Menu

Elämysten viikonloppu Järvisydämessä – ja olen kuin uusi ihminen!

Updated 31.1.2020

*Yhteistyössä Hotel & Spa Resort Järvisydän

Lumikenkäilen lumikuorrutteisessa satumetsässä.
Hyppään retkiluistimille ja annan tuulen suhista korvissa.
Aamulla pulahdan hyytävään veteen aamuauringon valossa  ja sitten lämmittelen uppotukkisaunan pehmoisissa löylyissä. Illalla taas istahdan herkkupatojen äärelle takkatulen loisteeseen, ennen kuin palaan takaisin suloistakin suloisempaan  houseboatiimme ja  sytytän saunan uuniin  tulet.

Ja viikonlopun jälkeen olen kuin uusi ihminen!

Olen tullut viettämään mieheni kanssa minilomaa Hotel & Spa Resort Järvisydämeen Rantasalmelle, tänne Linnansaaren kansallispuiston laitamille. Vaikka tänä talvena lumista kauneutta on saanut ihailla heti kotioven avattua, on välillä ihana hemmotella itseä aivan uudessa miljöössä ja rikkoa rutiineita.

Koska tänä vuonna olen halunnut tutustua tarkemmin lähiseutuni helmiin, on  Järvisydän oiva valinta: onhan se ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista Saimaan rannalla sijaitsevista kohteista eikä sinne ole matkaakaan Savonlinnasta kuin 40 minuutin ajopyrähdyksen verran.

Järvisydän  on todellinen elämyshuvipuisto, jossa on tekemistä varmasti jokaiselle vuoden päivälle. Talvella Järvisydämessä retkiluistellaan, lumikenkäillään, hiihdetään ja virkistäydytään avannossa, retkeillään porotilalle  tai lähdetään moottorikelkkasafarille. Kesällä taas risteillään, bongaillaan norppia, melotaan, suppaillaan ja ajetaan fatbikeilla.  Ja tietysti kaikkina vuodenaikoina elämysloman kruunaa mieletön järvikylpylä –  Järvisydämen upea ja omaperäinen keidas.

talvikuva

Mutta tänä viikonloppuna, kun luonto on talven lumoa täysi,
en voi vastustaa talvimetsän kutsua.

Toisaalta  porojen rapsuttelukin kiinnostaisi, mutta päätän kuitenkin keskittyä tällä kertaa aktiviteetteihin, joita voin tehdä ihan houseboatimme ovelta. Sillä majoituksemme on niin viehättävä, että haluan nautiskella mieheni kanssa yhteisestä ajastamme mökkihöperöitymällä hetken tässä suloisessa majoituksessamme, joka todellakin sijaitsee ihan Saimaan aaltojen yllä!
Toki näin talvipäivänä Saimaa on jäässä ja veneemme seisoo tukevasti paikallaan.

Mutta onhan se silti aika mieletön. Katso vaikka!

Järvisydämen Houseboat – skandinaavista designia aaltojen yllä

Järvisydämen uusin majoituskonsepti, Saimaan aalloilla kelluva Houseboat eli asuntolaiva,  tarjoaa pelkistettyä skandinaavista luksusta, jossa pääosassa on luonto. Kahdelle hengelle Houseboat on ylellisen tilava ja tilan tuntua vielä lisäävät lattiasta lähes katonrajaan yltävät ikkunat, jotka päästävat maiseman puikahtamaan osaksi majoituskokemusta.

Ja kun talviaikaan ympäröivä maisema on lumipeitteen kuorruttama, tuntuu kuin  koko Houseboat olisi valoa tulvillaan.

Jarvisydan_houseboat

Majoitukseen tarkoitettuja houseboateja Järvisydämessä on kaksi. Kolmas, vasemman puoleisin, on tarkoitettu kokoustamiseen. Aika hulppeat kokoustilat!

