En minä moneen paikkaan halua uudestaan matkustaa, mutta Färsaarille minä haluan. Färsaaret on niin ihmeellisen kaunis, ihan epätodellinen satukirjojen valtakunta, että haluan näyttää tämän ihmeen miehelleni. Tiedän että hänkin rakastuisi.
Kukapa nyt ei tällaiseen?
Matkustin Färsaarille elokuussa. Silloin kun koko Eurooppa on tukossa ja kuuma ja täynnä matkalaukkulaisia. Mutta Färsaarilla ei ole mitään sellaista. Elokuu osoittautuu täydelliseksi ajankohdaksi lähteä valloittamaan Färsaarten patikkapolkuja. Ei tarvitse patikoida jonossa (ei todellakaan!), ei ole liian kuuma mutta taivas on kuitenkin useammin kirkas kuin mustelman väristen pilvien peittämä eikä sumuista ole tietoakaan. Heinäkuussa kun sumut ovat kuulemma kovinkin yleisiä. Eikä Färsaarilla, ainakaan patikkapoluilla, ole syytä suhtautua sumuun kevyesti. Ymmärrän kyllä monta kertaa matkani aikana, miksi olen kuullut varoituksia Färsaarten sumuisista patikkapoluista.
Jos sumu iskee kesken patikkaretken, on syytä pysähtyä odottamaan sumun hälvenemistä -eikä pelkästään eksymisen takia. Vaan näiden:
Jyrkkien kallioiden, joiden alapuolella vaanii kuolema. Yksikin harha-askel riittää.
Eksymisten varalta minulle on suositeltu kompassin ottamista mukaan matkaan, mutta ensin olisi pitänyt opetella kompassin käyttöä. Edelliskerrasta (yläasteaikojen liikuntatuntien suunnistusiltapäivistä) kun on ehtinyt vierähtää useampi tovi.
Mutta meidän reissuja sumu ei onneksi tule sotkemaan.
Vain yhdellä patikalla katson huolestuneena taivasta ja pelkään.
Mutta tavallisesti tunnen vain valtavaa onnea ja haltioitumista. Färsaarten koskematon, jylhä ja karu kauneus saa minut lähes mykäksi onnesta.
Patikoin Färsaarten-lomallani joka päivä, parhaina päivinä pariinkin otteeseen.
Eikä sekään ole tarpeeksi.
Minun on pakko päästä takaisin Färsaarten patikkapoluille ahmimaan lisää färsaarelaista luonto-onnea.
Mutta sitä ennen haluan näyttää Sinulle nämä seitsemän ihanaa Färsaarten päiväpatikkaa. Uskon, että sinäkin näihin ihastuisit.
Färsaarten upeat päiväpatikat (Top 7)
Ensimmäinen patikkapäivä Färsaarilla
1. Gjógv – 4 kilometriä ja noin 2 tuntia (vaativuustaso: helppo)
Jo matka Streymoyn saarelta Pohjois-Eustyroilla sijaitsevaan pikkuruiseen Gjógvin kylään osoittautuu henkeäsalpaavan kauniiksi. Ensimmäiset pienet jalkojen verryttelyt olemme päässeet tekemään jo matkan varrella, Funningurin kylän ohi mutkittelevalla maisematiellä.
Färsaarilla jo nämä pienet pyrähdykset palkitaan. Todennäköisesti pääsee ainakin lepertelemään suloisille lampaille -useimmiten vielä järjettömyyttä hipovan kauniissa maisemissa.
Siis vaikkapa tällaisissa:
Oikeastaan emme etukäteen tienneet, että Gjógvissäkin pääsisi oikeasti patikoimaan. Kartassamme nyt vain sattuu olemaan ympyröitynä Gjógv – muistona edellisillan viinillisestä suunnittelupalaverista.
(Miten hyvä idea olikaan varata ensimmäiset yöt paikallisen luota!)
Gjógv on aivan yhtä ihastuttava ja kuvauksellinen kuin kaikki muutkin färsaarelaiset pikkukylät. On siistissä sekamelskassa erivärisiä, -kokoisia ja -mallisia taloja, joista suloisimmissa on ruohokatto. Ja minun tekisi mieleni käydä kurkistamassa niihin jokaiseen!
