Tiilikkajärven kansallispuisto – päiväpatikoijan ja aloittelevan vaeltajan valinta

Kaupallinen yhteistyö Haglöfsin kanssa

Tiilikkajärven kansallispuisto Pohjois-Savossa, Rautavaaran kunnassa on oiva valinta päiväpatikoijalle ja aloittelevalle vaeltajalle. Sen helppokulkuiset polut vievät keskelle häkellyttävän kauniita harjumaisemia, upeita pitkiä hiekkarantoja ja tupasvillojen, karpaloiden ja hillojen koristamia soita – huumaavan kauniita, suopursun tuoksuisia soita.

En voi uskoa, että minä – Pohjois-Savon tyttö –  en ollut koskaan ennen käynyt Tiilikkajärvellä. En koskaan niinä lapsuuteni ja nuoruuteni vuosina, jotka asuin Pohjois-Savossa, ollut eksynyt näihin Tiilikan maisemiin. En totta puhuen ollut kuullutkaan Tiilikasta – en ennen someaikaa.

Itse asiassa sain vinkin Tiilikkajärvestä  Instagramissa.
– Tiilikka on ihana!
– Tiilikkajärven kansallispuisto on aivan ihana!
– Venäjänhiekan  hiekkaranta on upea!

Mutta käärmeistä minua varoitettiin.
– Siellä tosin on käärmeitä paljon!
– Pitkospuilla tuli käärmeitä vastaan.
– Käärmeitä kyllä löytyy sieltä, mutta kun kallioilla katsot jalkoihisi, niin pärjäät vallan mainiosti.

Kun nelisen vuotta sitten rakastuin vuoriin ja jouduin patikkakärpäsen puremaksi, vaihtuivat rantalomat patikkapolkuihin ja vuori- ja maisemanälkä vain kasvoi. Pikku hiljaa alkoi syttyä myös haave elämäni ensimmäisestä vaelluksesta, silläkin uhalla, että telttayöt ovat aina menneet valvoessa.

Tiilikkajärven kansallispuisto vaikutti täydelliseltä kohteelta harjoitella elämäni ensimmäistä rinkkaretkeä. Siispä päätin olla pelkäämättä käärmeitä (ja unettomia öitä), pakkasin auton ja naputtelin navigaattoriin Tiilikkajärven kansallispuiston.

Tiilikkajärven kansallispuiston patikkapolut

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikkajärven kansallispuistossa polkuja on yhteensä 20 kilometriä, ja niitä  voi lähteä koluamaan niin pohjois- kuin eteläsuunnastakin. Minä haluan nähdä sekä pohjoisen että etelän, joten me ajamme ensin kansallispuiston pohjoisosaan, missä sijaitsee Pohjoisniemen parkkipaikka.

Lähdemme valloittamaan Tiilikkajärven Pohjoisniemeä kevyine reppuinemme.
Rinkka saa vielä jäädä takakonttiin.

Pohjoisniemen ja Kosevan kierros – 8,5 km ja 2 tuntia 40 min (taukoineen)

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Pohjoisniemen parkkipaikalta olisi mahdollisuus patikoida kansallipuiston toiseen päähän asti, Sammakkotammen parkkipaikalle (11 km), mutta me valitsemme reilun kolmen kilometrin mittaisen polun, joka vie Pohjoisniemeen läpi mäntykankaisen harjun, jota koristaa kanervien purppurainen ihanuus.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Polku on leveä ja helppokulkuinen – ihan toista maata kuin Norjan vuoripatikoilla. Täällä kulkisi helposti mukana se rinkkakin – jos olisi tarve. Nyt kuitenkin riittää että mukana päivärepussa on vain kaikkein tärkeimmät: juomista ja suklaata.

Tiilikkajarven_kansallispuisto
Mukana on Haglöfsin 20 litrainen Torsång-päiväreppu, Haglöfsin ultrakevyt ja hengittävä gore-tex takki sekä supermukavat Haglöfsin vaellushousut.