Jarvisydan_houseboat

Pääsisiköhän kesäaikaan tätä paattia itse ohjailemaan?  Tämä asuntolaiva toimii muuten sähkömoottorilla.

Jarvisydan_houseboat

Huoneellinen luonnonvaloa täynnä. Rakastan näitä maisemaikkunoita.

Jarvisydan_houseboat

Olohuoneen yhteydessä on pikkuinen näppärä keittiö.

Jarvisydan_houseboat

Vuoteella odottavat Saimaan suloiset norpat.

Jarvisydan_houseboat

Ja on meillä oma pikku saunakin, joka lämpiää puilla!

Jarvisydan_houseboat

Terasseja houseboatissa on kolme. Kolmas on kattoterassi, jossa kesällä voi loikoilla aurinkotuolissa kuunnellen Saimaan liplatusta.

Jarvisydan_houseboat

Houseboat on niin suloinen, että mielelläni käpertyisin vaikka koko viikonlopuksi sen sohvalle katselemaan lumista maisemaa, ainoastaan takka puuttuu täydellisestä talvimökkielämyksestä.

Lumikenkäilyä ja retkiluistelua talven kauneimmassa valossa

Mutta sitten on jo kiire sinne talven taikametsään!
Meitä ohjeistetaan, että lumikenkäreitille pääsee heti, kun kurvaa kylpylän jälkeen vasemmalle.

Jarvisydan

Ensin  kivutaan jyrkähkö rinne ja sitten ollaankin jo näin hulppeissa maisemissa.

Jarvisydan lumikenkäily

Aurinko kimmeltää ja hanki hohtaa timantteja,  kun harpon lumikengillä eteenpäin tässä lumikuorrutteisessa satumetsässä. Vähän väliä on pakko pysähtyä kuvaamaan.

lumikenkäily

Miten metsä voikaan olla näin kaunis!
Valkea ja hohtava.
Herkkä ja ylväs.

lumikenkaily

lumikenkäily

Parhaimman reisitreenin saa kun sukeltaa umpihankeen. Lumi pöllyää ja posket punoittavat.
IHANAA!
Tätä tekisi vaikka kuinka – jos vain kunto kestäisi!

Jarvisydan_lumikenkaily

lumikenkaily

lumikenkäily Järvisydän

Lumikenkäretken jälkeen vaihdetaan lumikengät retkiluistimiin ja sujahdetaan jäälle. Ei tämä kyllä oikeasti ole minun vahvin lajini. Lapsuuden valssi- ja hyppykolmostaidoista ei tässä lajissa ole mitään apua, mutta ihmeekseni en pyllähdä kertaakaan.
Miehen meno sitä vastoin vaikuttaa paljon vauhdikkaammalta.
Mutta on se silti kivaa, varsinkin sitten, kun tietää, ettei ole enää pitkä matka takaisin omalle Houseboatille, jossa odottaa kupillinen lämmintä kaakaota ja laskiaispullat.

Jarvisydan_retkiluistelu

Jarvisydan retkiluistelu

◊◊◊◊

Meidän vierailun aikana Järvisydämestä oli avattuna kolmen kilometrin retkiluistelureitti Kaarnetsaareen. Sään salliessa Kaarnetsaaresta tehdään luistelureitti Linnansaareen (11 km), mistä on taas viiden kilometrin mittainen luistelureitti Oraviin.  Reitin varrella on kolme tulipaikkaa sekä viikonloppuisin ja lomakausilla avoinna olevat lettukahvilat Kaarnetsaaressa ja  Linnansaaren pääsaarella.

◊◊◊◊

Retkiluisteluretken jälkeen istun posket punaisina laskiaispullan äärellä.
Hymyilyttää. Leveästi.

Järvikylpylä tarjoaa hyytävää ja lempeää ihanuutta

Totta kai haluan testata myös Järvisydämen upean ja persoonalllisen  kylpylän, joka on rakennettu luonnonkivestä ja yli 500 vuotta vanhoista uppotukeista.

Ja onhan tämä nyt jotain aivan uskomatonta!

Jarvisydan_kylpyla

Saunoja kylpylässä on viisi: kivisauna, hammam, höyrysauna, infrasauna ja uppotukkisauna. Näistä uppotukkisauna on minun suosikkini: sen ikkunoista voin ihailla lumista Saimaata ja löylyt ovat juuri sopivan pehmoiset.

Altaita taas on kuusi: kiertovesiallas, poreallas, lastenallas ja kylmävesiallas sekä kaksi ulkoallasta. Vaikka kiertovesialtaassa onkin kiva lillua ja ottaa vesihierontoja, nautin minä eniten pulahduksesta hyytävään ulkoaltaaseen.

Jarvisydan_kylpyla

Järvikylpylän ulkoaltaissa vesi on  Saimaan järvivettä ja tietysti lämmöltään yhtä lämmintä (tai kylmää) kuin Saimaassakin.

Uskaltaisitko?

avantouinti

Paleltaa. Uskallanko sittenkään?

avantouinti

Minä uskallan – mies ei.

Lopulta uskallan kaksikin kertaa.
Ja tuntuu niin hyvältä!

Avantopulahduksen jälkeen käyn vielä Astamyrskysuihkussa ja nurkasta löydän sen kaikkein hauskimman, suihkun, jossa kirjaimellisesti saa saavillisen kylmää vettä niskaansa! (Kokeile, jos uskallat!)

Seuraavalla kerralla haluan kokeilla DaySpan hoitoja. Ehkäpä turvehoitoa tai pulikkahierontaa!
Monenlaista joogaagin olisi tarjolla.

Jo yhdentoista sukupolven mittainen tarina

Hotel & Spa Resort Järvisydämen tarina Rantasalmen Porosalmella alkoi jo vuonna 1658, kun nykyisen Järvisydämen isännän Markus Heiskasen esi-isä sai Venäjän tsaarilta  600 hehtaaria maata kiitokseksi hyvästä sotilaspalveluksesta. Vastineeksi Heiskasen piti rakentaa niemelle kestikievari. Nyt Poronsalmessa onkin pidetty kievaria jo 361 vuotta, yhdessätoista sukupolvessa.

Mutta nykyisenlaisena tämä hulppea spahotelli avasi ovensa maaliskuussa 2017. Ja tammikuussa 2019 Hotel & Spa Resort Järvisydämelle myönnettiin Joutsenmerkki. Hotelli kylpylöineen onkin panostanut erityisesti ympäristöystävällisyyteen: hotelli lämpiää maalämmöllä ja kylpylä kesällä maalämmöllä ja talvella järvilämmöllä.

Kun teemme pienen kierroksen ympäri hotellia, en voi kuin ihmetellä.
Ensimmäisen ihmetyksen aihe on vanha lotja, joka vastaanottaa vierailijat heti hotellin respassa.
Hotellin sokkeloista löytyy paljon muutakin ihmeteltävää ja ihasteltavaa. On hulppeaa wiinikellaria, Lotjabuaria, Humppasalia ja ravintola Piikatyttöä. Kokoustiloja on useita, ja pieni kiva myymäläkin, Piikatytön Putiikki,  löytyy paikallisine tuotteineen.

Jarvisydan

20 metriä pitkä ja 5,5 metriä leveä Humppa-lotja ihmetyttää heti respassa.

Jarvisydan

Lasin takana on Savon Suurin Wiinikellari!

Herkkusuita hemmotellaan lähiseudun tuotteilla

Vesipetojen ja luontoseikkailijoiden lisäksi Järvisydämessä hemmotellaan herkkusuita. Ravintola Piikatytössä tarjoillaan lounaaksi Piikatytön pitopöytälounasta (19,60€/hlö) ja illalliseksi Kestikievarin tulimenua (39,90€/hlö). Tulimenun hintaan sisältyy  alakuappeet, piäsyömingit ja jäläkimakkeet. Annokset valmistuvat parhaista paikallisista raaka-aineista.

Minä nautin illalliseksi punajuurikeittoa sinihomejuustokreemillä, bliniä mädin ja smetanan kera, peurapataa ja peruna-palsternakkasosetta sekä jälkimakiana  muurinpohjalettuja jäätelön ja marjojen kanssa.
Kaikki ihan täydellistä!
(Suosittelen ottamaan tulimenun seuraksi vielä illallisjuomapaketin! Oli ehdottomasti hintansa (36€) väärti.)

Avotuli antaa ruokaan ihanan aromin.

Makuhermoja hivelleen illallisen jälkeen palaamme houseboatillemme. On ihana sytyttää pikkuisen saunan uuniin tuli ja rentoutua lämmössä ja hiljaisuudessa.
Ja saunaillan kruunaa tietysti kieriskely lumihangessa!

Mikä täydellinen lomapäivä ♥.

Houseboat, maisemasviitti ja elämyshotellin sviitti – parasta hemmottelulomaa!

Kurkataan vielä muutamaan Järvisydämen majoitusvaihtoehtoon.
Minä olen rakastunut meidän asuntolaivaamme, mutta aika kivoja ovat Elämyshotellin sviititkin. Rakennusmateriaalina on käytetty täälläkin kotimaista kiveä ja puuta. Jokaisen sviitin ylellisyyksiä on iso parveke sekä poreallas. Osassa sviiteistä on sauna ja VIP Suitessa jopa oma takka.

Jarvisydan

Elämyshotellin huoneissa on upeasti käytetty materiaalina kiveä ja puuta.

Mutta ehkäpä itse valitsisin ensi kerralla majoituksekseni tällaisen maisemasviitin, joissa voi ihailla öistä tähtitaivasta vuoteessa makoillen. Ja näissä maisemasviiteissä on se takkakin, jota asuntolaivassa jäin kaipaamaan.

Jarvisydan_maisemasviitti

Toisaalta – onhan minun vielä pakko päästä kokemaan, millaista on majoittua houseboatissa silloin, kun Saimaa on sula ja voin kuunnella aaltojen liplatusta ja kattoterassilla siemailla skumppaa auringonpaisteessa.

◊◊◊◊◊

Eri majoitusvaihtoehtojen hinnat Hotel & Spa Resort Järvisydämessä:

    • Houseboat  390 €/yö.
    • Maisemasviitti  325€/yö/2 hlö.
    • Sviitti Elämyshotellissa alkaen 252€/yö/2 hlö.
    • Standard-huone 194€/yö.
    • Huonehintaan sisältyy aamiainen, sisäänpääsy Järvikylpylään sekä tervetuliaismalja.

◊◊◊◊◊

talvimaisema

Kotimatkalle lähden rentoutuneena ja jopa hieman haltioituneenakin. Minun minilomani elämyshotelli Järvisydämessä on ollut juuri sitä mitä olen kaivannut: pieniä luontoseikkailuja satumaisessa taikametsässä, onnellista yhdessäoloa, rentoutumista ja herkullisia makuelämyksiä. Nautintoja kaikille aisteille!

Tämä on paikka, jonne palaan mielelläni uudestaan♥.

◊◊◊◊◊

* Majoituksen Houseboatissa meille tarjosi Hotel & Spa Resort Järvisydän.
Iso kiitos, että saimme tulla viettämään rentouttavaa viikonloppua upeaan hotelliinne kauniin luonnon keskelle. 


Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Blogiani pystyt nyt näppärästi seuraamaan Blogit.fi-sivuston kautta.
Maailman äärellä -matkablogini on myös Twitterissä.
Tervetuloa mukaan matkoilleni.

Copyright © 2019 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.

