Kun lokakuun ensimmäiset pakkaset ovat puraisseet maisemaa, minä saavun viikonlopun viettoon Pohjois-Karjalaan. Täällä, lähellä Venäjän rajaa sijaitsee Patvinsuon kansallispuisto, joka tarjoaa unohtumattomia erämaaelämyksiä rauhaa ja luonnon lumoa rakastaville retkeilijöille.
Tällaiselle mäntykankailla ja kuusimetsissä samoilemaan tottuneelle savolaistytölle tämä Lieksan ja Ilomantsin alueilla sijaitseva suomaisemien kansallispuisto on todella eksoottinen elämys. Ja oikeasti vielä paljon enemmän, sillä koko viikonloppu on niin läkähdyttävän kaunis, että jälkeenpäin Patvinsuon retkiviikonloppu tuntuu epätodelliselta kuin satu.
Lauantaiaamuna en malta odottaa edes auringonnousua, kun on pakko päästä pihalle kurkistamaan, miltä pohjoiskarjalainen aamu näyttää. Ja onneksi en, sillä oven takana minua odottaa todellinen pastellivärein maalailtu satumaisema. On niin kaunista että sattuu. Enkä oikein tiedä, minne säntäilisin kamerani kanssa vaiko jäisinkö sittenkin vain laiturille nuuskimaan tätä pakkasen puremaa kauneutta – aamusumua ja päivän ensimmäisiä säteitä.
En voi olla hykertelemättä onneani tässä aamun maisemassa, vuokramökkini pihalla, sillä melkein jo kävi niin, että koko Pohjois-Karjalan loma joutui niiden muiden toteutumattomien haaveiden ja matkasuunnitelmien laariin. Oli niin monta sateista viikonloppua peräkanaa, mustaa ja ankeaa, eikä mieleistä majoitustakaan meinannut löytyä millään.
Mutta sitten löytyi mökki, suloinen Honkapirtti Ritojärven rannalta Lieksan Hatunkylästä, vain 15 kilometrin päästä Patvinsuon kansallispuiston luontopolkuja – ja kymmenen päivän sääkin lupaili jo poutaantuvaa.
Mutta että tällaista!
Sumuisia pastelliaamuja ja iltoja, joissa miljoonat tähdet – ihan siinä mökkilaiturilla. Linnunrata ja Orionidien tähdenlentoparvi.
Siinä me ihmetellään ympärillä olevaa avaruutta, hiljaisuutta ja tähdenlentoja. Huulilla vastalämmitetyn glögin tuoksu.
Mutta palataan vielä takaisin siihen lauantaiaamuun, jolloin unihiekka karisee yhdellä oven avauksella ja aamun häkellyttävän kauneuden ihmettelyn jälkeen me pakataan reppuun lämmintä kaakaota, eväsleipiä ja vähän suklaata.
Ja luojan kiitos takakonttiin nastakengät. Sillä ilman niitä olisimme pulassa Patvinsuon liukkailla pitkospuilla.
On aika lähteä Patvinsuolle patikoimaan.
Patikointi Patvinsuon kansallispuistossa
Patvinsuon kansallispuisto on erinomainen kohde päiväpatikoijalle, mutta on Patvinsuolla toki mahdollisuus tehdä useammankin päivän retkiä. Kahden päivän vaellukseksi sopisi erinomaisesti Patvinkierto (reittivalinnan mukaan 25 – 33 kilometrin mittainen reitti), joka kulkee kauniiden avosoiden keskellä.
Minä haluan kuitenkin päästä ennen pimeyttä takaisin mökille lämpimään. Lämmittämään saunaa ja nauttimaan takkatulesta. Vaikken epäile yhtään, etteikö yö Patvinsuolla tähtikirkaan taivaan alla olisi ikimuistoinen elämys. Mukavuuden haluni kuitenkin voittaa. On siis valittava jokin lyhyemmistä, paremmin päiväretkeksi sopivista reiteistä.
Suosituin Patvinsuon päiväreiteistä olisi 15 kilometrin mittainen Suomunkierto, joka kiertää kauniin Suomunjärven ympäri, mutta polku kulkisi pääasiassa mäntymetsässä ja minä olen tullut katsomaan eksoottisia aapasoita, rämeitä ja rimpiä.
