Menu

Unelmalomalla Saimaalla

Updated 31.1.2020

Minun unelmalomani resepti on aika yksinkertainen.  Siihen kuuluu sekä raukeita mökkipäiviä että kepeitä kaupunkipäiviä, vesileikkejä ja rakkaita ihmisiä, kulttuuria ja herkkuähkyjä – sekä tietysti viiden tähden maisemia ja se Saimaan suloisin asukki!

 

Unelmalomaa havitellessani minun ei edes tarvitse lähteä kauas.
Sillä juuri kotikaupunkini Savonlinna ja  Saimaan seutu tarjoavat
parhaat puitteet suven suloisimpiin kesäpäiviin!

7 SAIMAA-vinkkiä ELI täydellisEN UNELMAlomaN RESEPTI

1. Unohda aikataulut ja nauti rennoista mökkipäivistä

riippukeinu

Päivän työ on tehty:  olen ripustanut riippukeinun veden äärelle.
Tuoksuu kesä ja liplattaa laineet. Puolenpäivän aikaan aurinko paahtaa jo polttavasti, mutta puiden siimeksessä riippukeinussa on hyvä viettää laiskoja tunteja. Uppoutua Elena Ferranten Napoliin tai ottaa pienet päiväunet.
Ja sitten taas uimaan, päivän kymmenennen kerran.

luontokuva

Aurinko on minun herätyskelloni. Ja kesäaamujen kauneus tuntuu varpaissa asti.

lounas luonnossa

Päivällä mies grillaa burgerit ja minä katan pöydän luontoon. Jälkiruoaksi herkutellaan kälyn leipomalla unelmatortulla. Pannukahvi tuoksuu taivaalliselta, eikä edes ympärillä pörräävä ampiainen saa minua hermostumaan.

bikinit

Illalla mökkipäivän tärkein asu ripustetaan roikkumaan narulle tuuleen.

Illalla lämpiää sauna. Tuoksuu savu niin kuin lapsuuteni kesinä. Löylyn jälkeen pulahdan veteen ja siemaisen lasin viiniä.

Tämä on minun kesäparatiisini.
Keskellä kauneinta Saimaata ♥.

◊◊◊

Rentoja mökkipäiviä vietin Norppa-Majojen Laiturniemessä. Norppa-Majoilla mökkivuokran hintaan kuuluu aina soutuvene. Lisäksi voit vuokrata sup-lautoja, kajakkeja, moottoriveneen tai vaikka rentouttavan illan Norppa-Majojen upealla savusaunalla. Norppa-Majojen vieraiden käytössä on myös oma tenniskenttä.  Kysy myös  opastettuja veneretkiä Pihlajaveden saaristoon.

Savonlinnan seudun eri vuokramökkeihin voit tutustua Visit Savonlinnan sivuilla.

2. Lähde hellepäivänä vesille ja bongaa Saimaan suloisin asukki

Saimaa melonta

Aamu Norppa-Majojen Laiturniemen mökillä.

Keväällä alkanut juoksuinnostukseni on lämmön myötä ensin hiipunut kympin lenkeistä muutaman kilometrin pyrähdyksiksi ja lopulta lenkkarit ovat päätyneet kaapin perimmäiseen nurkkaan.  Saimaa-lomalla lenkkareita tärkeämpi varuste onkin uimapuku (ja aurinkorasvaputeli), sillä hellepäivänä paras vaihtoehto on lähteä vesille.

Linnansaaren ja Koloveden kansallispuistot ovat jo monille tuttuja vesiparatiiseja, mutta minä valitsen kaikkein mieluiten sokkeloisen Pihlajaveden.

Kömmin uuden karheaan kajakkiin ja melon käteni kipeiksi. Melontatekniikkani kun kaipaa selvästi vielä hiontaa. Seuraavana päivänä hyppään suppilaudalleni. Sen minä jo hallitsen.

On vuorossa meidän kesätyttöjen retkipäivä. Suppaillaan jalkapohjat puuduksiin ja sitten rantaudutaan saareen, uidaan ja nautitaan auringosta.

On meillä siellä treffitkin – meidän kesäpoikien kanssa, joilla on mukana kylmälaukullinen herkkuja.

Saimaa suppailu

Illalla lähden katsomaan, kun mies yrittää napata  virvelillään meille hauen. Hauki tarttuu uistimeen muttei lopulta päädy haaviin. Miestä harmittaa, mutta minua vain naurattaa. Sillä hauen sijaan näen jotain paljon suloisempaa.

kalastus Saimaa

Itse asiassa näen niitä kaksi.
Siis niitä Saimaan suloisimpia asukkeja – uhanalaisia saimaannorppia.

Väittävät, että paras aika bongata norppia on keväällä, kun niillä on karvanvaihtoaika ja ne kömpivät kiville karvojaan kuivattelemaan. Totta, silloin norpan havaitseminen onkin helpointa, mutta tänä kesänä minä olen nähnyt norpan melkein jokaisella veneretkelläni.

Saimaannorppa

Onko tässä Saimaan suloisin asukki?

Tämä utelias ja rohkea ystäväni on käynyt tervehtimässä minua jo useamman kerran. Olen melkein varma, että tämä on juuri se kaveri, jonka karvat me presidentti Niinistön kanssa viime kevään pesälaskennoissa löysimme ja keräsimme pussiin dna-testejä varten.

Tämän on pakko olla Saimaan suloisin asukki, ystävä, joka sulattaa paatuneimmankin sydämen ♥.

◊◊◊

Jos kaipaat Saimaalle melomaan tai suppailemaan, pääset lukemaan infoa Savonlinnan seudun melonta- ja suppailumahdollisuuksista   Visit Savonlinnan sivuilta.
Norppasafareista taas voit lukea lisää blogijutustani Norppasafarit – elämysmatkailun aatelistoa.

3. Lähde luontoretkelle Saimaan idyllisimpiin maisemiin

Saimaa retki

Todellisen viiden tähden luontokokemuksen saan, kun lähden yöksi saareen. En tietenkään saa teltassa nukutuksi, mutta mikäpä on valvoessa, kun ympärillä on tällaista luontoluksusta!

Nautin #skumppaa kuksasta auringonlaskussa ja pienen torkahtelun jälkeen nousen ihailemaan aamunkoittoa.

Saimaa

Ja aamun kauneus todella lumoaa!

Jos haluat viiden tähden majoituksen, varaa hotellihuone,
mutta jos valitset mieluummin tuhannet  tähdet
ja lumoavan auringonnousun,
lähde telttaretkelle luontoon!

Saimaa auringonnousu

luontokuva

Sillä aikaa kun mies valmistaa aamupalan, minä pulahdan Saimaan tyyneyteen.
Ja ellen olisi unohtanut pakata mukaan nokipannua, jäisin saareen koko loppupäiväksi!

Saimaa uinti

◊◊◊

Jos sinä haluat tehdä oman saariretken Saimaalla, kurkkaa lisää tietoja Saimaan vuokravenemahdollisuuksista Visit Saimaan sivuilta.
Jos omatoiminen veneily ei kiinnosta, mutta haluaisit kuitenkin saariretkelle, suuntaa Linnansaareen. Reittiveneellä pääset Linnansaaren kansallispuiston pääsaarelle Oravista vartissa. Linnansaaressa kiemurtelee myös kauniita luontopolkuja, jos kaipaat jo lenkkarit jalassa maastoon.

Lue lisää retkestä Linnansaareen:
Linnansaaren kansallispuisto – luonnon lumoa ja uteliaita norppia

Saariretken jälkeen suuntaa ihastuttaviin harjumaisemiin Punkaharjulle

Toinen Saimaan luontoparatiisi odottaa minua Punkaharjulla.  Komeassa kansallismaisemassa kiemurtelee Punkaharjun Harjutie, joka on äänestetty Vuosisadan tieksi – enkä yhtään ihmettele  miksi.

Punkaharju

Kuuden kilometrin mittainen Punkaharjun Harjutie valittiin Vuosisadan tieksi äänestyskilpailussa.

Sen lisäksi, että Punkaharjun Harjutie on valittu Vuosisadan tieksi, on Punkaharju napannut myös Vuoden retkikohde 2017 -tittelin.  Punkaharju onkin todellinen luonnonystävän paratiisi, halusi luontoa sitten tutkia lenkkikengät jalassa, pyörän selässä tai vesiteitse. Näin hellepäivänä me tyydymme leppoisaan sunnuntaikävelyyn, mutta edelliskesänä hyppäsin myös pyörän selkään ja viiletin hiukset hulmuten pitkin komeita harjumaisemia.

Punkaharju

Jääkauden muovaama harjualue on lumonnut matkailijoita jo 1800-luvulta lähtien.

(Kiitos dronekuski Seppo Toivaselle!
Ilman sinua nämä upeat Punkaharjun maisemat olisivat jääneet taltioimatta.)

Punkaharju

Pyöräretken päätteeksi maistuu kuohuva upeissa harjumaisemissa.

Punkaharjun eri kävelyreiteistä voit lukea lisää Visit Punkaharjun sivuilta.
Jos taas pyöräily tai melonta kiinnostaa kävelyä enemmän, löydät Punkaharjun parhaat vinkit pyöräily- ja melontareitteihin täältä

4. Vietä kulinaristin gourmet-päiviä

Punkaharju hotelli

Idyllisen kaunis ravintola Punkaharju panostaa paikallisuuteen.

Kesäaikaan Savonlinnan seutu on kulinaristin keidas, jossa vaikeinta on päättää, minkä ravintolan kulloinkin valitsisi.  Romantikkona minun ensimmäinen valintani on Punkaharjun sykähdyttävissä harjumaisemissa ja pitkien tuulessa keunuvien mäntyjen suojassa  sijaitseva lumoavan kaunis Ravintola Punkaharju, jonka ytimenä ovat paikallisilta tuottajilta tulevat raaka-aineet sekä oman yrttitarhan antimet.

Hellepäivänä me nautimme lounaan Ravintola Punkaharjun terassilla. Päivän keitto, vaniljainen kukkakaalikeitto, maistuu samenttisen taivaalliselta. Mutta niin maistuvat myös savustetut Puruveden muikut, Saimin sienisalaatti, palvattu possu kuusenkerkkämajoneesin kera sekä särkimousse ja graavattu nieriä. Lounas jälkiruokineen ja kahveineen on ehdottomasti hintansa (28€) väärti.

Ravintola Punkaharju ei suinkaan ole kulinaristin ainoa herkuttelupaikka Punkaharjulla. Rentoon lounaaseen ehdottomasti suositeltava on Tuunaansaaren Café Rantakivi , jossa ruoka on konstailematonta ja maisemat taattua Saimaa-laatua. Vohvelien ystävän ehdoton paikka taas on suloinen Inkeritalon vohvelikahvila

Kivenheiton päässä Savonlinnan keskustasta, suloisessa Sulosaaressa, taas sijaitsee lettujen ystävän paratiisi: idyllinen Lettukahvila Kalliolinna, minun kesäsuosikkini.

Kahvila Kalliolinna

Savonlinnan helmi on Sulosaaressa  sijaitseva Lettukahvila Kalliolinna.

Eikä Savonlinna-päivää voi tietenkään viettää käymättä Savonlinnan sydämessä, Saimaan rannalla sijaitsevalla kauppatorilla, missä nautimme lörtsykahvit ja nappaamme mukaan mansikoita mökille vietäväksi.

Kesäaikaan Savonlinnan keskustan tuntumassa, aivan Saimaan rannalla, sijaitsee monta muutakin toinen toistaan houkuttelevampaa ravintolaa.  Ravintola Kalastajan Kojussa kauppatorilla syödään keskustan parhaat muikut,  Opera Grill & Barissa taas herkutellaan puuhiiligrillissä valmistetuilla annoksilla. Panimoravintola Huvilassa herkkusuita hemmotellaan lähialueen kasviksilla, kaloilla ja lihoilla ja oluen ystävät pääsevät nauttimaan Waahto Breweryn oluista.

Kun torin suunnalta  lähtee astelemaan kohti Olavinlinnaa, ravintolavalinnan tekeminen muuttuu aina vain vaikeammaksi. Vastaan kun tulee toinen toistaan kivemman näköistä kesäterassia. On Waahtoa, Majakkaa, Hospitzia, Valoa, Sarastroa ja Linnankrouvia. Jokaisessa on omat hyvät puolensa.

Täällä Saimaan rannalla meitä kesälomalaisia todella hemmotellaan – ja totta kai aina komeissa viiden tähden Saimaa-maisemissa!

5. Antaudu taiteen lumoihin

Punkaharjun retrobussi

Kun riippumatollinen romaaneja on ahmittu, on taidekierroksen vuoro. Hauskinta se on aloittaa Punkaharjulla hyppäämällä lounaan jälkeen suloistakin suloisemman 1950-luvun onnikan kyytiin, joka vie maksutta Punkaharjun kiinnostavimpien taidenäyttelyiden äärelle.

Me aloitamme oman taidepäivämme Johanna Oraksen taidekartanosta.

Johanna Oras Punkaharju

Kesällä 2018 Johanna Oraksen taidekartanossa vietetään taiteilijan 25-vuotisjuhlaa.

Sieltä jatkamme Luston Aseman taidelaiturille, jossa on näytillä muun muassa taidemaalari Nanna Suden ekspressiivisiä teoksia.

Nanna Susi

Kesällä 2018 Luston Wanhan Aseman Taidelaiturilla esillä Nanna Suden kesänäyttely Kuiskivien toiveiden puutarha.

Punkaharjulta matka jatkuu vielä Savonlinnan keskustaan, jossa vierailemme Galleria Linnankatu 13:ssa. Siellä pääsemme ihailemaan muun muassa  suomalaisen nykytaiteen edustajien Kaisu Sirviön, Elina Sipilän, Kuutti Lavosen, Matti Hintikan, Kalle Bergin, Olli Rompaisen ja Inari Krohnin töitä.

Kaisu Sirviö

Kaisu Sirviö on yksi kesänäyttelyn 10 X totta taiteilijoista.

6. Anna musiikin vietellä

Olavinlinna

Unelmieni loman kruunaavat huikeat musiikkitapahtumat Suomen komeimmissa puitteissa! Olavinlinna on satumaisen upea näyttämä oopperalle, mutta toimii se konserttipaikkana hevimmällekin musiikille. Ainakin Apocalyptican hevisellistit saivat linnallisen yleisöä hurmokseen.

Eikä linnan terassikaan ole hullumpi paikka nauttia kuohuvaa väliajalla!

Olavinlinna

Olavinlinna Apocalyptica

Apocalyptica hurmasi Olavinlinnassa kesällä 2018.

Jos Olavinlinna on yksi Suomen arvokkaimmista konserttimiljöistä, on taas Panimoravinto Huvilan terassi yksi Suomen kauneimmista rokkikeikkapaikoista. Keikan aikana voi musiikin ohella nauttia maisemista Saimaalle ja Olavinlinnalle.
Ei paha.

Huvila Happoradio

Happoradio villitsi kesäyleisön Panimoravintola Huvilalla heinäkuussa 2018.

7. Shoppaile ja vietä kepeitä kaupunkipäiviä

Muoti & muoto

Muoti & Muoto Marissa palvelee aina niin iloinen ja hurmaava Anu.

Vaikka nykyään sijoitankin rahani tavaran sijaan mieluummin elämyksiin, ei Savonlinnassa voi vastustaa pientä shoppailukierrosta.

Shoppailupäivänä käyn ihailemassa Olavinkadun Muoti & Muoto Marissa Marimekon upeaa Urna-maljakkoa. Lempivaateliikkeestäni, Muotitalo Pukista,  taas sorrun ostamaan kesän kauneimman mekon (mutta kyllähän jokainen nainen tarvitsee yhden prinsessamekon…!)

Naisia hemmotellaan Olavinkadulla myös muun muassa Muotikuussa ja  AlexSandran alusasuliikkeessä. Puistokadulta taas löytyy Jessica K ja Taito Shop, jossa kesäisin pääsee ihailemaan Jukka Rintalan glamourluomuksia.

Mutta ehkäpä ne kaikkein suloisimmat kesäputiikit sijaitsevat Wanhassa Savonlinnassa, Linnankadulla.
Sinne minäkin päätän shoppailukierrokseni.

