Menu

Matkustan itseni onnelliseksi

Updated 31.1.2020

Olen jo viikkoja kaivannut tien päälle. Kilometrien päähän pyykkivuorista, työpöydän kirjakaaoksesta  ja sängyn alla lymyävistä pölypalloista. Sekä erityisesti tästä marraskuun pimeydestä, joka tuntuu päivä päivältä painavammalta.

Oikeastaan olen kaivannut pois aina siitä asti asti kun palasin Venetsiasta.

Vaikka kyllä minä kotoiluakin rakastan.
En minä sillä.

Pimeänä marraskuun lauantai-iltana sytytän kynttilät ja panen takkaan tulen. Hiippailen villasuksissa keittiöön. Kattilassa kuplii jo,
ja tuoksuu joulu.

luontokuva

Mutta silti minä kaipaan.
Kaipaan vuorille, meren rantaan, uusiin seikkailuihin. Välillä tuntuu että melkein mikä tahansa kohde kelpaisi, kunhan saisin olla matkalla jonnekin.
Kaipaan vaikka edellisenkin reissun kuvamuistot ovat vielä Lightroomissa odottamassa.

Yritän jopa järjestellä elämääni ainakin ajatuksissani uuteen uskoon. Sellaiseen, jossa marraskuu ei olisikaan musta ja loskaa täynnä.

Joskus tuntuu kummalta tämä kaipauksen määrä: onhan minulla täälläkin, metsien ja järvien keskellä, niin hyvä.

Mutta ehkäpä selitys jäytävään matkakaipuuseeni ja näkemisen nälkääni löytyykin geeneistä. Helsingin Sanomista löydän nimittäin artikkelin Näkemisen nälkäiset  (21.10.2017), jossa psykologi ja psykoterapeutti Ulrika Segercrantz paljastaa, että syy ikuiseen kaukokaipuuseen saattaa todellakin olla geeneissä. Osalla väestöstä kun on todettu esiintyvät geeni DRD4, jota on nimitetty myös matkageeniksi.

Matkageeni-teoria kuulostaaa mukavalta.
Hymyilyttävältä selitykseltä.

luontokuva

Parasta, mitä rahalla voi tehdä, on ostaa matka täynnä uusia kokemuksia

Parasta, mitä rahallasi voit tehdä, on ostaa kokemus, elämys tai uusi taito.

Vaikken elämäntaito-oppaista yleensä perustakaan, osuu Unna Lehtipuu  teoksessaan Timanttipesula (2016) varsin lähelle naulan kantaa ellei jopa ihan sen keskipisteeseen todetessaan näin: “Parasta, mitä rahallasi voit tehdä, on ostaa kokemus, elämys tai uusi taito. Syykin on selvä: kokemus yhdistää meidät toisiin ihmisiin, mitä tavara ei juuri koskaan tee. ”

Myös amerikkalainen rahan ja onnellisuuden suhdetta vuosikausia tutkinut psykologian professori Thomas Gilovich on todennut, että uudet elämykset tuottavat onnen tunteita, kun taas liika tuttuus vähentää onnellisuutta.

Yhä useammin matkani ovatkin matkoja uusiin kokemuksiin ja elämyksiin. Kun ennen matkaonnea olivat aurinkotuoli ja hyvä romaani,  nykyään onni löytyy  patikkapolulta, joka sukeltaa taikametsään; vuoren laelta, jonne olen kavunnut tuulessa ja tuiskeessa; tiettömän tien päässä olevan majakan juurelta, missä takkuturkkiset lampaat laiduntavat;  tai kummalliselta pingviinien asuttamalta saarelta, sieltä kaukaa maailman laidalta.

Onni löytyy elämyksistä ja kokemuksista, jotka saan jakaa matkakumppanini kanssa.

luontokuva

Hyvä matka synnyttää hyviä muistoja

Vaikka aurinkotuolilla makaaminen rentouttaakin ja irrottaa arjesta, ei se juuri tarjoa uusia elämyksiä ja kokemuksia muisteltavaksi.

Minulle hyvä matka on sellainen, joka synnyttää muistoja ja jättää tarinoita.
Jotta tällaisena marraskuun pimeänä iltana voin omalle rakkaalleni sanoa:

Muistatko kun oltiin Patagoniassa, kun tuuli niin että patikkapolulla jouduimme kyykistymään ja pitämään toisistamme lujaa kiinni.  Ja muistatko miten meitä pelotti.  

