Menu

Luontoelämyksiä ja jännitystä Saimaan Oravissa

Updated 31.1.2020

Usein luonto ja hyvä ruoka tarjoavat kaikista parhaimmat lomaelämykset ja jättävät parhaimmat muistot. Niin kävi tälläkin minilomalla, vaikka kaikki ei sujunutkaan aivan odotetusti.

Yhteistyössä SaimaaHoliday Oravi

Oravi

SaimaaHoliday Oravi – luontolomailijan keidas keskellä kauneinta Saimaata

Sulosaaressa järjestetyn ensimmäisen #skumppaakuksasta-tapaamisen jälkeen matka jatkuu hyvin nukutun yön ja herättävän aamu-uinnin jälkeen kohti Oravia, Linnansaaren kansallispuistoa ja suurta seikkailua.

Minua vähän jännittää, sillä olen päättänyt uskaltautua elämäni ensimmäiselle melontaretkelle. Ja vielä enemmän jännittää, pääseekö Raumalta asti norppia bongailemaan tullut Live now drean later -blogin Saana todellakin näkemään norpan – elämänsä ensimmäistä kertaa.

Olemme ainakin hyvään aikaan liikkeessä, sillä norpan näkemiseen paras aika on juuri toukokuu ja kesäkuun alku, jolloin norpat viihtyvät lämpimillä rantakallioilla vaihtaessaan talviturkkia kesäisempään.

Oravista saamassani sähköpostissa intoani kuitenkin hieman toppuutellaan ja todetaan, ettei mitään norppatakuuta voida antaa.

Mutta eivät toppuuttelut minua säikäytä: näinhän minä viimevuotisellakin safarilla jopa neljä norppaa.

SaimaaHoliday Oravi

SaimaaHoliday Oravi sijaitsee Linnansaaren ja Koloveden kansallispuistojen välissä, keskellä kauneinta Saimaata. Oravin idyllinen kanavakylä onkin oiva tukikohta luontomatkaajalle ja tietysti näin keväällä ehdoton valinta, jos haluaa päästä bongailemaan norppia.

Ja jos norppatuuri ei olisikaan matkassa, komeat Saimaa-maisemat ovat aina takuuvarmat!

Oravi Saimaa
Saimaa kimmeltää ja koivuissakin on vihdoin alkavan kesän tuntu.

Oravi Saimaa

Kun iisi norppamelonta saa uudet mausteet!

Oravi_melonta

Olemme varanneet Saanan kanssa Oravista Iisi norppamelonta -paketin, joka kuulostaa kuin minulle tehdyltä:

Iisi norppamelonta on omatoiminen melontaretki upeassa Saimaan saaristossa. Päivisin melotaan, bongaillaan norppia ja  yöksi palataan mukavasti lakanoiden väliin.

Puolenpäivän aikaan me ollaan valmiina. Kaksikko odottaa enää vain vesille työntämistä. Ja juuri silloin jyrähtää – kesän ensimmäistä kertaa. Taivas on muuttunut uhkaavan siniseksi ja aamupäivän viileys hiostavaksi kuumuudeksi – kesken kylmän toukokuun.

Mutta me ei haluta luovuttaa. Hypätään siis kajakkiin, vaikka muistan vielä viimekesäisen: kauniin kesäpäivän, joka muuttui painajaiseksi ja taisteluksi aaltoja vastaan ukkosen jylinässä.

Oravi melonta

Saana valmiina seikkailuun!

Ennen vesille lähtöä Oravin Misa opettaa minulle pikaisesti melonnan perusteet.
Ja sitten mennään.

Linnansaareen meillä ei kuitenkaan tänään ole asiaa. Kahdeksan metriä tuulta ja taivaan rannasta kantautuvat ukkosen jyrähdykset pakottavat meidät valitsemaan helpomman reitin pitkin Oravin kanavaa kohti tyynempiä vesiä.

Oravi melonta

Mutta ei me täälläkään olla täysin turvassa luonnon voimilta: ei olla ehditty montaakaan kilometriä, kun jo jyrähtää. Ja kohta uudestaan. Ja kun salama välähtää silmieni edessä, tulee jo kiire. Onneksi rantakaislikko on lähellä. Sieltä me haetaan suojaa ja tyventä.

Samaan aikaan Savonlinnan keskustassakin jyrähtää. Siellä salama löytää tuomiokirkon tornin, johon iskee niin että torni syttyy.

