Menu

Sisilian maalauksellinen Scopello hurmaa huolettomat

Updated 31.1.2020

Sisilian luoteislaidalla, kristallinkirkkaana välkehtivän meren rannalla, sijaitsee maalauksellinen italialaiskylä Scopello. Matka tänne 118 asukkaan pikkukylään on kuin matka vanhaan italialaiseen elokuvaan.

Minä en liene ainoa, joka pitää tätä pikkuruista Scopellon kylää kauniina kuin elokuvan kulisseja, sillä Scopellon kuvankauniit maisemat ovat todellakin päätyneet useampaankin kertaan valkokankaalle. Muun muassa Steven Soderberghin ohjaamaa elokuvaa   Ocean’s Twelve  (2014) ja  Andrea Camillerin dekkareihin perustuvaa sarjaa komisario Montalbano on kuvattu Scopellossa, pittoreskin Tonnara di Scopellon rantamaisemissa.

Scopello Sisilia

Tämä pikkuruinen Scopello on ihastuttava päiväretkikohde niin helppoa rantaelämää ja kauniita merimaisemia  kuin luontoseikkailuja kaipaavalle maastokenkämatkailijallekin. Nimittäin näiden kristallinkirkkaiden vesien ja lumoavan kauniiden  pikku rantojen lisäksi Scopellossa sijaitsee Sisilian ensimmäinen luonnonpuisto Zingaro, missä pääsee patikoimaan pitkin  Castellammarenlahden vuoristoista rannikkoa.

Zingaro

Scopellon lumoava aamu

Scopello Sisilia

En kuitenkaan suosittele sinulle päiväretkeä Scopelloon, sillä jos haluat nähdä Scopellon kaikkein kauneimmillaan, sinun täytyy jäädä Scopelloon yöksi – tai mieluummin useammaksi – ja nousta aamulla aikaisin.

Sillä Scopellon aamuihin ei voi olla rakastumatta.

Scopello Sisilia

Scopello Sisilia

Scopello Sisilia

Scopello

Scopelloon ei kuitenkaan ole ihan helppoa päästä – ainakaan jos on julkisten kulkuneuvojen varassa (niin kuin minä olin). Ehkäpä muistatkin, kun kerroin tarinan siitä, miten me huolettomat Scopelloon matkasimme. Mutta matka oli ehdottomasti kaiken vaivan väärti. Ja ehkäpä juuri siksi, että Scopello on tämän mahdottomalta vaikuttavan matkan päässä, se on (ainakin näin kesäkuussa) säästynyt liialta turistiryntäykseltä –  filmitähtimaineestaan huolimatta.

(Pieni varoituksen sana kuitenkin: kuulin, että elokuussa Scopellon kylä aivan pullistelee turisteja, mutta silloin Sisiliassa on turhan kuumaakin, ainakin tällaiselle herkkähipiäiselle vaaleaverikölle, joten suosittelen ajoittamaan Scopellon loman kesäkuuhun.)

Scopello – paras kepeisiin lomapäiviin

Scopello Sisilia

Scopello on paras huolettomiin rantapäiviin, pitkiin lounaisiin maisematerasseilla ja skumppapiknikeihin lumoavissa maisemissa, mutta ennen näitä kepeitä ja huolettomia rantahetkiä kurkataan kuitenkin, miltä Scopellon keskustassa näyttää.

Scopellon kylän sydän on historiallinen baglio, joka joidenkin löytämieni lähteiden mukaan on rakennettu 1700-luvulla, toisten taas 1500-luvulla.
Mene ja tiedä.

Mutta kovin suuria huvitusmahdollisuuksia täällä historiallisessa keskustassa, bagliossa,  ei kuitenkaan ole tarjolla. On muutama ravintola, (yhdestä saa todistetusti erinomaista pitsaa), toisen terassilla muutama turisti juo olutta, on gelatobaari, jonka edustalla on aina kuhinaa, ja muutama matkamuistomyymälä ja pieni suihkulähde, jonka ympärillä sisilialaislapset leikkivät. Siinäpä se sitten onkin.

Siispä, jos kaipaat maisemaelämysten sijaan lomaltasi  shoppailua ja villiä yöelämää, Scopello ei taida olla sinun kohteesi.

Scopello Sisilia

Parasta antia Scopellossa onkin ympäröivä luonto. Meri ja pienet uimapoukamat.

Scopello Sisilia

Scopello Sisilia

Scopello Sisilia

Scopello Sisilia

Scopello Sisilia

Saisiko olla skumppapiknikejä tai pitkiä maisemalounaita?

Täällä turkoosin ja sinisen eri sävyjä hehkuvan kristallinkirkkaan meren äärellä me huolettomat nautimme skumppapiknikistä. Istuskelemme kansituoleissamme ja siemailemme kuplivaa – rennosti muovikupeista.

Huolettomalla lomalla kun olemme.

Scopello Sisilia

Rentojen rantapäivien lisäksi Scopellossa parasta lomahuvia ovat pitkät lounaat ja päivälliset ihastuttavilla maisematerasseilla italialaisten herkkuruokien äärellä.

Scopello Sisilia

Kun herkkupadat on kaavittu tyhjiksi, hypätään maastokenkiin

Rantaleijonien ja herkkusuiden lisäksi Scopellossa hemmotellaan myös luontoelämysten perässä juoksevaa maisema-addiktia. Joten kun herkkupadat on kaavittu tyhjiksi ja jälkiruoka-gelatot nautittu viimeistä lipaisua myöten, on aika hypätä maastokenkiin (lenkkaritkin kelpaavat) ja suunnata patikkapolulle maisemajahtiin.

Tai järkevintä lienee kuitenkin nukkua ensin yön yli ja lähteä liikkeelle varhain aamulla, mieluiten ennen aamunkoittoa.

Riserva naturale dello Zingaro – Sisilian ensimmäinen luonnonpuisto

Toukokuussa 1981 perustettu Zingaron luonnonpuisto on Sisilian ensimmäinen. Se on yksi Sisilian kauneimmista luontokohteista. Zingaron luonnonsuojelualueella noin seitsemän kilometrin mittainen polku mutkittelee pitkin Castellammarenlahden rannikkoa. Polulta on uskomattoman kauniit maisemat koboltin siniselle merelle,  ja voipa polulta välillä puikahtaa johonkin lahden useista, toinen toistaan kutsuvimmista poukamista kastautumaan vilvoittavassa meressä.

Jo reilun kilometrin mittainen reitti Scopellon bagliolta Zingaron sisäänkäynnille on henkeäsalpaavan kaunis, etenkin aamuauringossa, kun viljapellot hehkuvat kultaa ja oliivipuut kahisevat tuulessa.

Scopello Sisilia

Scopello Sisilia

Scopello Sisilia

Sisäänpääsy Zingaron luonnonsuojelualueelle maksaa 5 €, mutta minä olen niin aikaisin liikkeessä, ettei paikalla ole vielä ketään, jolle sisäänpääsyni voisin maksaa. Puikahdan siis portista sisään vähin äänin.

Zingaro

Saan kulkea koko menomatkan seuranani vain tuuli ja meren aaltojen kuiske.
Ja se ujo sisilisko, joka sujahtaa piiloon heinikkoon askelteni pelottamana.

Zingaro

Polku on helppokulkuinen, ja täällä pärjää mainiosti lenkkikengissä.
Mutta jo aamuaurinko on armoton, ja välillä on pakko pysähtyä levittämään aurinkorasvaa ja tankkaamaan nestettä. Sitä onkin syytä varata päiväreppuun reilusti!

Sisilia zingaro

Scopello Sisilia

Zingaro

Matkalla ohitan monta kutsuvaa uimapoukamaa.
Taakse jäävät Cala Capreria, Cala del VaroCala della Disa.

Polku jatkaa mutkittelua. Välillä kavutaan ylös ja sitten taas loivasti alas, mutta maisemat palkitsevat mentiin sitten ylä- tai alamäkeä.
Sykekin nousee kuin kunnon treenissä konsanaan, vaikkei vauhti ihan mahdoton olekaan.