Minua ainakin. 

luontokuva

Maisemanvaihdos karkottaa arkistressin

Jo pienikin maisemanvaihdos riittää usein tuottamaan onnea. Matka kun ei ole vain matka jonnekin uuteen vaan myös pois täältä tutusta, tavallisesta, arkisesta.

Ei tutussa, tavallisessa ja arkisessa mitään vikaa ole.
En minä sillä.
Mutta se nyt on vaan niin…. tuttua, tavallista ja arkista. Sitä jokapäiväistä elämää.
Niitä pyykkivuoria, työposteja, aikatauluja ja pyöräilyä tuulessa, loskassa, pimeässä ja liukkaassa (ainakin näin marraskuussa).

Suuntautui matka sitten minne tahansa, tuhansien kilometrien päähän tai vaikkapa naapurikuntaan (sinne uuteen kylpylään), tarjoaa matka aina mahdollisuuden siirtyä arkiminästä lomaminään.
Ja minä ainakin rakastan omaa lomaminääni arkiminääni enemmän.

Matka ei olekaan minulle koskaan pelkästään matka jonnekin uuteen kohteeseen vaan myös matka mielentilaan, jonne arkistressi ei ylety.

luontokuva

Matka minuuteen

Matkalla on helppo elää hetkessä, kun kaikki arjen soraäänet ovat poissa. On aikaa huomata yksityiskohdat. Valot ja varjot.

On aikaa kuunnella omaa sisintä. Mitä enemmän matkustan, sitä paremmin tunnen itseni ja tarpeeni. Tunnen pelkoni ja epävarmuuteni. Tiedän, mikä tekee minut onnelliseksi.

luontokuva

En edes uskalla laskea, miten monta euroa vuodessa tuhlaan matkoihini. Sillä summalla voisin hankkia vaikka… No, en oikeastaan tiedä mitä –  enkä välitäkään -, sillä  matkoilla saamani kokemukset ja elämykset ovat minulle europinkkoja arvokkaampia. Mittaamattoman arvokkaita. Sillä ne tekevät minut onnelliseksi.

Eikä onnea ole ainoastaan itse matka, vaan  jo matkasta haaveilu, matkan suunnittelu ja odotus tuottavat mielihyvää. Onnea.

Ja entäpä ne  kaikki muistot, jotka matka jättää.

 Minä matkustan itseni onnelliseksi.

onnelliset

Seuraavaan lentooni  on  25 päivää 5 tuntia ja 45 minuuttia.
Laatikossa odottavat lentoliput ja tulevat seikkailut saavat tämänkin pimeän marraskuun tuntumaan edes himpun siedettävämmältä.
Ja kun katson kuvia tulevasta matkakohteestani, minua jo vähän hymyilyttää.
Täällä pimeän marraskuun keskellä.

Terveisin ikuista matkakuumetta poteva Heidi ♥

PS. Tämän blogiartikkelin kuvat olen ottanut lokakuussa, kun olimme Pohjois-Karjalassa lyhyellä viikonloppumatkalla. Tämän Pohjois-Karjalan tarjoaman kauneuden keskellä oli helppo olla onnellinen. Oli helppo unohtaa arjen soraäänet.
(Eikä kohteeseen ollut kuin kahden tunnin ajomatka.)
Enemmän tästä lumoavan kauniista matkastani voit lukea täältä.


Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Blogiani pystyt nyt näppärästi seuraamaan Blogit.fi-sivuston kautta.
Maailman äärellä -matkablogini on myös Twitterissä.
Tervetuloa mukaan matkoilleni.

Copyright © 2017 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.

About Author

Hei! Olen Heidi, luontoluksusta rakastava outdoor- ja luontokuvaaja sekä matkakirjoittaja. Blogissani kirjoitan erityisesti luonto- ja patikointireissuista sekä road tripeistä Suomessa ja maailmalla.

