Menu

10 paljastusta minusta

CIMG0646

Matkabloggaajat ovat viime viikkoina alkaneet paljastella itseään ihan buumiksi asti. Ajattelin ensin, etten minä nyt ainakaan moiseen touhuun lähde vaan pysyttelen tiukasti asiallisella matkailulinjalla jutuissani. Mutta kuinkas ollakaan. Liekö vasta alkanut loma kiireisen alkuvuoden jälkeen sekoittanut lopullisesi pääni, kun päätin kuitenkin paljastaa itseni – tai no, ainakin kymmenen asiaa itsestäni.

Aloitetaan matka-aiheisella. Sitten jotan ihan muuta, eli jos tulit lukemaan matkapaljastuksia, voit poistua postauksestani heti luettuasi paljastuksista ensimmäisen.

  1. Rakastan saaria

Saaret kiehtovat minua, ja useimmiten valitsenkin matkakohteekseni jonkin saaren. Viime reissulla seikkailin Vietnamin paratiisisaarella Phu Quocilla, tätä kirjoittelen lentokoneessa matkalla Barbadokselle ja kesälomalla aion matkustaa ainakin yhdelle saarelle – toivottavasti useammallekin! Yllättäen kaikki matkavaihtoehdot ensi kesäksi olivatkin saaria: Islanti, Lofootit, Azorit, Kreikan saaret. Ainakin yhdelle näistä olen siis menossa.

Saari-innostuksessani riemastukseni olikin aikamoinen, kun muutamia vuosia sitten oivalsin, että olin muuttanut Suomen suurimmalle saarelle. (Suomen suurimman saaren tittelistä on kyllä väännetty kättä ja eri lähteet ovat asiasta eri mieltä. Minusta asia päivänselvä: totta kai minun saareni on se kaikkein suurin).

lennolla-2

lennolla-3

  1. Olen pohjoismaisten dekkareiden suurkuluttaja

Olen lukenut Mankelit, Nesbøt, Nesserit, Larssonit, Läckbergit ja Jungstedtit. Tälle matkalle otin alun perin mukaan vain Laura Lindstedtin Oneironin. Matkalla lentokentälle iski paniikki. Miten voisin selviä lomasta ilman yhtään dekkaria. Pakko oli poiketa kirjakauppaan. Nyt mukana on myös yksi Kepler ja Vallgren ja olo on paljon huojentuneempi.

  1. Dekkareiden lisäksi olen addiktoitunut suklaaseen ja Pepsi Maxiin

On varmaan helppo arvata, mitä minulla on nyt tietokeeni vieressä, kun kirjoittelen tätä juttua – tetysti pullo Pepsi Maxia. Suklaan ehdin jo syödä Gatwickin lentokentällä. Olen tehnyt kyllä kovasti työtä päästäkseni irti pepsiaddiktiostani. Nykyään saattaakin kulua viikkoja, etten juo sitä lasiakaan. Mutta suklaanhimolleni en mahda mitään. En edes yritä.

  1. En ole valinnut polkupyörää kulkuneuvokseni siksi, että se on ekologinen vaihtoehto, vaan siksi, että olen surkea kuski

Kun talvipakkasessa, lumimyräkässä tai kaatosateessa olen sotkenut pyörällä töihin, on ollut kiva esittää reipasta (vaikka kuinka kenkuttaisi). Virallinen selitys pyöräilyinnolleni kun on se, että haluan suojella luontoa ja pitää yllä kuntoani. Ja katin kontit. Pyörä on vain paljon turvallisempi vaihtoehto minulle kuin auto. Ajokortin saatuani ehtin saada kolhun jos toisenkin, ensin isäni autoon, sitten omaani, ennen kuin tajusin, että minun olisi paljon turvallisempaa ja halvempaa liikkua pyörällä tai julkisilla. Siitä olen kuitenkin tyytyväinen, että reippaalla mallillani olen saanut työkaverini ja jopa muutamat opiskelijani valitsemaan silloin tällöin auton sijaan polkupyörän!

  1. Olen kärsimätön

Todellakin olen. Kaiken pitäisi tapahtua heti. En jaksa odottaa. Eniten inhoan hidasta nettiä. Ylipäätään toimimaton tekniikka saa minut raivon partaalle. Tällä viikolla olin valmis heivaamaan Macini kkunasta ulos. Eikö tekniikan pitäisi helpottaa arkea eikä tehdä siitä takkuisempaa.

