Menu

Linnansaaren kansallispuisto – luonnon lumoa ja uteliaita norppia

Updated 31.1.2020

Linnansaari

Linnansaaren kansallispuisto Saimaalla on yksi Suomen kiinnostavimmista ja kauneimmista kansallispuistoista. Tämä vuonna 1956 perustettu puisto on todellinen luontomatkailijan paratiisi: sadat saaret, komeat vesistöt ja puiston pääsaarelta avautuva hulppea kansallismaisema tarjoavat maisemabongarille takuuvarmat luontoelämykset. Mutta aivan erityiseksi Linnansaaren tekee alueella elelevä saimaannorppa.

Linnansaaren kansallispuiston erityisyyden on huomannut myös maailman suurin matkaopaskirjojen valmistaja Lonely Planet: se on valinnut Linnansaaren Secret Europe -oppaaseen, jossa on listattuna Euroopan 50 salaista kohdetta, jotka monilta reissaajilta jää löytämättä. Opas suosittelee tutustumaan tähän saaristoiseen alueeseen joko kajakilla tai soutuveneellä.

Linnansaaren kansallispuisto keskellä Saimaaseen kuuluvaa Haukivettä onkin vesiretkeilijälle unelmakohde. Tämä saarten täplittämä maisema houkuttelee luontomatkailijoita melonta-, soutu- ja kalastusretkille sekä bongailemaan norppia.

Linnansaari

Retkelle Linnansaareen

Minä päätän vesiretkeilyn sijaan kuitenkin lähteä selvittämään, onko Linnansaaren kansallispuistolla mitään tarjottavaa intohimoiselle päiväpatikoijalle.

Saan mukaani valokuvaukseen ja norppien bongaukseen hurahtaneen ystäväni Hennan, jonka kanssa päätämme lähteä yhteiselle retkelle. Retkipäivämme alkaa automatkalla Savonlinnasta Oraviin. Oravissa hyppäämme reittiveneen kyytiin, joka vie meidät 15 minuutissa kauniiden järvimaisemien läpi Linnansaaren kansallispuiston pääsaarelle.

Täällä komeissa kansallismaisemissa me aiomme viettää seuraavat 24 tuntia.

Linnansaari

Linnansaaren leirintäalueet

Linnansaaren pääsaarella on kaksi leirintäaluetta. Sammakkoniemen leirintäalue eli saaren pääleirintäalue sijaitseee aivan reittivenelaiturin kyljessä. Mukavuudenhaluisina city-retkeilijöinä me pystytämme telttamme tänne ja säästymme näin raahausurakalta.

Tällä leirintäalueella on kivasti myös mukavuuksia: on kioski-kahvila, josta voi matkamuistojen lisäksi shoppailla mahantäytteeksi saimaalaisia savumuikkuja, voileipiä, pannukahvia, kahvileipiä ja virvokkeita; on sauna, jonne pääsee viileälläkin säällä hikoilemaan; on katettu keittokatos ja tulipaikka, jossa on mukava keitellä aamutuimaan nokipannukahvit; ja tietenkin puucee helpottamaan oloa.

Saaren toinen leirintäalue, Perpulanluhdan leirintäalue, sijaitsee noin 3,5 kilometrin päässä Sammakkoniemestä. Tämä kakkosleirintäalue on paljon vaatimattomampi ja samalla hiljaisempi kuin Sammakkoniemi. Sen erityisvaltti on loistava sijainti: se nimittäin sijaitsee vain reilun kivenheiton (noin 600 m:n) päässä saaren komeimmalta kohdalta eli Linnavuoren huipulta, mistä avautuvat hulppeat kansallismaisemat Saimaalle.

Linnansaaren kansallispuisto

Linnansaaren kansallispuisto – oiva kohde myös patikointiin

Kun teltta on pystyssä, on aika mennä metsään.
Ja millainen metsä meitä Linnansaaressa odottaakaan!

On lehtoja ja kankaita, on humisevia mäntyjä, havisevia haapoja ja saunavastan tuoksuisia koivuja.

Kuusen alla, jonne ilta-auringon valo lankeaa, voisi kuvitella jopa mörrimöykyn asuvan.

Metsän siimekseen aseteltu saniaismatto taas houkuttaa astumaan polulta harhaan.
– Ihan vain yhden valokuvan haluan napata, koska valo on kuin sadusta. 

