Menu

Barbadoksen parhaat nähtävyydet ja elämykset – Top 10

Updated 31.1.2020

Karibian itäisin saari Barbados on kuin luotu leppoisiin rantapäiviin puuterihiekkaisilla rannoilla. Onhan saarella yli 30 toinen toistaan kauniimpaa rantaa.

Rentojen rantapäivien lisäksi Barbados kutsuu myös seikkailemaan. Hyppää auton kyytiin ja lähde rohkeasti omalle tutkimusretkellesi. Saaren ehtii koluta viikossa vallan mainiosti, sillä saarella on mittaa pisimmilläänkin vain 34 kilometriä.

Ennen seikkailua on kuitenkin hyvä levätä hetki.

Barbados

Barbadoksen länsirannikon rannat houkuttelevat viettämään leppoisia lomapäiviä.

Kymmenen vinkkiä lomalle Barbadoksen paratiisisaarella:

 1. Vietä laiskoja päiviä länsirannikon puuterihiekkaisilla rannoilla

Rentoihin rantapäiviin suosittelen saaren länsi-, lounais- ja etelärannikkoa, sillä siellä sijaitsevat kaikkein tyyneimmät vedet. Täältä loma onkin hyvä aloittaa. Suurin osa Barbadoksen hotelleistakin sijaitsee saaren länsipuolella. Meidän hotellimme Ocean Two sijaitsee pienessä St. Lawrence Gapin kylässä, lyhyen ajomatkan päässä saaren pääkaupungista Bridgetownista.

Täällä me vietämme helppoa elämään: makaamme aurinkovarjon alla, juomme piña coladaa ja illalla ihailemme mereen laskevaa aurinkoa.

Huom. Muista ottaa rantapäiviä varten matkaan reilusti aurinkorasvaa, sillä Barbadoksen aurinko on todella polttava ja aurinkorasvat ovat marketeissa melko tyyriitä.
(Lisää kuvia Barbadoksen rantaparatiisistamme voit katsella täältä.)

Barbados

2. Nauti värikkään pääkaupungin Bridgetownin tunnelmasta

Barbados

Kookosvesi – kuuman päivän pelastus

Shoppailunhimoa Barbadoksella pääsee tyydyttämään pääkaupungissa Bridgetownissa, jonne monet turistit tulevat tekemään verovapaita ostoksia. Tyypillisin tuliainen Barbadokselta lienee rommi, joten kaupunkireissulla kannattaa piipahtaa ainakin yhdessä Bridgetownin karibialaisista rommikaupoista. (Kuulemani mukaan Barbadoksen rommi on maailman parasta, mene ja tiedä.)

Vaikka shoppailu ei kiinnostaisikaan, on Bridgetown pienen vierailun väärti: siellä pääsee nauttimaan rennosta kaupunkielämästä, ihailemaan Karibian värejä ja näitä värikkäitä siirtomaa-ajan aikaisia taloja sekä fiilistelemään Karibia-tunnelmaa.

Barbados

Ihan Bridgetownin kyljessä, huvivenesataman vieressä, on myös pitkä hiekkaranta, jonne voi mennä vilvoittavalle uimareissulle kaupunkipäivän päätteeksi. Rannalta järjestetään myös snorklausretkiä.

Barbados

3. Maistele kalaherkkuja Oistinsin kalamarkkinoilla

Barbados oistins

Arkipäivänä Oistinsin kalastajakylässä on hiljaista.

Jos mahdollista, ajoita oleskelusi saaren länsipuolella niin, että pääset osallistumaan Oistinsissa joka perjantai-ilta järjestettäville kalamarkkinoille. Silloin tämä muutoin uinuva pikkukylä muuttuu iloiseksi bileparatiisiksi, jossa nautitaan kalaherkkuja pop- ja calypso-musiikin tahdissa.

4. Seikkaile autolla saaren ympäri

Barbados autonvuokraus

Autolla liikkuminen on helppoa – vasemmanpuoleiseen liikenteeseen totuttelun jälkeen.

Kun olet kerännyt tarpeeksi aurinkoenergiaa Barbadoksen länsirannikolla, vuokraa auto ja lähde seikkailemaan rannikkoa pitkin kohti saaren itäosaa.

Ennen omaa matkaamme tälle romantikkojen idylliselle paratiisisaarelle sain varoittavia sanoja Barbadoksen hullusta liikenteestä ja sekopäisistä kaahareista. Mutta ajelu pitkin tätä pientä saarta osoittautui vallan leppoisaksi – varsinkin sen jälkeen kun oli tottunut vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Tiekarttoja Barbadokselta on kuitenkin turha etsiä, eikä kunnon tienviittojakaan ole, joten turhan stressin välttämiseksi on auton kaveriksi syytä vuokrata myös navigaattori.