43 Comments

  • Inari
    26.11.2017 at 18:00

    Onneksi on teitä näkemisen ja kokemisen nälkäisiä <3 joiden matkat rikastuttavat minun elämääni ja auttavat vaikkapa rämpimään nämä pimeimmät kuukaudet. Minun lempipuuhaani on matkojen suunnittelu, ei niistä läheskään kaikki toteudu mutta on se vaan ihanaa ja rentouttavaa puuhaa.
    Rikkaita matkoja sinulle myös jatkossa <3

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      26.11.2017 at 19:16

      Kiitos Inari ihanasta kommentistasi. Kyllä se matkojen suunnittelu kuuluu minunkin lempipuuhaani. Ja monta toteutumatonta matkaakin on lisännyt minun onnellisuusastettani :).
      Juuri tällä viikolla muuten kuvittelin meidät keväiseen Lontooseen. Kuvitelma oli niin kiva, että kävin jo kurkkimassa Lontoon lentojen hintoja… 😉

      Reply
      • Inari
        26.11.2017 at 20:59

        Lontoo, jeee ! Sinne minua ei ole vaikea suostutella, näkemistä ja kokemista löytyy useammallekin reissulle:) Eikun suunnittelemaan….. 🙂

        Reply
        • Maailman äärellä / Heidi
          26.11.2017 at 21:04

          Hihii, näin me siis tehdään <3. Mutta seuraavalla kerralla suunnitteluillan tykötarpeita ei käydä ostamassa yhdessä ainakaan polkupyörillä… 😉

          Reply
  • Menninkäinen
    26.11.2017 at 18:07

    Inarin lailla rakastan matkojen suunnittelua, vaikkei ne koskaan ehkä toteudukaan. Olisi ihanaa voida vain lähteä aina kun siltä tuntuu, sinne minne haluaisi juuri sillä hetkellä.
    Meillä on 13 viikkoa odotusta jäljellä. Lentoparkkia vaille valmis tämäkin reissu. Tuttuihin maisemiin, mutta on myös suunnitteilla kaikkea uutta ja ennenkokematonta ja -näkemätöntä.
    Eikös sitä sanota, että sitä jaksaa paremmin, kun on mitä odottaa…

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      26.11.2017 at 19:19

      Voi kun se tosiaan olisi mahdollista! Vaikka matkan odottaminen on oikeastaan aika ihanaa, on se välillä myös piinaavaa, kun tuntuu että mitä pimeämpiä päivät ovat, sitä hitaammin ne vierivät kohti matkapäivää. Ehdottomasti jaksaa paremmin, kun on jotain, mitä odottaa. Jos minulla ei ole ainakin muutamia lentolippuja varattuna, tulen levottomaksi ja ahdstuneeksi. Nyt lippuja on onneksi jopa kolmet :D. Ehkä minä tällä tiedolla rämmin tämän marraskuunkin finaaliin saakka.
      Ihanalta kuulostaa tuttu, johon yhdistyy uusi ja ennenkokematon. Teille tulee varmast upea reissu! Onnelista matkan odotusta <3.

      Reply
  • Outi
    26.11.2017 at 18:47

    Minulla tuo kaukokaipuu on hyvin kausiluontoista. Oletko yllättynyt, että eniten siitä “kärsin” syksyisin ja talvisin. Ihanaa, sinulla onkin jotain mitä odottaa. Mukavia matkahaaveita tähänkin sateiseen sunnuntaihin!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      26.11.2017 at 19:24

      En tosiaan ihmettele yhtään, että kaukokaipuu on pahimmillaan näinä pimeinä hetkinä! Niin minullakin. Ja vuosi vuodelta tämä pimeä tuntuu vaan raskaammalta ja kaukokaipuu voimakkaammalta – juuri marraskuussa, kun olen sidottuna Suomeen ja töihini tiivistäkin tiiviimmin.
      Mutta kiitos. Teen vielä muutaman työjutun ja sitten tosiaankin taidan hetkeksi antaa itselleni luvan taas haaveilla…
      Ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle Outi ja mukavaa tulevaa viikkoa!
      Ja muuten, ensi viikolla marraskuu kääntyykin jo joulukuuksi <3!

      Reply
  • Martina
    26.11.2017 at 20:18

    Voih, jaan kanssasi saman kaipuun ja eittämättä myös sen matkageenin. Kaipuu matkalle korostuu nykyisessä elämäntilanteessani tuskallisesti äärimmilleen, sillä ison vauvamahan kanssa ei voi eikä jaksa enää tehdä yhtään pidempiä reissuja. Pelkästään puolen tunnin ajomatkan päässä oleva Helsinkikin tuntuu tässä tilanteessa liian väsyttävältä.