Valitsen siis reitiksemme Suomunkiertoa hieman lyhyemmän suoreitin.
Kurkilahti – Teretinniemi – Olkkosensaari – Surkanpuro – Kurkilahti 11,6km ja noin 4 tuntia (vaativuustaso: helppo)
Aloitamme päivän patikoinnin Kurkilahdesta. Auto parkkiin ja nastakengät jalkaan. Sitten kohti 3,4 kilometrin päässä sijaitsevaa Teretinniemen lintutornia ja laavua.
Ensin sukelletaan pitkospuita pitkin metsään, mutta jo muutaman sadan metrin päässä Kurkilahden aloituspisteestä olen keskellä kaunista suomaisemaa.
Ja millaista maisemaa?
Pakkasyön jäljiltä miljoonat kuurankukat hohtavat kuin timantit. Koko suo hehkuu valoa, niin että häikäisee.
Matkanteosta ei meinaa tulla mitään, kun on pakko pysähdellä vähän väliä ihastelemaan.
– Katso!
– Ei voi olla totta miten kaunista!
– Oi että!
Hihkun koko matkan Kurkilahdesta Terettiin. Välillä otan valokuvia – pitkospuista, kuurankukista, auringossa syyspunaa hehkuvista vaiveroista.
On melkein häkellyttävää, miten kaunis suomaisema voi olla.
Olin etukäteen hieman harmitellut, ettemme ehtineet viikonloppulomalle aiemmin, ennen kuin ruska oli ehtinyt tippua ja haalistua ruskeiksi lehtikeoiksi puiden juurille. Olinhan kuullut, että Patvinsuokin olisi kauneimmillaan maaruskan aikaan.
Mutta lokakuun loppu ei olekaan yhtään liian myöhään. Päinvastoin. Suo on nyt ehkäpä kaikkein kauneimmillaan. Se hehkuu punaista, oranssia ja näitä miljoonia timantteja.
Välillä pitkospuut pujahtavat avosuolta rämeelle, varpujen valtakuntaan, missä matalat männyt tarjoavat pientä varjoa. Voin vieläkin aistia vienon suopursun tuoksun, mutta kesällä tuoksu olisi varmasti pakahduttavan huumaava.
Teretinniemen lintutornista on näkymä laajoille rimpisoille
Perillä Teretissä me kapuamme lintutorniin. Täältä aukeaa näköala laajoille, upottaville rimpisoille. Lintujen tarkkailuun lokakuun loppu taitaa olla auttamattoman myöhäinen ajankohta, mutta otollisempaan aikaan Patvinsuon avosoilla voisi nähdä muun muassa keltavästäräkkejä, liroja, vikloja, pikkukuoveja, kapustarintoja, suokukkoja ja tundrahanhia.
Noin sadan metrin päässä Teretinniemen lintutornista sijaitsee Teretin laavu.
On aika pitää päivän ensimmäinen kahvitauko.
Ja miten hyvä hyvä tuuri meillä taas onkaan: laavulla odottavat valmiit tulet ja kahvipannu porisee.
-Maistuisiko kahvi? Mie keitin vähän ylimääräistä.
Totta kai maistuu.
Ja vastavuoroisesti meillä on repussa ylimääräistä suklaata.
Juodaan kahvia, joka lämmittää mukavasti. Turistaan. Tässä seurassa, jossa minä olen mie ja sinä olet sie on hyvä olla.
Sillä se, joka sanoo mie ja sie, ei voi olla paha ihminen.
Kahvitauon jälkeen palaamme pitkospuille. Ensin kuljetaan puolisentoista kilometriä takaisin kohti Kurkilahtea ja sitten käännytään vasemmalle kohti Olkkosensaarta.
Patikoidaan taas läpi aapasuon, joka kylpee syysauringossa ja hehkuu okran eri sävyjä. Kirpeän lokakuun aamun timantit ovat antaneet jo hiukan periksi auringolle, mutta on täällä silti eksoottisen komeaa, todellista erämaan tuntua.
Olkkosensaaresta matkamme jatkuu Surkanpurolle ja sieltä takaisin Kurkilahteen. Suurimmaksi osaksi matka taivalletaan pitkospuita pitkin – kiitellen osuvaa nastakenkävalintaa, sillä paikoin pitkokset ovat pakkasyön jäljiltä vielä vaarallisen liukkaat.
Yhteistyössä Polar *
Noin varttia vaille kolme olemme takaisin Kurkilahdessa, ja on aika kurkistaa, millaisen jäljen Polarin juoksukelloni on piirtänyt kartalle ja kuinka paljon kilometrejä neljässä tunnissa on taittunut.
11.58 kilometriä ei tunnu kummoiselta matkalta neljän tunnin taivallukselle, mutta reitti on ollut sitäkin antoisampi: timantteja ja ruskan sävyjä hehkuva soinen erämaa on täysin vakuuttanut tämän havumetsien kasvatin.
Kurkilahdesta me kurvaamme vielä Suomuun. Jätämme auton parkkipaikalle ja kävelemme Suomunjärven rannan tulentekopaikalle. Tällä kertaa paikalla ei ole muita. Mutta oma retkikirves ja sytykkeet ovat täälläkin turhia, sillä Suomun tulipaikalla on kaikki tarvittava.
Kesäaikaan Suomu olisi oiva tukikohta päiväpatikoille, sillä täällä on kiva telttailualue ja kaunis uimaranta, keittokatos, kuivakäymälät sekä tiski- ja nuotiopaikka. Suomusta voisi myös vuokrata rantasaunan ja veneen, kanootin tai kajakin.
Me kuitenkin palaamme ennen pimeää mökille. Panemme tuvan ja makuuhuoneen takkaan tulet, sytytämme kynttilät, lämmitämme saunaa ja glögiä ja katsomme, kun syksyn ensimmäiset lumihiutaleet kuorruttavat mustan maan.
Erämaan elämää Patvinsuolla: entä jos kohtaan karhun?
Sunnuntaiaamuna palaamme takaisin Patvinsuon kansallispuistoon. Ennen kotiinpaluuta haluamme kiertää vielä muutaman Patvinsuon rengasreitin.
Mutta matkalla ensimmäiseen kohteeseen on lyötävä jarrut pohjaan: yön aikana satanut ensilumi paljastaa, että ennen meitä tietä pitkin on tallustanut kaksi karhua.
Karhu onkin yksi Patvinsuon kansallispuiston komeista asukeista. Karhujen lisäksi Patvinsuolla elää susia, ilveksiä, ahmoja ja kanadanmajavia. On hyvin epätodennäköistä, että retkeilijä pääsisi patikkamatkallaan todella näkemään näitä erämaan asukkeja, enkä todellakaan ole vakuuttunut siitä, että haluaisinkaan törmätä näistä ainakaan karhuun.
Lakkapolku 3 km ja 1 tunti (vaativuustaso: helppo)
Patvinsuolla on tämän 15-kilometrisen Suomunkierron lisäksi myös kolme lyhyempää rengasreittiä: Mäntypolku (4,5km), Kuusipolku (3km) ja Lakkapolku (3,3km).
Me aloitamme sunnuntain patikoinnin kiertämällä Lakkapolun luontopolun.
Alkumatka menee pohtiessa, kuuluivatko jäljet todellakin karhuille ja voisimmeko törmätä karhuun tällä reitillä. Ajatus tuntuu kiehtovan kauhistuttavalta.
Loppujen lopuksi saamme kuitenkin todeta (pienen googlailun ja viestittelyn jälkeen), etteivät jäljet sittenkään tainneet kuulua karhuille vaan ahmoille.
Lakkapolun reitti on kuitenkin lumoavan kaunis – varsinkin näin auringonnousun aikaan, ja pettymys siitä, etteivät jäljet sittenkään kuuluneet karhuille, unohtuu nopeasti.
Lakkapolun reitille, joka kulkee suurimmaksi osaksi Surkansuon avosoilla, tulee mittaa reilut kolme kilometriä. Matka taittuu tunnissa.
Reitti on muuten helppokulkuinen, mutta pitkokset ovat muutamassa kohdassa lahonneet ja osittain veden alla.
Mäntypolku 4,8 km ja 1,2 tuntia (vaativuustaso: helppo)
Lakkapolun jälkeen päätämme kiertää vielä Mäntypolun. Alkumatka seuraa samaa polkua kuin 15-kilometrinen Suomunkiertokin. Varsinkin alkumatkasta polku on leveä ja todella helppokulkuinen. Myöhemmin reitillä on myös kosteampia paikkoja, joilla kuljetaan pitkospuita pitkin.
Mäntypolku kulkee suurimmaksi osaksi halki kuivien mäntykankaiden. Kauneimmat näkymät ovat Kuikkaniemessä, missä kesällä voisi pulahtaa uimaan Suomunjärven aaltoihin.
Matkaa reitille kertyy vajaat viisi kilometriä (vaikka Polarini muuta väittääkin gps-signaalin hetkellisen katoamisen ja kellon sekoamisen vuoksi). Reitti on nopeakulkunen, ja omaa matkantekoani vauhdittivat vielä auringon eteen purjehtineet pilvet, jotka saivat minut sujauttamaan kameran reppuun.
Patvinsuon lumo ei unohdu!
Kahden päivän patikkaloma Patvinsuolla on ollut unohtuman kokemus ja täydellinen irtiotto arjesta. Olen saanut raittiin ilman ja patikkakilometrien lisäksi kukkurapäin luontoelämyksiä ja tyydytystä estetiikan nälkääni. Loma on ollut todellinen luontoihmisen luksusloma, sellainen, jonka muistan vielä pitkään!
Retkeilyterveisin Patvinsuon ja suomalaisen luonnon kauneudesta lumoutunut
Heidi ♥
◊◊◊◊◊
Lisää tietoa Patvinsuon kansallispuistosta löydät täältä:
Metsahallituksen Luontoon.fi-sivusto
Patvinsuon kohde-esittely ja kartta Metsähallituksen Luontoon.fi-sivulla
Patvinsuon kansallispuisto Retkipaikan sivuilla
Lisää luettavaa patikoinnista Patvinsuon kansallispuistossa muissa blogeissa:
Retkeilyblogi Rinkkaputki: Lumoava Patvinsuon kansallispuisto
Kohteena maailma: Yksinäinen patikoija erämaassa
Lieksan Hattuvaarassa sijaitsevan idyllisen Honkapirtin löysin täältä:
www.nettimokki.com
◊◊◊◊◊
* Erityiskiitokset Polarille, jolta sain testattavakseni patikkareissuilleni Polarin M430 juoksukellon. Kellosta on ollut tosi paljon iloa patikoidessa, mutta lisäksi se on saanut minut muutenkin liikkumaan tavallista enemmän. Jopa kaupunkilomilla Polar kulkee mukana, sillä on ollut mielenkiintoista nähdä, miten helposti ja huomaamatta kilometrit kertyvätkään uudessa miljöössä seikkaillessa ja tutkimusmatkoja tehdessä.
Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Blogiani pystyt nyt näppärästi seuraamaan Blogit.fi-sivuston kautta.
Maailman äärellä -matkablogini on myös Twitterissä.
Tervetuloa mukaan matkoilleni.
Copyright © 2017 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.
27 Comments
pirkko
12.11.2017 at 16:28Ihana kohde, ruurkiitokset vinkistä! Ja nuo kuvat, Ooh…
Maailman äärellä / Heidi
12.11.2017 at 19:06Kiitos Pirkko! Pohjois-Karjala ja Patvinsuo olivat niin paljon enemmän kuin ikinä olisin voinut uskoa. Ihan täydellinen miniloma <3. Jos saat tilaisuuden lähteä patikoimaan Patvinsuolle, tartu siihen!
Menninkäinen
12.11.2017 at 18:52Onpa karun kaunista!
Maailman äärellä / Heidi
12.11.2017 at 19:07On, huoh. Nämä maisemat eivät jätä minua rauhaan <3.
Maarit
12.11.2017 at 19:09Olen tänään huomannut pyyhkiväni silmäkulmiani jo muutamaan otteeseen, ikävä on niin kova, että vatsanpohjasta ottaa. Näin isänpäivänä kaipaan niin kovasti tuonne kotiseuduille Pohjois-Karjalaan, jossa perhe asuu. Tällä hetkellä tuntuu, että yksi isoimmista haaveistani olisi olla jonain päivänä paluumuuttaja, mutta aika näyttää. Patvinsuo on huikea, minulla on puistosta ihania muistoja. Jospa ensi vuonna ehtisin pyörähtää siellä. 🙂 Upean kauniin kokemuksen olette Patvinsuolla saaneet.