Barbados

Saaren itäosasta löytää täysin autioita rantoja – mutta merenkäynti on sen verran arvaamatonta ja tyrskyisää, että uimaan ei ole syytä mennä!

5. Vietä päivä saaren itäisellä paratiisirannalla

Barbados

Yksi itärannikon kauneimmista rannoista ja ehkä kaikista tunnetuin on Crane Beach. Tänne on matkaa Bridgetownista noin 20 kilometriä.

Rannan yläpuolella kalliolla on vuonna 1867 rakennettu saaren ensimmäinen hotelli The Crain Resort, josta on upeat näköalat merelle. Jos haluat Barbadoksen lomalta erityistä (kallista) luksusta, tämä hotelli voisi olla sinun valintasi.

Aivan toisenlaista luksusta, sellaista rouheaa, taas tarjoaa Windy Hillillä sijaitseva hotellimme Santosha Barbados.

6. Lumoudu Bottom Bayn kauneudesta

Barbados

Kun jatkaa Crane Beachiltä muutaman kilometrin kohti pohjoista, pääsee Bottom Baylle. Bottom Bay on minusta se saaren kaikkein kaunein ranta. Melkein epätodellisen kaunis. Eikä täällä ole tietoakaan ruuhkista. Meri hohtaa turkoosina ja hiekka on niin valkeaa, että melkein silmiin sattuu. Todellinen paratiisiranta – juuri sellainen kuin parhaissa matkailumainoksissa.

Barbados

Melkein autiolla paratiisirannalla.

7. Vietä surffipäivä Bathsebassa

Barbados

Bottom Baylta matka jatkuu kohti pohjoista. Seuraava kiinnostava kohde on Bathseba. Tämä pieni unelias kylä vetää puoleensa surffareita, sillä täällä, Atlantin puoleisella rannalla, on saaren parhaat surffiaallot. Mutta on tämä komea myös piknikpaikaksi.

 

Barbados

Barbados

Jos uimaan tekee mieli,  on uiminen turvallisinta rantaan muodostuneessa luonnon kivialtaassa.

Bathsebassa ei kannata jättää välistä lounasta meren rannalla sijaitsevassa Atlantis-ravintolassa, josta on häikäisevän upeat näköalat.

8. Ihaile maisemia Cherry Tree Hillillä

Barbados

Saaren pohjoisosassa kannattaa vierailla Saint Nicholas Abbeyyn rommitilalla, mutta matkalla maistelemaan rommia pysähdy Cherry Tree Hillin näköalapaikalla, joka sijaitsee 259 metriä merenpinnan yläpuolella. Täältä on hienot näkymät Atlantin tyrskyille asti.

Barbados

9. Maista Barbadoksen kuuluisaa rommia

Barbados

Kun Cherry Tree Hilliltä jatkaa matkaa, tulee vastaan valtavat sokeriruokopellot, jotka kuuluvat Sain Nicholas Abbeyn plantaasille. Tämä plantaasi  on yksi saaren vanhimmista. Tien päässä seisoo kivinen päärakennus, joka on rakennettu jo vuonna 1658.

St Nicholas Abbeyn rommitilalla pääsee seuraamaan rommin valmistusta. Rommia valmistetaan puristamalla sokeriruo’osta sen sisällä olevaa makeaa nestettä. Maistan täällä ensimmäistä kertaa elämässäni tätä makeaa herkkua.

Sisäänpääsy St Nicholas Abbeyn plantaasille on 18 €. Hintaan sisältyy muun muassa rommimaistiaiset.
Tilalla on myös terassiravintola, jossa voi nauttia lounaan.

10. Ota piknikeväät mukaan ja suuntaa saaren tyrskyisimmälle laidalle

Barbados

Saaren pohjoiskärjessä sjaitsee Animal Flower Cave, joka edustaa aivan toisenlaista, karua ja jylhää, Barbadosta.  Täällä etelän vaaleanturkoosi meri saa syvemmät sävyt ja aallot pauhavat niin korkeina, että mereen ei ole mitään asiaa.  Vaikka matkan tänne saaren tyrskyisälle laidalle olemme saaneet taittaa monttuista tietä pitkin lähes ylhäisessä yksinäisyydessa, saamme perille päästyämme huomata, että ovat tänne löytäneet tiensä muutkin turistit. Jyrkänteen reunalla nököttävä terassiravintola onkin täppösen täynnä.

Useimmat turistit tulevat tänne käydäkseen luolassa, jonka meri on vuosien saatossa muovannut kallioon. Luolasta on näkymät merelle, ja on siellä jopa luonnon muovaama uima-allas. Me jätämme kuitenkin luolan tällä kertaa väliin ja sen sijaan, että maksaisimme sisäänpääsystä luolaan, kierrämme kallion vierttä kuunnellen allamme tyrskyävää merta  ja nautimme tuulesta ja tästä maisemasta.