About Author

Hei! Olen Heidi, luontoluksusta rakastava outdoor- ja luontokuvaaja sekä matkakirjoittaja. Blogissani kirjoitan erityisesti luonto- ja patikointireissuista sekä road tripeistä Suomessa ja maailmalla.

9 Comments

  • Maisemaonnellinen Johanna
    3.2.2019 at 22:40

    Olipa teillä upea hyvinvointilomanen!

    Tuon Järvisydämen bongasin jostain mediasta heti kun se oli avattu. Kiinnitin huomioni noihin luonnonmateriaaleihin ja upeaan kylpylään, joka houkuttaa jopa minua joka en niin kylpylöistä jaksa innostua.

    Tuolla olisi hieno joskus käydä, vaikka niin että vihdoin olisi mahdollisuus nähdä se kauan kaivattu norppa <3

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      4.2.2019 at 10:01

      Oli kyllä ihan täydellinen pikku loma. Arkiviikko oli ollut yksi talven raskaimpia, niin oli ihana päästä vähän irtautumaan arjesta. Ja siinä kyllä onnistuimmekin. Vaikka miehen mielestä taisi olla liikaakiin ohjelmaa :D. Minusta juuri sopivasti.
      Minunkin piti käydä jo silloin 2017 Järvisydämessä, mutta taisi olla liian lähellä, kun ei sinne muka aiemmin ehtinyt. Ja totta kai sinun pitää päästä tänne norpparisteilemään <3!

      Reply
  • Outi
    3.2.2019 at 23:36

    Järvisydän, upean näköinen ja kuuloinen paikka. Hui kun tuli kylmä, kun näin kuvan sinusta avannossa 🙂
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      4.2.2019 at 10:02

      On kyllä upea paikka ja niin ihanassa miljöössä. Haha, avantouinti on ihan parasta. Ensi viikon loppuna taidan laittaa miehen tekemään minulle oman avannon mökille.
      Ihanaa viikkoa myös sinulle Outi <3.

      Reply
  • Jenna / Huge passion for life
    4.2.2019 at 12:00

    Oi, Järvisydän on kyllä mun vakkari lepo- ja hyvinvointilomasuosituskohde Suomessa. Ihan mieletön paikka ja miljöö <3 Maistuisi kyllä tuollainen loma itsellekin.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      4.2.2019 at 12:05

      On kyllä ihana paikka! Ja mahtavaa, että on niin kivoja ja vähän erityyppisiä majoitusmahdollisuuksia, kun itse en ihan perinteisistä hotellimajoituksista niin välitä.
      Kesällä olisi kiva mennä myös kokeilemaan eri risteilyjä, joita Järvisydämestä järjestetään. Ja olisihan se Houseboat kesällä varmasti ihan mieletön kokemus!

      Reply
  • Inka
    16.2.2019 at 19:15

    Ai että miten ihanalta näyttää! Järvikylpylä on kiinnostellut sen avaamisesta asti, ja toivottavasti tulee vielä ajankohtaiseksi vierailla tuolla. Olin aiemmin tietoinen vaan kylpyläpalveluista, enkä ollut kuullutkaan houseboateista, joten oli kiinnostavaa lukea niistä.
    Mun blogissa olis sulle haaste: http://archiegonelebanon.pallontallaajat.net/2019/02/16/kymmenen-lempikuvaa-viime-vuodelta-ja-uusi-lisays-kuvauskalustoon/.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      17.2.2019 at 11:03

      Houseboat onkin Järvisydämen ihan uusin juttu. Melkein tekisi mieli kesällä mennä uudestaan Houseboatiin, oli niin ihana ja kesällä varmasti taas aivan omanlaisensa ihana.
      Ja kiitos haasteesta Inka. Kävinkin jo kurkistamassa sitä blogissasi. Aivan ihania kuvia sinulla siellä. Otan mielelläni haasteen vastaan, kunhan vaan ehdin kuva-arkistoitani selaamaan <3.

      Reply
  • […] Järvisydän talvella […]

    Reply

Leave a Reply