    Kävin eilen hakemassa helpotusta matkakuumeeseeni kiipeämällä Helsinki-Vantaan vieressä olevalle kalliolle (se vasta olikin voimia koetteleva suoritus vaikkei kallio korkea olekaan) katselemaan auringonlaskuun laskeutuvia lentokoneita. Näky oli upea ja niin rakas, mutta ei se matkakuumetta helpottanut vaan päinvastoin, tämä päivä on kulunut kirjatessa ylös paikkoja, joihin haluan matkustaa sitten kun taas voin. Se lista on muuten loputon.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      26.11.2017 at 20:42

      Voin kyllä aavistaa tuntemasi tuskan! Miten tässä matkakaihossa sitten uskaltauduitkaan sinne kukkulalle? Ihan takuulla lisäsi vain matkakuumetta. Mutta onpahan sinulla nyt tosiaan hyvin aikaa haaveilla ja kirjata ylös matkahaaveita. Se on minunkin lempipuuhaa. Olen myös huomannut, että lista kumman nopeasti myös elää ja muuttaa muotoaan, mihin yksi syyllinen on varmasti Instagram, josta liian usein bongaan kauniita paikkoja listan jatkeeksi haaveltavaksi.

      Reply
      • Martina
        27.11.2017 at 20:16

        Niinpä, olihan se vähän arvattavissa ettei se lentokoneiden katselu mitään auta, mutta menin silti. 🙂 Yritän ajatella että seuraava matka tuntuu sitten entistäkin erityisemmältä ja ihanammalta kun sitä on joutunut kaipaamaan niin pitkään. Sitä odotellessa kasvatan matkahaaveiden listaa blogipostausten ja todellakin myös lempparini Instagramin avulla.

        Reply
  • Jenna / Huge passion for life
    26.11.2017 at 20:21

    Oh, tuon matkageenin omaavana allekirjoitan ajatuksesi. Matkustan itseni onnelliseksi. Tarviseeko sitä kolmella sanalla enempää sanoa? 🙂

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      26.11.2017 at 20:44

      Niinpä. Nämä taitavat tosiaan olla ne kaikkein tärkeimmän ja oleellisimman sisältävät sanat.
      Ihania tulevia reissuja Sinulle Jenna <3.

      Reply
  • Johanna @ Out of Office
    26.11.2017 at 20:30

    Ajatuksia herättävä juttu, ja aivan ihastuttavat kuvat! <3

    Kirjoituksesi pistää miettimään omia matkustusmotiivejanikin. On siellä jossain se halu nähdä uuttakin, mutta sitä suurempi on kaipaus luontoon, kauniiden kohteiden ääreen. Lomalla juuri kaiken pitää olla vähän paremmin. Kun ei tarvitse miettiä ruokahuoltoa eikä pyykinpesuja, ei niitä arkipäiväivää rytmittäviä koiralenkkejään. – Niin paljon kuin niistä nautinkin!

    Olemme olleet siinä määrin pöhköjä matkustajia, ettemme ole tehneet listaa paikoista joissa haluaisimme käydä, vaan olemme menneet ihan fiiliksen mukaan, aika pitkälti Finnair Plussan tarjousmeilienkin johdattelemina. Nyt on vihdoin lausuttu ääneen, että talvella 2018 olisi ohjelmassa Uutta Seelantia. Siitä tuleekin sellainen pinnistys sekä rahallisesti että varsinkin rajallisten lomien suhteen, että pitää nyt jo alkaa suunnitella miten homma hoituu 🙂

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      26.11.2017 at 20:50

      Voi apua Johanna, sanoitko sinä nämä kaksi maagista sanaa: Uusi Seelanti. Ja juuri nyt. En melkein voi uskoa lukemaani…
      Uusi Seelanti on maa, josta olen haaveillut yli 20 vuotta. Siitä asti kun yliopistolikkana pääsin ekaa kertaa opettamaan suomea ja ryhmässäni oli sirkeäsilmäisiä nuoria pellavapäitä Uudesta Seelannista. Nämä sinisilmät näyttivät minulle kuvia Uudesta Seelannista ja siitä lähtien tämä maa on ollut yksi suurimmista haaveistani.
      Mutta jostain syystä (noh, juuri siitä syystä kun se on niin mahdottoman kaukana ja mahdottoman kalliin matkan takana) olen tämän matkahaaveeni toteuttamista lykännyt ja lykännyt. Kunnes, juuri viikko pari sitten sanoin miehelleni, että nyt on aika. Ja otinpa asian jopa puheeksi työpaikallanikin, kun rupesimme katselemaan, miten ensi vuoden joululoma sijoittuu. Nimittäin silloin, jos vaan suinkin onnistuu, minä vihdoin ja viimein pääsen tänne maahan, josta niin kauan olen haaveillut.
      Ja nyt sinäkin sanot sinne meneväsi! On tämä aika uskomatonta <3.