Toukokuu ei päästä meitä helpolla.

Oravi melonta

Kun ukkonen jatkaa matkaa, uskallamme mekin. Misa ohjaa meidät läheiseen saareen mökille. Keittää meille teetä ja paistaa makkaraa. Takkatuli lämmittää. Kuivaa meidät sateen kastelemat.
Ja tällaisen seikkailun jälkeen tee maistuu jopa paremmalta kuin shamppanja aurinkoisena kesäpäivänä.

Oravi_mökit

Norpat jäävät tällä retkellä näkemättä, mutta paluumatkalla Oravin kanavakylään voi matkanteosta jo hieman nautiskella.

Oravi Saimaa

Vaikka melontaretkeni ei ollut ihan niin leppoisa kuin olin etukäteen uumoillut, ei yksi ukkonen minua saa säikäytettyä. Tämä ei siis jää kesän viimeiseksi melontareissukseni – ja taitaa melontatekniikkanikin vaatia vielä hiomista eli sen uuden reissun.

***

Iisi norppamelonta -pakettiin kuuluu majoitus täysin varustellussa Oravi Apartments huoneistossa, aamiainen Ravintola Ruukinrannassa sekä iltasauna Oravin kanavan rannalla (yksityisvuoro) sekä kanootti tai kaksikkokajakki + (melat, pelastusliivit, kuivapussit ja vedenkestävä melontakartta). Vastaanotosta saa apua reittisuunniteluun sekä parhaat vinkit norpan näkemiseksi.
Hinta: 140€/yö/2 hlö
Lue lisää täältä.

Saunajoogaa ja pulahdus Saimaaseen

Oravi_Saimaa

Melontaretken jälkeen me sateen kastelemat ja tuulen tuivertamat pääsemme saunan lempeään lämpöön.
Ensin joogataan kroppa vetreäksi saunan pehmoisessa lämmössä. Tuntuu hyvältä, vaikka etukäteen jännittikin, miten talven jäykistämä kroppani taipuisi jooga-asanoihin. Mutta ei tämä mitään akrobatiaa olekaan, paremminkin rentoa venyttelyä. Juuri sitä mitä kroppani kaipaa.

Saunayoga sopii lempeäksi treeniksi tai rentoutumiseen kaikille ikään, kokoon tai kuntotasoon katsomatta. Tunnilla tehdään rauhallisia joogaliikkeitä noin 50 asteisessa saunassa. Sarjan tekeminen ei edellytä aikaisempaa kokemusta joogasta.

Joogan jälkeen lisätään saunaan lämpöä. Viskataan löylyä ja sitten hypätään järveen. Kymmenasteiseen.
Viereisessä saunassa saksalaisturistit pyörittelevät päätään. Eivät uskalla veteen kun eivät kuulemma “ole (hulluja?) suomalaisia“. Rohkein niistä kastaa varpaansa Saimaaseen.
Minä käy järvessä kolmesti. Ja nautin. Lopuksi avaan siiderin.

Herkkuja suoraan Saimaalta

Saunan jälkeen meitä taas hemmotellaan: ravintola Ruukinrannan kokki on loihtinut meille luomuruokaa suoraan Saimaalta. Ahvenfileet sieninokkoskastikkeen kera ovat viedä kielen mennessään. Kaverina tarjoillaan omia pottuja, lähileipomon leipää ja kyytipoikana kuivaa valkeaa. Voiko elämä maistua enää paremmalta?

Ruokaa odotellessa Oravin isäntä Jukka on ehtinyt kuljettaa meidät tutustumiskierrokselle talon “omalla kalatehtaalle“, jonne on juuri saapunut lasti potkivia haukia. Tässä ravintolassa saakin lautaselleen takuuvarmasti tuoretta kalaa.
Kysyn vielä, valmistetaanko a la carten kaikki herkut paikallisista aineksista.
Melkein. Nautaakin on tarjolla lähinnä vain hampurilaisissa.
Paitsi Haukiveden burgerissa. Siinä jauhelihapihvin sijaan maistuu Haukiveden kalafile.

Ihanaa, paikallista kekseliäisyyttä. Sellaista minä rakastan!

(Kurkkaa Ruukinrannan menu täältä.)

Illan viimeisessä valossa

Ruoan jälkeen lähdetään mahat pinkeinä metsästämään illan viimeistä valoa ja juomaan skumppaa kuksasta auringonlaskussa. Misalta saadaan vinkki, että paras auringonlaskunäkymä on Meijerinrannan kallioilta. Ja olisihan se komea, jos sinne ennättäisi ajallaan. Mutta vaikka me lopuksi otamme jo juoksuaskeleita, on aurinko meitä sukkelampi.

Mutta maistuu se skumppa silti hyvältä –  tällaisena päivänä, kun on niin hyvä, että sieluun melkein sattuu. Päivä täynnä kokemuksia, ystävyyttä ja suuria tunteita.

Oravi Saimaa

Ja niin maistuu muuten unikin – tällaisen päivän jälkeen.

Norppasafari vie Linnansaaren komeille vesille

norppasafari

Seuraavana päivänä meitä odottavat vielä uudet luontoelämykset, kun me hypätään Jukan kyytiin ja otetaan kurssi kohti Linnansaarta. Aamuinen safariporukka kertoo nähneensä viisi norppaa. Me haluamme panna paremmaksi.

norppasafari

Tuuli pyörittää tukan sekaisin, kun vene puskee aallokossa.
Vastaan tulee kauniiden maisemien lisäksi purjeveneilijä ja melojia. Näemme kalasääskiä ja komeita sääsken pesiä, mutta missä ovat norpat?

Jukka kilauttaa kaverille. Kysyy norppahavainnoista.
Sitten jatketaan. Välillä tähyillään kiikareilla. Kierretään tutut norppakivet, mutta tuuli tuntuu yltyvän, eikä norppa tykkää tuulesta.

norppasafari

norppasafari

kalasääski

Kalasääski komeassa pesässään.

kalasääski

Kiertelemme Linnansaaren vesillä sinnikkäästi nelisen tuntia, mutta norpat pysyvät poissa rantakiviltä. Luonto elää omien sääntöjensä mukaan eikä ole valmis tarjoilemaan meille pikaruokaa.
– Jos pikaruokaa kaipaatte, menkää Hesburgeriin, Jukka toteaa.

Lopulta, ikään kuin lohdutukseksi, näemme aallokossa norpan pään. Päivällistään kalastava norppa käy lyhyesti meitä tervehtimässä.

Norppasaalis jää tällä kertaa laihaksi mutta sielu ja sydän kiittävät: matkalaukku on täyttynyt parhaista luontoelämyksistä ja kokemuksista, joita muistellaan vielä pitkään. Loma Saimaalla on ollut parasta luontoterapiaa, mitä kuvitella voi.

Oravi_norppasafari

Ainut asia, mikä minua jää harmittamaan, on ettei Raumalta asti norppia bongailemaan tullut Saana päässyt kunnolla näkemään norppaa. Niinpä me varataan Saanalle seuraavaksi päiväksi uusi yritys.

Seuraavana aamuna kello 10 lähteekin taas kaksi venettä Linnansaaren vesille norpanbongaukseen. Toisessa veneessä mukana on Saana ja toisessa Parasta Savonlinnasta -blogia pitävä Pia.

Tällä kertaa tuuli on tyyntynyt ja norpat ovat taas nousseet kiville. Erityisesti Pian veneseurueella on norppaonnea: he  bongaavat reissulla jopa viisi norppaa ja rantakaislikosta norppaemon ja kuutin ♥.
(Lue Pian kuvaus norppasafarista täältä.)

Ja onneksi myös Saana näkee vihdoin sen norpan!

norppasafari

Kuva: Pia Behm

Kun japanilaiset terapeutit määräävät metsäreseptejä ja kehottavat menemään metsään, he ovat  oivaltaneet jotain olennaista. Samoin on oivallettu myös täällä Oravissa: järviluonto, sauna ja lähiruoka on sellainen kombo, jolla karkottuu isompikin suru ja murhe, saati sitten ruudun äärellä hankittu työstressi.

Minäkin palaan Oravista kotiin rentoutuneena ja onnesta ja raittiista ulkoilmasta rusottavin poskin. Täynnä uutta energiaa.

***

Suuret kiitokset  SaimaaHoliday Oravi, että saimme tulla viettämään energisoivaa minilomaa ihanaan luontoparatiisiinne, joka tarjoaa hemmottelua ja elämyksiä kaikille aisteille. Tämä oli taas muistutus siitä, ettei ikimuistoista lomaa aina tarvitse lähteä tavoittelemaan kaukaa merten takaa ♥.

