Trattoria Sorrento tuo tuulahduksen Italiaa Kuopioon

Sorrento-mosaiikki
Sorrento, Italia kesällä 2015

Kun pari viikkoa sitten tulin Sorrentosta kotiin Suomeen, en arvannut, kuinka pian pääsisin taas uudestaan Sorrentoon. Mutta niin vain kävi, että kaksi viikkoa ihanan Italian matkani jälkeen kolkuttelin jo Sorrenton ovea. Tämä Sorrento ei valitettavasti kuitenkaan sijainnut Italiassa vaan Kuopion keskustan laitamilla, Snellmaninkatu 22:ssa.

Kun olin Italian matkani jälkeen jutellut siskoni kanssa ja saanut kuulla, että Kuopiossa on italialainen ravintola nimeltään Sorrento, tiesin heti, että sinne suuntaisin seuraavalla Kuopion reissullani, joka onnekseni olikin jo nurkan takana odottamassa.  Tietysti halusin selvittää, voiko Suomessa ja jopa Savon sydämessä  saada yhtä hyvää pitsaa kuin olin Napolissa ja Italian Sorrentossa syönyt.

Se, että ravintola on italialaisten pitämä, kuulosti lupaavalta.

Kun keskiviikkopäivänä puoli kahden aikaan saavuimme kuopiolaisen ystäväni kanssa Sorrentoon, olimme tyytyväisiä, että olimme etukäteen varanneet ravintolasta pöydän – ihan vaan varmuuden vuoksi – sillä lukuun ottamatta meille varattua pöytää, kaikki pöydät olivat täpötäynnä.

Paco_ja_Anu
Sorrenton Paco ja ystäväni Anu

Tarjoilijamme Paco Nucci, joka on toinen ravintolaa pitävistä italialaisveljeksistä, oli yhtä iloinen huumorimies kuin kaikki Italiassa tapaamani tarjoilijatkin. Hän ei tyytynyt vain tarjoilemaan vaan halusi kaikin tavoin myös viihdyttää asiakkaitaan. Hän jopa innostui pitämään meille pienen oppituokion napolin kielestä (napolilaisittain nnapulitanosta), jolle Pacon mukaan Unesco oli vasta vähän aikaa sitten myöntänyt virallisen kielen aseman.  Sain muun muassa tietää, että useat napolinkielisistä sanoista ovat tosi hauskoja, esim. hissin suora käännös olisi seinäratikka, linja-auton kristittyjen kuljettaja  ja television sekasortolaatikko.

Napolissa ollessani opin, että napolilainen pitsa eroaa roomalaisesta pitsasta siten, että napolilaisen pitsan pohja on ohut, pehmeä ja sitkeä, kun taas roomalainen pitsa on ohut ja rapea. Ilokseni Paco kertoi, että Sorrentossa tarjoillaan napolilaista pehmeäpohjaista pitsaa.

Sorrenton lounaslistalla oli tällä kertaa valittavana pastaa, grillilautanen, pitsaa tai salaattia. Minä päädyin valitsemaan Pizza Agrigenton, jossa oli parmankinkkua, paprikaa ja rucolaa. Sorrenton lounaaseen kuuluu pääruoan lisäksi aina alkusalaatti, ruokajuomaksi vesi, jälkiruoka, joka oli tällä kertaa panna cottaa, ja napolilainen espresso-kahvi. Lounaani hinta oli vain 9,70.

Trattoria Sorrento tarjoaa lounasta arkisin klo 10.30 – 14.00. Kello kahden jälkeen (samoin kuin lauantaisin) tarjolla on à la carte.

Heidi
Pizza Agrigentossa maistuu Italia

Kun nautiskelin omaa pehmeäpohjaista pitsaani, jota maustoi täydellinen parmankinkku, paprika  ja tuore rucola, ja katselin samalla seinällä riippuvia kuvia Caprilta, Napolista ja Sorrentosta sekä kuuntelin tarjoilijoiden puhuvan italiaa, pääsin hetkeksi ajatuksissani takaisin Italiaan.  Hetki oli niin täydellinen, että hetken verran todellakin unohdin olevani Suomessa. Kun kuulin naapuripöydän naisen puhuvan suomea, hätkähdin. ”Ai, täällä on muitakin suomalaisia”, ajattelin, kunnes muistin olevani Suomessa.

Pitsa-aterian kruunasi herkullinen pieni annos panna cottaa ja kuppi täydellistä napolilaista espressoa. Vaikka pitsa ei ehkä ihan niin taivaallista ollut kuin Napolissa Pizzeria da Michelessä, oli se sen verran maukasta, että aion suunnata Sorrentoon toisenkin kerran, heti kun vaan Kuopioon taas ennätän.

Trattoria Sorrenton rento ilmapiiri ja maistuvat italialaiset ruoat tuovat Kuopioon raikkaan tuulahduksen Italiaa. Sorrento on paikka, joka kutsuu ”palajamaan takaisin”.

Trattoria Sorrenton kotisivuille pääset täältä.

 

 

3 Comments

Add yours →

  1. Kävin Kuopiossa viikonloppuna ja olisin halunnut Sorrentoon syömään. En ollut kuullut paikasta aikaisemmin, mutta huomasin sen olevan Trip Advisorissa kakkosena. En uskonut, että Kuopiossa pitää varata ravintolaan pöytä, joten eipä päästy. Mutta seuraavalla kerralla tiedän paremmin! 😀

    Liked by 1 henkilö

  2. Ihana tunnelmallinen makumatka ❤️

    Liked by 1 henkilö

Jättämällä kommentin piristät päivääni.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: