Menu

Surullisten metsien ja lumivyöryjen mailla Patagoniassa

Updated 31.1.2020

Chile_Patagonia

Yksi Patagonian suosikeistani on patikkapolku Valle del Francésin näköalapaikalle. Reitti alkaa turkoosina kimmeltävän Pehoé-järven rannalta, kulkee läpi surullisen metsän ja päätyy miradorille, josta pääsemme ihailemaan jylhiä vuoria ja jäätikköä sekä ratkaisemaan kumman jylyn arvoituksen.

Chile_Patagonia

Valle del Francés – 7 tuntia ja 20 kilometriä vaihtelevia maisemaelämyksiä

On meidän kolmas päivämme Torres del Painen kansallispuistossa. Aamuyhdeksältä olemme jo astuneet Pudetosta katamaraaniin, ja reilun kolmenkymmenen minuutin mittaisen (ja 14 dollarin arvoisen) lauttamatkan jälkeen olemme reitin aloituspisteessä, Paine Grandella.
(Tietoja aikatauluista ja hinnoista voit kurkata täältä.)

Chile_Patagonia

Valle del Francésin näköalapaikalle on Paine Grandelta patikoitavaa reilu 10 kilometriä, josta ensimmäiset 7,6 km Italianon leirintäalueelle asti on merkitty helppokulkuiseksi ja loput keskivaikeaksi. Takaisin taivalletaan samaa reittiä vastakarvaan.

Chile_Patagonia

Torres del Painen polut on merkitty selvästi. Ja polulta poikkeaminen on kielletty!

Me suuntaamme siis ensin Italianolle.
Polku seuraa aluksi Pehoén turkoosia lanteen kaarta, ja lähtee sitten kevyeen nousuun kohti koillista ja Sköttsbergin pientä järveä.

Chile_Patagonia

Polku on selvästi merkitty ja helppokulkuinen.
Ja ympärillä on pelkkää kauneutta. Hengästymiseen asti.
Eikä tälläkään polulla ole ruuhkaa. Vain muutama reppuselkäinen tulee vastaan. Eikä täällä muuten ole roskan roskaakaan.

Sitä vastoin on hulppeita vuorimaisemia ja kimmeltäviä järvenselkiä.

Chile_Patagonia

Chile_Patagonia

Chile_Patagonia

Vaikka polku onkin kevyttä nousua, ei täällä kovin korkeita huippuja vielä kurkotella. Ensimmäisen 2,6 kilometrin jälkeen olemme noin 150 metrin korkeudessa, reitin ensimmäisellä virallisella näköalapaikalla – Sköttsberg-järven rannalla.

Kaunista on – täälläkin.

Chile_Patagonia

Kun kimmeltävät vedet jätetään taakse ja lähdetään pikku hiljaa kurvaamaan kohti pohjoista, maisema alkaa muuttua. Se saa synkempiä sävyjä ja mollivoittoisia sointeja.

Patagonia

Chile_patgonia

Lenga-metsän hautausmaalla. Loimuetelänpyökkien (Nothofagus pumilio) karrelle palaneet rungot ovat hämmentävä näky.

Täällä huomion kiinnittävät surulliset, paljaat metsät. Karrelle palaneet metsät.
Ollaan kuolleiden puiden maalla. Poltetulla maalla jonka ihmisen typeryys jätti jälkeensä.

Syynä tähän surulliseen näkyyn, jonka voi kohdata eri puolilla Torres del Painen kansallispuistoa, on todellakin valitettavan usein ollut turistin tyhmyys tai huolimattomuus.

Vuonna 1985 huolimattomasti tumpattu tupakka sytytti Torres del Painen kansallispuistossa metsäpalon, joka tuhosi 13 000 hehtaaria metsää. Vuonna 2005 taas reppureissaajalta kaatunut retkikeitin aiheutti 15 000 hehtaarin metsäpalon. Viimeisin, vuonna 2011 sattunut, turistin törppöily aiheutti metsäpalon, joka poltti karrelle jopa yli 17 000 hehtaaria metsää. Tämä metsäpalon mahdollisuus ei varmaan tullut tälle reppureissarille mieleen, kun hän yritti hävittää vessapapereitaan polttamalla.

Puita on istutettu uudelleen tuhoutuneille alueille, mutta toipuminen tällä karulla alueella on hidasta.