Kun kävelemme meren rantaan, huomaamme, että täältä tosiaan lähtee patikkapolku, joka kiipeää kohti vihreän kukkulan lakea. Ja siellähän on ihmisiä vaikka kuinka! Mistä ne kaikki nyt sinne yhtäkkiä osasivat?
Niinpä mekin lähdemme kapuamaan polkua ylöspäin. Osaamatta lainkaan aavistaa, mitä pian näkisimme.
Nuori nainen viittoo kohti jyrkänteen reunaa.
Mitä ihmettä siellä nyt muka voi olla?
Ja voi että sitä riemua, kun me Saanan kanssa huomaamme, että siellä on näitä oranssinokkaisia veikeitä lunneja – tai puffineita, niin kuin me Saanan kanssa niitä kutsumme.
Emmekä me malttaisi jatkaa matkaa lainkaan.
Mutta lopulta vihreänä lainehtiva maisema kutsuu meitä jatkamaan.
Ja yllättäen – aivan yhtä nopeasti kuin se ilmestyikin – koko vihreälle kukkulalle kavunnut ihmisjoukko on kadonnut.
Mutta me jatkamme pitkin polkua. En tiedä, onko se ihmisten vai lampaiden muovaama – ehkä molempien – mutta ei täällä mitään patikkamerkkejä ainakaan ole. Mutta niistä viis, maisema on komea ja se riittää meille.
Yksi polku johdattaa aivan jyrkänteen reunalle. Totta kai haluamme mennä sinne kurkistamaan – vaikka jännittääkin.
Mutta onneksi ei ole sumua! Mikäs tässä auringon paisteessa on taivaltaa.
Vihreiden maisemien, jyrkkien rantatörmien ja meren tuoksun lisäksi saamme ihailla myös lampaita – totta kai lampaita! Niitä kun on Färsaarilla kaikkialla – yhteensä lähes satatuhatta, melkein tuplasti enemmän kuin ihmisiä.
Välillä eksymme polulta tai ehkä polku vain häviää sinne vihreyteen. Päädymme tekemään noin neljän kilometrin kierroksen. Toki pitemmällekin olisimme voineet kävellä mutta toisaalta halusimme päästä jo jatkamaan päivän seuraavaan kohteeseen.
Reittimme kartalla:
2. Monien mahdollisuuksien Saksun
Gjógvin pikkuruisesta kylästä jatkamme matkaa toiseen, vielä pikkuruisempaan kylään – suorastaaan lilliputtikylään – 14 asukkaan Saksuniin, joka sijaitsee Streymoin-saaren luoteiskulmalla. Mutta koska matkalla poikkeamme Tjørnuvíkin kylässä nauttimassa maisemakahvilan letuista ja sen jälkeen pysähdymme ihmettelemään Färsaarten korkeinta vesiputousta Fossaa, alkaa päivä jo hämärtää saapuessamme Saksunin kylään.
Tämä ruohokattoisten talojen kylä komeassa vuonomaisemassa on jo itsessään vierailun arvoinen, joten ei meitä mahdottomasti harmita, ettemme täällä ehdi hypätä maastokenkiin ja lähteä tutkimaan patikkapolkuja. Mutta täällä olisi useampiakin mahdollisuuksia päiväpatikoijille.
Yksi reiteistä, joka erityisesti jää mieltäni kutkuttelemaan on noin 7 kilometrin mittainen patikkareitti Saksunin kylästä Tjørnuvíkin kylään. Ohjeaika tälle reitille on kolmisen tuntia. Ongelma tietysti olisi se, miten päästä takaisin alkupisteeseen. Mutta jos aikaa olisi kuusi tuntia, voisi reitin toki kävellä edestakaisinkin. Luulen, että näihin Färsaarten maisemiin ei kyllästyisi, vaikka samaa polkua joutuisi kävelemään kahteen suuntaan.
Ruohokattoisten talojen luota lähtee kiemurtelemaan tie vuonon rantaan. Se on alku reilun neljän kilometrin patikalle, joka vie aina meren rantaan saakka, mutta koko reitin pystyy kulkemaan turvallisesti ja kastumatta ainoastaan laskuveden aikaan (vuoroveden aikataulut, jotka vaikuttivat hieman sekavilta, löytyvät reitin alkupisteestä).
toinen patikkapäivä Färsaarilla
3. Hvalba – Trongisvágur – reilut 5 km ja 2,45 tuntia (vaativuustaso: keskitasoa)
Kolmantena reissupäivänämme me matkustamme Streymoin saarelta lautalla kahdessa tunnissa Färsaarten eteläisimmälle saarelle, Suðuroylle. Suðuroysta tulee lempisaareni. Täällä muita turisteja on vieläkin vähemmän kuin muilla vierailemillamme saarilla, eikä patikkapoluilla tule vastaan kuin lampaita.