Koska polku on niin helppokulkuinen, voi keskittyä täysin nauttimaan suomalaisesta metsästä, pitkien mäntyjen huminasta ja  kesän tuoksuista.
Mies, akateeminen halonhakkaaja,  tutkii matkan varrelta puut. Osoittaa  minulle vanhojen mäntyjen runkoa peittävää kilpikaarnaa ja palokoroja – muistoja menneistä metsäpaloista.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Minä, nautinnon haluinen humanisti,  sen sijaan poimin sieltä täältä mustikan ja nautin kesäpäivän hiljaisuudesta, siitä ettei ole kiire minnekään. Ei yhtään rästihommaa, johon pitäisi ryhtyä.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Sen sijaan vähän väliä saa hihkua jotain ihanaa.
– Katso! Ihan siellä niemennokassa. Siellä odottaa suloinen penkki. 

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Jos tämä heinäkuun viimeinen olisi ollut edes hieman helteisempi, olisin nyt löytänyt sen täydellisen uimapaikan ja olisin kiireen vilkkaa hypännyt uikkareihin ja sitten Tiilikan järven aaltoihin.

9 celsiusastetta ei kuitenkaan houkuttele pulahdukseen.
Mutta on tämä kaunis paikka istua ja ihmetelläkin.

Tiilikkajarven_kansallispuisto
Jalassa Haglöfsin Ridge Mid GT -vaelluskengät, jotka on tosi pitävät myös liukkaalla alustalla.

Matka jatkuu, samoin minun hihkunta.
– Katso nyt näitä harjumaisemia! Että suomalainen maisema voi olla kaunis, tutulla ja turvallisella tapaa kaunis.

Kapea männikköharju halkoo Tiilikan järveä. Olisi pitänyt olla mukana se laajakulmalinssi, jolla olisi saanut kuvan, joka tekisi paremmin oikeutta tälle maisemalle.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Kosevan telttailualue

Pohjoisniemen lenkin jälkeen teemme koukkauksen Kosevalle.

Täällä olisi mahdollisuus leiriytyäkin, sillä  täällä sijaitsee Kosevan telttailualue. Ja olisipa täällä  autiotupakin, askeettisen viehättävä Kosevan kämppä.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Kosevalla me kohtaamme pohjoissavolaisen innokkaan lintujen tarkkailijan ja valokuvaajan, joka osoittaa meille vastarannalta kalasääsken pesän.
Hänkin varoittaa meitä käärmeistä, vaikka lopulta myöntää, että vaikka onkin käynyt Tiilikan kansallispuistossa noin sata kertaa kolmenkymmenen vuoden aikana, hän on kohdannut käärmeen vain pari kertaa.

Mutta  on hänellä kertoa tarina myös naisesta, joka tiilikkalaisen käärmeen puraisemana on jouduttu kiidättämään sairaalaan.
Enkä minä muistanut ottaa sitä kyypakkaustakaan mukaan.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikkajarven_kansallispuisto
Kosevan autiotuvassa olisi laverit kahdelle retkeilijälle ja kamina kylmien päivien varalle.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Reilun kahden ja puolen tunnin retken jälkeen palaamme autolle (retkieväät koskemattomina – edes suklaaseen en ole ehtinyt kajota) ja jatkamme matkaa kansallispuiston toiseen päähän, Sammakkotammen parkkipaikalle.

Reittimme kartalla:

Tiilikkajarven_kansallispuisto_kartta

Sammakkotammi – Venäjänhiekka (Uitonkierron länsireunaa pitkin)
– 4km ja 1 tunti 20 min

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Sammakkotammen parkkipaikalla on aika vaihtaa Haglöfsin kepeä päiväreppu rinkkaan, elämäni ensimmäiseen!

Elämäni ensimmäinen rinkka: Haglöfsin Nejd 55

Rinkan pakkaamisessa olen täysi keltanokka. Haglöfsin Nejd 55 osoittautuu kuitenkin  helposti pakattavaksi. Kun rinkan saa kokonaan auki eikä tavaroita tarvitse sulloa sinne pelkästään yläkautta ja taskuja on useita, on retkeilytarvikkeet ja eväät sinne helppo pakata (ja myöhemmin löytää oikeilta paikoiltaan).

Vaatteita onnistun pakkaamaan reissulle sopivasti, ruokaa ja juomaa vähän liikaakin. Mies saa huolehtiakseen teltan, minä kannan oman makuupussini ja makuualustani, vaatteeni ja meidän retkieväät ja -juomat.