Maailman äärellä / Heidi
12.11.2017 at 19:13Voi kiitos Maarit niin kauniista kommentistasi. Patvinsuo on todella huikea. En olisi ikinä uskonut, että se lumoaisi minut niin täysin. Haluan nähdä Patvinsuon vielä uudestaan, kirkkaana pakkaspäivänä, kun hanki kantaa sivakoijaa, tai aurinkosenä kesäpäivä tupasvillojen kukkiessa.
Ja pohjoiskarjalaiset – heistä ei voi olla pitämättä :).
Asko Ristolainen
12.11.2017 at 19:13Patvinsuolla tulee käytyä ”melko monta” kertaa vuodessa. Se on tuossa melkein naapurissa kun asun Joensuussa. Viimeksi pari viikkoa sitten kävin kuvaamassa auringonnousua ja hiihtelemässä ensilumen peittämässä suomaisemassa.
Kuluneena kesänä Patvinsuon-Tohlinsuon alueella liikkui todistettavasti kymmenen eri karhua. Kolme urosta ja siihen naaraat pentuineen lisäksi. On siis täysin mahdollista päästä näkemään niitä kun liikkuu hiljaa. Jälkiä ja ulostekasoja näkee usein.
askoristolainen
12.11.2017 at 19:15Patvinsuolla tulee käytyä ”melko monta” kertaa vuodessa. Se on tuossa melkein naapurissa kun asun Joensuussa. Viimeksi pari viikkoa sitten kävin kuvaamassa auringonnousua ja hiihtelemässä ensilumen peittämässä suomaisemassa.
Kuluneena kesänä Patvinsuon-Tohlinsuon alueella liikkui todistettavasti kymmenen eri karhua. Kolme urosta ja siihen naaraat pentuineen lisäksi. On siis täysin mahdollista päästä näkemään niitä kun liikkuu hiljaa. Jälkiä ja ulostekasoja näkee usein.
Kuvia reissuiltani voit käydä katselemassa Tervastulia-blogistani.
Maailman äärellä / Heidi
12.11.2017 at 19:22Kiitos Asko kommentistasi! Minäkin luulen, että tämä ensimmäinen Patvinsuon reissuni ei suinkaan jää viimeiseksi. Oli kyllä uskomattoman kaunis kokemus. Meidän vuokraisäntämme myös kertoi, että alueella liikkuu paljon susia. Illalla tähtitaivasta kuvatessa olinkin kuulevani jo suden ulvontaa, mutta luultavasti vain kuvittelin. En ole ihan varma, olisinko karhuun halunnut törmätä. Ehkä turvallisesti auton ikkunasta sitä olisi kiva ollut tarkkailla – ja kuvata. Käyn ehdottomasti kurkkimassa kuviasi Patvinsuolta. Kiitos vinkistä :).
askoristolainen
12.11.2017 at 19:25Lokakuussa 2016 meloin Kitsin Pitkäjärveltä Koitereelle ja maastopyöräilin takaisin. Viimeisen yön vietin Larinsaaressa ja siellä illalla nuotiolla revontulien alla istuessa kuuntelin kuinka sudet ulvoivat Tohlinsuolla. Välillä läheisessä metsässä huhuili huuhkaja ja pari kertaa kuulin myös ketun haukahtavan. Se oli upea ilta!
Maailman äärellä / Heidi
12.11.2017 at 19:29Oi että, kuulostaa niin upealta. Suomalainen luonto todella tarjoaa elämyksistä parhaimmat.
Johanna @ Out of Office
12.11.2017 at 21:59Kerrassaan fantastisia kuvia olet saanut! Etenkin tuo tähtitaivaan kuva on huikea! <3
Me taisimme kiertää omalla Patvinsuon reissullamme juuri nuo samat kolme rengasreittiä. Matkaa Kolin kupeesta Patvinsuolle oli kuitenkin jonkin verran, eikä lammastilalle paluuta voitu jättää kovin myöhäiseksi. Ja hyvä ettei jätetty. Kun palasimme Patvinsuon retkeltämme, olivat kaikki lampaat pihalla valtoimenaan! Yksi niistä osasi avata puiset portinpielien välissä olevat liukupuut, ihan pokkana nosti päällä ja siirsi puun sivuun, kunnes reitti vapauteen oli selvä. Usein lampaista kuulee sanottavan etteivät ole eläinkunnan viisaimpia, mutta jotkut yksilöt ainakin nauravat railakkaasti noille luonnehdinnoille 😀
Umpimetsien kasvattina minullekin juuri avosuot ovat kaikkein erikoisimpia luontoympäristöjä. Niitä kun ei ole arkiseen luontoliikuntaani kuulunut lainkaan.