Scopello Sisilia

Zingaro

Zingaro

Koska en ole tälle aamuiselle patikkaretkelleni saanut houkuteltua aamu-unista matkakumppaniani, olen päättänyt kulkea luontopolkua vain puoleen matkaan, Cala Berrettaan saakka.

Zingaro

Tämä on minun aamuisen retkeni päätepiste, vaikka utelias mieleni haluaisikin jatkaa ihan perille saakka ja käydä kurkistamassa joka ikisen matkan varrelle osuvan pikkuruisen poukaman ja niemennokan.

Zingaro

Täällä retkeni päätepisteessä –  Cala Berrettassa –  maltan hetkeksi pysähtyä sykettäni tasaamaan: kahlaan viilentävässä vedessä, nappaan pari kuvamuistoa ja syön reppuun sujauttamani eväsleipäsen.
Ja nautin!
Hiljaisuudesta ja luonnon kauneudesta.

Tänne voisin tulla toisenkin kerran – vaikka koko päivän mittaiselle eväsretkelle.

Zingaro

Patikkaretken saldo: 10 kilometriä, 3 tuntia, 1075 kulutettua kaloria ja roppakaupalla maisemanautintoja

Kello ei ole vielä yhdeksääkään, kun olen jo takaisin hotellilla – kolmen tunnin ja 10 kilometrin aamupatikan jälkeen.
Vielä on koko päivä edessä.
Koko päivä aikaa nauttia huolettomasta lomaelämästä.

Scopellon lumoava ilta

Joka ei jää yhtään aamua huonommaksi.

Kurkataan vielä lopuksi, miltä näyttää ilta Scopellossa.
Hetki ennen hiljaa tummuvaa yötä.

Scopello_Sisilia

Scopello_Sisilia

Scopello Sisilia

Vaikka Scopelloa ei ole juuri koolla tai huvittelumahdollisuuksilla pilattu, on tämä maalauksellinen pikkukylä aivan täydellinen lomakohde kaltaiselleni maisemariippuvaiselle luontomatkaajalle, jonka onni syntyy pienistä hetkistä kauniin luonnon ja herkkupatojen äärellä ♥.


Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Blogiani pystyt nyt näppärästi seuraamaan Blogit.fi-sivuston kautta.
Maailman äärellä -matkablogini on myös Twitterissä.
Tervetuloa mukaan matkoilleni.

Copyright © 2017 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.

About Author

Hei! Olen Heidi, luontoluksusta rakastava outdoor- ja luontokuvaaja sekä matkakirjoittaja. Blogissani kirjoitan erityisesti luonto- ja patikointireissuista sekä road tripeistä Suomessa ja maailmalla.

18 Comments

  • Johanna @ Out of Office
    3.12.2017 at 19:34

    Voi noita ihanan Italian turkoosinsinisiä vesiä <3

    Jonnekin Italiaan on meillä suunnitelmissa matka kesäkuun alkuun, hääpäivän viettoon. Juuri siitä syystä että saa lomailla rauhassa, ilman turistimassoja, ja että voi vaihtaa maisemaa autolla, ilman tuntikausia seisovia liikenneruuhkia. Mutta suuntaa emme ole vielä päättäneet, jonnekin etelään, etelämmäs kuin koskaan aiemmin. Muttei tällä kertaa kenties kuitenkaan saarille, jotta niiden kaikkein kauneimpien luontokokemusten ääreen pääsee kätevästi autolla.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      4.12.2017 at 10:04

      Kesäkuun alku on kyllä parasta aikaa Etelä-Eroopassa. On jo oikea kesä, mutta vielä hyvinkin rauhallista. Ja Italia on aina hyvä valinta. Jään kyllä mielenkiinnolla odottamaan, minne te lopulta päädytte. MInäkin täälä kovasti mietin ensi kesän kohteita. Tai kesäkuu korkataan tyttöporukalla Kreikassa, se on jo varma, mutta juhannuksen aikaan voisi lähteä sitten miehen kanssa. Italia tietysti kiehtoisi, esimerkiksi Dolomiitit, mutta toisaalta haluaisin kokea jotain ihan uutta, ehkä Skotlanti, Montenegro tai jospa sittenkin Slovenia – niin kuin yksi lukijani minulle Facebookissa sitä vinkkasi.

      Reply
  • Anna Koskela
    3.12.2017 at 19:48

    Sisilia on vielä käymätön kolkka. Sen olen tiedostanut, että kesäkuukaudet ovat ihan liian kuumia. Haaveilen, että matkaisin sinne keväällä, maisema olisi juuri puhjennut kukkaan, eikä ole vielä palanut karrelle.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      4.12.2017 at 10:09

      Sisislia on varmasti aivan ihana keväälläkin. Minä kyllä tykkään, että on jo kunnon kesä, niin siksi lähden oikeastaan joka vuosi Etelä-Eurooppaan kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Tänä vuonna kävin kyllä ottamassa kesän eka maistiaisia jo toukokuussa Portugalin Portossa, ja oi että, siellä olikin jo silloin täysi kesä. Oli aika ihana viettää pitkä viikonloppu kesken työkiireiden kesässä. Katsotaan, jos ensi kevääseenkin tällaisen pitkän viikonlopun saisin järjestettyä. Mutta Sisiliaan pitkä viikonloppu ei millään riitä… siellä kun on niin paljon ihanaa tutkittavaa. Scopellon lisäksi ihastuin erityisesti Syracusaan! Ja kun te kerran tykkääte aina autoilla, niin liikkuminenkin on helpompaa ja samalla lomalla ehtii vaikka mitä!

      Reply
  • Anna-Katri
    4.12.2017 at 06:37

    Kyllä nyt kelpaisi kepeä skumppalounas ja löhöpäivä noissa maisemissa! Kävin toissa kesänä Välimeren risteilyllä päivävisiitin Sisiliassa ja nuo maisemat siellä sekä toki rento elämänmeno hurmasi. Silloin mietin, että joskus olisi ihana tulla tänne ajan kanssa vain tunnelmoimaan. Ehkä vielä joskus suuntaankin tuonne takaisin, jo noiden auringonnousujen vuoksi!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      4.12.2017 at 10:13

      Todellakin kelpaisi minullekin nyt, kesken pimeän marras… ei kun joulukuun (joulukuun joka vaan tuntuu marraskuulta) pitkä skumppalounas välkehtivän meren äärellä. Sisilia on kyllä ihana. Olen käynyt siellä parina kesänä ja voisin ehdottomasti lähteä kolmannenkin kerran. Mutta Italia eiole kyllä koskaan pettänyt, olin sitten mennyt siellä minne tahansa. Ja Sisilian auringonnousut olivat todellakin aikaisen heräämisen arvoisia! Ja eipä muuten ollut muita turisteja niitä kuvaamassa! Sain aamun ekat pari tuntia olla ihan omassa rauhassa :D.

      Reply
  • Heidi / Fiiliksiä & hetkiä
    6.12.2017 at 18:58

    Olin vuosia sitten pari kertaa Sisiliassa parin viikon reissulla ja kävin Cefalusta käsin muutamissa paikoissa, mutta jäi fiilis jo silloin, että siellä on varmaan just noita pieniä tunnelmallisia kyliä. Täytyypä pistää tämä kohde muistiin 🙂

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      7.12.2017 at 14:04

      Scopellon kylä oli kyllä viehättävä ja rento lomakohde, ja varsinkin jos patikointi merimaisemissa kiinnostaa, on Scopello aivan huippukohde!

      Reply
  • Katja/jumalainenseikkailu
    7.12.2017 at 15:38

    Idyllisen näköinen paikka <3 Ja ihana lukea aamukertomuksia ja nähdä kuvia ihanista aamuista, kun itse ei herää noin aikaisin 🙂

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      7.12.2017 at 19:45

      Oikeasti minäkin olen tosi aamu-uninen, mutta aamu-unisuuden voittaa kauneuden kaipuuni, ja koska olen huomannut, että ehdottomasti kaunein valo kuvaamiseen on juuri auringon noustua, olen reissussa pakottanut itseni ainakin ainayhtenä aamuna ylös ennen aurinkoa – enkä ole koskaan katunut!