Näiden onnettomien tapahtumien jälkeen luvattomasta tulenteosta annettavia rangaistuksia on reilusti kovennettu. Torres del Painen kansallispuistossa tulenteosta voikin nykyään saada jopa 16 000 dollaria sakkoa tai viisi vuotta vankeutta.

Tänäänkään luvassa ei siis ole makkaran paistoa nuotiolla.

Chile_Patagonia

Polku vie läpi surullisen metsän.

Chile_Patagonia

Noin 2,5 tunnin vaelluksen jälkeen saavumme sillalle, joka johtaa Italianon leirintäalueelle.
On eväsleipien aika.

Chile_Patagonia

Chile_Patagonia

Virkistystauon jälkeen jatketaan. Nyt polku muuttuu selvästi vaikeampikulkuiseksi. Hiekkamurska vaihtuu isommiksi kiviksi, joten maisemien ihastelun sijaan on tarkkailtava, minne maastokenkänsä asettaa, jollei halua nyrjäytää nilkkaansa. Välillä liukastellaan kiviä pitkin vuolaana virtaavan puron yli ja välillä loikataan ja toivotaan, että loikalla on tarpeeksi mittaa.
Ei kuitenkaan mitään ylitsepääsemätöntä.

Chile_Patagonia

Chile_Patagonia

Chile_patagonia

Kun noin 2,5 km ja 60 minuuttia tätä hankalampikulkuista polkua on takana, saavumme määränpäähämme. Polku jatkaa ylöpäin mutta tässä on nyt hyvä.

Ne innokkaimmat rinkkaselkäiset jatkavat Valle Francésin näköalapaikalta kiemurtelevaa polkua yhä ylemmäs, Mirador Británicolle asti, mutta meille riittää vähempikin. Me haluamme ehtiä päivän viimeisen katamaraanin kyytiin ja hyvissä ajoin hotellille viinilasin äärelle – ja yöksi puhtaisiin valkeisiin lakanoihin.

Chile_Patagonia

Näköala palkitsee.
Länsipuolella kohoavat Valle Francésin jäätikkövuoret, jotka kertovat omaa ikiaikaista tarinaansa.

Täällä luontoäidin sylissä voi todella tuntea luonnon mahdin. Tuuli nousee välillä raivokkaiksi puuskiksi, niin kuin Patagoniassa kuuluukin. Ja sitten kuuluu valtava kumu. Ensimmäisenä Patagonian patikointipäivänämme, kun olimme sillä Patagonian kauneimmalla polulla, ihmettelimme tätä ääntä, joka rikkoi täyden hiljaisuuden:

Tänne on kyhätty penkki, johon on mukava istahtaa ihailemaan maisemaa. Syödä eväitä ja kuunnella hiljaisuutta. Katsella turkoosia vettä ja lumihuippuisia vuoria. Olla ihan hiljaa. Nauttia.

Kunnes jostain kaukaa alkaa yhtäkkiä kuulua kummaa jylinää. Ihan kuin ukkonen jyrisisi mutta taivas on kristallikirkas. Vasta myöhemmin ymmärrän, mistä ääni kuuluu.

Tänään kumma jylinä saa selityksen, kun näen vuorenrinnettä alas vyöryvän lumen ja kuulen sen saman kumun, joka nyt kuuluu tietysti paljon lujempaa, paljon lähempää.

Chile_PatagoniaPatagonia

Patagonia

Patagonia

Jotain mystisen kaunista tässä synkässä maisemassa on.

Patagonia

Patagonia

Patagonia on täynnä vastakohtia: Kun länsipuolen taivas on synkkä ja uhkaava, paistaa idässä aurinko. Ihan kuin toinen päivä. Tai kuin talvi ja kesä samassa hetkessä. Ja minä siinä niiden välissä. Ihmettelemässä luonnon voimia ja lumoavaa kauneutta.

Vedän keuhkot täyteen Patagoniaa. Mielen ja sielun.
Ja varalta ikuistan muistikortille vielä muutaman kuvankin – ihan kuin en tätä muka muuten muistaisi.

Chile_Patagonia

Sitten paluumatkalle. Melkein tutuksi tullutta polkua. Kun vuoret on jo ikuistettu, on aikaa ihastella luonnon yksityiskohtia. Kun katsoo tarkemmin, huomaa, ettei maisema olekaan niin karu kuin laajakulma antaa ymmärtää.

Chile_Patagonia

Chauran tai englanniksi Prickly heathin (Gaultheria mucronata) kukat muistuttavat hieman suomalaisen puolukan kukkaa.

Chile_Patagonia

Chauran marjat ovat syötäviä, mutta kuulemma mauttomia (en maistanut).

Chile_Patagonia

Chileläisen tuoksuherneen herkkää kauneutta (Lathyrus magellanicus).

Chile_Patagonia

Ciruelillon tai englannin kielellä chilean firetreen (embothrium coccineum) keväistä kukkaloistoa.

Tällä kertaa paluumatka on kuin venytetty versio menomatkasta. Edellispäivän kuninkuusmatkamme Base de las Torresille tuntuu väsymyksenä jaloissa ja kivinä housuntaskuissa.

Mutta koskaan en ole liian väsynyt ottaakseni lisää kuvamuistoja.

Patagonia

Tuntuu kuitenkin hyvältä, kun vihdoin näen tutun Pehoé-järven turkoosin kimalluksen ja päivän patikointiosuus alkaa olla takana.

Tuntuu todella hyvältä.

Chile_Patagonia

Ennen lautan lähtöä on vielä hyvin aikaa. Istua ja nauttia Patagonian kevätauringosta.
Syödä suklaata. Ja miten se maistuukin niin hyvältä.

comping Patagonia

Osa retkeläisistä jää tänne Paine Granden leirintäalueelle. Kieltämättä komeisiin maisemiin.
Meillä on kuitenkin vielä edessä lyhyt lauttamatka ja ajomatka hotellille, joka tuntuu jo melkein kodilta.
Sinne on hyvä palata päivän seikkailulta.

Retkiterveisin,
Patagoniaan rakastunut ♥


Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Maailman äärellä -matkablogini on myös Twitterissä.
Tervetuloa mukaan matkoilleni.

Copyright © 2017 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.

About Author

Hei! Olen Heidi, luontoluksusta rakastava outdoor- ja luontokuvaaja sekä matkakirjoittaja. Blogissani kirjoitan erityisesti luonto- ja patikointireissuista sekä road tripeistä Suomessa ja maailmalla.

60 Comments

  • Johanna @ Out of Office
    19.2.2017 at 16:32

    Voi noita maisemia! Katsoinkin aiempaa juttuasi, että onko siellä näkyvissä myös metsäpalon jäljet, sillä samanlaisia puiden luurankoja oli myös La Gomeralla, jossa massiiviset metsäpalot ovat riehuneet vuonna 2012. Nyt se selvisi. Kyllä ihminen voi olla tyhmä.

    Tähän onkin pakko linkittää vähän erilainen kommentti <3 (saa nähdä tuleeko näkyviin) https://www.facebook.com/pageofphotos/videos/965920376840673/?pnref=story

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      20.2.2017 at 09:43

      Oi, tämä linkin video on kyllä niin upea. Olinkin nähnyt aikaisemmin, mutta ihana oli se saada nyt tänne talteen. Minulla onkin myös yksi jäätikköjuttu vielä kirjoittamatta. Kun vaan olisi aikaa. Patagoniassa oli niin paljon kaikkea, että vieläkin sulattelen kaikkea näkemääni ja kokemaani <3.

      Mutta todellakin joskus ihmisen tyhmyys ihmetyttää. Vessapaperin poltto rutikuivassa metsässä, jossa tuulella on valtava voima (välillä meinasi melkein kaataa kumoon) erityisesti tuntui järjettömyyden huipulta!

      Reply
  • Outi
    19.2.2017 at 20:24

    Kaunista, surullista, mutta maisemat kuin sadusta.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      20.2.2017 at 09:45

      Kiitos Outi komentista :). Patagonian maisemat on kyllä jotain uskomatonta. Tällaisen maisemaonnellisen, kamera kaulassa juoksevan luontoaddiktin paratiisi.

      Reply
  • Heidi/Himomatkaajan Turinoita
    20.2.2017 at 08:25

    Karuja, mutta hienoja maisemia! Tulee mieleen, että jos turistien toimesta metsää ei olisi palanut, miltä tuolla näyttäisi silloin?

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      20.2.2017 at 09:48

      Ja niin monelta patikointireitiltämme näitä metsien hautausmaita löytyi. Onneksi oli kyllä joitain vähän metsäisempiäkin osuuksia, vaikka näköjään niistä jäi kuvat selvästi vähemmälle. Ihan pelkkää palanutta metsää maisema ei kuitenkaan – onneksi – ollut. Mutta kauneutta Patagoniassa riittää. Ah <3.

      Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    20.2.2017 at 15:40

    Ei taida olla kovin ruuhkaista noilla kulmilla, eli vaikka Torres del Paine kuuluisa onkin, niin on se sen verran kaukana, että isommat turistimassat eivät sitä taida koskaan saavuttaa.
    Kivan eurooppalaisia nimiä tuolla kaukana, mutta niinhän se on monessa paikass Etelä-Amerikassa, kuten vaikka Argentiinassa ja Chilen kaupungeissakin.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      20.2.2017 at 20:02

      Ei tosiaan ollut ruuhkaista. Hieman enemmän porukkaa oli Base de tas Torresin reitillä, sillä kuuluisimmalla, mistä en ole vielä ehtinyt kirjoittaa – muttei sielläkään haitaksi asti. Suurin osa patikoijista taisi olla eteläamerikkalaisia, mikä on tietysti ymmärrettävää. Suomea kuulin Chilessä puhuttavan kerran, Santiagossa meidän hotellin hississä!

      Reply
  • Sandra
    20.2.2017 at 17:39

    Uskomattomat maisemat ja huiput! Pehoé-järven maisemat <3

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      20.2.2017 at 20:01

      Turkoosi Pehoé oli kyllä niin uskomattoman kaunis! Olen toki nähnyt turkooseja merenrantoja esim. Karibialla ja Kreikassa, mutten koskaan ollut törmännyt tällaisiin turkooseihin järviin aiemmin. Kaunista, totta tosiaan <3.

      Reply
  • Anna K. - Kaukaa haettua
    20.2.2017 at 18:35

    Vuoret näyttävät siltä, etteivät mitkään kuvat tee niille oikeutta. Varmasti todella uljasta maisemaa! Toisaalta musta tuossa on myös jotain synkkää, vähän pelottavaakin. Ihminen on tuolla varmasti täysin luonnon armoilla. Ja toisaalta luonto ihmisen -> metsäpalot. Aikamoiset sakot otettu käyttöön! Toivottavasti se saa turistit miettimään vähän enemmän tekojaan.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      22.2.2017 at 09:32

      Näiden vuorten lumoa ei tosiaan millään saanut täysin tallennettua filmille. Ne pitää mennä itse kokemaan. Patagonian maisemissa sitä tunsi olevansa pieni. Jossain vaiheessa, kun kuulin, että toisella puolella Chileä oli ollut miedän patikointipäivän aikana kunnon maanjäristys (pieniä järistyksiä Chilessähän on joka päivä), kävi tietysti mielessä, mitä vuoriretkellä voisikaan tapahtua, jos tulisi maanjäristys. Onneksi mitään ei kuitenkaan sattunut. Ja sääkin oli armollinen.

      Reply
  • Päivi Kettunen
    20.2.2017 at 22:59

    Mahtavat vuoret ja ihmeelliset turkoosit vedet! Silmä lepää – vastapainona surulliselle metsälle. Myötäeläminen puiden kohtaloissa muuten syveni, kun luin jokin aika sitten Puiden salattu elämä -kirjan. Sen jälkeen päätin, että mm. elävää joulukuusta meille ei hankita enää koskaan.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      22.2.2017 at 09:35

      Kiitos Päivi ja kiitos erityisesti kirjavinkistä. Patagonian turkoosit vedet ja lumihuippuiset vuoret oli kyllä sellaista, että niiden kauneudesta ei saanut loman aikana todellakaan kylliksi. Ja kamerassa on edelleen Patagonia-kuvia purkamatta – taisin vähän innostua :D.

      Reply
  • Emma
    21.2.2017 at 08:23

    Käsittämätöntä huolimattomuutta tuon surulisen metsän kohtalo! Niin turhauttavaa! Muuten nämä maisemat kyllä, oi että, matkustaisin tänne ihan heti jos pystyisin!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      22.2.2017 at 09:37

      On tosiaan käsittämätöntä. Näiden lisäksi oli joitain pienempiäkin turistien töppöilyjä, jotka eivät onneksi johtaneet näin valtaviin vahinkoihin. Ja jos vaan tilaisuus tulee, mene ihmeessä Patagoniaan. Se on luontoihmisen aarreaitta <3.