  1. Olen helposti innostuvaa sorttia

Innostun milloin mistäkin. Hetkessä. Mutta yhtä nopeasti kuin jostain innostun, innostus saattaa ehtiä lopahtaa, jos en pääse ideaani (kärsimättömänä) heti toteuttamaan. Samoin innostukselle käy, jos sen kohde onkin liian hidas saavutettava. Haluaisin esimerkiksi osata lukuisia kieliä. Olenkin lukion englannin, ruotsin ja ranskan jälkeen opiskellut espanjaa, italiaa, venäjää, viroa, unkaria ja muisnaiskreikkaa… mutta koska oppiminen on ollut liian hidasta, on aika moni kieli saanut homehtua nurkassa käyttämättömänä ja unohtua paksun pölykerroksen alle.

  1. Uskon naiivisti ihmisten hyvyyteen

Joka kerta, kun kohtaan ihmisten ilkeyttä, hämmästyn yhtä paljon. Jos joku sanoo minulle jotain pahasti, en tavallisesti koskaan saa sanaa sanottua vaan jään silmät pyöreinä ihmettelemään, miten joku voikaan olla niin ilkeä ja inhottava. Jopa sellaiset ihmiset, jotka näyttävät kilteiltä, saattavat olla todellisia piruja. Juuri tällainen ilkeä pirulainen oli eräs kiltiltä ja heiveröiseltä näyttävä mummeli, jonka koiraa minun superkiltti pikku villakoirani erehtyi kerran tervehtimään. Mummonkin koira tästä tuttavallisuudesta ilahtui, niin kuin useimmilla koirilla on tapana. Mutta ei mummo. Mummo potkaisi koiraani mahaan. Olin niin järkyttynyt, etten tietenkään osannut sanoa mitään. (Jälkikäteen keksin kyllä vaikka kuinka paljon osuvia kommentteja, mutta mummo oli silloin jo hävinnyt näköpiiristäni.)

  1. Olen työnarkomaani

Minulla on huono tapa haalia itselleni ihan liikaa töitä, vaikka kuinka päättäisin, että nyt pidän rauhallisemman vuoden, jotta minulla olisi enemmän vapaa-aikaa harrastaa ja tavata ystäviäni. Vuosien aikana olen kyllä oppinut jo sanomaan ei mutta silti aina välillä saan itseni kiinni paiskimasta kahdentoista tunnin työpäiviä. En nyt enää ehkä ihan niin hulluna kuin joskus nuorempana, jolloin päivisin opetin ammattikorkeakoulussa, iltaisin aikuislukiossa ja viikonloppuisin yliopistolla. Iltapäivätauolla sitten tankkasin itseäni suklaalla ja Pepsillä kirkasvalolampun alla, jotta jaksaisin vielä illankin ahertaa.

Hautautuessani töihini laiminlyön itseäni ja läheisiäni: jätän menemättä salitreeneihin, koiralenkit lyhenevät, ehdin moikata ystäviäni vain pikaisesti WhatsAppissa tai Messingerissä ja mieheni saa tylyn vastauksen, kun kyselee, mitä tehtäis illalla –No, mun on ainaki pakko tehdä töitä. Matkoilla en sentäs töitä tee, mutta sitten aikasyöppöni saattaakin olla blogi – mutta se onkin sitten jo toinen tarina…

  1. Avioliitto teki minusta avuttoman reppanan

Olin parikymppisenä sitä mieltä, että minä selviän kaikesta itse ja on heikkoutta pyytää apua. Olin siis sellainen moderni itsenäinen nainen. Varsinkaan miehiltä en apua suostunut pyytämään. Asuin yksin, reissasin yksin, vaihdoin auton renkaat yksin (siis silloin ennen kuin tajusin luopua autosta) eikä ainakaan arkisiin askareihin tullut mieleenkään pyytää apua. Kaikki muuttui, kun kolmekymppisenä tapasin tulevan aviopuolisena. Rakkaus teki minusta avuttoman. Ei silmänräpäyksessä, mutta pikku hiljaa. Jätän nykyään mielelläni kaikki vähääkään miehiseltä haiskahtavat työt (kuten lumityöt) miehelleni enkä yhtään häpeile pyytää apua pienimpäänkään arkiseen puuhaan. Oikeastaan on aika kivaa olla avuton, varsinkin kun miehenä on oikea supermies, joka hallitsee kaikki ne miehiset puuhat talon rakentamisesta puiden kaatamiseen ja sähköhärpäkkeiden säätämiseen. Kärsivällisyyttäkin miehelläni on rutkasti enemmän kuin minulla.

