Suomalaisella sisulla

vuokatti
Vuokatti, sunnuntai-iltapäivä

Makaan sohvalla reporankana. Posket punoittavat ja hymyilyttää, vaikka lihaksia särkee niin, etten kärsi juuri liikahtaa. Takana on kahden päivän rääkki hiihtoladulla sekä hetki ilman somea ja sähköpostitulvaa.

Savonlinna, perjantaiaamu

Perjantaiaamuna säntäilen vielä kotona kuin syyskesän ampiainen. Sähköposti tulvii imperatiivilla höystettyjä viestejä. Kun johonkin viestiin en ole reagoinut viikossa, saan äkäisen muistutuksen. Olen jo valmis perumaan viikonlopun matkan. Mutta kun lyhyen kahvituokioni keskeyttävä puhelimen pirinä saa vereni kuohahtamaan, tulen toisiin ajatuksiin. Nyt todellakin on tauon paikka.

Vuokatti, lauantai

Lauantaiaamupäivänä olen vihdoin, talven ensimmäistä kertaa, ladulla. Lipsuvilla suksilla vastatuulessa tuntuu, että menen enemmän taaksepäin kuin eteenpäin. Seitsenkymppinen äitini sivakoi rennon näköisesti. Minä puuskutan ja kiroan.

Kymmenen kilometrin jälkeen päätän pitää tuumaustauon. Palaan mökille, otan kupin höyryävää kahvia ja kermavaahtoa pursuavan laskiaispullan. En tietenkään ole valmis vielä luovuttamaan. Niinpä päätän ottaa kamerani ja lähden uudelle kierrokselle. Hiihdän ja kuvaan valoa. Pilvet juoksevat taivaalla ja luovat hangelle tanssivia, sinisiä varjoja. Ylimmällä harjulla seisovat kuuset näyttävät metsän morsiamilta hohtavan valkeissa asuissaan. Luonnon kauneus saa minut unohtamaan arjen kiireet enkä enää edes huomaa suksieni lipsuvan. Ilmassa on selvästi jo ripaus kevättä.

Vuokatti-5

Katinkulta Vuokatti

Vuokatti Katinkulta

Vuokatti

Vuokatti
Vuokatti, sunnuntaiaamupäivä

Sunnuntaina keväästä ei ole enää tietoakaan. Lunta tulee vaakaasuoraan – välillä jättimäisiä rättejä, välillä jäätäviä rakeita. Tuuli tuivertaa ladun umpeen ja suksien pohjiin tarttuu märkää lunta. Aurinko on paksun pilvimassan alla, joten kameran olen jättänyt suosiolla mökille. Tänään ei haltioiduta kevään valosta eikä vauhdin hurmasta, tänään hiihdetään sisulla. Mukana on nyt äitini lisäksi seitsenkymppinen isäni, joka talvisin sivakoi kolmisentuhatta kilometriä ja kesäisin polkee saman verran. Miehelläni on taas sellaiset urheilijan geenit, että tänään on turha unelmoida leppoisasta hiihtolenkistä. Jo ensimmäisen kympin jälkeen olen valmis painumaan sohvalle makaamaan, mutta kun seurueestamme kukaan muu ei näytä väsymyksen merkkejä, lähden minäkin – hammasta purren – toiselle kierrokselle.

Vuokatti
Vaikka useampaan kertaan suksien pohjia putsatessa kiroan, ettei lumituiskussa rämpimisessä ole mitään tolkkua, saan kummallista tyydytystä tästä välillä kidutukselta tuntuvasta hiihtolenkistä.

Työkiireiden aiheuttama ärtymys on ainakin hetkeksi kadonnut ja voin taas kuulla omat ajatukseni.

Ei siis hullumpi viikonloppu tämäkään.

9 Comments

Add yours →

  1. Huh. Nostan hattua. Ei olis minusta tuohon.

    Liked by 1 henkilö

  2. Sisulla vaan pakko sutia eteenpäin. Suksilla meno on kuin elämä. Välillä luistaa hiton hyvin ja välillä juuttuu kiinni kakkaan 😀
    Ihanaa alkavaa helmikuuta.

    Liked by 1 henkilö

  3. Sinä olet sitkeä sissi <3!

    Liked by 1 henkilö

  4. Mun isä on iso eikä liiemmin liikuntaa harrasta. Mutta kun talvi tulee, kuusikymppinen isäni sivakoi valtavia kilometrejä ihan hassuissa vaatteissta kovaa vauhtia. Pari keraa on Finlandia-hiihdonkin vetäissyt, ihan vain sisulla! Itse rämmin hiihtoasussa aloitteleviakin lapsia hitaammin. On se väärin. 😉

    Liked by 1 henkilö

  5. Upeat maisemat, mutta ei minua silti saisi suksille! Täytyy kyllä nostaa pipoa sinulle 🙂

    Liked by 1 henkilö

Jättämällä kommentin piristät päivääni.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: