Menu

Kristiinankaupungin helmet

IMG_5401 - Versio 2
Pieni ja sympaattinen Kristiinankaupunki valikoitui lomakohteekseni oikeastaan ihan sattumalta, kun etsin Kalajoen ja Porin välimaastosta jotain mukavaa majoituspaikkaa. En tiennyt etukäteen Kristiinankapungista oikeastaan mitään enkä ennen matkaani halunnutkaan ottaa selvää siitä, mitä kaupungilla olisi turistille tarjottavana. En siis googlettanut kaupungista faktoja, en käynyt kaupungin virallisilla verkkosivuilla enkä Facebook-sivuilla enkä katsonut Instagramista, millaisia kuvia ihmiset kaupungista olivat jakaneet. Halusin, että kaupunki yllättäisi minut, ja niinhän se tekikin: Kristiinankaupunki ei ollut pelkästään idyllinen puutalokaupunki vaan monipuolinen sekoitus puutaloarkkitehtuuria, historian havinaa, romanttisia piknikpaikkoja, viehättäviä lounasravintoloita ja kiinnostavia retkikohteita.

IMG_5570
En ollut ennen matkaani myöskään tiennyt, että Kristiinankaupunki on valittu ensimmäisenä (ja tällä hetkellä myös ainoana) suomalaiskaupunkina Italiasta peräisin olevaan Cittaslow-kaupunkien kansainväliseen verkostoon. Cittaslow-verkostoon kuuluu pikkukaupunkeja, joissa on alle 50 000 asukasta. Italiassa verkostoon kuuluu kymmeniä pikkukaupunkeja, esimerkiksi Amalfi ja Positano, joissa alkukesästä vierailinkin. Kaikki nämä verkostoon valitut kaupungit panostavat hyvän elämän edistämiseen ja korostavat paikallisuutta ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja.

IMG_5582
Kiertely Kristiinankaupungin rauhallisilla kaduilla on kuin hyppy ajassa taaksepäin. 1700- ja 1800-luvun puutalomiljöötä ihastellessa mielikin rauhoittuu ja askel muuttuu verkkaisemmaksi.

IMG_5578
Romanttisin piknikretki suuntautuu Kanuunakallioille

IMG_5377 - Versio 2
Kristiinankaupunkilaisten salattu helmi on Kanuunakalliot. Niitä ei ole merkitty turisteille jaettavaan karttaan eikä Kanuunakallioille ole tienvarsilla opasteita, joten suuria turistimassoja sieltä ei löydä – itse asiassa me saimme olla siellä suurimmaksi osaksi mieheni kanssa ihan kaksin.

Kanuunakallioille kannattaa mennä pyöräillen, vaikka toki sinne pääsee autollakin. Kristiinankaupungissa polkupyöriä vuokraa ainakin Matkailutoimisto. Kolmen tunnin vuokra on 5 euroa ja koko päivän vuokra 10 euroa.

IMG_5288
Vuonna 2012 Kristiinankaupungin Romantiikkaviikoilla Kanuunakalliot valittiin kaupungin romanttisimmaksi paikaksi. Enkä ihmettele yhtään! Kanuunakalliot on ihastuttava paikka tulla viettämään piknikiä. Tällä virkistysalueella on grillauspaikka ja laavu, jossa voi paistaa makkaraa, ja tyynenä päivänä kallioilla on ihana makoilla ottamassa aurinkoa.

IMG_5286

IMG_5298Myrskyisenä päivänä taas voi pujahtaa tuulelta piiloon vaikka kallionkoloon.

IMG_5327
Kanuunakallioille on matkaa keskustasta kuutisen kilometriä, joten se on juuri mukava pyöräretkikohde.

IMG_5332

IMG_5328
Viehättävin lounaspaikka on Korkeasaaressa wanhan pursiseuran miljöössä sijaitseva kesäravintola Pavis

IMG_5219
Samalla suunnalla kuin Kanuunakalliot, noin puolessa matkassa eli kolmen kilometrin päässä keskustasta, on ihastuttava kesäravintola Pavis. Jos kesken Kanuunakallioille suuntautuvan pyöräretken tulee nälkä (niin kuin minulle kävi), kannattaa tieltä poiketa Korkeasaareen, missä Pavis sijaitsee. Lounas kesäravintolan terassilla aurinkoisena päivänä on mieleenpainuva kokemus, eikä lounas ole edes kallis: lounas alkusalaatteineen, juomineen sekä jälkiruokineen ja kahveineen maksaa vain 10 euroa!