Se on kuitenkin virhe. Saniasmaton takana odottaa höllyvä suo, joka imaisee jalkani hetkessä. Onneksi olen vikkelä ja saan jalkani kiskaistua nopeasti takaisin ylös, ennen kuin enemmälti uppoan. Lenkkari on kuitenkin yltäpäätä mudassa.

Mutta ei anneta pienten vastoinkäymisten lannistaa!

Linnansaari

Linnansaaren kansallispuisto

Seuraava haaste on itikat, jotka villintyyvät hien kosteasta ihostani. On pakko pukea pitkähihaista, vaikka aurinko porottaa ja otsa valuu hikeä.

Mutta voi tätä metsän tuoksua ja rauhaa! Kyllä minä tästä nautin, vaikka itikat yrittävätkin onneani häiritä.

Linnansaari

3,72 kilometrin taivalluksen jälkeen, johon on mennyt  tunti ja 19 minuuttia, olemme perillä Linnavuorella.
Ja minä maisemaonnellinen huokaisen onnesta!

Linnavuorelta avautuva maisema on todellakin jokaisen itikan jättämän paukaman arvoinen!

Linnansaari

Linnansaari

Pienen piknik- ja maisematauon jälkeen jatkamme matkaa Linnavuorelta Perpulanluhdan uimarannan kautta kohti Kylmälahtea ja Linnansaarenlampea.

Nyt maasto on jo paljon helppokulkuisempi, mutta edelleen ainakin yhtä komea kuin menomatkalla.

Linnansaari

Linnansaari

Linnansaari

Louhimaan torppa – ikkuna entisajan kaskitilan elämään

Reilun tunnin ja vartin reippaan kävelyn päässä Linnavuorelta sijaitsee Louhimaan torppa, missä me pääsemme kurkistamaan esivanhempiemme elämäntapaan. Torppa ja muut rakennukset ovatkin  retkeilijöiden iloksi aina avoinna.

Rakennusten lisäksi täällä on kaskipeltoja ja pikku niittyjä. Ja mikä parasta, niityllä laiduntavat suloiset lampaat!

Linnansaari

Linnansaari

Linnansaari

Linnansaari

Linnansaari

Linnansaari

Tiesitkö muuten, että Linnansaareen voi hakea  myös lammaspaimeneksi ♥.
Lue lisää lammaspaimenmahdollisuudesta täältä.

Linnansaari

Linnansaaren patikkapolut: Rengaspolku (7km) ja Linnonpolku (2 km)

Noin kolmen tunnin vaelluksen jälkeen olemme takaisin Sammakkoniemen leirintäalueella. Olemme siis kiertäneet Linnansaaren suosituimman retkeilyreitin, 7 kilometrin mittaisen Rengaspolun.

Toinen mahdollinen reitti olisi ollut kahden kilometrin mittainen Linnonpolku, joka lyhyydestään huolimatta kulkee läpi vaihtelevan maaston. Tämän polun varrella on opastauluja, jotka kertovat Saimaan esihistoriallisista vaiheista ja siitä, kuinka luonnonilmiöt ja ihmiset ovat maisemaa muovanneet.

Onnekas voi tällä reitillä nähdä jopa valkoselkätikan!

Me emme näe tällä reissulla valkoselkätikkaa vaan jotain vielä paljon parempaa!

Kun aurinko alkaa laskea, otamme pannullisen kahvia, kuksat ja skumpapullon mukaan ja lähdemme rantaan. Alkuperäiseen haaveeseemme nähdä auringonlasku Linnavuorelta meillä ei harmillisesti ole aikaa. On kiiruhdettava lähimmälle kalliorannalle, jos aiomme nähdä auringon viimeiset säteet ja juoda skumppaa auringonlaskussa.

Harmitus unohtuu hetkessä, kun pääsemme rantaan ja laivalaiturille.

Linnansaari

Auringonlasku ei tänne näy, mutta illan utelias vieras saa meidät onnesta ymmyrkäisiksi.

