaravintolat, joissa asiakas käy kerran elämässään.

    Reply
    • maailmanaarella
      21.6.2015 at 21:42

      Ihan totta on, että italialainenkin pitsa voi olla pahaa! Joskus Rooman matkan eka päivänä nälkäisinä mentiin ensimmäiseen vastaantulevaan pitseriaan ja pitsa oli kuin suoraan Saarioisten pitsapussista. Mutta onneksi silläkin reissulla löydettiin pitsapaikka, josta sai taivaallista buffalomozzarellapitsaa :).

      Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    21.6.2015 at 22:10

    Jäiköhän minulta nyt kuitenkin jotain ymmärtämättä, kun en löytänyt kaiken valmistelun jälkeen kuvaa siitä pizzasta 🙂 ? Itse en ole Napolissa ollut viimeiseen neljäänkymmeneen vuoteen, enkä silloin vielä ymmärtänyt moista edes kaivata!

    Reply
    • maailmanaarella
      21.6.2015 at 22:17

      Pitsat näyttävät melkein samalta joka paikassa, mutta maku on se joka ratkaisee ja sitä makua en osannut vangita valokuvaan ?. Kiinnostuneen pitää sitten itse mennä se kokemaan! Pitsan lisäksi Napolissa täytyy tietysti juoda sitä kuuluisaa napolilaista espressoa❤️.

      Reply
  • Anna Koskela
    21.6.2015 at 22:50

    Käytiin Napolissa muutama vuosi sitten. Tiesin kyllä tämän paikan, mutta oltiin niin ärsyttävän laiskoja, että ei jaksettu jäädä jonottelemaan. Satoikin ja koko kaupunki jotenkin tökki. No onpahan joku syy mennä sinne toisenkin kerran : )

    Reply
    • maailmanaarella
      22.6.2015 at 09:04

      Ymmärrän hyvin, että Napoli saattaa tökkiä. Kyllä se paikoin tökki minuakin: helteellä ahdisti se melu, kaottisuus ja likaisuus, joka tuntui tarttuvan liiman lailla ihoon. Kävin Napolissa sekä arkipäivänä että sunnuntaina. Koska en välitä melusta ja ryysiksestä oli sunnuntai paljon mukavampi päivä kaupungin kiertelyyn. Silloin suuri osa napolilaisista oli lähtenyt kesäpäivän viettoon rantakohteisiin.

      Reply
  • Hanna / Ranskatar reissaa
    22.6.2015 at 09:02

    Italialainen ruoka <3 Täytyy laittaa tämä pizzapaikka kyllä korvan taakse, jos joskus eksyy Napoliin. Mä rakastan myös italialaista gelatoa ja voisin muuttaa Italiaan ihan vain, jotta voisin syödä sitä joka päivä 😀

    Reply
    • maailmanaarella
      22.6.2015 at 09:06

      Niin minäkin! Tänä kesänä rakastuin italialaiseen sitruunajäätelöön! Niin hyvää ❤️.

      Reply
  • Sanna I Sivetlimellä
    22.6.2015 at 11:54

    Oho, vesi kielellä luin loppuun saakka että oliko se nyt hyvää vai ei? tai siis taivaallista vai ei? 🙂 Mulle aivan uusi tuttavuus, mutta muistanpa nyt aina Napolin ja Margherita pizzan 😉

    Reply
    • maailmanaarella
      22.6.2015 at 12:06

      Kyllä itseäkin jänskätti, täyttyvätkö odotukset vai eivät. ?

      Reply
  • Annika | travelloverblogi
    22.6.2015 at 18:18

    Saman kirjan luettuani ja elokuvan nähtyäni olen ajatellut, että joskus minäkin tuon pitsan vielä syön! En ole Napolissa käynyt, vaikka Italiassa kohta 20 kertaa. Ihanasti olet kuviin vanginnut kaupungin rosoisuuden. Ainakin rosoinen fiilis minulla kaiken lukemani perusteella kaupungista on.

    Reply
    • maailmanaarella
      22.6.2015 at 18:44

      Adjektiivi rosoinen kuvaa oikein hyvin kokemani ja näkemäni mukaan Napolia. Kiva kuulla, että olen mielestäsi tämän tunnelman saanut kuviini tarttumaan. Tarkoitus oli tosiaan pitsatarinan ohella myös välittää Napoli-fiiliksiä ?. Ja Da Micheleä voin kyllä suositella, jos ei kaipaa ravintolalta kaunista miljöötä!

      Reply
  • Terhi / Muru Mou (@TerhiMuru)
    23.6.2015 at 16:04

    Vau, oli kyllä sellainen tarina, että minunkin on pakko päästä maistamaan tuota pitsaa! Ihmettelen, miten niin simppelistä on saatu taivaallista 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      23.6.2015 at 17:26

      Sitä minäkin ihmettelen. Niillä on salainen resepti siihen tomaattikastikkeeseen, ja tietysti tomaatitkin kasvaa niin makeiks siellä Vesuviuksen rikkaassa maaperässä. Ja se juusto on niin hyvää!! Tänään kokeilen, onnistuisiko italialaiset bruchetat mutta tuskin saan niistäkään niin maistuvia! :/

      Reply
  • lena / london and beyond
    23.6.2015 at 17:03

    Oijoi, tuonne olen Matteolta pyytänyt että josko pääsisin joku kerta. 🙂 mä rakastan Pizzaa ja hyvää sellaista, olen kuullut että Napolista saa sitä parasta ja tämä todistaakin sen. En kaipaa hienouksia, vaan hyvää ruokaa! 🙂

    Reply
  • […] nähdä. Minulla itselläni oli vain yksi toive: halusin päästä syömään napolilaista pitsaa Eat, pray, love -romaanista tuttuun Da Michele -ravintolaan. Lisäksi olin miehelleni luvannut, että seuraavalla lomaviikolla lähtisin hänen kanssaan […]

    Reply
  • Kohteena maailma
    24.6.2015 at 14:49

    Kivoja kuvia! Eat, Pray, Love on innoittanut muitakin matkailijoita käymään Napolissa ja Balilla kirjan luettuaan. Itse olen muutamassa paikassa käynyt Bondien innoittamana ja tuli Roomassakin katsottua monia paikkoja Enkelit ja Demonit -kirjan mukaan. http://www.rantapallo.fi/kohteenamaailma/?p=394

    Reply
    • maailmanaarella
      24.6.2015 at 14:54

      Minäkin joskus Rooman matkallani mietin, että olisi pitänyt ottaa se Enkelit ja demonit mukaan! Pitääkin tutustua artikkeliisi ?.

      Reply
  • Markus
    24.6.2015 at 18:10

    Italia ei ikinä ole ollut ikinä suurimpia kiinnostuksen kohteitani, MUTTA niin paljon on nyt tullut luettua ja kuultua hyviä sanoja, että pakkohan sinne on päästä! Ensimmäinen kohteeni varmastikin olisi mitä luultavimmin joku suosituksia kerännyt pizzeria ja muutama jääkylmä Peroni jossain idyllisessä kuppilassa. Nuo kuvat kyllä houkuttelevat koluamaan katuja ja kujia 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      24.6.2015 at 18:32

      Mene ihmeessä Italiaan! Se on niin monipuolinen maa, että varmasti löytyy jotain kiinnostavaa. Napoli oli mielenkiintoinen, vaikka enemmän kyllä tykkään pienistä idyllisistä kaupungeista. Mutta kyllä ne napolilaiset vaan hyvää pitsaa osaavat tehdä! Se on myönnettävä ?.