Tämä on myös se saari, jossa sen ainoan kerran patikkapolulla katson huolestuneena taivasta.
Mutta ensin täytyy löytää patikkapolun lähtöpiste.
Joskus se on Färsaarilla kummallisen vaikeaa.
Suðuroyn majoituksemme sijaitsee Hvalban-kylässä, joka aikoinaan kärsi merirosvojen hyökkäyksistä. Esimerkiksi vuonna 1629 algerialaiset meririosvot kidnappasivat monia kyläläisiä.
Täältä Hvalbasta lähtee noin 5 kilometrin mittainen patikkapolku Trongisvágurin kylään. Tämä patikka on osa pitempää (42 kilometrin mittaista) polkua, joka alkaa aivan saaren pohjoiskärjestä ja jatkuu eteläkärkeen saakka. Oppaan mukaan koko polun kulkeminen veisi 15 – 16 tuntia.
Meille riittää paljon lyhyempi matka.
Pääsemme matkaan vasta alkuillasta. Ja aikaa tuhraantuu siihen, kun emme millään meinaa löytää polun lähtöpistettä, vaikka paikalliset meitä ystävällisesti yrittävät opastaa ja viittoilla polun lähtöpisteeseen.
Lopulta oikea polku kuitenkin löytyy.
Ensimmäinen nousu saa minut hetkeksi mietteliääksi. Polku näyttää paikoin todella kapealta, jyrkältä ja kivikkoiselta, eivätkä tummanpuhuvat pilvet, jotka juoksevat tänään tavallista viuhempaan, rauhoita yhtään mieltäni.
Onneksi jyrkähkön nousun jälkeen maisema levittäytyy eteemme tasaisena ja polku helppokulkuisena ja on taas helpompi hengittää.
Polkukin on selkeästi merkitty kivikeoin eikä eksymisen vaaraa ole – elleivät pilvet päätä peittää koko maisemaa alleen.
Täältä on näkymät Färsaarten kummallisille saarille Lítla Dímunille, jota asuttavat vain kesälampaat, ja Stóra Dímunille, jossa asuu vain yksi perhe.
Koska olemme taas niin myöhään liikkeessä, päätämme olla kävelemättä Trongisváguriin saakka. Kävelemme noin reitin puoleen väliin ja sitten käännymme takaisin.
Färsaarilla päiväpatikointia hankaloittaa se, ettei täällä juuri ole ympyrälenkkejä. Onneksi upeat maisemat korvaavat tämän puutteen.
Paluumatkalla löytyy se polun lähtöpistekin. Ja nyt ihmettelemme, miten ihmeessä me emme sitä lähtiessä hoksanneet.
Reittimme kartalla:
kolmas patikkapäivä färsaarilla
4. Hvannhagi – 6 km ja 3 tuntia (vaativuustaso: keskitasoa)
Yhden ympyräpatikan me Suðuroyn saarelta löydämme. Ja onneksi löydämme, sillä tämä patikka joka kulkee läpi vihreyden, Atlantin välkehtiessä alapuolella sinisenä, ja päätyy satumaiseen Hvannahagin laaksoon, jossa odottaa sydämen muotoinen laguuni, on yksi Färsaarten lumoavimmista.
On ihan uskomatonta, miten rauhassa me täälläkin saamme kulkea ja miten mielettömissä maisemissa! Ja kuinka onnekkaita me olemmekaan, kun saamme ihastella näitä maisemia auringonpaisteessa.
Tämä polku on selkeä ja suurimmaksi osaksi helppokulkuinen. Vain laskeutuessa kukkulan laelta alas kohti meren rantaa täytyy katsoa tarkasti, mihin kenkänsä asettaa. Ja totta kai jalassa on syytä olla tukevat vaelluskengät. Kohtaamamme vanhempi pariskunta taitaa pitää laskua kuitenkin liian hankalana, sillä he päätyvät kääntymään takaisin.
Mutta voi että mitä he menettävätkään!
Ruoho hohtaa auringonpaisteessa vihreääkin vihreämpänä ja meri tuoksuu suolalta ja onnellisilta kesäpäiviltä.
Pikku hiljaa polku alkaa kaartaa vasemmalle, joten laakson täytyy olla siellä.
Vielä pitää kuitenkin kavuta yli lammasaidan. Lukemani mukaan tämä onkin lampaiden lempilaidunnusaluetta, vaikka tänään lampaita ei olekaan tullut vastaan.
Ja yhtäkkiä olemme perillä laaksossa.
Ja katso nyt! Eikö se olekin ihan sydämen muotoinen?
Tämä on täydellinen paikka pysähtyä piknikille.
Tauon jälkeen matka jatkuu laguunilta ylös jyrkähköä rinnettä, joka saa pulssin nousemaan.
Ja siellä mäen päällähän ne lampaat meitä jo odottavat.
Loppumatka on helppoa alamäkeä. Ja totta kai vähän väliä pitää pysähtyä kuvaamaan näitä pörröisiä ystäviä.
Reittimme kartalla:
neljäs patikkapäivä färsaarilla
5. Rotko-patikka – 6km ja 3 tuntia (vaativuustaso: melko helppo)
Edellispäivänä olemme käyneet turhaan kolkuttelemassa Tvøroyrissä turistitoimiston ovea, sillä se sulkee ovensa aina koko viikonlopuksi, mutta ihan turhaksi reissu ei kuitenkaan ole jäänyt. Ovessa nimittäin huomiomme on kiinnittänyt kuva pienestä sillasta, joka vie hurjan näköisen rotkon yli.
Me päätämme, että haluamme nähdä sillan omin silmin.
Googlen avulla selvitämme, että silta sijaitsee Suðuroyn pohjoisosassa, lähellä Sandvíkin kylää.
Sinne me siis lähdemme.
Sandvíkista ajelemme vielä lyhyen matkaa länteen, kunnes tie näyttää siltä, että on parempi jättää auto parkkiin ja jatkaa jalkapatikassa.
Tiekyltissä lukee Ásmundarstkkur ja Rituskor, joten tiedämme olevamme oikealla tiellä.
Ensin kävelemme kohti Ásmundarstakkuria, missä pystysuorat kalliot päätyvät mereen. Tänne ei tosiaankaan olisi asiaa sumuisella säällä!
Saana valitsee kallionjyrkännereittejä, jotka saavat minut nieleksimään.
– Tule jo pois sieltä!
Minä pysyttelen mieluummin kaukana jyrkänteen reunalta. En todellakaan kuulu niihin, jotka hienon Instagram-kuvan vuoksi olisivat valmiina kiipeämään vaarallisen näköisille jyrkänteille.
Mutta Saanaa ei näytä pelottavan.
Ásmundarstakkurilta jatkamme matkaa vasempaan eli etelään. Melkein olemme jo luovuttamassa,
että ei täältä mitään siltaa löydy,
kunnes me sen vihdoin huomaamme.
Pieni puinen silta yhdistää Suðuroyn saaren Rituskorin saareen.
Sillan alle jää noin 350 metrin jyrkkä pudotus mereen ja kuolemaan – näin kävi joitain satoja vuosia sitten niille onnettomille yhdeksälle lehmitytölle, jotka huonossa säässä tippuivat Tvørgjógvin kammottavaan rotkoon.
Minulle ei tulisi mieleenkään ylittää tätä heppoisen näköistä siltaa. Käyn ottamassa muutaman askelen ja palaan kauhuissani takaisin. Sillan toisessa päässä kun on ammottava aukko, jonka yli pitäisi loikata.
Kuvassa se ei näytä yhtään niin pahalta kuin todellisuudessa.
Ja arvatkaas, ylittääkö Saana sillan?
Sillä aikaa kun Saana seikkailee Rituskorin puolella, minä lähden kävelemään mäkeä ylös ja etsimään kuvakulmaa, josta saisin paremman kuvan sillasta ja Tvørgjógvin rotkosta.
Bongaatko sillan kuvasta?
Hurjapää sillalla.
Hurjapää ottaa kuvia sillalla ja minun jalkani tärisevät.