IMG_5222 IMG_5223
Urheilun ystävälle Kristiinankaupungissa on mukavia luontopolkuja 

IMG_5196
Ihan kaupungin keskustan tuntumasta lähtee Pohjoislahden 6,2 kilometriä pitkä luontopolku, joka sijaitsee Natura 2000 -alueella.

IMG_5194Luontopolulla vastaan tulee muun muassa riippusilta, puisia siltoja, pitkospuita, lintutorni, laiduntavia lampaita ja Ylämaankarjaa.

IMG_5210

IMG_5195Kodikkaimmin asut maalaistalossa Airbnb:n bed & breakfast -majoituksessa

IMG_5218
Kristiinankaupungissa on varmasti useita mielenkiintoisia majoitusvaihtoehtoja, esimerkiksi Krepelin huoneistomajoitus, jossa asutaan merikapteenintalon idyllisessä pihapiirissä, mutta minä valitsin meidän majoitukseksemme vielä kiinnostavamman vaihtoehdon: maalaistalon yläkerran kauniin puutarhan keskellä, ihan kaupungin kupeessa. Löysin tämän majoitusvaihtoehdon Airbnb:n sivuilta. Mutta vuokratessa huonetta en vielä arvannutkaan, kuinka mielenkiintoinen majoituksemme todella olikaan!

IMG_5164
Kun torstai-iltana saavuimme tämän viehättävän maalaistalon pihaan, oli isäntäpari, Liisa ja Örjan, meitä vastassa. He toivottivat meidät tervetulleiksi suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Selvisi, että Örjan oli ruotsalainen ja hänen suomen kielen taitonsa oli ehkä samaa tasoa kuin minun ruotsini, joten parasta oli kommunikoida suomen tai ruotsin sijaan englanniksi.

Pihassa oli kaksi päärakennusta, josta toisen yläkerta oli siis meidän käytössämme. Siellä oli tilavan makuuhuoneen lisäksi kangaspuuhuone, joka jäi kyllä testaamatta. Talon alakerrassa asui Liisan 89-vuotias äiti. Myös alakerran olohuone, keittiö ja tietysti vessa ja suihku olivat meidän käytössämme.  Liisa ja Örjan asuivat itse viereisessä puutalossa.

kanat
Talon pihapiirissä oli paljon kukkia, ja Liisa kasvatti kasvihuoneessa muun muassa salaattia, tomaattia ja chilejä ja kasvimaalla mansikoita ja perunoita. Suloisimpia olivat pihapiirin kanat, joita saimme käydä syöttämässä.

IMG_5527
Liisa ja Örjan olivat todelisia slow food -aatteen kannattajia. Joko he kasvattivat ruokansa itse tai tekivät oravannahkakauppoja paikallisten ystäviensä kanssa. Aamupalalla saimme muun muassa heidän omien kanojensa munista tehtyä munakasta ja suussa sulavan herkullisia suolaisia ja makeita lettuja (tietysti) omassa puutarhassa kasvatettujen mansikoiden kera. Kun mainitsin Liisalle juovani kotona aamuisin pakuriteetä, hän kaivoi jääkaapistaan palan pakuria ja rupesi keittämään minulle siitä teetä. Sain myös maistaa todellista terveysjuomaa eli koivun mahlaa. Voiko aamu enää paremmin alkaa?

Ihanaa aamiaista vieläkin ihanampaa oli se, kuinka ystävällisiä ja avuliaita Liisa ja Örjan olivat. He jopa kutsuivat meidät ensimmäisenä iltana luokseen juomaan viiniä ja syömään iltapalaa. Saimme kuulla kaikki parhaat vinkit Kristiinankaupunkiin ja lisäksi jännittäviä tarinoita heidän elämästään Intiassa ja Liisan nuoruusvuosista merillä tankkerilaivan matkassa maailman eri kolkilla.

Miten persoonattomalta ja värittömältä tällaisen kokemuksen jälkeen tavallinen hotellimajoitus mahtaakaan tuntua? 

Maukkain kala-ateria tarjoillaan ravintola Jungmanissa Pitkänsillan kupeessa

IMG_5410
Restaurant Café Bar Jungman suosii slow food -aatteen mukaisesti paikallisia tuotteita. Isäntäperheeltämme saimme vinkin, että Jungmanista saa herkullista kalaa. Niinpä me kävimme illallisella täpötäydessä Jungmanissa. En ihmettele yhtään, että ravintola oli niin täysi, sillä sekä mieheni valitsema paistettu ahven että minun valitsema lohiateria olivat todella maukkaita. Jungmaniin voisin mennä ehdottomasti toisenkin kerran!

Upeimmat auringonlaskukuvat tallennat Leppäsalmen rantalaiturilta

IMG_5426 - Versio 2
Ota fillari alle, koriin hieman skumppaa ja patonkia ja suuntaa ennen auringonlaskua Leppäsalmen rantalaiturille, noin kolmen kilometrin päähän keskustasta. Niin, ja muista se kamera!

IMG_5474

IMG_5504

IMG_5513 - Versio 2
Jos haluat hypätä 1700- ja 1800-luvun porvariselämään, älä jätä Lebellin kauppiaan taloa väliin!

IMG_5584
Lebellin kauppiaan talo sijaitsee Rantakadulla Kristiinankaupungin puutalomiljöössä. Kauppiaan talon pihapiirissä on piharakennuksia, joista yksi on harvoja merenkulun ajoista säilyneitä suolamakasiineja.

IMG_5595
Nykyisen talon on rakennuttanut Casper Lebell nuorempi vuonna 1762. Museona rakennus on   toiminut vuodesta 1939.

IMG_5596
Kauppiaantalossa voi ihailla 1700- ja 1800-lukujen upeita interiöörejä, joista osa edustaa rokokoota, osa empireä ja osa kustavilais- tai Biedermermeier-tyyliä.

IMG_5598Kristiinankaupunki on oikea lomaparatiisi, joka houkuttelee viettämään leppoisia kesäpäiviä nauttien rauhallisesta tunnelmasta ilman kiirettä mihinkään. Minä vietin Kristiinankaupungissa ainakin yhtä ihania lomapäiviä kuin alkukesästä Italian Amalfilla ja Positanossa. Turhaan ei tämä länsirannikon helmi kerskaile Cittaslow-tittelillään!

About Author

Hei! Olen Heidi, luontoluksusta rakastava outdoor- ja luontokuvaaja sekä matkakirjoittaja. Blogissani kirjoitan erityisesti luonto- ja patikointireissuista sekä road tripeistä Suomessa ja maailmalla.

52 Comments

  • Annika Ruohonen
    20.7.2015 at 00:11

    Ei kalpene suomalaiset pikkukylät italialaisten rinnalla! Hienoa Heidi, että kierrät tallentamassa näitä kokemuksia!

    Reply
    • maailmanaarella
      20.7.2015 at 00:15

      Ei kalpene ei! Ihana löytää koti-Suomesta tällaisia helmiä. Minneköhän seuraavaksi lähtisi? ?

      Reply
  • maarithelena
    20.7.2015 at 04:37

    Aivan ihana postaus! Kristiinankaupungissa en ole koskaan käynyt saati käyttänyt airbnb:tä, mutta molempia pitäisi selvästi kokeilla! 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      20.7.2015 at 08:24

      Suosittelen! Molemmat yllättivät minut niin positiivisesti?.

      Reply
  • Jenni / Globe Called Home
    20.7.2015 at 08:13

    No ei ole pyörien vuokraa hinnalla pilattu, ja muutenkin aivan ihastuttavan oloinen pikkukaupunki! En ole tainnut ikinä oikeasti käydä länsirannikolla muuten kuin jollain hätäisellä opiskelijaexculla, ja tämä on asia, joka suorastaan huutaa korjausliikettä.

    Reply
    • maailmanaarella
      20.7.2015 at 08:31

      Mitä unohdin postauksessa sanoa, me saatiin Liisan ja Örjanin pyörät ihan ilmaiseksi käyttöömme! Meidän ei siis itse tarvinnut pyöriä vuokrata. Örjan sanoikin, etteivät he vuokraa taloa bisneksen vuoksi vaan siksi, että tapaisivat uusia ihmisiä. Käy Jenni ehdottomasti länsirannikolla: siellä on suloisia kohteita. Olen melkein kateellinen siitä, miten lännessä on ymmärretty vaalia puutaloarkkitehtuuria. Täällä idässä melkein kaikki vanhat puutalot un surutta tuhottu rumien kerrostalojen tieltä!

      Reply
  • Jenna
    20.7.2015 at 09:42

    On kyllä tosiaan kauniita maisemia! Suomessa on kyllä niin paljon nähtävää. Hienoa, että eka airbnb-kokemus oli ikimuistoinen. Kuulosti kyllä kivalta 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      20.7.2015 at 13:39

      Oli tosiaan ihan huippu airbnb-kokemus! Seuraava onkin jo varattu, tällä kertaa Espanjasta?.

      Reply
  • Annika | travelloverblogi
    20.7.2015 at 11:09

    Sait Kristiinankaupungin kuulostamaan ja näyttämään siltä, että sinnekin voisi joskus mennä. Minulle vain kotimaankohteet ovat jo ajatuksena niin vieraita. Samassa ajassa kun Helsingistä lähtisin ajelemaan tuonne, olisin jo lentänyt vaikka Italiaan. 🙂 Mutta kaikesta päätellen teillä on ollut ihana pikkuloma!

    Reply
    • maailmanaarella
      20.7.2015 at 13:43

      Oli ihan yhtä ihana loma kuin alkukesästä Italiassa, mutta kyllä niitä kilometrejäkin kertyi – lähes 1600 kun Itä-Suomesta Kalajoelle ja sieltä Kristiinankaupunkiin ja Poriin ajeltiin ja sit takas kotia. Keski-Euroopassa samassa ajassa olisi ehtinyt ajaa vaikka kuinka monta kaupunkia ja kylää! Mutta silti rakastan Suomi-matkailua!

      Reply
  • Hanna / Ranskatar reissaa
    20.7.2015 at 13:01

    Nyt täytyy tunnustaa, ettei tämä Pohjanmaan kasvatti ole ikinä käynyt Kristiinankaupungissa, vaikka syytä selkeästi olisi! Olen saattanut autolla ajaa läpi tai pienenä käydä markkinoilla, mutta mitään nin upeaa en ajatellut löytäväni tunnin ajomatkan päässä kotiseuduiltani 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      20.7.2015 at 13:45

      Ja niin lähellä asut! Nyt heti suunnittelemaan viikonloppua viehättävässä Kristiinankaupungissa ?.

      Reply
  • Sari.
    20.7.2015 at 19:51

    Näyttääpä söpöltä! Ihan hyvin voisi tuolla käydä joskus. Tuollaiset majapaikat ovat ihania, ja mielellään kuuntelisin tuollaisia tarinoita viiniä lipitellen…. Jaa, täytynee tehdä pian koko Suomen kattava turnee, kun näitä hienoja kotimaan kohteita tuntuu löytyvän niin hurjalla tahdilla! 😉

    Reply
    • maailmanaarella
      22.7.2015 at 12:25

      Oli tosiaan ihana, persoonallinen majapaikka! Suosittelen Suomi-kierrosta! On täällä vaan niin upeita paikkoja. Ja tulehan käymään kierroksellasi myös Itä-Suomessa, ainakin täällä Savonlinnan kesäparatiisissa!?

      Reply
  • Henna /suurin onni
    21.7.2015 at 00:35

    Enpä ole koskaan käynyt Kristiinankaupungissa, enkä myöskään tiennyt siitä yhtään mitään. Sait kyllä kauniilla kuvilla ja tunnelmoivilla jutuilla myytyä sen niin ihanana paikkana, että aivan varmasti piipahdan, kun jonnekin sinne suunnille satun! 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      22.7.2015 at 12:27

      Ihana kuulla, että jutun perusteella tykästyit kaupunkiin. Meillä oli hyvä tuuri, kun oli niin kauniit säät ja Kristiinankaupunki pääsi näyttämään kauneimmat puolensa.

      Reply
  • MaG
    21.7.2015 at 20:32

    Miten kauniisti oletkaan kirjoittanut kaupungista, jossa asuin lapsuuteni ja nuoruuteni päivät!
    Kristiinankaupunki on parhaimmillaan juuri kaikkea tuota; kaunis, pieni, romanttinen, täynnä historiaa ja tarinoita.

    Kanunavik on yksi maailman parhaista paikoista <3

    Mutta kylläpä tarttuivat silmään Jungman ja Leppäsalmi; useimmille paikallisille ne ovat Alma ja Alesund, tai, niin, ainakin minulle, mutta minä olenkin ollut sieltä poissa jo vuosia ja taas vuosia.

    Kristiinankaupunki on myös mainitsemisen arvoinen markkinakaupunki, kesämarkkinoiden aikaan kaupungin väkiluku räjähtää n. 7000 liki 60000 – ja kaikki nuo ihmiset torin ja Raatihuoneenpuiston alueella! Wanhanajan toripäivät syksyisin voi olla sellainen hetki, jona historianarkin kannattaa suunnata Kristiinankaupunkiin, vaikka kaupunki parhaimmillaan onkin kesäisin.

    Psssssst. Ainakin vielä viime vuonna Campingilta sai ihan hiiiiiiiirmu suuret jäätelöpallot sopuhintaan. Jos jäätelönnälkä yllättää, kannattaa mennä masu tyhjänä, Campingin lastenpallo on samankokoinen kuin erään eläinpuiston mainostama "suuri pallo" 😉

    Reply
    • maailmanaarella
      22.7.2015 at 12:31

      Kiitos paljon kommentistasi MaG! Alesundista isäntäperheemmekin taisi Leppäsalmen sijaan puhua mutta Jungmanista kuulun käytettävän vain nimeä Jungman. Nyt kaupungissa oli tosi hiljaista niin olisi kyllä mielenkiintoista mennä katsomaan markkinahumua! Harmi, että jätskit jäi meiltä kokematta – mutta ensi keralla sitten?. Kiitos hyvistä vinkeistä!

      Reply
  • Heidi Kohtala
    21.7.2015 at 23:32

    Mahtava esittely ja kirjoitus sekä kuvat kotipaikkakunnastani. Teit kohteesta/ kaupungista todella houkuttelevan. Ei noita asioita/ kaupunkin oo itse juuri nähnytkään koskaan oikein noin. Kai siksi, että on ollut liian lähellä, edessäni. Ei osaa aina arvostaa sitä, mitä on tai on joskus ollut. Kiitos sinulle tästä! ! <3

    Reply
    • maailmanaarella
      22.7.2015 at 12:32

      Kiitos kauniista sanoistasi Heidi. Ja näinhän se on: liian lähellä olevaa kauneutta ei usein näe eikä osaa arvostaa! Ihanassa paikassa sinä asut!?

      Reply
  • Ihana postaus! Mieli tekisi kokeilla airbnb:tä, mutta vielä ei ole tullut aikaiseksi! Kauniita kuvia 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      22.7.2015 at 16:43

      Kiitos Jenna! Minun eka airbnb-kokemus oli niin positiivinen, että varmasti tulen jatkossakin käyttämään!

      Reply
  • Elina | Vaihda vapaalle
    22.7.2015 at 18:24

    Näyttääpä tosi idylliltä paikalta. On ihanaa, että vanhoja taloja arvostetaan ja pidetään kunnossa. Tuonne luontopolulle lähtisin erittäin mielelläni tallustelemaan 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      25.7.2015 at 10:03

      Länsisuomalaiset ovat osanneet paljon paremmin tämän vanhojen talojen vaalimisen kuin itäsuomalaiset. Oli kiva luontopolkukolemus, vaikka itikat meinasivat välillä tulla kiusaamaan, kun pysähdyin kuvaamaan…

      Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    23.7.2015 at 15:25

    Tuosta Cittaslowsta olinkin lukenut jostain aikaisemminkin. Täytyy pitää Kristiinankaupunkikin mielessä, jos jonain kesänä päädyttäisiin Merenkurkun suuntaan tai laajemmin Perämeren majakoille.

    Reply
  • Terhi / Muru Mou
    24.7.2015 at 16:05

    Ihana Airbnb -paikka, kyllä minä mieluummin tuollaisen valitsisin kuin hotellin! 🙂 Cittaslowsta en ollut aikaisemmin kuullutkaan, pitääkin tutustua siihen tarkemmin (näköjään Tanskassa on kaksi Cittaslow-kylää…).

    Reply
    • maailmanaarella
      25.7.2015 at 09:56

      Oli kyllä niin sympaattinen paikka. Minäkin vasta tänä kesänä törmäsin Cittaslow-ideaan, ja nyt haluan kyllä käydä muuallakin Euroopassa näissä Cittaslow-verkoston kaupungeissa!

      Reply
  • Tanja/Levoton Matkailija
    24.7.2015 at 21:58

    Ihanan näköinen paikka ja kauniita kuvia! Erityisesti tuo Lebelin talo näyttää aivan upealta, vanhoissa taloissa on vaan sitä jotain 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      25.7.2015 at 09:54

      Kiitos Tanja! Joo, Lebelin talo oli tosiaan aivan mahtava! Minäkin niin tykkään vanhoista taloista❤️.

      Reply
  • Arja / Haavematkoja
    24.7.2015 at 22:30

    Kristiinankaupunki sekä Airbnb ovat minulta molemmat vielä kokematta, mutta tuossahan sitä saisikin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kaunis, merellinen kaupunki tosiaan, ja ihanaa miten kauniita kohteita meiltä Suomestakin löytyy – aina ei tosiaankaan tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      24.7.2015 at 22:35

      Vasta viime vuosina olen minäkin oppinut arvostamaan Suomen pikkukaupunkeja. Parempi myöhään kuin ei… On täällä Suomessa tosiaan niin ihania paikkoja ja kesällä valoisan aikakin on niin ihanan pitkä, että päivässäkin ehtii kokea niin paljon.

      Reply
  • Kohteena maailma
    25.7.2015 at 00:17

    Kristiinankaupunki on siitä harvinainen, että kuuluu siihen n. 10% Suomen kaupungeista missä en ole käynyt (työn puolesta etuoikeutettu että nähnyt hyvin kotimaata). Tämän postauksen perusteella siellä pitäisi käydä. Naturapolku ja itse kaupunki kiinnostaisi eniten!

    Reply
    • maailmanaarella
      25.7.2015 at 01:22

      Minullakin oli ensimmäinen kerta Kristiinankaupungissa ja ehdottomasti positiivinen yllätys!

      Reply
    • maailmanaarella
      25.7.2015 at 09:53

      No sinulla Rami on kiva työ, kun pääset samalla koluamaan Suomen kaupunkeja. Minäkin tykkään kovasti luontopoluista, erityisesti jos maasto on vaihteleva ja matkalla voi törmätä vaikka lampaisiin – niin kuin Kristiinankaupungissa?.

      Reply
      • Kohteena maailma
        25.7.2015 at 18:29

        Vaihdoin talvella työpaikkaa, joten reissupäiviä kertyy nyt huomattavasti vähemmän. Mutta ehdin 15 vuotta reissata enemmän tai vähemmän Suomea joka vuosi parhaimmillaan lähemmäs sataa päivää vuodessa, joten aika hyvin tuli kaunis kotimaamme nähtyä. Paljon toki on paikkoja missä pitää vielä käydä ja onneksi nykyisessäkin työssä pääsee näkemään Suomea kyllä tasaisin väliajoin.

        Vuosi vuodelta olen oppinut arvostamaan entistä enemmän kotimaan luontonähtävyyksiä ja tavoite olisikin alkaa kiertään kansallispuistoja tulevaisuudessa.

        Reply
  • Aivan ihana kaupunki! Ja suhteellisen lähellä minua! Enkä ole ikinä käynyt. *häpeä! 😀
    Nyt kyllä täytyy alkaa kalastella näitä hurmaavia pikkukyliä, joita Suomi on täynnä.
    Hyvä ja kattava postaus kaupungin nähtävyyksistä!

    Reply
    • maailmanaarella
      25.7.2015 at 09:51

      Kiitos Virpi! No nyt sinulla on lähelläsi ihana tutustumiskohde. Siellä paikallisten kommenteissa tuli vielä lisää hyviä vinkkejä! ?

      Reply
  • Anna Koskela
    25.7.2015 at 10:26

    Normaalistai aina vaan valitan, että ei ole tullut käytyä näissä Rantatien varrella olevissa kaupungissa, mutta tuollapa olen ollut! Sulka hattuun.

    Aivan valtaisan kiva ja persoonallinen kaupunki. Kannattaa ehdottomasti poikeat tuolla!

    Reply
  • Miika ♥ Gia | matkakuume.net
    25.7.2015 at 13:55

    Aina jaksaa hämmästyttää miten kotimaastakin löytyy näin hienoja paikkoja. Kyseinen nurkka Suomea on itselleni kohtuullisen tuntematon ihan ylipäätään, mutta kovin idylliseltä ja käymisen arvoiselta vaikuttaa! Ehkäpä seuraavan kesäloman ohjelmaksi Suomi-kierros…

    Airbnb on kyllä oivallinen tapa päästä kiinni kohteeseen. Riippuu tietysti paljon hostista ja kemioiden kohtaamisesta, mutta sieltä löytyy helposti sellaista hiljaista tietoa mitä ei opaskirjoista löydä. Ehdottoman suositeltava majoitusmuoto 🙂

    Reply
  • Lotta Watia | Unagidon
    26.7.2015 at 01:05

    Enpä ole tuolla päin koskaan käynyt. Näyttää suloiselta paikalta! Suomessa on niin paljon söpöjä pikkukaupunkeja ja kyliä. Niitä pitäisi ehdottomasti nähdä enemmänkin. Varsinkin kesäisin!

    Miten ihana tuo AirBnB-majoitus! Pitäisikin Suomessa myös joku kerta kokeilla majoittua AirBnB:ssä. Varmasti löytyy paljon mielenkiintoisia vaihtoehtoja!

    Reply
  • beentheredondet
    26.7.2015 at 10:08

    Ihanan kuuloinen paikka ja miten tunnelmallisia kuvia. Kiljaisin melkein ääneen kun näin tuon aamiaiskuvan! Nimimerkillä. Aamiaiseksi, lounaaksi ja illalliseksi indonesialaista ruokaa 😀

    Reply
    • maailmanaarella
      26.7.2015 at 15:35

      Toi aamupala oli kyllä niin huippu! Ja kaikki oli vielä luomua.

      Reply
  • onpas nättiä! häpeäkseni tajusin, etten tuollakaan ole koskaan edes käynyt… kivakuulla, että kotimaastakin tuollaisia yllätyksiä löytyy!

    Reply
    • maailmanaarella
      26.7.2015 at 15:37

      Kotimaan tarjoamat positiiviset yllätykset on ihan parhaita! Itselläkin on vielä monta kotimaan kohdetta käymättä – mutta onpahan sitten yllätyksiä myös tuleville kesille?.

      Reply
  • Saana Jaakkola
    25.5.2016 at 14:16

    Aivan mieletön vinkki, kiitos kun jaoit tämän! Menee ehdottomasti kotimaan kesän vinkkilistalle. Ja tuo majoitusvinkki oli ihan huippuhyvä myös! Tykkään itsekin matkustella välillä niin, etten hae yhtään mitään ennakkotietoa kohteesta, vaan kuten mainitsitkin, annan kohteen yllättää. Toki siinä on sellainen riski, että joku ehdoton “must see” -juttu jää näkemättä ja kokematta, mutta siksipä monesti toteankin, että aina pitää jättää jotain ensi kertaa varten! 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      25.5.2016 at 14:19

      Eipä kestä. Kiva jos innostuit :). Kristiinankaupunki pääsi tosiaan yllättämään. Meillä oli niin ihanat Airbnb-isännät, että niiltä saatiin sitten roppakaupalla vinkkejä. Oli aivan mahtava pikku loma <3. Näin juuri: hyvä on jättää jotain tulevillekin reissuille eikä yrittää ahnehtia liikoja – vaikka monesti siihenkin syntiin lankean.

      Reply
      • Saana Jaakkola
        25.5.2016 at 14:31

        Airbnb-majoitustakin on mukava lähteä hyödyntämään, kun on hyvät ja luotettavat suositukset alla! 🙂 Tosin yritän tänä kesänä viettää entistä enemmän öitä myös teltassa. Tosin uusi teltta vielä puuttuu, vanha kun ei enää oikein jaksa retkeillä. Kaikki aikanaan…

        Reply
  • Johanna @ Out of Office
    27.5.2016 at 22:50

    Ihana tuo Cittaslow -aate! Ja tosi kiva juttu.

    Ensikerralla kun vastaasi kävelee ylämaankarjaa, ota kuva. Niiden pörröpäiden kohtaaminen luontopolun varressa olisi ollut minun reissuni kohokohta 🙂

    Reply
  • maailmanaarella
    27.5.2016 at 22:56

    Kiitos Johanna kommentista. Minuakin ihastutti tämä Cittaslow-aate. Minusta Savonlinnan pitäisi ehdottomasti lähteä tällaiseen mukaan!

    Reply

Leave a Reply