En itse asiassa ole koskaan kestänyt miehiä, jotka ovat poropeukaloita. Jo silloin parikymppisenä itsenäisenä naisena olin sitä mieltä, että miehen on osattava kaikki miehiset puuhat. Kun sitten ollessani kesälomamatkalla yhden sulhaskandidaatin kanssa selvisi, ettei tämä sulhaskandidaatti osannut ajaa edes moottoriveneellä, tiesin, että se oli sen suhteen lopun alku.

  1. Olen ikuinen haaveilija ja liitelen pää pilvissä

Eräs työkaverini totesi kerran meidän olevan täydellisiä vastakohtia: hän kun on sellainen realisti ja jalat maassa -tyyppi ja minä kuulemma jalat ilmassa ja pää pilvissä kulkeva haaveilija. Ystäväni tokaisussa lienee ainakin jotain perää. Tälläkin hetkellä minulla on aika monta haavetta ja varmasti välillä jalat nousevat ilmaan ja pää hipoo pilviä, kun innostun jostain ideasta. Juuri nyt liitelen ihan kirjaimellisestikin täällä pilvien yläpuolella kohti aurinkoista paratiisisaarta – toteuttamaan yhtä matkaunelmaani.

lennolla-4

lennolla-5

lennolla-6

 

About Author

Hei! Olen Heidi, luontoluksusta rakastava outdoor- ja luontokuvaaja sekä matkakirjoittaja. Blogissani kirjoitan erityisesti luonto- ja patikointireissuista sekä road tripeistä Suomessa ja maailmalla.

28 Comments

  • Outi
    28.2.2016 at 10:43

    Tämähän oli hauska postaus. Täälläkin kuljetaan pyörällä, vain siksi, etten koskaan saanut aikaiseksi ajaa ajokorttia. MInä kuulostan sellaiselta kuin sinä parikymppisenä, pakko tehdä kaikki itse, apua on vaikeaa pyytää (edes siltä omalta puolisolta).
    Aurinkoista sunnuntaita!

    Reply
    • maailmanaarella
      28.2.2016 at 11:53

      Nyt Outi siis itsekin paljastelemaan. ? Aurinkoa sinullekin!

      Reply
  • Sari.
    28.2.2016 at 11:50

    Sepäs oli samaistuttavaa! Terveisin toinen helposti innostuva, ihmisten hyvyyteen sokeasti uskova kärsimätön työnarkomaani, jonka mielestä on aina hyvä idea syödä suklaata vaikka siinä kaiken haaveilun lomassa. 😀

    Reply
    • maailmanaarella
      28.2.2016 at 11:59

      Lisäksi me jaetaan ainakin ihastus Madridiin ja espanjan kieleen❤️. Minulla vaan vasta unelmissa Etelä-Amerikka! Suklaa onkin muuten parasta juuri haaveillessa.

      Reply
  • Inari
    28.2.2016 at 16:05

    Tuo sinun autottomuutesi ‘salaisuus’ tuli uutena asiana, mutta toden totta: sinun ansiosta minunkin pyöräily on lisääntynyt. Yhteistä meillä on ainakin pohjoismaisten dekkarien suurkuluttaminen (Vallgren on jostain syystä jäänyt tutustumatta, asia täytyy korjata) Poisopittavien addiktioiden listalla minulla on makkara (as you very well know:) Muita paljastuksia ei nyt tipu. Työstä vapaata lomaa sinne paratiisisaarelle <3 Ps. Makkarasta en koskaan kokonaan luovu 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      28.2.2016 at 16:19

      Nyt tänäkin työnarkomaani rentoutuu. Terkkuja vaan täältä aurinkovarjon alta turkoosin meren ääreltä! Kun palaan, pidetään se viiniä ja makkaraa -ilta ja sinä saat kertoa vielä 9 paljastusta! Mullekin Vallgren uusi tuttavuus. Kerron loman jälkeen, kannattaako siihen tutustua.

      Reply
  • Rouva Sana
    28.2.2016 at 16:35

    Heiiiii, tämähän oli hauska. Ihanaa, että teit tämän bloggauksen.