Vaikka minulta sillan ylitys ja Rituskoriin tutustuminen jää välistä, on patikka kuitenkin vaivan arvoinen. Mutta jos sinä päätät lähteä tänne, muista olla todella varovainen. En missään nimessä suosittele sillan ylittämistä. Ja jos on sumuinen sää, jätä tämä retki kokonaan tekemättä!
Reittimme kartalla:
6. Kikarin – 2,4 km ja 1 tunti (vaativuustaso: helppo)
Ennen lautan lähtöä takaisin kohti Streymoin saarta meillä on vielä aikaa, joten päätämme tehdä yhden pienen patikan täällä Suðuroyn saarella.
Tarkoitukseemme sopii loistavasti Kikarinin patikka, joka vie rantatörmälle katsomaan kiikareilla merelle siinä toivossa, jos vaikka bongaisimme valaita.
Valaita emme näe, mutta maisemat ovat täälläkin taattua färsaarelaista laatua. Ja toki täälläkin on niitä Färsaarten suloisia lampaita – joihin minä en kyllästy koskaan!
Reittimme kartalla:
viides patikkapäivä färsaarilla
Viimeisenä patikkapäivänämme kierrämme Färsaarten ehkä ne tunnetuimmat ja ruuhkaisimmat patikat. Vaikka ei näitä Vágarin saarella olevia patikkapolkujakaan oikeasti ruuhkaisiksi voi sanoa. Onneksi.
Mutta on täällä paljon enemmän ihmisiä kuin muilla kokemillamme reiteillä.
Haluamme kuitenkin nähdä sekä Färsaarten suurimman järven Vatniðin sekä Gásadalurin kylän kupeessa sijaitsevan Mulafossurin vesiputouksen.
6. Miðvágur – Bøsdalafossur – noin 10 km ja 4,25 tuntia (vaativuustaso: melko helppo)
Ensin suuntaamme Vatnið-järvelle ja Bøsdalafossurin vesiputoukselle.
Tämä polku on selvästi leveämpi kuin aiemmat, mitä olemme täällä kulkeneet.
Eksymisen vaaraa ei todellakaan ole.
Eikä ne ruuhkat täälläkään ihan mahdottomat ole!
Mutta vaarallisia jyrkänteitä on tämänkin reitin varrella. Ja varoituskylteistä huomaa, että tämä on selvästi se Färsaarten suosituin reitti.
Nämä pystysuorat jyrkänteet ovat niin korkeita, etteivät ne edes meinaa mahtua yhteen kuvaan.
Matkan varrella ihailemme, kun vasemmalla puolella liplattavat Vatnið-järven laineet ja oikealla Atlantin tyrskyt rikkoutuvat kallioseinämään.
(Ja näetkö tuon oikealla olevan korkeimman nyppylän, paluumatkalla minä aion kavuta sinne.)
Kukkulalta laskeudumme seuraavaksi ihailemaan runsaana ryöppyävää Bøsdalafossurin vesiputousta.
Siitä tosin on vaikea saada kunnollista kuvamuistoa.
Reitin hankalin osuus, jonka suurin osa muista näkemistämme patikoijista jättää väliin, on tässä. Me Saanan kanssa emme tietenkään voi luovuttaa vaan hetken tuumailtuamme loikimme joen yli toivoen, että selviäisimme kuivin jaloin.
Sitten on jo paluun aika.
Paluumatka mennään samaa reittiä, (ja jännitetään taas, selviämmekö kamalan joen yli). Selviämme, mutta minulla on vielä yksi kukkula valloitettavana. Tarkoituksenani kun on yrittää saada vangittua kamerallani yhdelle ruudulle tämän Färsaarten suurin järvi. Tehtävä osoittautuu mahdottomaksi. Nyt olisi tarvetta kunnon laajakulmalle.
Saana jää odottamaan, kun minä jatkan kapuamista.
Matkalla kohti korkeuksia kuvaan tietysti lampaita.
Oikeasti olen jo todella korkealla, vaikka valokuva vääristääkin mittasuhteita. Eikä järveä tietenkään yhdelle ruudulle saa vangittua. Mutta komeaa on, ja sykekin nousee lähelle 180:tä.
Hieno patikka.
Tämäkin.
Reittimme kartalla:
Polarini sekoilee matkan aikana ja kuvittelee minun kävelleen vetten päällä. Älä siis ota ihan todesta tätä kuvaa.