Saimaa-terveisin Heidi


Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Blogiani pystyt nyt näppärästi seuraamaan Blogit.fi-sivuston kautta.
Maailman äärellä -matkablogini on myös Twitterissä.
Tervetuloa mukaan matkoilleni.

Copyright © 2017 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.

 

About Author

Hei! Olen Heidi, luontoluksusta rakastava outdoor- ja luontokuvaaja sekä matkakirjoittaja. Blogissani kirjoitan erityisesti luonto- ja patikointireissuista sekä road tripeistä Suomessa ja maailmalla.

9 Comments

  • Saana
    6.6.2017 at 09:36

    Ihana tiivistelmä upeasta viikonlopusta. Tällä reissulla sai taas hyvän muistutuksen siitä, kuinka arvaamaton matkakohde lähiluontokin voi olla. Rauhallisimmasta ja rennoimmastakin luontoretkestä voi muotoutua aikamoinen extremereissu. Onneksi melontaretkestä selvittiin säikähdyksellä. Oli kyllä yksi jännimmistä melontareissuista ikinä! 🙂

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      17.6.2017 at 14:32

      Äh, kesäkiireissä unohtui vastata näihin kommentteihin. Mutta terveiset nyt taas täältä Saimaalta, jonne tulikin ihana, ihana ja kuuma kesäpäivä. Saapas nähdä, tietääkö tämä kuumuus taas jyrinää ja salamoita, kun tarkoitus olisi tänään iltapäivällä soutaa sareen viettämään yötä ulkona. Jotenkin en yllättyisi enää yhtään… Mutta säilyypähän elämä Saimaallakin jännittävänä. Ja tänään sitten nostetaan malja Suomen ihanalle kesäyölle – ja tietysti kuksasta! Ihanaa viikonloppua sinulle Saana ja kiitos vielä mahtavasta reissuseurasta <3.

      Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      17.6.2017 at 14:47

      Ja tuolla jossain koivikon takana muuten jyrisee juuri nyt! Tämä ei voi olla tottakaan…

      Reply
      • Saana
        17.6.2017 at 14:58

        Haha, saat uuden jännitysnäytelmän Saimaalle. Olen koko päivän miettinyt, missä tämän yön viettäisi. Viimein homma ratkesi: me lähdetään Luvialle merenrantaan! ? Skumppa vaan pitää käydä vielä ostamassa.

        Reply
        • Maailman äärellä / Heidi
          17.6.2017 at 15:01

          Ihanaa yötä teille sinne meren rantaan. Saa nähdä, jäädäänkö me nynnyilemään mökille vai uskaltaudutaanko ukkosta uhmaten kuitenkin saareen … Mutta tärkeintä, että skumppa jo viilenee jääkaapissa ?.

          Reply
  • Kaukokaipuun Nella
    6.6.2017 at 11:00

    Voi että oli ihana lukea tämä koko tarina! Saana kertoikin viikonlopun aikana tästä reissusta, voi juku. 🙂 Ja aivan ihastuttavia kuvia. <3 Kannatti siis lähteä, sillä siitähän syntyi ihan mahtava tarina!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      17.6.2017 at 14:35

      Kiitos Nella kommentistasi – vastaaminen jäi reissujen jalkoihin, mutta nyt hetki ennen seuraavaa seikkailua vietetään täällä Saimaan rannalla. Minun ja Saanan seikkailu ei ollut täysin sitä, mitä lähdettiin hakemaan, mutta silti niin ihana ja varmasti ikimuistoinen. Teki muuten niin hyvää saunajoogata ja pulahtaa kevään raikkaaseen Saimaaseen melontaseikkailun päätteeksi!

      Reply
  • Outi
    6.6.2017 at 11:46

    Ihanissa maisemissa olette matkailleet. Kyllä Suomessa on paljon ihania paikkoja, joissa matkailla.
    Upea auringonlasku kuvassa ❤️

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      17.6.2017 at 14:37

      Kiitos Outi! Saimaalla on kyllä aina takuuvarmat komeat maisemat, vaikka sää olisi sitten kuinka oikukkaalla tuulella tahansa. Tänään vaihteeksi tyyntä ja aurinkoa. Ihan parasta Suomen kesää siis! Ihanaa kesäviikonloppua Sinulle Outi ja pahoittelut, että vastaus viivästyi näin mahdottoman paljon.

      Reply

Leave a Reply