      Reply
      • Johanna @ Out of Office
        26.11.2017 at 21:04

        Sanoin. Aika hienoa! Me olemme puhuneet tuonne menosta vuosia, mutta tiedostaneet että lomaa pitäisi ottaa reippaasti enemmän kuin se juuri ja juuri talvella mahdollinen kaksi viikkoa.

        Juuri tilasin AdLibrikseltä pari Uuteen Seelantiin matkustamiseen liittyvää opusta. Meillehän tuleekin sitten hyvä vertaistukiryhmä, voidaan yhdessä varailla matkoja ja miettiä kohteita 🙂 Nähtävää on niin paljon ja niin laajalla alueella, että valinnat tullevat olemaan meille molemmille vaikeita.

        Reply
        • Maailman äärellä / Heidi
          26.11.2017 at 21:10

          Loma, loman pituus ja ajankohta ovat tosiaan meillekin olleet se ongelma. Enkä nytkään ole ihan varma, saadaanko vieläkään onnistumaan, mutta on kuitenkin päätetty yrittää.

          Tämän reissun suunnittelu vaatinee jo enemmän vaivaa, koska valinnanvaikeus tulee olemaan ihan mahdoton. Siispä vertaistukiryhmä on enemmän kuin tervetullut <3.

          Kerro muuten sitten, olivatko hyvät oppaat. Minä en ole vielä niin pitkällä. Vasta La Palmassa menossa oppaiden osalta. Mutta sentäs La Palman lentojen pitäisi nyt olla kunnossa, ellei Niki Laudakin vie puljuansa konkurssiin. Ei näköjään pitäisi sortua halpalentoyhtiöiden houkutuksiin…

          Reply
  • Milla
    27.11.2017 at 06:25

    Ehkä tuossa matkageenissä on jotain perää, minäkin olen halunnut mennä ja lähteä jo nuoresta alkaen. Eikä loppua näy.

    Mutta mikä on totta, että hektisen arjen keskellä reissussa on oikeasti aikaa vetäytyä arjen kiireistä, velvoitteista ja vastuista. Miten virkistävää loman jälkeen onkaan huomata, että näkee sen kaiken arjenkin toisella tapaa.

    Nytkin olen matkalla kentälle, tosin opiskelureissulle lähdössä. Mutta silti. Ja jo perjantaina vähän kauemmaksikin…

    Unelmoidaan, jalat maassa ja pää pilvissä❤️

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      27.11.2017 at 09:59

      Oman muistini virkistämiseksi täällä kauheaa matkakuumetta potiessa luin vanhan blogijuttuni, jossa olin palaamassa Espanjasta syksyn mittaiselta työreissulta Suomeen ja kaipasin jo kovasti pakastimessa odottavien marjojen ja ulko-oven takaa lähtevän metsäpolun luokse. Niihin asioihin, jotka arjessa arkipäiväistyvät lähes näkymättömiksi mutta jotka matkan päästä muuttuvat taas mittaamattoman arvokkaiksi.

      Vaikka on arjessakin oma viehätyksensä, kaikissa pienissä rutiineissa, päivänlehdessä aamiaisella, lounaan jälkeisessä kahvikupposessa, niin silti sitä arjen väliin kovasti kaipaa jotain arkea suurempaa. Jotta voi sitten taas nauttia näistä pienistä arjen asioista, kun kotiin palaa.

      Turvallisia lentoja sinulle ja oi ihanuus, lomamatkakin jo ihan oven takana. Nyt sait minut uteliaaksi…

      Reply
  • Sofia
    28.11.2017 at 20:47

    Hyvin sanottu tuo, että kokemus on rahaa arvokkaampi, komppaan! Itsekin matkakuumeilen kovasti jo seuraavaa reissua, vaikka olen parhaillaan Dubaissa! 🙂

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      30.11.2017 at 13:40

      Tämä matkakuume on ehkä kivoin tauti, jonka tiedän. Tosin kalliiksihan se tulee :D. Nauti Dubaista! Minun ei auta tällä hetkellä kuin laskea päiviä…