7. Gásadalur – lyhimmillään reilu kilometri ja 1 tunti
Färsaarten loman viimeinen patikkamme vie kuvankauniin vesiputouksen äärelle. Itse asiassa meidän kulkemaa matkaa ei oikeasti voi hyvällä tahdollakaan nimittää patikaksi, sillä tämä Mulafossurin vesiputous sijaitsee melkein parkkipaikan vieressä.
Vesiputouksen ihailun lisäksi me teemme pienen kävelyn, joka lopulta venähtää tunnin mittaiseksi, sillä vesiputouksen kuvaamisen lisäksi yritämme bongailla suosikkilintujamme eli näitä veikeitä oranssinokkaisia merten papukaijoja, joita lunneiksi kutsutaan. Olemmehan saaneet vinkin, että täälläkin niitä saattaisi nähdä – jos olisi onnekas.
Lunnit jäävät näkemättä, mutta kyllä me silti nautimme.
Jos kaipaisi pitempää patikkaa näissä maisemissa, mielenkiintoinen patikka voisi olla kävely Gásadalurin kylään läheltä Bøurin kylää. Sillä kun jatkaa Bøurista autolla kolme kilometriä länteen, alkaa kolmen ja puolen kilometrin mittainen (paikoitellen jyrkkä ja vaikeakulkuinenkin) polku, joka johtaa Gásadaluriin.
Lukemani mukaan ei mikään helppo ja ei ainakaan lapsille sopiva patikka, mutta haasteita pitävälle varmasti antoisa.
Me tyydymme tällä kertaa vain kävelemään vesiputoukselta kylään, jonne olimme ajatelleet mennä syömään, mutta netistä bongaamamme ravintola on ehtinyt vaihtaa omistajaa eikä lämpimiä ruokia enää tarjoilla, joten lopulta me päädymme kotimatkalla supermarketin pitsa-altaalle.
Färsaarilla kannattaakin varautua siihen, että ruokapaikkoja ei ihan missä tahansa pikkukylässä ole tai ne ovat kiinni. Jokaiselle patikalle onkin syytä varata reppuun kunnon eväät!
Viimeinen reittimme kartalla:
Bonus-vinkki!
Olen minä tästä kertonut jo aiemmin, aikaisemmissa blogijutuissani. Mutta siltä varalta, ettet niihin ole eksynyt etkä eksy, on pakko tämäkin mainita.
8. Patikka nimeltä Kauneuden kaipuisen hurmio
Palataan vielä Färsaarten eteläisimmälle saarelle Suduroylle ja meidän kolmanteen patikkapäivään.
Olemme juuri tavanneet saaren aivan eteläisimmässä kolkassa, Akrabergissa, Samyn, paljasjalkaisen suðuroylaisen, joka on koko ikänsä asunut Suðuroyn saarella, pienessä, viehättävässä Sumban kylässä.
Samyn kohtaaminen on oikea lottopotti, sillä ilman Samya emme varmasti olisi löytäneet näihin Färsaarteen villeimpiin maisemiin.
Akrabergista johtaa upea maisematie Suðuroyn korkeimmalle merenrantakalliolle Beinisvørðille.
Varsinaista polkua ei ole, mutta me harpomme nopeajalkaisen Samyn perässä minkä ikinä pääsemme.
Maiseman jylhyys saa minut melkein itkemään.
Että voi olla kaunista.
Ja rauhallista.
Tämä todella on paikka, joka täytyy nähdä itse.
Kuviin tätä maiseman ylväyttä on vaikea saada tallennettua.
Tämä on se maisema, jonka vielä jonain päivänä haluan näyttää miehellenikin.
Toivottavasti pian.
Terveisin Heidi,
Färsaarille ison palan sydämestä menettänyt päiväpatikoija ♥
◊◊◊◊
Färsaarten PÄIVÄPATIKAT KARTALLA
◊◊◊◊◊
Lisää luettavaa Färsaarista:
Lisää tietoa Färsaarten patikkamahdollisuuksista löydät Visit Faroe Islandsin patikointioppaasta.
Färsaarten road tripin suunnittelun avuksi koostin myös kattavan vinkkipostauksen.
Sen löydät täältä: 10 vinkkiä unelmalomaan Färsaarilla
Lue myös Live now – dream later -blogin Saanan vinkit Färsaarilla autoiluun: Yksi auto, kaksi naista ja 500 kilometriä vuoristorallia Färsaarilla
Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Blogiani pystyt nyt näppärästi seuraamaan Blogit.fi-sivuston kautta.
Maailman äärellä -matkablogini on myös Twitterissä.
Tervetuloa mukaan matkoilleni.
Copyright © 2018 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.
8 Comments
Matkoja, retkiä, hetkiä
26.5.2019 at 20:40Olen sanaton näiden äärellä, unelmamaisemia, lampaita ja lunneja, oooh<3 Upeita kuvia!
Maailman äärellä / Heidi
26.5.2019 at 20:54Kaunis kiitos Marja!
Tämän jutun kirjoittaminen vähän unohtui, mutta kylläpä tuli taas ikävä Färsaarille, kun palasin näihin tunnelmiin. Niin upea luontokohde. Ihan varmasti sinäkin ihastuisit <3.
Outi
26.5.2019 at 22:12Huh miten huikeita maisemia. Ihan niin kuin sanoit, kuin sadusta. Tuolla tosiaan pitää olla varovainen, aikamoisia nuo korkeuserot ja alas ei halua!
Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle!
Maailman äärellä / Heidi
27.5.2019 at 11:53Kiitos Outi kommentistasi! Färsaarilla on todella satumaisen kaunista ja uskomattoman paljon näitä jyrkkiä mereen päätyviä kallioseinämiä, joten varovainen todellakin pitää olla, ettei käy niin kuin niille yhdeksälle lehmitytölle.
Oikein ihanaa toukokuun viimeistä viikkoa Sinulle Outi!
Nti Papu
27.5.2019 at 11:16Hei Heidi! Ja terveiset Färsaarilta just nyt! Kiitos mahtavista ja inspiroivista postauksista, ne osasyynä miksi sitä täällä ollaan! ? vielä miltei kokonainen viikko edessä, joten mahtavaan aikaa tuli tämä patikkapostauksesi! Tähän mennessä Färsaaret ovat kyllä olleet melkoisen lumoavat! ?
Maailman äärellä / Heidi
27.5.2019 at 11:59Olipa ihana saada tämä kommenttisi Färsaarilta! Kiitos terveisistä ja niin kiva kuulla, että blogini on ollut osasyyllinen Färsaarten matkaasi :). Nauti kovasti! Ja jos vaan mahdollista, niin mene ihmeessä minun lempisaarelle eli Suduroylle <3. Jo lauttamatka on kiva kokea.
Maisemaonnellinen Johanna
27.5.2019 at 22:15Herranjestas kuinka jylhän kaunista! <3 Ja kuinka monta patikkaa kerkesitte tehdä!
Sinä onnellinen sentään voit saada miehesi mukaan, minun ei suostu lähtemään Helsinki-Vantaalta kuin etelän suuntaan. No, näitä upeita kuvia katsellessa tuntuisi saavan varsin hyvän käsityksen maisemista. Lampaiden katselua ja kuvaamista minäkin rakastan. Mutta olisihan nuo lunnitkin kiva joskus nähdä.
Tykkään että varoitat tuosta sumusta. Ettei joku mene paikkaan juttujesi perusteella jo etukäteen rakastuneena, ja hortoile sumussa vaanivaan kuolemaan, halutessaan nähdä kaiken tässä jutussa kertomasi. Kutsuisin tätä vastuulliseksi ja lukijoita suojelevaksi bloggaamiseksi <3
Maailman äärellä / Heidi
30.5.2019 at 12:15Kiitos Johanna tosi kivasta kommentistasi <3.
Toivottavasti saat joskus miehesi houkuteltua jonnekin lunnikohteeseen, mutta niin kuin Instan puolella taisin mainita, niin ehkäpä Skotlannin lunnisaari voisi olla sellainen, jonne saisit hänet houkuteltua. Se on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!
Vaikka patikkapolut olivat Färsaarilla aika helppokulkuisia ja maasto ei ollut kovin vaativaa, niin useat patikkapolut päätyvät näiden hurjien jyrkänteiden reunalle, joten sumulla ei tosiaan olisi sinne mitään asiaa. Me onneksi Saanan kanssa näiltä sumuilta säästyttiin.