      Reply
  • Menninkäinen
    7.12.2017 at 17:04

    Katjan tavoin lueskelin aamupatikkakertomusta ja hieraisin silmiäni kun ensin luin, että takana on kolme tuntia ja sitten että kello ei ollut vielä yhdeksää…. Hetkinen! Tiedän, että menetän huikeita auringonnousuja ja aamun rauhallisia hetkiä, mutkun mutkun… sänky on niin ihana paikka. Kiitos, että viet meidät aamu-unisetkin nojatuolimatkalle aamun ensi säteisiin!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      7.12.2017 at 19:48

      Hih… kauneuden kaipuuni ja estetiikan nälkäni saavat minut tekemään hurjia asioita :D. Matkaseuralaiseni veteli vielä sikeitä peiton alla, kun tulin takaisin omalta aamuiselta patikkaretkeltäni :). Mutta sainpahan sitten erittäin hyvällä omatunnolla loppupäivän viettää sitten rentoa lomaa ja nauttia italialaisia herkkuja mielin määrin <3.

      Reply
  • Kaisa
    8.12.2017 at 21:20

    Ihanat maisemat ja värit! Todella kaunis pittoreski kylä – näitä löytyy varmaan useita Sisilian saarelta 🙂 Kävin viime kesänä vain Palermossa mutta paremmalla ajalla aion ehdottomasti palata ja kiertää saaren pikkukyliä ja luontoa.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      10.12.2017 at 10:40

      Mekin käytiin Palermossa, Scopellon jälkeen, mutta vain hyppäämässä pikaisesti bussiin ja jatkettiin sitten Cataniaan. Nämä pienet kylät on tosiaankin hurmaavian, nautin niistä enemmän kuin näistä isommista Catanian kaltaisista kaupungeista. Mutta Scopellon lisäksi Syracusa oli ihana. Siitä onkin tarina vielä kirjoittamatta.

      Reply
  • Kohteena maailma
    10.12.2017 at 10:01

    Muistankin teidän Sisilian reissun seikkailuja ja kyllähän tällainen kohde on kaiken vaivan arvoinen. Upean näköistä luontoa ja näillä keleillä kelpaisi lämpötilakin itselle varsin mainiosti. Parasta näissä postauksissa on upea tyylisi kirjoittaa, joten tässä tunsi lukiessa itsekin Sisilian lempeän tuulen lukiessa.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      10.12.2017 at 10:43

      Kaunis kiitos Rami. Matkustamisen ja alkusäätöjen vaiva todellakin palkittiin kohteessa. Kaunis luonnonpuisto, jonne pääsi maastokenkäilemään, kruunasi kyllä tämän pikkukylän. Sisilian lämpimät – tai jopa kuumat – kesäpäivät todella kelpaisivat nyt näitten joulukuun sateiden keskellä.

      Reply
  • Tero
    10.12.2017 at 13:22

    Meillä on sukujuhlat ensi kesänä(heinäkuun alussa…) Sisiliassa, Menfin lähistöllä. En ole vielä ehtinyt katsella saarelta Menfin “lähistöllä” olevia kävelymahdollisuuksia. Katsoin nyt kartasta, n. 80 km Scopelloon. Eli KIITOS tästä “vihjeestä”. Tulipa hyvään saumaan. Koko viikkoa ei jaksa suvun kanssa, vaikka mukavia ovatkin. Eli vettä reppuun, vaatteet pois (heinäkuu!) ja Scopelloon 😉

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      10.12.2017 at 17:29

      Sukujuhlat Sisiliassa kuulostaa kadehdittavan ihanalta. Kelpaisi minullekin. Heinäkuinen Sisilia on tosiaan varmasti melkoisen kuuma, joten pakkaa päiväreppuun ihmeessä veden lisäksi mukaan uikarit ja pyyhe. Siellä patikkapolun varrella on ihania uimapoukamia, jotka saattavat houkutella uimaan hikisen patikoinnin välissä. Ja Scopellossa kannattaa käydä myös syömässä jossain näistä ihanista terassiravintoloista – ellei sinua ole syötetty jo ähkyyn siellä sukujuhlissa ;).

      Reply

Leave a Reply