Linnansaari norppa

Kymmenen metrin päähän laiturista tulee saimaannorppa meitä tervehtimään. Se oikein kurottelee päätään nähdäkseen paremmin, mitä rannassa tapahtuu.

norppa Linnansaari

Kuva: Henna Astikainen

Omalla superpokkarillani ei lähikuvia oteta, mutta onneksi Hennalla on mukana pokkaria pitempää.
(Lisää Hennan upeita luontokuvia voit katsoa Instagramista, josta löydät Hennan nimellä @hennamaarita.)

Linnansaari

Linnansaari

Auringon laskettua on aika kömpiä makuupussiin, mutta tälläkään kertaa uni ei teltassa meinaa tulla. Naapuriteltan espanjalainen kuorsaa eivätkä linnut malta vaieta.

Kun herätyskello pirahtaa auringonnousun merkiksi, en ole kunnolla ehtinyt edes nukahtaa. Päätän kuitenkin hiippailla pihalle katsomaan aamun tuloa. Taivas on täyttynyt pilvistä ja espanjalainen jatkaa kuorsaamista. On sittenkin parempi palata telttaan.

Linnansaari nokipannukahvit

Vaikka telttayö on ollut melkoinen katastrofi valkoisiin lakanoihin tottuneelle, on Linnansaari saanut minut ihastumaan. Tänne haluan palata!
(Mutta yritän muistaa ottaa mukaan korvatulpat.)

Ja nopeasti se väsymyskin häviää, kun saa kuksani täyteen höyryävää  nuotiokahvia.

Retkiterveisin Heidi ♥

Vinkkejä ja infoa retkeä Linnansaareen suunnittelevalle:

  • Telttapaikka  Sammakkoniemen leirintäalueella maksaa 10€/teltta. Huom! Leiriytyminen on sallittu vain telttailualueilla.
  • Jos telttayö Linnansaaressa tuntuu liian epämukavalta, on Sammakkoniemen leirintäalueella myös Ekohostelli, johon kuuluu viisi hirsiaittaa.  (Tämä voisi olla minun ensi kesän valintani.) Aitta maksaa 55€/yö.
  • Linnansaaren kansallispuistoon voi lähteä retkeilemään  joko itsenäisesti tai osallistua opastetulle retkelle. Opastettuja retkiä Linnansaaressa ovat muun muassa  norppasafarit, melontaretket, kalaretket, järvisafarit ja risteilyt laivalla.
  • Oravista kulkee kesäisin päivittäinen reittivene Linnansaaren kansallispuiston pääsaarelle. Näet reittiliikenteen aikataulut täältä. Venekuljetus Oravista Linnansaareen maksaa 9,50€/suunta.
  • Oraviin pääsee myös venetaksilla. Venetaksi on tilattavissa päivittäin toukokuun alusta lokakuun loppuun asti. Hinta: Oravi-Linnansaari 15 €/hlö/suunta, minimi 45€/vene.
  • Linnansaareen järjestetään myös retkiä suoraan Savonlinnasta. Lue lisää täältä.
  • Linnasaaren kahvilasta voi vuokrata kanootteja ja soutuveneitä.
  • Kahvila on auki kesäisin juhannuksesta elokuun puoleen väliin.
  • Sammakkoniemen leirintäalueen rantasauna on varattavissa kioskista tai Oravin myyntipalvelusta. Vuoron kesto on 1 tunti. Hinta: 25€/ h/ perhe (2 aikuista ja lapset)
  • Talvella Linnansaareen pääsee retkiluistellen merkittyä ja huollettua reittiä pitkin Savonlinnan Oravista ja Rantasalmen Porosalmelta.Muistathan kunnioittaa luontoa!
    Kansallisuistossa retkeillään roskattomasti: maatuvat jätteet voi laittaa kompostikäymälään ja palavat roskat polttaa nuotiossa. Muu jäte on ehdottomasti vietävä pois puistosta.

Tämä juttu on vastaukseni saamaani Suomen luonto -haasteeseen, jonka Kohteena maailma -blogin Rami Suomen juhlavuoden kunniaksi aloitti. Kiitos Rami haasteesta!

“Suomen 100-vuotis juhlavuoden kunniaksi aloitan uuden Suomen luonto -haasteen. Haasteen ideana on saada sisällöntuottajat Suomen upeaan luontoon ja kertomaan kokemuksistaan lukijoille. Tämän avulla toivottavasti entistäkin useampi suomalainen löytää Suomen upeita luontokohteita ja käy retkeilemässä niissä. Samalla saadaan kansallispuistot tutuiksi niin itselle kuin seuraajille.”