      Reply
  • Annika | travelloverblogi
    29.11.2017 at 16:30

    “Koska matkustaminen tekee minut onnelliseksi” on minun blogini alaotsikko. Niin se tekee. Ehkä siihen vaikuttaa geeni, ehkä levoton kulkijan luonto. Se todella vie kaiken ajan ja rahan. Olen miettinyt, että toki jotain sijoituksiakin pitäisi olla, koska eläkkeistä ei voi tietää mitään, mutta jotenkin tämä turvallisuusajattelu unohtuu joka kerta, kun kaivan luottokortin esille jollakin varaussivustolla. Kauniita kuvia. Ehkä minäkin joskus näen samaa kauneutta kotimaassa. Silloin ei olisi niin suurta pakkoa aina paeta.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      30.11.2017 at 13:45

      Matkustaminen todella tekee onnelliseksi. Kävin juuri naapurin luona katsomassa parvekelastuksia, kun sellaisetkin pitäisi hankkia, mutta hitsi, sillä rahalla tekee jo monta ihana reissua, niin käy varmaan niin, että jatkossakin mies saa putsailla lumia parvekkeelta… :D.
      Entä jos Annika tuletkin kesällä käymään täällä Saimaalla ja minä lupaan esitellä sinulle Suomen kauneinta luontoa <3? Vai joko koko kesän mittainen matka jonnekin kauas on jo suunnitteilla?

      Reply
  • Heidi/Himomatkaajan Turinoita
    29.11.2017 at 23:26

    Hei! Täällä toinen DRD4-geenin omaava!
    Olit saanut ihanasti kiteytettyä “paperille” sen mitä minäkin tunnen. Osa tuttavista ei voi ymmärtää jatkuvaa lähtemistä, mutta kun en vain voi olla paikallani… on mentävä…

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      30.11.2017 at 13:50

      Niinpä! Kun on mentävä, niin on mentävä. Ja kun meneminen tekee onnelliseksi, niin mikäs sen ihanampaa. Olen ajatellut, että niin kauan kuin jaksan ja pystyn ja nautiin, niin reissaan. Koskaan kun ei tulevaisuudesta tiedä.

      Reply
  • Kaisa
    30.11.2017 at 19:22

    Kaunis postaus! Pidin erityisesti ajatuksesta että kokemukset yhdistää ihmisiä toisin kuin tavarat. Tässä on perää! Tavara voi korkeintaan olla muisto yhteisestä kokemuksesta, mutta silloinkin se kokemus toisen ihmisen kanssa on tärkeämpi asia kuin se tavara.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      30.11.2017 at 21:07

      Kiitos Kaisa. Nykyää niitä harvoja tavaroita, joilla minulle on merkitystä, on kamera, jolla saan taltioitua niitä yhteisiä kokemuksia myös kuviksi. Niin, ja matkakirjat, joiden avulla voin suunnitellä tulevia seikkailuja. Mutta muu materia ei juuri onnea elämääni tuota.

      Reply
  • Katja/jumalainenseikkailu
    1.12.2017 at 12:15

    Ymmärrän tunteitasi täysin! Minulla on aina ollut kaipuu maailmalle, monessa muodossa. Nykyään yhä useimmiten kokemaan luontoelämyksiä. Myös se, että saan tutustua minua kiehtovaan kulttuuriin tai puhua rakastamiani kieliä (kreikka, venäjä), on tärkeää. Tänä vuonna en vain ole ollut parhaassa mahdollisessa matkustuskunnossa, kun kamppailen pahojen stressioireiden takia jatkuvasti. Siksipä ei tee mieli lähteä mihinkään oikein. Toisaalta mielessä käy, parantaisiko paremmin, jos voisi olla jossain maailmalla riittävän kauan…Harmi, ettei vuorotteluvapaast aole toivoakaan 🙁
    Mutta Uusi Seelanti! Luin Johannan kommentteja. Minullekin se on suurin haavemaani ja jos saan rahat kokoon, lähtö on 2020. Mutta se onkin jo pidempi reissu se <3 Toki haaveilen myös usein siitä, että hakisin töitä Uudesta Seelannista ja asuisin siellä muutaman vuoden. Ehkäpä tuon reissun jälkeen, kuka tietää?

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      1.12.2017 at 13:44

      En tiedä onko se tämä ikä vai hektinen työelämä vai mikä, mutta minunkin matkahaaveeni ovat kymmenessä vuodessa muuttaneet kovasti muotoaan ja nykyään haaveilen enimmäkseen luontoelämyksistä. Ymmärrän kyllä myös tämän kielen perässä reissaamisen ilon. Itsekin rakastan päästä aina maahan, jossa puhutaan espanjaa, ja jos olisi vaan enemmän aikaa, haluaisin opiskella italiaa, sillä jo italian kielen kuunteleminen saa minut onnelliseksi.