      Reply
  • Teija / Lähdetään Taas
    21.2.2017 at 12:31

    Voi miten kaunista! Ja voi miten hiton typeriä ihmisiä! Aivan käsittämätöntä!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      22.2.2017 at 09:39

      Niinpä! Toivottavasti kaikki tulevat Patagonia-matkaajat ottavat asioista hieman edes selvää ja käyttävät maalaisjärkeään, ettei enää tule tuhoa. Mutta kaunista siellä on – surullisista metsistä huolimatta!

      Reply
  • Matkalla lähelle tai kauas
    21.2.2017 at 20:11

    Hieno patikkapolku. Miten voikin maisemat vaihtua noin? Pysyikö laudat sillalla kasassa, kun menitte ylitse?

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      22.2.2017 at 09:41

      Hih, hyvin pysyi kasassa! Oli se ihan tukevaa tekoa, vaikka vähän jänskätti, kun tuuli vähän riepotteli ja oli tietysti pakko ottaa sillallakin muutama kuva :). Ja patikkapolku oli kyllä ihanan vaihteleva. Ja juuri sopivan rankka.

      Reply
      • Matkalla lähelle tai kauas
        22.2.2017 at 09:51

        Hui itsellä olisi taas ollut….housuissa. Vaikka mieli tekisi tuollaisiin paikkoihin ihan mielettömästi.

        Reply
        • Maailman äärellä / Heidi
          22.2.2017 at 09:54

          Ei kun rohkeasti vaan! Minäkin olen vasta ihan aloittelija patikoinnissa. Patagoniassa tehtiin miehen kanssa pisimmät patikkaretket, mitä ollaan koskaan tehty, ja hyvin kaikki sujui.

          Reply
          • Matkalla lähelle tai kauas
            22.2.2017 at 10:08

            Patikointi on ihan jees. Sitä kyllä harjoitamme mutta nuo korkeat paikat ei. Ja varsinkin, jos joutuisi tuollaisesta sillasta menemään….hikikarpalot nousisi.

  • Kati / Lähinnä Kauempana
    21.2.2017 at 22:08

    En kestä, miten on voinut turistien toimesta tapahtua noin monta metsäpaloa! Niin surullista!

    Nuo vuoret on kyllä uskomattoman jylhät, vaikuttavat, komeat. En voi millään käsittää millaista tuolla on ollut patikoida.

    Tuo viimeinen kuva on jotenkin kiva, upean maiseman alla keltaiset ja punaiset teltat omissa leireissään, muutama sininen pilkottaa välistä. 🙂

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      22.2.2017 at 09:43

      Vaikka en olekaan mikään telttaihminen, tämä leirintäalue näytti tosi kutsuvalta. Olisi siellä varmasti yhden yön hyvin viihtynyt. Ja Patagonia on kyllä tähän mennessä upein patikointipaikka, missä olen käynyt. Toivottavsti ei käy nyt niin, että tämän kokemuksen jälkeen seuraavat patikkareissut tuntuvat ihan laimeilta.

      Reply
  • Anna
    23.2.2017 at 05:53

    En yhtään ihmettele, että ihastuit Patagoniaan. Kuvista näkee hyvin miksi! Metsäpalovaara on tuttu Australiasta, täällä on myös kesäaikaan tiukat tulentekokiellot. Öljypitoiset eukalyptuspuut roihahtaa todella helposti. Kyllä tuommoisen pitkän vaelluksen jälkeen kelpaisi, suklaa varmaan maistuu tavallistakin paremmalta ja sitten vielä vähän chileläistä viiniä, täydellistä!

    Reply
  • Sofia Marin
    23.2.2017 at 21:19

    Näyttääpä lumoavan kauniilta, erityisesti tuo turkoosi järvi! Oi että, jostain syystä Patagoniasta on tullut kuultua ja luettua viime aikoina useamman kerran, ja joka kerta haaveilen vaan kovemmin ja kovemmin sinne matkustamisesta. Jonain päivänä. 🙂 Hyvää loppuviikkoa!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      24.2.2017 at 17:00

      Kiitos Sofia. Nämä Patagonian turkoosit järvet olivat todella uskomattomia, vangitsevan kauniita. Ja Patagonia on ihana haave. Toivottaavsti joskus on oikea aika sinun toteuttaa se. Ihanaa viikonloppua Sinulle <3.

