Menu

Auringonnousu Madeiran kauneimmalla huipulla

Updated 31.1.2020

Madeira Arieiro

En olisi ikinä arvannut, että Madeira olisi tällainen. Totta kai olin kuullut Madeiraa sanottavan kauniiksi kukkaissaareksi. Tiesin myös, että mummoturistien lisäksi Madeiralla olisi lukuisia polkuja ja levadoja houkutuksiksi patikoijille. Mutten koskaan olisi arvannut, että näkisin Madeiralla kauneutta, jollaista en koskaan ennen.  Ja että kokisin elämäni kauneimman aamun. Jopa kauniimman kuin Patagoniassa.

Olin pannut herätyskellon soimaan aamukuudelta. Saanut suostuteltua miehen lähtemään aamun pimeydessä ajamaan mutkaisia teitä kohti korkeuksia, 1818 metriin kohoavaa Pico do Arieiroa. Repussa eväsleivät, kartta ja rutkasti seikkailumieltä.

Madeira Arieiro

Olin ennen meri- ja rantaihminen. Rakastin vitivalkoisia hiekkarantoja ja laiskoja päiviä merta kuunnellen. Mutta sitten tapahtui jotain: rakkauteni teki äkkikäännöksen. Enää lomaonnea eivät ole laiskat päivät meren äärellä ja myöhäiset aamuherätykset, vaikka toki niistäkin nautin. Nykyään janoan elämyksiä, niin ahnaasti, etten kunnolla malta edes nukkua.

Usein ne loman parhaimmat muistot syntyvätkin juuri aamuvarhaisella.

Sellaisina aamuina kuin aamu Pico do Arieirolla, auringonnousun aikaan, pilvimeren yllä.
Aamuna joka on kuin surrealistinen maalaus. Aamuna joka on kuin unta.

Madeira Arieiro

Madeira Arieiro

Madeira Arieiro

Millainen on ollut sinun elämäsi aamu? Se kaikista kaunein?

PS. Kun aurinko oli noussut pilvimeren ylle ja maltoin vihdoin laskea kamerani käsistäni, alkoi Madeiran reissun jännittävin seikkailu jalkapatikassa kohti Madeiran korkeinta, 1861 metriin kurkottavaa Pico Ruivoa. Siitä lisää myöhemmin…

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka ideana on jakaa matkailuinspiraatiota ja hyvää reissufiilistä Instagram-kuvien avulla. Tempauksen järjestäjinä toimivat
TravelloverMuru Mou ja Skimbaco.
Lue ohjeet täältä.

Minut löydät Instagramista nimellä @heidimaailmanaarella
Maailman äärellä seikkailee myös ahkerasti Facebookissa. Oletko jo liittynyt tähän iloisten seuraajien joukkoon?

Tervetuloa matkoilleni,

Heidi ♥

About Author

Hei! Olen Heidi, luontoluksusta rakastava outdoor- ja luontokuvaaja sekä matkakirjoittaja. Blogissani kirjoitan erityisesti luonto- ja patikointireissuista sekä road tripeistä Suomessa ja maailmalla.

90 Comments

  • Inari
    2.3.2017 at 09:08

    Sanattomaksi vetää, auringonnousu <3

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      2.3.2017 at 20:05

      No näin kävi myös minulle. Ja sitten iski kamerapaniikki kun ei tiennyt miten päin olisi ja minne kuvaisi, kun joka puolella oli uskomatonta kauneutta ❤.

      Reply
  • Johanna @ Out of Office
    2.3.2017 at 09:41

    Aamun hetket ovat rusinoita elämän pullassa <3

    Yleensä niistä saa nauttia ihan rauhassa, riippuen auringonnousun kellonajasta. Viimeisimmän nautin La Gomeran saarella, katselin kun aurinko ensin kultasi Teiden ylle ankkuroituneet pilvet, ja vasta sitten nousi meren horisontin ylle. Mutta kaikkein kauneimmat olen kuitenkin elänyt omissa mökkimaisemissa Tammisaaressa, toukokuisena aamuna. Linkitän ne ikimuistoiset hetkeni tähän, jos sallit: https://johannasuomela.com/2015/10/13/breaking-the-darkness/

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      2.3.2017 at 20:08

      Totta kai sallin! Kaikki kauniit tarinat, kuvat ja hetket ovat aina enemmän kuin tervetulleita. Ja nyt minäkin muistan sen viime kesän aamun, kun yövyin teltassa Saimaan saaressa ja heräsin kuvaamaan auringonnousua ja keitin sitten nuotiokahvit. Oli sekin jotain maagisen kaunista. Aamut luonnossa usein on ❤.

  • Outi
    2.3.2017 at 12:03

    Niin kaunista, huoh!

    Reply
  • Outi
    2.3.2017 at 12:03

    Niin kaunista, huoh!

    Reply
  • Heidi / Seikkailujen helmiä
    2.3.2017 at 12:04

    Jestas miten kaunista!! Kyllä vain tuollainen aamu kelpais! 🙂

    Kyllä Itellä se kaunein aamu on tainnut olla häämatkalla Balilla, kun sai ensimmäistä kertaa heti herättyään pulahtaa oman villan uima-altaaseen katsomaan auringonnousua oman kullan kainalossa. Ainakin se on ollut se ikimuistoisin (ja romanttisin!) aamu tähän mennässä. 😉

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      2.3.2017 at 20:12

      Oi, aamu Balilla auringonnousua ihaillen kuulostaa paratiisilta. Minäkin olen kokenut Balin aamun omalla villalla, mutta se auringonnousu ei siihen näkynyt vaan piti kävellä rannalle sitä katsomaan. Mutta oli sekin ihanaa ❤. Teidän häämatka kyllä kuulostaa täydellisen romanttiselta.

  • Noora | Kerran poistuin kotoa
    2.3.2017 at 13:40

    Olipas upeaa <3 Nuo pilvet näyttivät parissa kuvassa ihan vaahtoavalta vedeltä! Kaunein aamumaisemani on varmasti ollut Machu Picchulla. Sinne tuli lähdettyä kiipeämään, kun maailma oli vielä pimeyden kätköissä. Sitten aamu alkoi varkain sarastaa ja paljasti sielläkin vuoria ympäröivät pilvet. Huh, niihin maisemiin voisin lähteä uudelleenkin aamua ihmettelemään! http://www.rantapallo.fi/kerranpoistuinkotoa/2016/06/04/machu-picchu-maailman-kauneimpien-maisemien-aarella/

  • Katja of Skimbaco
    2.3.2017 at 17:43

    Madeira on siis niin mieletön!! Ihan mahtavia kuvia, oli varmaan ihan mieletön elämys.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      2.3.2017 at 20:17

      Kiitos Katja. Madeira on uskomaton. Niin paljon kaikkea kaunista ja tämä aamu vuorella, niin uskomaton ❤.

  • Mika / Lähtöportti
    2.3.2017 at 19:54

    Mahtavia tunnelmia! Voin vain kuvitella millaiselta auringonnousu tuntuu tuolla, kun paikka on iltapäivälläkin ihan uskomaton. Mukava kuulla, ettei Madeira ole pettänyt odotuksia 😉

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      2.3.2017 at 20:19

      Ei todellakaan ole pettänyt odotuksia vaan on menty yli ja kirkkaasti. Ja monesti olet ollut täällä mielessäni, sillä juurikin sinun kommenttisi ansiosta tänne taisimme päätyä ?.

  • Johanna Hulda
    2.3.2017 at 20:04

    Ai että, miten upean näköistä! Madeira näyttää varmasti kauniilta mistä kulmasta vain, ja etenkin tästä. 🙂 Kauneimmat auringonnousut olen tainnut tähän mennessä nähdä Afrikan savanneilla. Tulevaisuus tuo toivottavasti vielä sen kaikkein kauneimman vuorelta nähdyn aamunkoitonkin!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      2.3.2017 at 20:20

      Madeira on kyllä kaunis niin monesta vinkkelistä, mutta niin on varmasti Afrikan savannitkin. Se on yksi minun suurista haaveistani.

      Reply
    • Hanne
      3.3.2017 at 20:55

      Samis: upein auringonnousu oli Ngorongoron kraaterilla Tansaniassa ja yksi upeista auringonlaskuista taas oli Zanzibarilla rantaravintolassa, kun aurinko laski mereen ja se oli niin mahtavaa fiilistellä siinä merta katsellen, kun puoli vuotta asuttiin sisämaassa.

      Reply
      • Maailman äärellä / Heidi
        3.3.2017 at 22:22

        Ooh, kuulostaa niin upealta! Ehdottomasti haavelistallani on auringonousun ihailu Afrikassa, ja nämä kaikki mainitsemasi paikat kelpaisivat!

        Reply
      • Johanna Hulda
        3.3.2017 at 23:22

        Sansibarin auringonlaskut on kyllä unohtumattomia <3 Ja Ngorongoro on varmasti vielä "perussavanniakin" upeampi kokemus!

  • Annika | travelloverblogi
    2.3.2017 at 20:26

    No nyt kyllä! Voi hyvä tavaton! Olisin halunnut edelleen ajatella Madeiran mummosaareksi, mutta viimeistään näiden jälkeen on unohdettava se. Vai oliko siellä monta mummoa aamuvarhaisella, rajasit vain pois kuvista? Mun valokuvaidoli iski taas! Nämä vain ovat ihan huikeita!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      2.3.2017 at 22:26

      Juu, aamuvirkut mummot rajasin pois kuvasta :D. Ihan sinun kiusalla päätin etsiä paikat, joilla saan vakuutettua, ettei Madeira ole mummo. Itseni olen jo todellakin saanut vakuutettua, hyvä jos vähän sinutkin. Niin, ja kiitosta vaan ihanasta kommentista mun matkaidolille <3.

  • Kthetraveller
    2.3.2017 at 20:53

    Kyllä nuo pilvikuvat on aivan mielettömän komeita! Kyllä mun elämäni aamut on juuri niitä, kun aurinko on vasta nousemassa. Oli sitten maisemana meri, kaupungin siluetti taikka komea vuoristo.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      2.3.2017 at 22:29

      Aamuissa todella on taikaa. Jopa monet turistirysätkin ovat aamuauringon lämpimässä valossa niin erilaisia kuin keskipäivän jälkeen turistien täytettyä katukuvan. Pitäisi vaan vielä useammin saada kammettua itsensä petistä ennen aurinkoa :).

  • Matkalla lähelle tai kauas
    2.3.2017 at 22:11

    Millä te kiipesitte vuorelle? Minun kaunein aamu on kesä, aurinko ja aamukahvi omalla kuisitlla yöpaita päällä. Voi kun olisi kesä!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      2.3.2017 at 22:32

      Pico do Arieiro on siitä helppo, että sinne pääsee ihan autolla! Mutta tämä oli vasta meidän seikkailupäivän alku. Arieirolta nimittäin aloitimme yli kuuden tunnin mittaisen patikkapäivän henkeäsalpaaville, ja välillä jopa pelottaville, patikkapoluille. Mutta se retki vaatiikin jo ikioman postauksensa.

      Kesä, aurinko ja aamukahvi kuulostaa kyllä täydeliseltä arjen luksukselta. Näitä Suomen kauniita kesäaamuja minäkin jo odotan.

  • sars/Pohjoistuuli puhaltaa
    3.3.2017 at 05:54

    Onpas komeet aamaisemat. Aamuhetki kullan kallis… Voi miks mä en ole vielä käynyt Madeiralla satunnaisista ajatuksista huolimatta.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      3.3.2017 at 22:23

      No nyt sitten Sarsa suunnittelemaan Madeiran reissua. Tämä on upea kohde, vaikka itse alkuun vähän epäilinkin. Mutta enpä epäile enää.

  • miijamaaria
    3.3.2017 at 09:36

    Huh huh! Nää kuvat veti ihan sanattomaksi. Aivan mieletöntä!
    En olekaan muuten blogiisi aiemmin eksynyt, mutta nyt on pakko laittaa seurantaan. Tykkään todella paljon tavastasi kirjoittaa ja ulkoasu miellyttää todella paljon silmää. 🙂

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      3.3.2017 at 22:25

      Kiitos ihanasta kommentistasi <3.Tosi kiva kuulla, että tykkäät :). Ja tosiaan tämä aamuinen pilvihattaramaisema sai minutkin sanattomaksi.

  • katja/jumalainenseikkailu
    3.3.2017 at 11:49

    Mitä kuvia! Juurikin epätodelliset maisemat <3 En ole oikein aamuihmisiä, aamulla täytyy saada nukkua, mutta joskus harvoin herään hyvin aikaisin, ja edessä onkin sitten eriskummallinen seikkailu. Kuten tämä aamu Varanasissa.
    http://www.jumalainenseikkailu.fi/2017/02/16/aurinko-nousee-varanasissa/

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      3.3.2017 at 22:27

      Minulle on jotenkin viime vuosina käynyt niin, etten osaa reissussa ollenkaan nukkua pitkään. Jotenkin olen matkoilla aina niin täynnä energiaa ja intoa, että pako päästä hyppäämään aamulla aikaisin sängystä. Luen ehdottomasti tämän varanasin seikkailusi. Kiitos kun linkitit sen tänne :).

  • Saana
    3.3.2017 at 21:44

    Vihdoinkin pääsin blogiin asti ihastelemaan näitä kuvia, jotka jo Instagramin puolella ovat saaneet mut rakastumaan Madeiraan. Aivan jumalaisia maisemia, ja todellakin aikaisen herätyksen arvoisia. Jos nyt yhtäkkiä pitää keksiä joku aamu, jolloin olen herännyt läpionnellisena, heittäisin viimekesäisen melontaretkeni Kylmäpihlajan majakalle täällä Rauman saaristossa. Ystäväni epäonninen sattumus koitui mulle onnenpotkuksi, ja pääsin neljäksi yöksi majakan ylimmän asuinkerroksen sviittiin. Ikkunat avasivat maisemat joka ilmansuuntaan, ja majakan näköalatasannekin oli vain yksien rappujen päässä. Siellä olen nähnyt elämäni kauneimmat auringonlaskut ja -nousut, ja todellakin tuntui siltä, että ei, en edes halua nukkua, vaan kierrellä pienen pientä majakkasaarta ja nauttia sviittini näköaloista ihan ympäri vuorokauden! <3

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      3.3.2017 at 22:29

      Kiitos Saana <3. Madeira on <3. Voi upeus, miten ihanalta sinunkin aamusi majakkasaarella kuulostaakaan! En todellakaan minäkään olisi malttanut siellä nukkua. Oletko kirjottanut tästä postausta? Linkitä ihmeessä se tänne, jos olet! Alkoi todella kiinnostaa :).

  • Terhi / Muru Mou
    5.3.2017 at 21:41

    En ole enää pitkään ajatellut, että Madeira olisi mummoturistien saari, sillä niin paljon sitä on eri ikäiset kehuneet. Ja upealta siellä tosiaankin näyttää kuviesi perusteella, joten säälihän se olisi, jos pitäisi odottaa mummoikää ennen kuin noita maisemia pääsisi ihastelemaan 😀

      6.3.2017 at 10:35

      No näinpä, sääli olisi. Ja se Madeiran hienoin patikkareitti jäisi minulta ainakin kulkematta sitten kunnon mummoisässä, sen herran huima ja kuntoa vaativa se oli. Hieno saari, jonne nyt jo iso ikävä <3.

      Reply
  • Kati / Lähinnä Kauempana
    6.3.2017 at 23:02

    Tekikö mieli sukeltaa pilvimereen? On kyllä varmasti ollut ihan mieletön kokemus! Me oltiin melkein 7 vuotta sitten Balilla häämatkalla ja kiivettiin aamuyöllä, ihan pilkkopimeässä, Mt Baturille. Kun oltiin päästy huipulle (hikeä valuen) nähtiin aivan mieletön auringonnousu. Siinä oli muutaman päivän vanha rouva vähän herkillä. 🙂

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      7.3.2017 at 09:37

      Hih, olihan se pilvimeri aika houkuttelevan näköinen, mutta kyllä minä tiukasti halusin kuitenkin pysyä maankamaralla enkä kurkotella turhia reunan yli. Kiipeily pilkkopimeässä Mt Baturille kuulostaa kyllä tosi huimalta, mutta ihan varmasti kaiken vaivan arvoinen! Auringonnousut korkeuksista ovat niin uskomattomia, etten ihmettele yhtään, jos herkistytti useammaksi päiväksi :).

  • pinjamitrovitch
    9.5.2017 at 13:28

    Upeita kuwia, oon kade! Oon harkinnut Madeiraa monesti ja nyt täytyy laittaa kunnolla takataskuun tää 🙂

    -pinaycoco

  • Klaus Pesonen
    25.9.2017 at 10:35

    Kuvasi ovat upeita. Olemme mamman känssa käyneet Madeiralla eri vuodenaikoina yht 7 kertaa ja aina sinne tekee mieli uudelleen. Nyt vietämme joulun siellä ja katsomme heidän joulunvieton. Mm. Kukkaisviikot nähty samoin olemme olleet marraskuussa. Mutta nyt innostuin tuosta auringonnoususta, miten luulet, ei varmaankaan ole mitään vuodenaikarajoitteita tuon auringonnousun kokemiseen? Sää täytyy tarkistaa ed päivänä tuosta hyödyllisestä linkistä – kiitos siitä!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      25.9.2017 at 10:47

      Kiitos Klaus kommentistasi! Oi, te olettekin jo Madeira-konkareita, mutta enpä ihmetele yhtään, että Madeiralle haluaa kerran käytyään takaisin yhä uudestaan! Vei kyllä minunkin sydämen. Ja menkää ihmeessä katsomaan tämä maagisen kaunis auringonnousu Pico do Arieirolta! En usko, että vuodenaika vaikuttaisi siellä auringonnousun näkemiseen. Kannattaa vaan tosiaan tarkistaa, mitä säätä lupaa huipulle. Ihanaa tulevaa reissua teille Madeiralle!

      Reply
      • Klaus Pesonen
        21.12.2017 at 22:41

        Tänään tuo sitten koettiin, en hehkuta enempää. Totean vain, että aivan uskomaton alku päivälle. Tuulista ja vilpoisaa oli, vaimokin osti hansikkaat. Mutta ei haitannut kylmyys, maisemat todella lämmitti. Kiitos vielä tästä vinkistäsi – ja myös säälinkistä. Huomenna Camara da Lobosiin….

        Reply
        • Maailman äärellä / Heidi
          21.12.2017 at 22:57

          Onpa ihana kuulla, että saitte upean aamun aloituksen! Pico do Arieiron auringonnousu on kyllä unohtumaton kokemus! Huippua reissun jatkoa teille ja oikein hyvää joulua! Me ollaan juuri matkalla Singaporeen.

Leave a Reply