      Muutama vuosi Uudessa Seelannissa vasta upea olisikin. Mutta en usko, että pystyn elmääni niin järjestämään, että sinne todella voisn niin pitkäksi aikaa lähteä, mutta jo se vajaa kolme viikkoa tekisi minut onnelliseksi. Jos en vielä ensi vuonna niin pian joka tapauksessa. Ihan varmasti!
      Ehkä meidän kolmen pitäisi pitää miitinki teemalla Kohti Uutta Seelantia <3.

      Minä muuten luulen, että maailma voisi parantaa kaukokaipuisen vaivat. Minullakin on ollut aika hankala syksy. Ensi viikolla tehdään sairaalassa taas tutkimuksia. Mutta mitään oireita ei ollut lomallani Venetsiassa eikä Patvinsuolla! Suotuisikohan lääkäri määräämään lääkkeeksi matkustamista? <3

      Reply
      • Katja/jumalainenseikkailu
        5.12.2017 at 12:08

        Sellainen olisi fiksu lääkäri 🙂 Kyllähän sitä pitäisi hoitaa yhtälailla sielua ja mieltä, kuin kehoa! Toivottavasti saat apua <3
        Joo, kannatan tapaamista teemalla Uusi Seelanti!

        Reply
  • Aissa
    2.12.2017 at 03:53

    Mä oon kuullut aikaisemminkin tosta matkageenistä ja olen ihan varma että mulla on se ? tosi kiva postaus, itsellä on ihan vastaavanlaisia ajatuksia.

    Reply
  • Elina Marjaana Travel Blog
    2.12.2017 at 09:04

    Allekirjoitan niin monta ajatusta näistä! Se, että kaukokaipuu johtuisi geeneistä, on sinänsä hauska, sillä omalla kohdalla olen aina, jo lapsena, ollut se, joka menee mieluummin kavereiden luo kuin kutsuu heitä kotiin. Silloin en osannut kaivata ulkomaille, mutta jonnekin oli aina mentävä, naapuriin, keskustaan, viereiseen kaupunkiin. Lapsuuden jälkeen kaukokaipuu on luonnollisesti saanut ihan uudet mittasuhteet ja mahdollisuudet. ?

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      3.12.2017 at 11:03

      Ihania lapsuuden muistoja! Minulla oli muuten sama. Pikkutyttönä parasta oli, kun kesällä sai nukkua yöt teltassa – vaikka sitten vaan ihan takapihalla. Ja kun vähän enemän ikää tuli ja äiti antoi luvan, niin sitten me naapurin likan kanssa poljettiin kaupungin toisella puolella sijaitsevalle leirintäalueelle ja oltiin siellä yötä!

      Reply
  • Henna / Kulkutautiset
    2.12.2017 at 17:45

    Kauniisti kirjoitettu postaus ja jälleen kerran aivan upeat kuvat. Minäkin matkustan itseni onnelliseksi. Tai siis toki onni tulee monesta muustakin asiasta, mutta on se matkustaminen vaan niin rakas juttu, että ilman sitä olisi aika vajaa olo. Meillä seuraavaan seikkailuun on vielä 43 päivää aikaa, mutta sitten pääsemme mekin ihmettelemään Uutta-Seelantia, josta tuolla ylempänä kommenteissa jo keskusteltiinkin. Tämän jälkeen loppuvuosi tulee menemään todennäköisesti matkatta, ja siitä on kyllä jo vähän levoton olo. Olenkin kehitellyt varsinaisia kuningasideoita jo vuodelle 2019 – suunnittelu on todellakin myös iso osa iloa 🙂 Joko olet täällä blogin puolella tai somekanavissa paljastanut, mihin sinun seuraava seikkailu suuntautuu?

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      3.12.2017 at 11:08

      Kiitos Henna!
      Oiiii, pääset Uuteen-Seelantiin. Ihan tosi mahtavaa! Ihana päästä sitten lukemaan sinun matkajuttujasi. Saas nähdä, pääsenkö minä milloin tätä suurta haavettani toteuttamaan.
      Ei minun tuleva reissuni mikään salaisuus ole. Ollaan menossa Singaporeen ja Indonesiaan. Kumpikaan ei varsinaisesti ole koskaan ollut minun haavelistalla, mutta toki ihana päästä taas reissuun… Melkein jo tekisi mieli ruveta pakkaamaan :D.