      Reply
  • Miika ♥ Gia | matkakuume.net
    23.2.2017 at 23:05

    Ooh! Ihastuin välittömästi <3

    Uuden-Seelannin vaellusmaisemissa oli paljon samaa, joten ymmärrän miten Patagoniakin vie mennessään. Tuonne minäkin haluan.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      24.2.2017 at 17:02

      Ja minä haluan Uuteen- Seelantiin. Olen jo kauan halunnut, mutta hitsi kun se on niin kaukana – ja aikaerosta toipuminenkin vaatisi oman aikanasa. Mutta joskus vielä. <3.

      Reply
  • Arto / Cocoa etsimässä
    24.2.2017 at 12:40

    Huikean kaunista ja hienoja kuvia! Voin vain kuvitella miten upeilta nuo maisemat todellisuudessa näyttävät. Pientä oireilua ilmassa – iskiköhän minuun patagonia-kuume?=)

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      24.2.2017 at 17:03

      Kiitos Arto. Ja minä myhäilen täällä tyytyväisenä, jos sain vähän Patagonia-kuumetta tartutettua. Se on upea paikka. Eikä vielä liian täynnä turisteja.

      Reply
  • Mira/ Exploras
    24.2.2017 at 15:55

    Ihania maisemia, hienosti kirjoitettu. Chile on vienyt sydämeni, mutta Patagonia odottelee yhä vuoroaan. Atacama ja Pääsiäissaari olivat mykistäviä, mutta toki aivan erilaisia.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      24.2.2017 at 17:06

      Kiitos Mira :). Oi, Pääsiässaaret on varmasti upea. Meillä oli alkuperäisessä suunnitelmassa tarkoitus Chilen matkalla käydä myös Atacamassa, mutta sitten tuli järki käteen. Ahnehtimalla liikaa ei olisi ehtinyt keskittyä nauttimaan tarpeeksi aina yhdestä kohteesta. Mutta joskus vielä sinnekin. Chile on <3.

      Reply
  • virpis (@taynnatieontar1)
    24.2.2017 at 17:17

    Voi mitä ihania maisemia! <3 Niin kaunista ja niin hienoon muotoon puettu kertomus retkipäivästä.

    Reply
  • Terhi /Fammo matkalla
    24.2.2017 at 18:58

    Surullisen laajoja metsäpaloja ja surullista piittaamattomuutta retkeilijöiltä. Mutta täytyy myös muistaa, että salamatkin sytyttävät metsäpaloja, se on luonnon oma tapa uusia metsiä.
    Tosin täällä ne ovat riehuneet turhan usein.

    Reply
  • Johanna Hulda
    24.2.2017 at 20:06

    Ooh, nämä postaukset eivät todellakaan lievitä Patagonia-kuumettani. Aivan mielettömän näköistä, ja kauniita kuvia! Turkoosit vuoristojärvet ovat aina niin mykistäviä. Tämä onkin siitä erikoinen, että se ei varsinaisesti taida olla kovin korkealla vuoristossa 🙂 Todella ikäviä kyllä nuo metsäpalojen kanssa käyneet vahingot. Portugalissakin täytyy kesäisin varoa tulen kanssa, ja onpa sitä jouduttu raivaamaan maitakin kun kunnalta tuli ukaasi, että pitää siivota hieman ylikasvaneet tontin alueet tulipaloriskin takia.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      25.2.2017 at 03:38

      Juu, nämä järvet eivät tosiaan olleet korkealla vuoristossa. Mutta oli kyllä hämmästyttävää hoksata, että Patagoniassa on niin paljon järviä. Ja kiva jos sinullakin on Patagonia-kuume ?. Minun kuumeeni ei kertakäynnillä vielä laantunut.

      Reply
  • Stacy Siivonen
    24.2.2017 at 21:54

    Ovat kyllä massiivisesti vittuuntuneet turakaisten metsän poltteluihin. Suomessa pitäisi olla samanlainen laki metsän tuhoamisesta, vaikka tietysti tulipalo vanhentaa metsää tehokkaasti. Ilmeisesti pilvistä huolimatta metsä on kuitenkin niin kuivaa, että leimahtaa.

    Reply
  • Lotta | Watia.fi
    25.2.2017 at 04:59

    Oo, oo! Miten upeeta maisemaa. Aivan mieilettömän kaunista! Vuorissa vaan on sitä jotakin. Niitä kun ei Suomessa ole tottunut näkemään, niin ovat niin eksoottisia. Valtavia ovat luonnonvoimat. Lumivyöry on varmasti melkoinen kokemus! Onneksi sitä ei kuitenkaan lähempää tarvinnut todistaa.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      25.2.2017 at 05:02

      Onneksi ei tosiaan ihan läheltä jouduttu lumivyöryä kokemaan. Kauempaa oli hieno, ja miten kauas sen kumu kuuluikaan. Vuorissa on kyllä jotain lumoavaa kauneutta.