On siis Suomen luonto -haasteen aika!

Linnansaari

Tämän haasteen voi ottaa vastaa kuka tahansa, sillä haasteen tarkoituksena on kannustaa liikkumaan enemmän Suomen kauniissa luonnossa  – ihan kaikkina vuodenaikoina. Minä haastan mukaan seuraavat sisällöntuottajat:

Jumalainen seikkailu -blogin Katjan, joka on jo tänäkin vuonna ehtinyt koluta Suomen kansallispuistoja.
Kun taivaalta sataa valkoisia hiutaleita -blogin Millan, jonka tiedän rakastavan kaunista luontoa.
Lähtöportti-blogin Mikan, joka on innokas päiväpatikoija niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
Travellover-blogin Annikan,  joka on juuri palannut Suomeen pitkältä Aasian reissultaan ja selvästi tarvitsee jotain piristystä, ettei saa Suomi-masennusta (Juu, tiedän, että ehkä et ihan tällaista piristystä kaivannut, mutta jos ei kokeile, ei voi tietää…)
Täynnä tie on tarinoita -blogin Virpin, joka on erityisesti tänä kesänä innostunut seikkailemaan eri puolilla Suomea.

Suomen luonto -haasteen säännöt sisällöntuottajille:

  • Ota haaste vastaan ja tutustu sinulle entuudestaan tuntemattomaan Suomen kansallispuistoon tai valtion retkeilyalueeseen.
  • Kerro valitsemastasi kohteesta ja siitä, mitä luonto sinulle merkitsee.
  • Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
  • Haasteeseen voi ottaa osaa kuka vaan ilman erikseen haastamistakin. Mitä enemmän Suomen upeasta luonnosta tuotetaan sisältöä niin aina parempi!
  • Nimeä ja linkitä 5 sisällöntuottajaa, jotka haluat haastaa mukaan Suomen upean luonnon esiin nostamiseen.
  • Lisää postauksen loppuun haasteen säännöt ja linkki haasteen aloittaneeseen Kohteena maailma -blogin postaukseen.

Suomen luonto -haaste lukijoille:

  • Käy retkeilemässä vähintään yhdessä Suomen kansallispuistossa tai valtion retkeilyalueella tänä vuonna!

Lue lisää Linnansaaresta:

Linnansaaren retkiesite löytyy täältä.
Yhteistyötahojen tarjoamia palveluja Linnansaaren kansallispuistossa löydät täältä.
Parasta Savonlinnassa: Mukava ulkoilupäivä Linnansaaressa

Loppuun pieni tunnustus:
Totta puhuakseni vierailu Linnasaaressa ei (haasteen ohjeiden mukaisesti) ollut ihan ensimmäiseni. Olin ollut aiemmin Linnansaaren kansallispuistossa norppaveneen kyydissä. Haasteen antaja Rami kuitenkin antoi luvan osallistua haasteeseen tällä Linnasaari-jutulla, sillä pääsaari upeine luontopolkuineen oli minulle kuitenkin täysin uusi tuttavuus.

Aiemmista norppaseikkailuistani voit lukea täältä:

Norppasafarit – elämysmatkailun aatelistoa
Luontoelämyksiä ja jännitystä Saimaan Oravissa

Lue myös mitä muuta matkabloggaajat ovat Linnansaaresta kirjoittaneet:

Live now dream later:  Linnansaaren kansallispuisto ja 8 oppituntia saimaannorpasta
Live now dream later: Easy norppamelonta muuttuikin jännitysnäytelmäksi
Lähdetään taas: Norppasafarilla Saimaalla
Urbaani viidakkoseikkailijatar: Yksi kesä, neljä kansallispuistoa
Kaukokaipuu: Linnansaaren kansallispuiston ihannemaisemissa

 

About Author

Hei! Olen Heidi, luontoluksusta rakastava outdoor- ja luontokuvaaja sekä matkakirjoittaja. Blogissani kirjoitan erityisesti luonto- ja patikointireissuista sekä road tripeistä Suomessa ja maailmalla.