Barbados

Lisää maisemakuvia täältä suolan tuoksuiselta rannalta ja vinkkejä pienille patikointiretkille Barbadokselle voit lukea täältä.

Vinkki: ota piknikeväät mukaan ja nauti tyrskyisästä Barbadoksesta ilman kiirettä.

PS. Karibian saaret ja Barbados on ihana lomakohde, päätyi siellä tekemään mitä tahansa. Minäkin haaveilen jo seuraavasta matkasta Karibialle… <3.


Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Maailman äärellä -matkablogini on myös  Twitterissä.
Tervetuloa mukaan matkoilleni.

Copyright © 2016 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.

About Author

Hei! Olen Heidi, luontoluksusta rakastava outdoor- ja luontokuvaaja sekä matkakirjoittaja. Blogissani kirjoitan erityisesti luonto- ja patikointireissuista sekä road tripeistä Suomessa ja maailmalla.

10 Comments

  • Outi
    16.10.2016 at 19:31

    Huokailen täällä ihastuksesta. Turkoosi vesi kutsuu puoleensa ja tuohon pehmeään hiekkaan olisi ihanaa upottaa varpaat.
    Upeita kuvia!

    Reply
  • Kohteena maailma
    16.10.2016 at 22:15

    Mukava oli lueskella Barbadoksesta, kun en ole siellä käynyt itse kuin yhden päivän tänä keväänä risteilyllä. Itse laitoin omia kokemuksiani blogiin siitä, miltä Barbados pikavisiitilla tuntui: http://kohteenamaailma.fi/karibia/barbados/ Joka tapauksessa tultiin siihen tulokseen, että joskus tuonne vielä puoleksitoista viikoksi siten, että yhdistää sen toiseen puolitoistaviikkoiseen jollakin toisella Karibian saarella. Olen sen havainnut toimivaksi yhdistelmäksi ainakin omalle kohdalle.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      17.10.2016 at 08:54

      Kolme viikkoa olisikin ruhtinaalliseen ihanaan Karibialla. Mietittiinkin viime tavilomalla, onko ihan hulluutta lähteä viikon mittaisella lomalla näin kauas. Ei ollut. Karibian letkeissä tunnelmissa pääsi niin nopeasti lomatunnelmaan, että viikko riitti ihan kivasti – toki olisi siellä pitempäänkin viihtynyt. Ja toimivaksi ratkaisuksi osoittautui se, että oli osan aikaa saaren länispuolella ja osan aikaa itäpuolella. Onneksi Karibian saaria on niin paljon, ettei niiden tutkiminen ihan heti lopu.

      Reply
  • miffas
    17.10.2016 at 23:25

    Oi, mulla tulee ihan kamala Karibia-ikävä näistä kuvista! Olin viime kevään 5kk Jamaikalla ja olis ollut ihana käydä joillain muillakin saarilla, mutta ei oikeen varat riittäneet. Haaveilen ihan mielettömästi pidemmästä Karibian kierroksesta, Barbados vaikuttais erittäin potentiaaliselta ja kavereita löytyis Jamaikan lisäksi ainakin Trinidadista, St Vincentistä ja St Kittsistä.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      19.10.2016 at 09:57

      Kiitos Miffas kommentistasi. Oi että, 5 kuukautta Karibialla! Kuulostaa niin ihanalta. Ja totta kai sinun pitää mennä sinne kavereita moikkaamaan :). Minäkin haaveilen taas Karibiasta. Ehkäpä St. Lucia voisi olla seuraava Karibian kohteeni…

      Reply
  • Huli
    25.10.2016 at 06:11

    Kaikki kävisi mulle tällä hetkellä enemmän kuin hyvin! Mutta ei, nyt ylös sängystä, koiran kanssa ulos ja töihin..

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      25.10.2016 at 13:35

      Joo, minäkin vaihtaisin nyt niin mieluusti tämän harmaan lomapäivän Helsingissä Barbadoksen aurinkoon. Mutta kun se ei ole mahdollista, taidan viettää päivän vällyjen alla. Mukavaa työpäivää sinulle Huli :).

      Reply
  • Johanna @ Out of Office
    4.11.2016 at 21:41

    Voi hyvänen aika miten kaunista <3

    Tuo pitänee ottaa toivelistalle. Kuinka kauan vietitte tuossa paratiisissa?

    Reply
  • Maailman äärellä / Heidi
    4.11.2016 at 21:47

    Kiitos Johanna ❤️. Ei vietetty kuin talviloman mitta eli yksi vaivainen viikko, mutta siinäkin ehti hyvin koluta saaren ja viettää laiskojakin päiviä. Suosittelen Barbadoksen paratiisia jos tulee kaipuu lämpöön turkoosien vesien äärelle.

    Reply

Leave a Reply