      Reply
  • Syö Matkusta Rakasta
    24.6.2015 at 23:30

    Kiva postaus! Toi on ollut munkin unelma jo vuosia ja varsinkin Eat Pray Loven jälkeen.. Aah. <3 Tosin toi jonotus ehkä hiukan latistaa mun romanttisia ajatuksia tuosta paikasta 😀

    Reply
    • maailmanaarella
      24.6.2015 at 23:37

      Jonotus sujui kyllä hyvässä säässä mukavasti, kun oli hauska tarkkailla muita jonottajia ?. Noin 15 min ulkona ja 15 min (tai vähemmänkin) sitten pöydässä. Tosi rivakkaan ne miehet niitä pitsoja paisto! Päästiin vielä istuu ihan aitiopaikalle niin oli mielenkiintoista myös seurata sitä pitsojen vauhdikasta valmistusta! ?

      Reply
      • Syö Matkusta Rakasta
        24.6.2015 at 23:38

        No joo, eihän tuo tarkemmin ajatellen ollut paha ollenkaan. 🙂

        Reply
        • maailmanaarella
          24.6.2015 at 23:40

          Ei ollut! Ehdottomasti jonottamisen väärti – olen kyllä kuullut joidenkin joutuneen jonottamaan tunninkin.

          Reply
  • Miika ♥ Gia | matkakuume.net
    25.6.2015 at 18:26

    Pizzapyhiinvaellus! Käsittämätöntä, etten ole itse keksinyt tätä! Pahoittelut jos nyt alan kopioimaan ideaasi, mutta kyllä tämä taisi minunkin listalleni nousta 😀

    – Miika

    Reply
    • maailmanaarella
      25.6.2015 at 18:28

      Ihanaa jos joku innostuu ideastani!! Kopiointi on luvallista tässä tapauksessa ja jopa suositeltavaa! ?

      Reply
  • Maarit Johanna
    25.6.2015 at 19:00

    Vain pizzan takiakin voisin palata Italiaan. Tai ehkä en, mutta tuo maailman paras pizza täytyy kyllä käydä joskus maistamassa! Kauniita, niin italialaisia maisemia näissä kuvissa 🙂

    Reply
  • […] keskustasta eli Spaccanapolista on lähes mahdotonta löytää seinää, jota ei olisi töhritty. (Katso postaukseni Napolista. Tunnistat kuvat, jotka on otettu Spaccanapolista, seinätöhryhyjen […]

    Reply
  • Mirka/ Reason for a Season
    27.6.2015 at 23:16

    Oi miten hieno tarina ja ihan mahtavia kuvia, joihin on saatu vangittua tuon paikan tunnelmaa. Ehkä tuon pitsan vuoksi voisi vähän jonottaakin :P. Ei ehkä liian nälkäisenä tosin, voisi olla kärsivällisyys liikaa koetuksella :D.

    Reply
    • maailmanaarella
      28.6.2015 at 00:37

      Kiitos Mirka. Minäkin olen jo oppinut tämän, ettei ulkomailla(kaan) kannata päästää itseä liian nälkäiseksi. Siitä ei mitään hyvää seuraa :).

      Reply
  • […] kuppi täydellistä napolilaista espressoa. Vaikka pitsa ei ehkä ihan niin taivaallista ollut kuin Napolissa Pizzeria da Michelessä, oli se sen verran maukasta, että aion suunnata Sorrentoon toisenkin kerran, heti kun vaan […]

    Reply
  • […] ja Vesuviuksen lisäksi vierailimme Napolissa (lue retkestämme täältä), Caprilla (pääset juttuun täältä), Procidan saarella (juttu Prosidasta on täällä) ja […]

    Reply
  • Mia / Elämää ja Matkoja
    6.9.2015 at 19:44

    Pizza on hyvä (ja ehkä ainut) syy palata Napoliin! Kaupungista itsestään emme pitäneet, mutta pizza Margherita sen synnyinsijoilla pizzeria Brandissa vei kielen mennessään! 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      6.9.2015 at 19:48

      Napolilainen pitsa on tosiaan maineensa väärti! Sunnuntaina, kun suuri osa napolilaisista oli itse reissussa rantakohteissa, kaupunki tuntui vähemmän kaoottisena paljon kivemmalta kuin arkena. Voisin sinne vielä joskus lähteä pitsan syöntiin?.

      Reply

Leave a Reply