Savonlinnan putiikit

Linnankadulla, lähellä Olavinlinnaa, sijaitsevat suloiset käsityöläisten putiikit.

Mekko Muotitalo Puki

Kesän kaunein mekko löytyi Muotitalo Pukista.

spritz

Shoppailukierroksen päätteeksi nautitaan kesän raikasta trendijuomaa Aperol Spritziä.

Shoppailukierroksen ja kesädrinkkien jälkeen palaan mökille – omaan kesäparatiisiini.
Lämmitän saunan, pulahdan Saimaaseen ja nautin hiljaa hämärtyvästä illasta.

Mieleeni pyrkivät ajatukset arjesta tyrkkään vielä kauemmaksi. Täällä Saimaan rannalla on nyt hyvä.
Melkein liian hyvä.

Kesälomaterveisin Heidi ♥

◊◊◊

Lisää mahtavia vinkkejä Saimaa-lomalle löydät Parasta Saimaalla -blogista.
Saimaa-rakkauttani löydät myös seuraavista blogipostauksistani:

Saimaa – eksoottisia elämyksiä ja luonnon lumoa
Suppailua ja luontoterapiaa
Kesäyön onni
Kesä-Savonlinnan helmet

 

About Author

Hei! Olen Heidi, luontoluksusta rakastava outdoor- ja luontokuvaaja sekä matkakirjoittaja. Blogissani kirjoitan erityisesti luonto- ja patikointireissuista sekä road tripeistä Suomessa ja maailmalla.

6 Comments

  • Outi
    1.8.2018 at 18:27

    Kuvista ja tekstistä keräsin mieleeni neljä sanaa…Loma, rentous, lämpö ja kauneus!
    Ei pöhkömpää hei 😀
    Ihanaa elokuuta sinulle!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      1.8.2018 at 18:35

      Kiitos ihana Outi ❤️. Nämä sanat tiivistävätkin täydellisesti minun lomafiilikseni! Onneksi vielä kesä jatkuu! Nautitaan siitä ?.

      Reply
  • Hanna
    2.8.2018 at 18:15

    Ihana norppa ja ihanat maisemat! Tulee haikea olo näistä, kun on viimeinen lomaviikko menossa :).

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      2.8.2018 at 22:46

      Mitä ihanampi kesä ja loma on, sitä haikeampaa sen päättyminen on. Minä yritän vielä olla ajattelematta loman loppua, vaikka kyllähän se ajatus välillä pyrkii mieleen. Saimaalla on todella mielettömän kauniita maisemia. Ja nähtiin muuten tänäänkin norppa! Vaikka tämän päiväinen ei ollut näin uteliasta sorttia ja piti meihin välimatkaa sen verran, etten kunnon kuviakaan saanut. Silti kohtaaminen oli ihana ja jännittävä – niin kuin aina <3.

      Reply
  • Katja/jumalainenseikkailu
    23.8.2018 at 12:46

    Eipä tähän ole oikein lisättävää. Täydellistä, ja nyt jo vähän haikeaa, kun ilmassa tuntuu syksyltä. Tuo norppakuva on kyllä ihan mahtava, samoin tuo ihana, viimeinen kuva sinusta <3

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      23.8.2018 at 12:59

      Elokuu tuo tosiaan aina mukanaan haikeudun, ja tänään ilmassa tosiaan tuoksuu jo syksy. Vaikka onneksi olen oppinut jo vähän rakastamaan syksyäkin – pimeneviä iltoja, tähtitaivasta, sumuisia aamuja ja niitä pian saapuvia värejä. Mutta vapauden tulla ja mennä syksy minulta aina vie. Siksi olen alakuloisimmillani aina näin elokuun lopussa.
      Tämä norppakuva on minunkin suosikkini. Ja tämän hetken, kun katsoimme norpan kanssa toisiamme silmiin, muistan varmasti aina <3. Ja sen viimeisen kuvan prinsessamekko on kyllä sellainen, jonka pukeminen saa aina hyvälle mielelle :). Pitäähän välillä maastokenkeilyn vastapainoksi päästä leikkimään prinsessaakin.

      Reply

Leave a Reply