28 Comments

  • Tommi Karhu
    6.8.2017 at 10:08

    Täytyy harkita lammaspaimen lomaa

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      6.8.2017 at 12:37

      Minuakin lammaspaimenloma vähän kiinnostaisi – erityisesti näissä uskomattoman kauniissa maisemissa!

      Reply
  • Saana
    6.8.2017 at 11:54

    Mun on kyllä pakko palata sinne pian, kun ei viimeksi ollut aikaa tutustua Linnasaareen paremmin. Onneksi sentään nokipannukahville sinne pääsin, mutta Linnavuori olisi kyllä ihan pakko nähdä myös sen laelta, ei vain vesiltä käsin. Aivan upeita maisemia! <3

    Reply
    • Saana
      6.8.2017 at 11:54

      P.S. Kiitos, kun linkkasit. Lisään myös tämän sun jutun omaani! 🙂

      Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      6.8.2017 at 12:39

      Linnansaari (siis itse se saari) ja Linnavuori ovat ehdottomasti uuden Savonlinna-reissun arvoisia! Luulenpa, että minäkin haluan viimeistään ensi kesänä saarelle palata, kun vähän jäi harmittamaan, että aamu oli pilvinen enkä päässyt auringonnousua kuvaamaan. Joko sovitaan treffit Linnavuorelle? <3

      Reply
      • Saana
        6.8.2017 at 12:41

        Voisi olla aiheellista! 🙂 Olen vaan tosi huono tekemään suunnitelmia pitkän matkan päähän, spontaani äkkilähtöreissaaja kun olen! 😀

        Reply
  • Kohteena maailma
    6.8.2017 at 12:18

    Mahtava retki ja todella koukuttava postaus! Tekisi mieli mennä tuonne Linnansaareen ensi keväänä sekä norppasafarille että patikoimaan. Täytyy kysellä silloin paikallisopasta mukaan 🙂

    Tosi upea juttu, että lähdit haasteeseen mukaan ja jatkoit sitä eteenpäin!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      6.8.2017 at 12:42

      Kiitos Rami ja kiitos että haasteen avulla innostit minua lähtemään seikkailulle. Saattaisin tietää hyvä paikallisoppaan, jos ensi kesänä päätät palata Saimaan seudulle ;). Jos saan ensi kevääseen mennessä hankittua uuden kameran ja kunnon putken, on minunkin pakko taas lähteä safarille norppia kuvamaan!

      Reply
  • Menninkäinen
    6.8.2017 at 12:30

    Upeat maisemat! Onko tuo kaikki siis jollain saarella? Näyttää tosi mielenkiintoiselta. Ja norppa… <3

    :'D Mua huvitti: "Kuorsaava espanjalainen…." Ne taitaa siis kuorsata kaikki…! Onneksi mä nukun vaikka maanjäristyksessä, joten olen jo tottunut vieressä korisevaan espanjalaiseeni.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      6.8.2017 at 12:48

      Kyllä, kaikki tämä on sillä Linnansaaren kansallispuiston pääsaarella. Ihana saari, jonka koluaa hyvin yhden päivän reissulla, mutta riittää siiellä ihasteltavaa pitemmäksikin aikaa!

      Olin ensin iloissani, kun huomasin, että leirintäalueella on espanjalaisia. Olen aina tykännyt espanjalaisista <3. Mutta yöllä en sitten enää ihan niin iloinen ollutkaan. Ensi kerralla otettava tosiaan ne korvatulpat…

      Reply
  • virpis (@taynnatieontar1)
    6.8.2017 at 12:51

    Kiitos Heidi haasteesta! Todella upeita kuvia Linnansaaresta, ja huippua että norppa tuli teitä päivän päätteeksi tervehtimään.
    Tässähän täytyy nyt alkaa miettimään mihin kansallispuistoon sitä suunnistaisi ottamaan haasteen vastaan. Vielä on onneksi elokuulle vapaita jäljellä.

    Reply
  • Milla
    6.8.2017 at 15:12

    Aivan mielettömiä kuvia, ja aivan mahtava haaste! Otan tämän ilolla ja innolla vastaan sillä minulla on tunne, että juuri jotain tällaista olen kaivannut…Tämä on juuri sopiva minulle niin rakkaaseen syksyn aikaan?