      Reply
  • Teppo | Tämä matka
    25.2.2017 at 17:52

    Huh huh mitä maisemia. Ihmettelinkin otsikon surullista metsää, mutta hyvin selvisi.

    Reply
  • piapas
    25.2.2017 at 18:29

    Hillittömän hienoja maisemia! Piirsin Patagonian juurin oman listani jatkeeksi, saapa nähdä ehdinkö koskaan tuohon maailmankolkkaan. Vihaksi pistää turistien tunarointi, kunpa tupakoitsija oppisivat kantamaan mukanaan pientä suljettavaa astiaa natsoille, jos syöpäkääryleistä on pakko nautiskella keskellä koskematonta luontoa. Paheksun syvästi.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      26.2.2017 at 09:45

      Mahtavaa, myhäillen täällä tyytyväisyydestä, kun Patagonia pääsi listallesi. Jo se, että joku haluaa näin ihanassa maisemassa käryttää syöpäkääryleitä, on minusta käsittämätöntä mutta että lisäksi vielä tunaroidaan. Kyllä, ehdottoman paheksuttavaa.

      Reply
  • duunireissaaja
    25.2.2017 at 20:27

    Kuvat ovat ihania, ja saat sanoillasi niihin vielä uskomattoman määrän lisää syvyyttä. Kiitos kun jaat nämä hetket!

    Reply
  • OTTOIZAKAYA.COM / OTTO
    25.2.2017 at 22:40

    Nä kuvat on kyllä aika timanttisia! Ja kertomus. Tykkäsin! 🙂

    Reply
  • Heidi / Fiiliksiä & hetkiä
    25.2.2017 at 23:06

    On kyllä edelleen kauniita kuvia tuolta 🙂

    Reply
  • Kohteena maailma
    26.2.2017 at 08:33

    Näitten postausten kautta olen tajunnut Patagonian kauneuden. Aivan huippua tuollainen päiväpatikointi, minkä jälkeen pääsee puhtaiden lakanoiden väliin! Tulee viime kesän oma Norjan reissu mieleen, joskin ei noin jylhiä ollut maisemat. Harvoin Norja jää misemissa kakkoseksi, mutta nyt on lähellä näitä kuvia katsellessa. Toivottavasti ei vastavia tulipalokatastrofeja enää tule!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      26.2.2017 at 09:50

      Tämä on tosiaan patikointia minun makuuni. Itse kävin viime kesänä eka kertaa Norjassa ja tykkäsin kovasti. Ja uskomatonta, että niin lähellä Suomea niin komeat maisemat. Mutta kyllä Patagonia jätti minuun Norjaakin syvemmät jäljet.

      Reply
  • Terhi / Muru Mou
    26.2.2017 at 10:18

    Miten upeaa, jylhää ja kaunista! Patagonia on päässyt postaustesi ansiosta minun bucket listille 🙂 Toivottavasti metsäpaloja ei tuon enempää enää tuolla tule olemaan, vaan kovat rangaistukset tehoavat.

    Reply
  • Merja / Merjan matkassa
    26.2.2017 at 12:22

    Voi, mitä maisemia! Tuonne pitää päästä. Olen Patagonian matkoja joskus katsellutkin sillä silmällä, mutta ovat olleet kovin tyyriitä kukkarolle. Mutta jonain päivänä.. Suututtaa turistien välinpitämättömyys, joka aiheuttaa maastopaloja.

    Reply
  • Matkoja, retkiä, hetkiä
    7.4.2017 at 17:42

    Aivan järkyttävän kaunista, tää juttu on kokonaisuudessaan niin kaunis tuosta surullisesta sivujuonteesta huolimatta.

    Reply
  • Maailman äärellä / Heidi
    7.4.2017 at 17:45

    Voi kiitos niin kauniista kommentistasi ❤. Kun uutisista saa taas tänään kuulla niin kammottavia uutisia, niin tällaiset kommentit ovat valonpilkahduksia päivään. Ihanaa viikonloppua Sinulle Marja ❤.

    Reply

Leave a Reply