Pakkauslistani

  • makuupussi ja makuualusta
  • kuivapussi, joka on samalla makuualustan täyttöpussi
  • kamera + objektiivi, vara-akku ja -muistikortti
  • kuksa, retkiaterimet (mies kantaa Primus-keittimen)
  • alusvaatteet, bikinit (joita en harmillisesti tarvitsekaan)
  • villasukat! (aina ehdoton varuste!), lapaset (heinäkuu ja niitäkin tarvitaan!)
  • villapusero, sateen ja tuulen pitävä takki (luvassa ei ole sadetta, joten sadehousuja en pakkaa mukaan), huppari
  • yökkäri
  • korvatulpat (vahingosta viisastuneena)
  • hammasharja ja -tahna ja muut ”välttämättömät” naistuotteet
  • pyyhe
  • reilusti ruokaa!: mm. valmispastaa, makkaraa, pullaa, leipää, juustoa, pikakahvia, mansikoita, suklaata…
  • vieläkin reilummin juomista: vettä, mehua, kokista, kaurajuomaa ja skumppapullo(!)
  • Miehellä (joka sulloi tavarat vanhaan reppuun) matkassa on mm. kirves, ensiapulaukku, puukko, käsidesi, pussi roskille, istuinaluset, tulitikut, tervasta, sytytyspalat, termari

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Kun nostan rinkan selkääni, se tuntuu yllättävän painavalta. Tällä kertaa grammoja ei ole tullut viilattua lainkaan, pidemmälle vaellukselle lähtiessä pitäisi varmasti jo miettiä tarkemmin, mitä tarvitaan ja mitä ei ja kuinka ne ruoat ja juomat kannattaakaan pakata (ehkä ainakin osa minigrippusseihin eikä tilaa vieviin alkuperäispakkauksiin).

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Ensimmäisen kilometrin jälkeen rinkan säätöjä pitää laittaa uusiksi. Kun paino siirtyy oikeaan kohtaan, rinkan kantaminenkin alkaa tuntua paljon helpommalta ja on taas mukavampi nauttia Tiilikkajärven vaihtelevista maisemista: mäntykankaista, tummana virtaavista joista ja kesän viimeisten, niiden sitkeimpien tupasvillojen koristamista soista.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Venäjänhiekalle vievä polku on paikoin kivinen, ja on katsottava, mihin jalkansa asettaa – ja samalla mieleeni hiipii ajatus katalista kiven koloissa lymyävistä kyistä.
Onneksi ne pysyvät, tällaisena viileänä kesäpäivänä, kuitenkin piiloissaan.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikkajärven kansallispuiston viehätys on sen monipuolisissa maisemissa. Venäjänhiekallekin vievä polku kulkee välillä läpi mäntykankaan, puikahtaa sitten suomaisemiin  ja sitten taas lumoavan kauniiseen metsään. Välillä maisemaa koristaa puiden takaa pilkottava kaunis kanervien reunustama järvi.
Vaikka sää on harmaa, on maisema silti uskomattoman kaunis.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Ja sitten ollaankin jo melkein perillä Venäjänhiekalla.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Venäjänhiekan uimaranta Tiilikan järven rannalla on upea. Ihan niin kuin minulle luvattiinkin! Hiekkaranta on pitkä ja autio, ja  vesi tyyni ja hiljaa. Aurinkoisena kesäpäivänä tämä olisi todellinen paratiisi. Tänään ranta-asua ei tarvita vaan enemmän käyttöä on villapaidalle ja lapasille.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Sillä aikaa kun minä vasta ihailen Venäjänhiekalta aukeavaa järvimaisemaa, mies on ehtinyt pystyttää jo teltan. Eikä telttapaikka ole hullumpi!
Seuraavaan telttaankin on yli sata metriä, joten saamme olla täällä kaikessa rauhassa.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Ja kun riisun rinkan selästäni, melkein meinaan kaatua nenälleni yhtäkkisestä keveyden tunteesta.
Tätä lienee se vaeltajan onni.

Reittimme Venäjänhiekalle kartalla:

Tiilikkajarven_kansallispuisto_kartta

Venäjänhiekka – Kalmoniemi – 3 km ja 1 tunti

Koska hämärään on vielä aikaa, päätämme tehdä pienen iltalenkin. Kävelemme Venäjänhiekalta Kalmoniemeen. Kaunis on tämäkin pieni reitti.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Kalmoniemestä olisi vain lyhyt uimamatka Pohjoisniemeen, sinne missä me vielä iltapäivällä olimme. Jos täällä olisi odottamassa kulkijaa vene, jolla soutaa Pohjoisniemeen, voisi koko Tiilikan  kiertää rengasreittinä.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Iltakävelymme kartalla:
Tiilikkajarven_kansallispuisto_kartta

Iltakävelyn jälkeen mies keittää meille ruoat retkikeittimellä. Onneksi se on mukana, sillä metsäpalovaroitus pitää huolen siitä, ettei edes nuotiopaikalle ole mitään syytä sytyttää nuotiota.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Niin, tälläkin reissulla saamme opetuksen: kannattaisi katsoa metsäpalovaroitukset ENNEN kuin lähtee vaellukselle. Nyt tarkastamme tilanteen vasta leiripaikalla ja toteamme, että olemme turhaan kantaneet mukanamme kirvestä, sytytyspaloja, tervasta ja makkaroita.

Onneksi mukanamme tosiaan on retkikeitin ja muutakin ruokaa kuin ne makkarat!
Ja kun jälkiruoaksi korkkaan skumppapullon ja avaan mansikkarasian, on retkipäivä saanut täydellisen päätöksen – vaikkemme tulistelemaan pääsekään.

Aamu Venäjänhiekalla

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Aamulla piirrän hiekkaan sydämen kertomaan, kuinka onnellinen olen.
Olen nimittäin saanut nukuttua hyvin teltassa –  ensimmäistä kertaa näin aikuisvuosien! Polarinikin kertoo, että 8 tunnin uniajasta olen ollut oikeasti unessa 95% eli 7 tuntia 39 minuuttia!

Enää ei harmita yhtään, että tuhlasin kaksisataa euroa kunnolliseen makuualustaan (ilmatäytettävä Exped Synmat 7LW – 7 senttiä paksu ihanuus).

Kunnon yöunien jälkeen olen valmis päivän uusiin seikkailuihin!

Autionkierto Venäjänhiekalta käsin – noin 6 km ja 1 tunti 50 min

Aamupalan jälkeen päätämme lähteä kiertämään Autionkierron. Teltta saa jäädä vielä odottamaan Venäjänhiekalle.

Alkumatkasta ylitämme sillan, josta on näkymät sekä Tiilikan järvelle että Autiojärvelle.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Sitten, lyhyen pitkospuuosuuden jälkeen olemme Uiton kämpällä. Täällä olisi laituri, josta kauniina kesäpäivänä voisi hypätä vaikka uimaan.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Uiton kämpältä polku jatkaa koti Tiilikanaution tilaa.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Pitkospuut johdattavat läpi kauniin suomaiseman.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikanaution tilan historia ulottuu aina isonvihan ajoille asti, mutta pienen nyppylän laella sijaitseva torppa on nyt vuoden  1920-luvun ulkoasussaan.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Me teemme Tiilikanautiolta vielä pienen piston Koirakivelle, mikä osoittautuu myös kauniiksi taukopaikaksi  tulipaikkoineen. Koirakiveltä matkaa pääsisi jatkamaan aina Pohjoisniemeen saakka, mutta me käännymme takaisin ja kierrämme Autionkierron loppuun ja palaamme Venäjänhiekalle.

Matkan varrella nappaan pitkospuiden varrelta suuhuni muutaman hillan ja ihastelen näitä soiden omia helmiä – kauniita, syksyn mittaa hehkuvan punaisiksi värjäytyviä karpaloita.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Reittimme kartalla:

Tiilikkajarven_kansallispuisto_kartta

Venäjänhiekalla mies keittää meille kahvit ja minä kaivan rinkasta aimo palasen onnea: korvapuustit ja suklaata.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Venäjänhiekka – Sammakkotammi (Uitonkierron itäreunaa pitkin) – 4 km ja noin 1 tunti

Kun teltta on purettu, makuupussit ja -alustat pakattu ja rinkka (joka tyhjennettyjen pullojen jälkeen tuntuu taivaallisen kevyeltä!) nostettu selkään, aloitamme retkemme viimeisen osuuden: patikan Venäjänhiekalta Sammakkotammen parkkipaikalle. Tällä kertaa kierrämme Uitonkierron lenkkiä Autiojärven ja Sammakkojärven itäpuolta pitkin.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Juuri tämän Uitonkierron lenkki sekä aamuinen Autionkierto nousevat minun lempipoluikseni täällä Tiilikassa. Vaikka toki Pohjoisniemen harjumaisema on komea, ihan uskomattoman komea, minulle, havumetsien tytölle, Tiilikan aapasuot ovat eksoottissuudessaan elämys, jota vaalin vielä pitkään.

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Voin vain kuvitella, miten uskomattomalta tämä maisema näyttää pilvettömänä aamuna, auringonnousun aikaan, kun sumu leijailee suon yllä. Tai kun pumpulikukkien kukinta on parhaimmillaan. Tai ensimmäiset yöpakkaset ovat puraisseet maisemaa ja suo hehkuu miljoonia timantteja (niin kuin Patvinsuo hehkui minun syksyisellä veirailullani) ja loistaa ruskan väreissä.
Oi että!
Eikä Tiilikkajärven talvikaan varmasti ole hullumpi!

Tiilikkajarven_kansallispuisto

Takana on nyt 25,5 kilometriä Tiilikkajärven kansallispuiston polkuja, roppakaupalla kauniita maisemia ja muistoja, muistikortillinen valokuvia ja nolla käärmehavaintoa.

Tiilikkajärvi todella on ihana! Paljon ihanampi kuin uskalsin toivoakaan.

Reitti Sammakkotammen parkkipaikalle kartalla:

Tiilikkajarven_kansallispuisto_kartta

Rinkkatytön mietteitä:

Vaikka päiväpatikointi keveällä repulla lienee jatkossakin minun yleisin tapa retkeillä, olen tainnut saada pienen vaelluskärpäsen pureman ja haaveilen jo seuraavasta, hieman pitemmästä rinkkaretkestä. Ehkä seuraavalla vaelluksella viipyisinkin jo (ainakin) kaksi yötä.
Olisiko sinulla vinkata minulle jokin kaunis Suomi-kohde, joka sopisi tällaiseen kolmen päivän vaellukseen – kun edelleen haluan pitää rinkan kanssa kuljettavat osuudet hyvinkin maltillisina?
Ja kaikki vinkit grammanviilaukseenkin ovat tervetulleita.

Terveisin rinkkauntuvikko Heidi ♥

◊◊◊◊◊

Lisää tietoa Tiilikkajärven kansallispuistosta löydät täältä:

Tiilikkajärven kansallispuisto Luontoon.fi-sivustolla
Tiilikkajärven kansallispuiston kohde-esittely ja kartta Luontoon.fi-sivustolla
Tiilikkajärven kansallispuisto Retkipaikan sivuilla


Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Blogiani pystyt nyt näppärästi seuraamaan Blogit.fi-sivuston kautta.
Maailman äärellä -matkablogini on myös Twitterissä.
Tervetuloa mukaan matkoilleni.

Copyright © 2019 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.

6 Comments

Add yours →

  1. Ihana patikka- ja telttareissu teillä on ollut. Minä olisin tuolla varmaan eksynyt reitiltä, koska olisin haahuillut metsässä mustikoiden perässä 🙂
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle ❤

    Liked by 1 henkilö

  2. Löytyipä sieltä huikeita hiekkarantoja! Harmi että sää pysyi noin koleana. Toisaalta silloin saa nauttia rauhasta, kun moni muu jää auringon puuttuessa kotiin ja lähipoluille.

    Ihana tuo keltainen päiväreppu! Harmi että Uutta-Seelantia varten päivitin meidän kaikkien kolmen päiväreput, tuo olisi ollut tosi kaunis kantaa. Ja näyttänyt hyvältä kuvissa. 🙂

    Tuosta rinkan pakkaamisesta saa myöhemmin ihan taidetta aikaiseksi, ja grammanviilaajaksi kehittää itsesuojeluvaisto.Tuo sinun rinkkasi näyttää kyllä niin ihanan kevyeltä, mutta niinhän se onkin hyvä treenata ettei rinkkaa tarvitse pakata ääriään myöten.

    Viime vuonna kun lähdimme Karhunkierrokselle, ekaa kertaa rinkkansa pakanneella siskollani oli mukanaan pumppupullo käsidesiä. Kyllä me sille nauroimme, vaikka itse asiassa ei olisi pitänyt. Minua sitten enää niin kovasti naurattanut, kun huomasin pudottaneeni oman minipulloni Rukan parkkihalliin ennen lähtöämme. – Ja sisko jätti tietty sen ison pullon autoon odottamaan, olisihan sitä ollut melko hullua kantaa yli 90 kilometriä mukana… Mutta joo, kaikkea voi pakkaushommienkin kanssa sattua, vaikka kuinka tarkistelisi.