    Norppia on kyllä joskus tultava katsomaan❤️

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      6.8.2017 at 15:16

      Kiitos Milla! Kylläpä minua ilahduttaakin, etä otat hasteen niin innolla vastaan <3. Tiesin, että sinuun voi luottaa. Ja ehdottomasti tulet joskus norppia katsomaan! Norpat on Suomen vastine niille sinun suloisille kenguruille :).

      Reply
  • Mika / Lähtöportti
    6.8.2017 at 16:21

    Kiitos haasteesta! Osallistun tähän ihan ehdottomasti ennemmin tai myöhemmin, asia ei unohdu vaikka en välttämättä ihan heti pääse tätä toteuttamaankaan.

    Mielenkiintoista lukea Linnansaaresta, sillä en tiennyt koko paikan olemassaolosta etukäteen mitään. Houkuttelevalta kuulostaa ja erityisesti norppasafari kiinnostaisi!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      6.8.2017 at 19:27

      Mahtavaa, että sinäkin lähdet mukaan haasteeseen! Ja hienoa, että sain blogissa tarjottua jotain uutta tietoa. Ehkäpä seuraavalla Savo-visiitillä saatte mahdutettua myös upean Linnansaaren ohjelmaanne :).

      Reply
  • Johanna @ Out of Office
    6.8.2017 at 16:47

    Vai tuollainen on Linnasaari ❤ Upeita maisemia ja saimaannorppia!

    Arvaapas kuka haki tännekin – ja päätyi Kolille, toiseen upeaan kansallismaisemaan ?

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      6.8.2017 at 16:51

      Vau, en tiennytkään, että olt hakenut tänne! Voisikohan lammaspaimeneksi päästä sellaisella diilillä, että kirjoittaisi sieltä päivittäin raporttia blogiin ja instaan :D. Sinun pitää kyllä ensi kesänä lähteä Linnansaareen paimeneksi. Lupaan tulla sinua tervehtimään! <3

      Reply
    • Johanna @ Out of Office
      6.8.2017 at 16:53

      Uups, enpä tainnut tänne hakeakaan, tämähän ei olekaan Metsähallituksen lammaspaimenkohde, vaan yksityinen?

      Reply
  • Matkoja, retkiä, hetkiä
    7.8.2017 at 08:32

    Tuonne täytyy kyllä joskus päästä melomaan ja patikoimaan!
    Ihana tuo kuikuileva norppa?

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      7.8.2017 at 08:36

      Melojalle Linnansaari on kyllä paratiisi! Minun oma melontareissu Linnansaaressa päättyi kyllä ikävästi ukkosmyrskyyn. Ehkä vielä joskus melomaankin paremmalla onnella. Mutta oli se pieneen patikointiinkin niin kiva! Ja norpat ovat kruunanneet aina Linnansaaren reissuni ❤️.

      Reply
  • Katja/jumalainenseikkailu
    22.8.2017 at 11:55

    Kiitos Heidi haasteesta 🙂 Otanpa ehdottomasti ja ilolla työn alle, mutta hetki tässä vierähtää, syyskuun kun olen Kazakstanin kansallispuistoihin tutustumassa 😉 Palaan kuitenkin vielä tänä vuonna asiaan ja kansallispuistoihin!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      22.8.2017 at 11:57

      Hieno juttu että otat haasteen vastaan ja ihanaa Kazakstania sinulle ❤️. Nauti uusista kokemuksista!

      Reply
  • Suunnaton
    24.8.2017 at 00:07

    Haaveilen norppien näkemisestä, kiitos sun aiempien Linnansaari-postaustesi! Oli kiva lukea vinkkejä patikoimisesta ja yöpymismahdollisuuksista. Tää voisi olla mulle ominaisempi tapa käydä Linnansaaressa, vaikka norppasafarikin kuulostaa aivan mahtavalta kokemukselta. Kiitos huippuhyvistä vinkeistä!

    Reply
  • Matkalla lähelle tai kauas
    7.9.2017 at 18:37

    Kauniit maisemat ja mikä ihaninta nähdä jotain harvinaista kuin tuo norppa järvellä. Itse kun innostun jo jostain harvinaisesta perhosen toukasta! Näyttäisi olevan sopiva päivävaellukselle tuo Linnasaaren reitti.

    Reply

Leave a Reply