Maailman äärellä / Heidi
13.11.2017 at 10:55Kaunis kiitos Johanna. En vieläkään meinaa uskoa todeksi, miten kauniin viikonlopun Pohjois-Karjalassa ja Patvinsuolla sain.
Voi hurja nämä lampaat! Onneksi ette tosiaan jääneet myöhempään Patvinsuolle – minne asti olisivatkaan saattaneet nämä karvaturkit ehtiä. Meillä saattaisi muuten olla mahdollisuus ottaa ensi kesäksi kesälampaat maalle. Mutta jos niin päädytään tekemään (minulla ei kyllä ole valtaa tässä asiassa yhtään), pitänee varmaan aita tehdä ihan huolella…
Patvinsuo oli minun ihka ensimmäinen kunnon suokokemukseni. Sitä ennen näkemäni suot olivat olleet vain sellaisia pieniä plänttejä. Oli kyllä vaikuttava kokemus, ehdottomasti.
Outi
12.11.2017 at 22:02Minulle pohjois-karjalan maisemat ovat hyvinkin tuttuja. Kaikki kesät niissä olen päässyt viettämään, koska äitini on pohjois-karjalasta kotoisin. Niin kaunista on tuollakin ja jotenkin erityisesti tuo mökki ja sen maisemat olivat upeat.
Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!
Maailman äärellä / Heidi
13.11.2017 at 10:58Kiitos Outi kommentistasi :). Tämä mökki oli kyllä niin onnistunut valinta! En todellakaan arvannut, miten kauniissa ympäristössä se sijaitsisi ja miten hienosti linnunrata ja auringonnousu mökkirantaan näkyisivät. Olin aivan haltioissani.
Oikein ihanaa syysviikkoa sinullekin Outi. Toivottavasti saadaan tällä viikolla edes vähän auringon pilkahduksia.
Piia
13.11.2017 at 10:12Aivan huikeita kuvia! <3 Nyt tekee mieli patikoimaan!
Maailman äärellä / Heidi
13.11.2017 at 11:00Kaunis kiitos Piia <3. Lokakuun valo oli kyllä niin hieno kuvattavaksi tällä reissulla. Minunkin tekee mieli jo seuraavalle patikkaretkelle, sillä eihän luonnossa liikkumista parempaa liikuntaa voi olla.
Kohteena maailma / Rami
13.11.2017 at 12:15Olipas kiva viikonloppu teillä noihin satumaisen kauniisiin maisemiin! Patvinsuo on ollut tänä vuonna kiertämistäni kansallispuistoissa se kaikkein iloisin yllätys – tuli ihan oma retki mieliin tuttuja maisemia katsellessa 🙂
Maailman äärellä / Heidi
14.11.2017 at 22:42Oli kyllä tosiaan niin huippu viikonloppu, ja Patvinsuo oli paljon enemmän kuin uskalsin edes toivoa. Ehdottomasti paikka, jonne haluan palata. Ensi kerralla reissuun voisi vaikka yhdistää Ruunaan retkeilyalueen. Eikä ensi kerralla tartteisi enää edes pähkäillä, mistä löytää kiva majoitus, kun tämä mökki on jo kerta testattu ja erinomaiseksi havaittu.
Marjo-Riitta
16.11.2017 at 16:52Ää, ei riitä ihmiselämä jo pelkästään Suomessa oleviin ihaniin paikkoihin! Taas tuli yksi paikka lisää listaan. Patvinsuo. Kiitos tästä! ?
Maailman äärellä / Heidi
17.11.2017 at 11:26Eipä kestä Marjo-Riitta. Ihana jos sain annettua sinulle inspiraatiota ja uuden matkahaaveen. Patvinsuo on upea, kannattaa vaan pyrkiä menemään kauniin sään aikaan, jotta saa maksimoitua luontonautinnon.
Katja/jumalainenseikkailu
17.11.2017 at 20:14Patvinsuo on jo hyvän aikaa ollut reissulistallani. Sillä tiedäthän kai Katri Valan runon, missä eräs haltiatar toteaa, ” kaikkein kauneinta on suo”…
Ja sinun juttusi todisti sen jälleen, kiitos. Rakastan, rakastan sitä taikaa, jota vain suolla voi löytää.
Maailman äärellä / Heidi
17.11.2017 at 21:03Kiitos Katja ihanasta kommentista ja muistutuksesta, miten kauniita runot ovatkaan. En ymmärrä, miksi olen ne niin pitkäksi aikaa jättänyt paitsioon. Joskus nuorena yliopistoikäisenä luin Valaa (silloin en vielä soista ymmärtänyt mitään) ja taisin lukea hänen elämäkerrankin. Ja kiitos myös Johannan, että sain heti tämän runon käsiini.
Liitän sen tähän itselleni muistiin:
Punaharsoinen haltiatar sanoi:
»Kauneinta ovat pilvet,
kun ne vyöryvät taivaalla
kuin suunnaton lammasmeri
tai kiitävät repaleisina
huutaen ja ojennetuin siivin
kuin harmaat jättiläislinnut.
Ja ukkospilvi – miten ihana se on!
Pimenee, metsän takaa nousee
kuin suuren jumalan sinimusta pää
ja alkaa salamoida ja jyristä.
Ja tyyninä iltoina taivaanrannalla
uivat pilvet ruskossa
kuin punaiset lumpeet
kultaisen meren rannalla.
Voi tuntea niiden tuoksun.»
Keltaharsoinen haltiatar sanoi:
»Kauneinta ovat kukat ja perhoset.
Jos on kyllin pieni,
voi kiivetä kellokukkain teriin.
Miten kuultavan sinistä ilma niissä on,
kun aurinko paistaa!
On ihme, ettei kuole autuudesta
kylpiessään kultaisessa pölyssä
raukein, onnellisin jäsenin.
Ja perhoset!
Luuletteko, että enkelit ovat niitä kauniimpia!»
Hän oli kovin pieni ja lapsellinen.
Siniharsoinen haltiatar sanoi:
»Kauneinta on lähde,
jonka pohjalla on valkoista hiekkaa
ja puita niin lähellä reunaa,
että vesi on aivan vihreää
siellä täällä kultainen täplä.»
Vihreäharsoinen haltiatar sanoi:
»Kauneinta on suo.
Sitä ei voi selittää.
Liukukaa kerran veneessä
mustaa suojokea,
kun taivas on himmeän sininen,
ja kuu paistaa,
ja suosta nousee usvaa
ja väkevän pursun lemua!»
Matkoja, retkiä, hetkiä
18.11.2017 at 13:15Uskomattoman kaunista, kiitos tästä visuaalisesta elämyksestä!
Maailman äärellä / Heidi
21.11.2017 at 10:56Kaunis kiitos Marja kommentistasi <3. Viikonloppu Patvinsuolla oli todella itsellekin aikamoinen visuaalinen elämys. Retki jonka muistan vielä pitkään.
Sonja | FIFTYFIFTY
18.11.2017 at 20:51Voii, mun silmät oli täynnä sydämiä, kun katselin näitä kuvia! <3 Varsinkin nuo aamu-usvaiset kuvat järveltä, miten voikin olla näin satumaisen kaunista? Itsekin satuin juuri kirjoittamaan suomalaisen luonnon kauneudesta, ja tän postauksen luettuani olen siitä vain varmempi: meillä on todella ainutlaatuinen ja upea luonto Suomessa. http://www.rantapallo.fi/fiftyfifty/2017/11/18/suomalainen-luonto-vastaan-amerikkalainen/
Maailman äärellä / Heidi
21.11.2017 at 10:58OI kiitos Sonja! Vaikka tällaisena harmaana marraskuun päivänä hieman kiroankin Suomen säätä, niin onhan täällä niin paljon kaikkea kaunista ja ihanaa. Kuten suot, metsät ja järvet ja ne sumuiset aamut. Pitääkin mennä kurkkaamaan nyt sinun Suomi-juttusi. Kiitos että linkkasit sen tänne.