      Reply
  • Anna-Katri
    2.12.2017 at 22:03

    Hieno pohdiskeleva teksti, samaa aihetta sivuuten kirjoittelin vasta blogissani omasta kasvutarinastani ja siitä, kuinka matkat antavat elämään aivan erilaista sisältöä kuin mikään muu, mitä rahalla voi ostaa. Materian sijaan valitsenkin yhä useammin ne kokemukset. 🙂 Terveisin myös eräs kaukokaipuugeenin kantaja 🙂

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      3.12.2017 at 11:13

      Kiitos Anna-Katri! Kokemukset ovat todella materiaa arvokkaampia. Harvat materiahaaveenikin liittyvät nykyään lähinnä reisaamiseen. Tällä hetkellä nimittäin pähkäilen, raskisinko ostaa uuden kameran – vai panisinko sittenkin nekin rahat mieluummin johonkin ihanaan reissuun <3.

      Reply
  • Anna K. - Kaukaa haettua
    2.12.2017 at 22:04

    Tämä juttu oli tavallaan mun kirjoittaman jutun vastakohta. 🙂 Sinä kaipailet pois, minä naureskelen itselleni, etten matkusta enää ikinä (se on kyllä höpö höpöä).
    Hyviä ajatuksia ja normitilanteessa allekirjoitan nämä. Nyt on vaan tämä ihmeellinen uuden elämän jakso, että en osaa vielä kaivata pois.
    Mutta sen tiedän, että jatkossakin käytän rahani kokemuksiin ja hyvään ruokaan, en tavaraan. Onneksi uusia, kauniita asioita voi kokea kotoa käsinkin. Tänään kävin kävelyllä meren rannalla, minulle uusissa maisemissa. Luonto nukkui lumivaipan alla, oli surumielisen kaunista.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      3.12.2017 at 11:19

      Luinkin sen sinun ihanan juttusi. Sinulla on nyt niin paljon uutta ihanaa elämässäsi, etten ihmettele yhtään, jos maltat nyt olla reissaamattakin. Minäkin tein eilen kävelyretken lumikuorrutteiseen maisemaan. Pienetkin retket, vaikka ihan tuohon tuttuun lähimetsään, tuovat iloa arkeeni. Ja kun sinulla maisema on vielä ihan uusi, niin varmasti siitä nautit!
      Tänään kyllä ulkona sataa niin, että minä taidan sytyttää kynttilät ja käpertyä sohvalle viltin alle odottamaan seuraavaan oikeaa matkaani <3.

      Reply
  • Jenni / Unelmatrippi
    3.1.2018 at 19:14

    Kiitos inspiraatiosta! Laitoin tämän postauksesi aikanaan talteen, koska tämä oli niin ihanasti kirjoitettu, ja tänään julkaisin tästä inspiroituneena oman postauksen syistä, joiden vuoksi matkustan.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      4.1.2018 at 11:17

      Kiitos Jenni, tämäpä oli kiva kuulla
      ❤️. Pitääpä lukea postauksesi kun toivun matkanteosta. Kotimatka Indonesiasta kesti 33 tuntia – ei mennyt ihan niin kuin suunniteltiin, mutta nyt onneksi perillä! Mutta kotimatkaa lukuun ottamatta ihana reissu, joka todella teki onnelliseksi. Ja kotimatkakin kaikkine käänteinen jää varmasti ikuisesti mieleen.

      Reply
  • Matkoja, retkiä, hetkiä
    3.1.2018 at 20:32

    Löysin tämän jutun vasta tänään, mistä ihanasta meinasinkaan jäädä paitsi! Tuli melkein tippa linssiin, tämä todella kolahti, niin kauniisti asetat sanasi ja kerrot siitä, mitä varten minäkin aina kaipaan matkaan. Matka mielentilaan, matka kokemaan maailma kaikilla aisteilla, matka omaan itseen. Vielä kun joskus pääsisin siihen tilanteeseen, että olisi aikaa ja rahaa matkustaa hitaasti, nautiskellen. Kauan sitten opiskelijana siihen tuntui olevan mahdollisuus, nyt on elämässä monenlaisia reunaehtoja, mutta niiden reunojen sisällä yritän sitten nähdä ja kokea maailmaa. Ja on tuo geeni tainnut lapsiinikin siirtyä. Mitäs me matkakuumeiset jo ties kuinka monennessa polvessa:)

    Ja aivan mahtavaa, että pitkäaikainen haaveesi mahdollisesti toteutuu, onnea suunnitteluun ja toteutukseen!

    Reply

Leave a Reply