    Ja rouva täällä todellakin ON sitä mieltä, että jokainen nainen saa olla hiukan reppana ja pää pilvissä haaveilija <3.

    Meitä muuten hei yhdistää kohta 5 ja 6. Onneksi emme istu samassa työhuoneessa; mitä siitä tulisikaan ;)… Ihanaa reissua. Vähänkö olen sinulle kade <3.

    Reply
    • maailmanaarella
      28.2.2016 at 17:28

      Kiitos Rouva Sana! Joo, välillä on mukava kulkea pää pilvissä ❤️. Rupeahan sinäkin nyt kirjoittamaan paljastuspostausta!

      Reply
  • Heh, tämä oli tosi hauska ja kait se on tämä ihmisen loputon uteliaisuus toisen elämää/persoonaa kohtaan joka on ainakin minut saanut napauttamaan auki jokaisen itsensäpaljastuspostauksen, jonka olen nähnyt! 😀 Hauskoja nämä on sinne matkajuttujen väliin.
    Mulla on muuten tuon auton kanssa vähän sama ongelma. Uskallan tosin ajaa kotiseudulla, mutta minä asunkin täällä maalla. Kun lähden suurempiin cityihin, menen ehdottomasti ennemmin julkisilla, koska silloin todennäköisemmin pääsen myös perille ilman että olen ajanut jonkun auton lyttyyn tai muuten vain aiheuttanut yleistä sekasortoa liikenteessä. 😀

    Reply
  • Johanna @ Out of Office
    28.2.2016 at 20:40

    Kiva kirjoitus, ja hauskoja paljastuksia! Kyllä se vaan on niin että vaikka matkakuvat kiinnostavat, ihminen kameran takana kiinnostaa myös.

    Ihanaa Barbadoksen reissua, tuskin malttaa odottaa kuviasi! 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      28.2.2016 at 20:44

      Kiitos Johanna! Jään odottamaan sinun paljastuspostausta ?

      Reply
      • Johanna @ Out of Office
        28.2.2016 at 20:55

        Ou gaad. Olen huono näissä – täytyy miettiä ja lukea pari muutakin “paljastusta” että saan juonesta paremmin kiini 🙂

        Reply
        • maailmanaarella
          28.2.2016 at 21:14

          No kyllä mäki ekana mietin, etten voi mitään paljastuskirjaa kirjoittaa mut ku vauhtiin pääsin, ois ollu enemmänkin paljastettavaa. ?

          Reply
  • j / Lempipaikkojani
    1.3.2016 at 22:00

    Mä tykkään näistä “paljastusjutuista” 😀 Pakko sanoa, että täällä kirjoittaa entinen pepsimax -addiksti. Jostain syystä se vaan on jäänyt pois, vaikka joku vuosi meni kamalia määriä. Ja joo, minä pyöräilen joka paikkaan, koska en uskalla ajaa autolla…. Toki ajattelen myös kuntoani ja ympäristöä ja ihan oikeasti pyörä on kaupungissa monesti se nopein vaihtoehto myös!

    Reply
    • maailmanaarella
      1.3.2016 at 22:05

      Minä olen välillä onnistuneesti irtautunut pepsistä, sitten tulee jokin juttu, joka laukaisee taas pepsihimon: työkiire (tavallista työnarkomaanille) tai – ironista kyllä – loma polttavan auringon alla. Pyöräily on oikeasti tosi hyvää urheilua, jos ei päivällä muuta kuntoilua ehdi, niin ainakin nyt työmatkat pyörällä. On se jo paljo parempi kuin ei mitään!

      Reply
  • Johanna @ Out of Office
    1.3.2016 at 22:18

    Kiitos rohkaisusta Heidi, siellä se nyt on. Ja kävi juuri samoin kuin sinulle, ensin tuntuis ettei ole mitään kerrottavaa, sittn paljastettavaa olisi löytynyt enemmänkin 😀
    http://johannasuomela.com/2016/03/01/kymmenen-paljastusta-minusta/

    Reply
    • maailmanaarella
      1.3.2016 at 22:54

      Ihan mahtavaa! Menen heti lukemaan – samalla kun siemailen piña coladaa täällä Karibian meren rannalla❤️.

      Reply
  • Terhi / Muru Mou
    1.3.2016 at 22:55

    Täällä toinen Pepsi Max -addikti! Parasta limpparia ikinä, ja voisin juoda sitä vaikka kuinka paljon. Yhdessä vaiheessa oli tapana aina ostaa lounastauolla pieni pullo työpisteelle “iltapäivän piristykseksi”, mutta nyt olen onnistunut vähentämään niin, että se on vain “perjantaipullo”. Toivottavasti vain sellaisena pysyykin! 🙂

    Reply
  • Anna / Muuttolintu
    2.3.2016 at 09:46

    Oli kyllä niin samaistuttavia paljastuksia että yli puolet olis yhtä hyvin voinut tulla meikäläisen näppäimistöstä 🙂 Täällä toinen erittäin helposti innostuva, sokeasti ihmisten hyvyyteen uskova pää pilvissä -haaveilija ja avioliiton myötä avuton reppana 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      2.3.2016 at 12:54

      Heh, hauska että on muitakin reppanoita täällä matkabloggaajissa! Ilman niitä haaveita ja innostusta moni ihana juttu ois jääny tekemättä, joten näistä ominaisuuksista haluan pitää jatkossakin kiinni. Ja toivon myös, etten koskaan niin kyynisty, etten enää ihmisten hyvyyteen uskoisi. Ihania unelmia ja seikkailuja sinulle Anna ❤️.

      Reply
  • Anna Koskela
    3.3.2016 at 08:36

    Siis se mikään mies ole, jos ei osaa moottorisahaa käyttää tai korjata autoa, tai tajua miten sähkölaitteet toimivat. Tuli pitää osata tehdä metsässä ilman sytytyspaloja, ampumataito on plussaa ja erilaisia ajoneuvoja nyt vaan miehen kuuluu osata ajaa. Miehen PITÄÄ osata tuollaiset asiat. Piste!

    Mulla oli ihan samanlainen kokemus. Yksi sulhasehdokas ei saanut porattua taululle koukkua seinään. Se oli siinä. Mitä mä sellaisella miehellä teen. Itse olisin toki asian osannut hoitaa, mutta halusin testata poika parkaa ; – )

    Reply
    • maailmanaarella
      3.3.2016 at 12:13

      No näin juuri! Miehen kuuluu olla mies eikä mikään marjanpoimija?. Tai ei marjanpoimimisessa mitään vikaa ole, jos ensin hoitaa ne muut miehisemmät hommat. Myös hyvä suunnistustaito on plussaa, sillä itse olen niin onneton suunnistaja. Joo, pojat on hyvä testata heti suhteen alussa, ettei tule sitten pettymyksiä ?

      Reply
  • Stacy Siivonen
    3.3.2016 at 11:50

    Mistähän aloittaisi. Suosittelen Lofootteja.
    Joo, minäkin olen tumpelo auton kanssa. Olen tuhonnut autoistani jokaisen, enkä edes yritä vierittää syytä jonkun muun niskoille. Minä en ole ajanut autoa 19 vuoteen. Ei minulla yksinkertaisesti ole varaa siihen.
    Minä olen myös jotenkin herkkä ihmisten suhteen, mimosamainen. Se on tehnyt minusta jotenkin säikyn. Minä en halua nähdä ihmisissä sitä pimeää puolta joten päädyn sitten helposti siihen, etten näe ihmisistä mitään puolta.

    Reply
    • maailmanaarella
      3.3.2016 at 12:18

      Olipa runollisesti ilmaistu, mimosamainen. Mutta on tietysti surullista jos säikkyys estää tutustumasta uusiin ihmisiin. Minä en ole onneksi vielä siinä pisteessä. Autojen kolhiminen tulee kyllä kalliiksi, joten itsellekään ei ole kyllä mitään intoa hankkia ainakaan omaa – ja ehkä kukaan taitoni tietävä ei halua lainata omaansa…

      Reply
  • Annika Ruohonen
    4.3.2016 at 18:00

    Ja kaikki yllä mainittu tekee sinusta täydellisen <3

    Reply
  • Pinja | Patrick goes
    29.5.2016 at 23:52

    Kiva että päätit kuitenkin paljastella. Kiva kuulla, minkälainen ihminen se siellä kirjoittelee(: Kreikan saari suunnitelmissa mahdollisesti itsellänikin(:

    Reply
    • maailmanaarella
      3.6.2016 at 14:56

      KIva että löysit lukemaan paljastuksiani :). Ooh, Kreikka kutsuu minua ensi viikolla <3.

      Reply

Leave a Reply