    Liked by 1 henkilö

    • Voi, voi, olin täysin unohtanut vastata tämän jutun kommentteihin. Anteeksi.
      Uskon todella, että rinkan pakkaamisesta voi saada aikaan grammanviilaustaidetta :D! Minun rinkka näyttää suht tyhjältä, mutta se oli yllättävän painava, sillä raahasin mukana mm. jotain 5 litraa nesteitä. Skumppa tietty tärkeimpänä :D. Oikeasti vettäkin raahasin ihan liikaa, mutta ne sai sitten paluumatkalle kaadettua maahan, joten paluu oli paljon kevyempi.
      Mutta ei minusta siihen 90 kilometrin vaellukseen kyllä millään olisi. Pelkäänpä, että polvenikaan eivät kestäisi pitkiä vaelluksia kantamusten kanssa, ei ainakaan jyrkkämäkisessä maastossa. Oikeasti pitää varmaan Sloveniankin patikat miettiä nyt niin, ettei ihan mahdottomille vuorille lähdetä könyämään.

      Liked by 1 henkilö

  3. Anna Hölttä 11.8.2019 — 14:12

    Annukka,
    Nimimerkki: – luonnon kumppanina
    Heidi
    Luin kertomuksesi vaellukselta Tiilikkajärven kansallispuistossa.
    Olen useamman kerran ja päivien nuorisoleirit osallistuja.
    Uiton kämppä toimi tukikohtana ja yövyimme teltoissa. Nuoriso kantoi omat varusteensa halki soiden, jolloin ei ollut vielä pitkospuita ja siltoja. Vesistöt ylitettiin venelossilla.
    Retki varuste/ leirivarusteluettelo oli silloinkin mm kumisaappaat, reppu, makuualusta, ruokailuvälineet, uima-asu, pyyhe, peseytymisvälineet, puukko, muistiinpanovälineet ja iloinen mieli. Tärkeimpiä mieleeni jääneitä asioita joita opetettiin ja opeteltiin olivat luontotuntemusta (puulajit, kasvit, eläimet), luonnossa liikkumista, kädentaitoja, ensiaputaitoja, pelattiin ja pidettiin leiriolympialaiset, uitiin Venäjän hiekoilla ja yhdessäolon iloa.
    Lukiessani ajattelin, että onko näinkin lyhyen ajan kuluessa pohjois- savolainen nuorinainenkin vieraantunut näin kauas luontokokemuksista ja kokemukset palvelee rohkaisijana lähteä luontoon!
    Toivotan kaikille lukijoille mukavaa luontoelämyksellistä tulevaisuutta!

    Kysymykseen minne seuraavaksi? Suosittelen Raesärkät, Nurmes ja Hiidenportin kansallispuisto, Sotkamo

    Liked by 1 henkilö

    • Voi miten ihanalta kuulostaa muistosi nuorisoleireiltä. Tällaisia pitäisi nykynuortenkin enemmän kokea. Luulen, että aika moni nuori on vieraantunut luonnosta, vaikka onnellisena seuraan tätä nykyistä ”luontobuumia”. Yhä useampi haluaa luontoon. Ja jos sen tekee luontoa kunnioittaen, niin mikäs sen parempaa. Itselläkin oli välissä vuosia, etten juuri luontomatkaillut. Mutta viime vuodet olen ollut kaikkein onnellisimmillani aina, kun olen päässyt luontoon. Vietin viime viikonloppunakin saaressa telttayön. Se on ihan parasta luontoluksusta, josta saa niin paljon energiaa arkeen. Jos saan jutuillani yhdenkin ihmisen kiinnostumaan luontoretkeilystä, olen tosi iloinen :). Eikä sen tarvitse olla isoa, pitkiä vaelluksia tms. Pienikin päiväretki luontoon tekee hyvää!
      Kiitos miljoonasti suosituksista! Pitää ehdottomasti tutkia näitä vaihtoehtoja!

      Tykkää

Jättämällä kommentin piristät päivääni.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: