Menu

Liettuan eläväinen Kaunas yllättää monipuolisuudellaan

Updated 31.1.2020

Kaupallinen yhteistyö Kaunas IN:n kanssa* 

Melkein keskellä Liettuaa, kahden joen – Nemunasin ja Nerisin – sulautumiskohdassa, sijaitsee Kaunas – kaupunki, joka on mielenkiintoinen sekoitus katutaidetta, kulinaristisia nautintoja, luontoelämyksiä, historiaa, ainutlaatuisia museoita ja kiinnostavaa arkkitehtuuria. Se on kaupunki, joka yllättää monipuolisuudellaan ja ihastuttaa tarinoillaan.  Se on kaupunki, joka on yhtä aikaa sekä moderni ja nuorekas (tiesitkö muuten, että Kaunasissa on maailman nopein Internet?) että täynnä historian eri kerroksia.

Minä ihastun eniten Kaunasin rentoon tunnelmaan. Kaunas on kaupunki, joka on helppo ottaa haltuun. Se on helposti käveltävä ja helposti lähestyttävä. Se on sopivasti vilkas, muttei vielä turistien kansoittama. Tuntuu, että olen löytänyt off the beaten path -kohteen, jossa esimerkiksi luontoelämyksistä saa nauttia kaikessa rauhassa ilman väkijoukkoja.

Mutta kaikesta huomaa, että kaupunki kasvaa ja odottaa, että se löydetään. Eikä siihen mene enää kauaa, sillä vajaan kolmen vuoden päästä, vuonna 2022, on Kaunasin juhlavuosi. Sillon Kaunas saa kunnian toimia Euroopan kulttuuripääkaupunkina. Jo nyt katukuvasta huomaa, miten kiivaasti kaupunki juhlavuoteen valmistautuu: kaupungin katuja, puistoja ja julkisivuja puunataan kilvan kuntoon.

Kaunas_Liettua

Kaunas kuvattuna Kristuksen ylösnousemuksen kirkon kattoterassilta.

Kaunas_Liettua_vanhakaupunki

Vanhan kaupungin viehättävin katu on Vilnan katu, jonka varrelle on kiva istahtaa terassille katselemaan ihmisvilinää.

Monipuolinen  Kaunas tarjoaa jokaiselle jotakin. Sillä on tarjottavaa niin luontomatkaajalle, kulttuurin nälkäiselle taiteen ja historian ystävälle, herkkuja rakastavalle kulinaristille kuin shoppailijallekin.

Parhaat vinkit onnistuneeseen lomaan Kaunasissa

1. Luontomatkaajan vihreä Kaunas

Kun kiipeää Kaunasissa korkealle, nousee esimerkiksi Kristuksen ylösnousemuksen kirkon kattoterassille, huomaa, miten vihreä kaupunki Kaunas on. Vaikka tulisikin Kaunasiin viettämään kaupunkilomaa, kannattaa pistäytyä ihastelemassa vihreää luontoa ainakin muutamassa luontokohteessa.

Minun suurin ihastukseni on Arlaviškiain luontopolku,  27 kilometrin päässä Kaunasin keskustasta.

Katajalaakso ja Arlaviškiain luontopolku

Arlaviškiain kylässä sijaitsee huumaavan kaunis Katajalaakso  (Juniper valley). Maisemia Katajalaaksoon pääsee ihailemaan kulkemalla 1,3 kilometrin mittaisen opastetun luontopolun, josta on upeat näkymät sekä tälle katajaiselle rinteelle että Nemunas-joelle.

Monet hääparit tulevat tänne kuvauttamaan itsensä, enkä ihmettele yhtään. Miljöö suorastaan henkii romantiikkaa.

Liettua_Kaunas_Juniper_valley

Kaunas_Liettua_Luonto

Katajalaakso kuuluu Natura 2000 -verkostoon.

Kaunas_Liettua_luonto

Vuonna 2006 tämä “kognitiivinen” polku nimitettiin Liettuan kauneimmaksi.

Kaunas_Liettua_luonto

Arlaviskiain luontopolulta on näkymät Nemunas-joelle.

Koska parhaiten Katajalaaksoon pääsee vuokraamalla auton, kannattaa samalla reissulla käydä muissakin lähellä sijaitsevissa luontokohteissa. Ainakin Dubravan suojelualueen luontopolku on vierailun arvoinen. Se sijaitsee kätevästi matkalla Katajalaaksoon, 15 kilometrin päässä Kaunasista.

Dubravan suojelualueen luontopolku

Dubravan suojelualue perustettiin vuonna 1994 harvinaisen metsäympäristön ja arvokkaan kasviston suojelemiseksi. Täällä mutkittelee 1,9 kilometrin mittainen polku, joka vie läpi jopa 150 vuotta vanhojen mäntyjen asuttaman metsän. Polun edetessä maisema pikkuhiljaa muuttuu, ensin mäntymetsästä kuusimetsäksi ja lopulta lumoavan kauniiksi suoalueeksi, jota halkovat pitkospuut. Täällä saat kulkea polun läpi kaikessa hiljaisuudessa. Muut turistit eivät ole tänne vielä löytäneet.

Jos olet onnekas, saatat kohdata matkalla peuran, hirven, ylväänä liitelevän kotkan tai  jopa pöllön.

Liettua_Kaunas_Dubrava_luontopolku

Liettua_Kaunas_Dubrava_luontopolku

Kauneimmillaan Dubravan suo olisi varmasti alkukesästä suovillojen tai syysruskan aikaan.

Dubravan suolta matkaa voi jatkaa Žiegždriain geologiselle luontopolulle. Minä ehdin nähdä tästä 1,6 kilometrin mittaisesta polusta vain pienen palasen, sillä meillä on jo kiire lounaalle Pažaislisin luostariin.  Mutta luulen, että polku olisi kiertämisen arvoinen: sen varrella on kuulemma piknikpöytä ja näkymät tekojärvelle. Täydellinen piknikpaikka siis!

Jiesios atodanga

Yksi kiinnostava ja erityisen valokuvauksellinen paikka noin 10 kilometrin päässä Kaunasin keskustasta on Jiesios atodanga. Täältä on hienot näkymät Jiesia-joelle.
(Sijainnin kartalta voit kurkata täältä.)

Kaunas_Liettua_luonto

Rohkea Live now – dream later -blogin Saana uskaltaa istahtaa puiden juurille kuvattavaksi, vaikka alla on parin sadan metrin tiputus alas jokeen.

Mutta jos haluat päästä kuvaamaan auringonlaskua ja vaikka juomaan skumppaa kukstasta, helpoiten se onnistuu, kun kävelet Kaunasin keskustasta Neris- ja Nemunas-jokien yhtymäkohtaan, Santaka-puiston nokkaan.

Täällä et todennäköisesti saa olla yksin, sillä paikallisetkin tulevat tänne ihailemaan auringonlaskua ja esittämään toiveen.

Nimittäin Santaka on erityisesti rakastavaisten suosiossa ja Kaunasissa sanotaankin, että täällä – jokien yhtymäkohdassa – voi esittää toiveen, jonka luvataan toteutuvan. Joet symboloivat miestä (Nemunas) ja naista (Neris) ja jokien yhdistyminen taas symboloi avioliittoa, jossa mies ja nainen yhdistyvät eivätkä koskaan eroa ♥.

Liettua_Kaunas_auringonlasku

Nemunas- ja Neris-jokien risteyskohta Santaka-puistossa on ehkäpä paras paikka ihailla Kaunasin auringonlaskua.

Liettua_Kaunas_auringonlasku

Matkalla Jiesios Atodangalle pysähdymme joen rantaan ihailemaan laskevan auringon värjäämää maisemaa.

Päiväretki Kaunasista vie Traikaihin ja Varnikain luontopolulle

Hieman pidemmän automatkan päässä, noin 90 kilometrin päässä Kaunasista, sijaitsee Varnikain opastettu luontopolku. Retki Varnikain luontopolulle kannattaa yhdistä vierailuun Trakain viehättävään kylään ja kuuluisiaan linnaan.

Varnikain luontopolulla on mittaan vain 3,5 kilometriä, mutta lyhyydestän huolimatta polku vie upeisiin ja monipuolisiin maisemiin.

Me Saanan kanssa olemme niin hätäisiä, että parkkeeraamme auton ihan liian aikaisin, noin kilometrin päähän oikeasta parkkipaikasta, joten saamme vähän pitemmän kävelyretken. Mutta sen ansiosta löydämme tänne holokaustin muistomerkille, paikalle, missä syksyllä 1941 vuodatettiin viattomien juutalaislasten, -naisten, ja -miesten verta.

Trakai_holokaustin_muistomerkki

Varnikain luontopolku – helppo 3,5 km reitti läpi Varnikain suojelualueen

Liettua_Varnikai_luontopolku

Varnikain luontopolku sijaitsee Trakain historiallisen kansallispuiston eteläosassa. Polku alkaa rehevästä lehtometsästä, mutta saa välillä tummempia sävyjä.

On kuin kulkisi satumetsässä.

Liettua_Kaunas_Varnikai_luontopolku

Liettua_luontopolku_Varnikai

Me kuljemme läpi kuusikon ja rämemännikön ja saavumme sitten aapasuolle ja kauniin lammen rannalle.

Liettua_luontopolku_Varnikai

Liettua_luontopolku_Varnikai

Liettua_luontopolku

Maisemaonnellisia täällä hemmotellaan vaihtelevilla maisemilla mutta on täällä muillekin luonnonystäville ihmeteltävää yllin kyllin: Varnikain luonnonsuoejlualueella on jopa 600 erilaista putkilokasvia, 118 sammallajia ja 204 jäkälälajia.

Ja suo on täynnä pikku hiljaa punertuvia karpaloita!

Trakain kylä ja goottilainen linna

Ennen luontoretkeä kannattaa kuitenkin tutustua tähän perinteiseen liettualaiseen kylään, jota koristavat söpöt eriväriset puutalot. Trakai, joka on Liettuan entinen pääkaupunki,  on tunnettu erityisesti Galve-järven saaressa sijaitsevasta goottilaisesta linnastaan, jonka suuriruhtinas Gediminas  rakennettu 1300-luvulla.

Minä ihastun Trakaissa kuitenkin kaikkein eniten sen rauhalliseen tunnelmaan ja suloisiin puutaloihin. Tuntuu kuin olisin matkustanut ajassa vuosikymmeniä taaksepäin. Ja syrjäisellä mukulakivikujalla minusta tuntuu, että hetkenä minä hyvänsä vastaani voisi ratsastaa Peppi Pitkätossu punaiset letit viuhuen.

Liettua_Trakai

Liettua_Trakai

Liettua_Trakai

Kuljettuamme  läpi Trakain päätien ja ikuistettuamme värikkäät puutalot  saavumme lopulta linnalle, jonne johtaa puinen silta.

Liettua_Trakai_linna

Trakain linna rakennettiin puolustuslinnaksi, mutta jo 1400-luvun alkupuolelta lähtien se toimi asuinlinnana, 1500-luvulla  kuninkaallisena kesäasuntona ja myöhemmin vankilana. 1600-luvun sotien seurauksena linna vaurioitui ja hylättiin ja vasta  vuosina 1935-1961 linna restauroitiin 1400-luvun asuunsa.

Aurinkoisena kesäpäivänä rannasta voisi vuokrata polkuveneen ja lähteä ihailemaan linnaa vesiltä käsin.

Vinkki!
Trakaissa kannattaa maistaa perinteistä piirakkaa kibinaita. Se on peruna- tai voitaikinakuoreen tehty piiras, jota saa erilaisilla täytteillä, niin suolaisilla kuin makeillakin.

Muita kiinnostavia luontokohteita Kaunasin ympäristössä:

2. Kaunas ihastuttaa taiteen ja museoiden ystävää

Kaunasissa eniten yllättää, miten täynnä se on elävää kaupunkikulttuuria. On konsertteja, ihmisiä kadunvarsikuppiloissa, uusia kiinnostavia ravintoloita ja erityisesti taidetta. Sitä on kaikkialla. Totta kai on perinteisiä taidemuseoitakin, mutta erityisen silmiinpistävää on katutaide. Taide levittäytyy  Kaunasissa pihoille ja kaduille. Jopa katukuvassa vilahtelevat vanhat johdinautot ovat muuttuneet katutaiteeksi. Kaunasissa voisi helposti pyhittää kokonaisen päivän erilaisten katutaideteosten ja muraalien bongailuun. Sitä varten on tehty jopa oma kartta.

Pääset kurkkaamaan karttaan täältä: kartta Kaunasin katutaiteesta.

Kaunas onkin saanut vuonna 2015 UNESCO:n designkaupungin tunnustuksen.

Liettua_Kaunas_street_art

Leonardo da Vincin maalausten hahmot kohtaavat Linaz Kaziulioniksen valtavassa muraalissa Contemporary ladies (2015).

Liettua_Kaunas_street_art

Hylätty puutalo sai uuden ilmeen taitelijoiden käsissä. (Morfai, Tomas Dezute, Vytenis Jakas: Cabin (2017).

Etsi taidekierroksellasi esimerkiksi suloinen vaaleanpunainen elefantti, rakkauden symboli, joka sai alkunsa seinäkirjoituksesta “Deima + Arunas.” Nähtyään tämän nuorten rakkaudesta kertovan kirjoituksen taiteilija Vytenis Jakas halusi maalata jotain yhtä suurta kuin tämä rakkaus.

Pihagalleria (Kiemo galerija)

Aivan ehdoton katutaiteen ystävän vierailukohde on  24/7 avoinna oleva Pihagalleria (Kiemo galerija). Se sai alkunsa kymmenisen vuotta sitten, kun taloon muuttanut taiteilija Vytenis Jakas (sen pinkin elefantin maalaaja)  halusi luoda jotain kaunista, joka saisi naapureita kerääntymään yhteen ja ehkäisisi rauhattomuuksia.

Heti sisäpihalle tultaessa voi huomata seinällä kuvat sekä aiemmin täällä asuneista juutalaisperheistä sekä valtavan kuvan, jossa taas poseeraavat nykyiset talon asukkaat.

Vytenis Jakasin lisäksi moni muukin taiteilija on luonut seinille jotain kaunista. Näyttely uudistuu ja muuttaa muotoaan koko ajan.

Liettua_Kaunas_street_art

Pihagalleriassa myös jokainen vierailija voi jättää jälkensä osaksi taideteosta ripustamalla muistonsa seinällä olevaan tauluun.

Liettua_Kaunas_street_art

Kun kurkkaat rappukäytävään, huomaat, mistä tämä maalaus on saanut innoituksensa.

Liettua_Kaunas_street_art

Osa teoksista yltää lähes katon rajaan saakka.

Liettua_Kaunas_street_art

Osaa taas täytyy kyykistyä kuvaamaan ihan maan rajasta.

Kaunas_pihagalleria

Oikeanpuoleinen kuva: Saana Jaakkola / Live now – dream later -blogi

Ennen vanhaan sisäpihaa koristivat  isot kukkapenkit. Nyt kukat ovat muuttaneet seinille.

Liettua_Kaunas_street_art

Tämän ihastuttavan Pihagallerian löydät osoitteesta E.  Ožeškienės g. 21A (sisäpihalla).
Huomioithan, että ihmiset todella asuvat täällä. Ethän siis aiheuta turhaa häiriötä!

Taideinstallaatioita ja -museoita

Monien Kaunasia koristavien taideteoksten takaa löytyy mielenkiintoinen tarina. Yksi tällainen on Jan Zwartendijkin muistoksi perustettu valoinstallaatio, spiraali, joka koostuu sadoista ikään kuin passeista, jotka symboloivat toivoa ja kaikkia niitä, jotka pelastuivat holokaustista. Installaatio sijaitsee Vapauden bulevardilla (Laisves Aleja 29), sen rakennuksen edessä, joka oli Jan Zwartendijkin toimistona vuonna 1940, jolloin hän toimi Hollannin väliaikaisena konsulina.

Zwartendijk, joka oli myös liikemies, myönsi yli 2000 Curacaon viisumia juutalaisille, jotka olivat paenneet Puolasta. Zwartendijkin teon innoittamana myös japanilainen diplomaatti Chiune Sugihara päätti myöntää juutalaispakolaisille kauttakulkuviisumeja Japaniin. Näin jopa kymmenen tuhatta ihmishenkeä pelastettiin holokaustilta viisumien ja Neuvostoliiton hallituksen kanssa tehtyjen sopimusten avulla, jotka antoivat pakolaisille mahdollisuuden ylittää Neuvostoliitto.

Kaunas_taide

Valoinstallaation Zwartendijkin muistoksi  on tehnyt hollantilaistaitelija Giny vuonna 2018.

Myös kuvataiteen ystäville Kaunasilla on paljon tarjottavaa. Yksi mielenkiintoisista taidemuseoista on Kansallinen Čiurlionisin taidemuseo.  Museon kokoelmassa on yli 300 Liettuan merkittävimmän taiteilijan,  säveltäjä-kuvataiteilija  Mikalojus Konstantinas Čiurlionisin maalausta. Čiurlionisin töille on ominaista kuvataiteen ja musiikin synteesi, mikä näkyy mielenkiintoisella tavalla hänen teoksissaan, jotka edustavat uusromatiikkaa, symboliikkaa ja Art nouveauta.

Kaunas_taidemuseo

Yksi minun suosikkiteoksistani on Bičiulystė (=Ystävyys) 1906/1907.

Muita kiinnostavia taidegallerioita Kaunasissa

Kaunas – museoiden kaupunki

Sadepäivänä Kaunasissa ei tarvitse jäädä ihmettelemään, mitä tekisi, sillä kaupunki on täynnä myös toinen toistaan kiinnostavampia museoita.

Me ehdimme vierailumme aikana tutustua kansanmusiikin museoon, jossa pääsemme itse kokeilemaan erilaisia instrumentteja, sekä Paholaismuseoon, joka on muuten maailman ainoa!

Kaunas_paholaisen_museo

Paholaismuseossa on yli 3000 paholaista, pirua ja peikkoa, noin 70 maasta.

Muita kiinnostavilta kuulostavia museoita ovat esimerkiksi Liettuan ilmailumuseo, Jalokivimuseo, Liettuan lääketieteen ja farmasian historian museo, Ukkosen jumalan talo, Vutautas Suuren sotamuseo, Sugiharan kotimuseo (siis sen japanilaisen diplomaatin, joka pelasti tuhansien juutalaisten hengen myöntämällä viisumeja Japaniin) sekä Stumbras-museo eli Liettuan suurimman alkoholitehtaan museo.

3. Historiaa ja arkkitehtuuria rakastava ihastuu Kaunasin kerroksellisuuteen

Kaunasissa historian voi aistia jo kävelemällä pitkin vanhan kaupungin katuja. Vanhan kaupungin merkittävin ja samalla kaunein katu on Vilnankatu (Vilniaus gatve). Sen varrella on useita ravintoloita, kuppiloita ja kahviloita, joihin on kiva istahtaa viettämään lomapäivää.

Liettua_Kaunas_vanha_kaupunki

Kun Vilnankatua kulkee länteen, saapuu Santaka-puistoon, sinne minne rakastavaiset tulevat ihailemaan auringonlaskua, ja kivenheiton päässä sijaitsee jo Kaunasin goottilainen linna, joka on rakennettu 1300-luvulla puolustuslinnaksi ristiretkeläisten hyökkäyksiä vastaan.

Liettua_Kaunas_vanha_kaupunki

1500-luvulla linnassa sijaitsi vankila ja kerrotaan, että vankien sielut eivät vieläkään ole saaneet rauhaa, joten öisin linna muuttuu kummitusten linnaksi.

Kun kävelet Vilnankatua kohti linnaa, kannattaa matkalla pysähtyä Raatihuoneentorilla. Kun Kaunas oli vuonna 1408 saanut Madgeburgin oikeudet ja sitä myötä itsehallinnon ja mahdollisuuden kaupankäyntiin, oli tämä tori koko kaupungin ydin. Täällä sijaitsi kaupungin hallinto ja kauppatori ja kauppiasperheet rakensivat torin ympärille taloja ja perustivat kauppoja.

Torin tärkein rakennus on tämä valkea raatihuone, jonka rakentaminen aloitettiin vuonna 1542.

Liettua_Kaunas_vanha_kaupunki

Kaunasin raatihuonetta kutsutaan valkeaksi joutseneksi sen värin ja muodon perusteella.

Nykyään raatihuone, joka jouduttiin tulipalon jälkeen rakentamaan uudestaan,  toimii vihkipaikkana ja siellä järjestetään virallisia tilaisuuksia. Lisäksi siellä sijaitsee Kaunasin keramiikkamuseo ja  kaupunginmuseon kokoelmia, mutta raatihuone on vuosien aikana nähnyt paljon muunkinlaista elämää. Siellä on muun muassa käyty käräjiä ja se on toiminut vankilana. Tällöin yksi kellareista toimi kuulusteluhuoneena ja kidustushuoneena. Yli 16-vuotiaita vankeja oli lupa kiduttaa, ja kellarin seinillä onkin nykyään piirroksia, jotka kertovat näistä hurjista kidutusmenetelmistä.

Kaunas_raatihuone

Vinkki! Kellarista kannattaa nousta myös raatihuoneen torniin ihailemaan näköaloja!

Kaunasin linnoitukset vievät keskelle historiaa

Historiasta kiinnostuneen kannattaa ehdottomasti tutustua Kaunasin linnoituksiin. Linnoituksista parhaiten on säilynyt IX linnake. Toisen maailman sodan aikana, 29. lokakuuta 1941, täällä järjestettiin Kaunasin joukkomurha, jossa teloitettiin 2007 juutalaismiestä, 2920 -naista ja 4273 -lasta. Yhteensä tällä linnakkeella teloitettiin natsimiehitysten aikana yli 50 000 juutalaista.  Linnoitukselle on rakennettu 32 metriä korkea monumentti, joka on muistomerkki natsien uhreille.

Kaunasin linnoitusten tutkimiseen voisi pyhittää kokonaisen päivän, sillä linnoituksia on useita, olihan Kaunasilla merkittävä rooli sen ainutlaatuisen sijainnin – kahden joen yhtymäkohdassa – vuoksi maan puolustuksessa.  Linnoitusten rakennustyöt aloitettiin virallisesti 24. huhtikuuta 1882, ja ne päättyivät 28. heinäkuuta 1914 ensimmäinen maailmansodan sytyttyä. Tällöin valmiiksi oli ehditty rakentaa 9 linnaketta ja 10 vallia. Näistä VII ja IX linnakkeessa toimii nykyään museo.

Me vierailemme Kaunasin linnoituksen V linnakkeella, joka sijaitsee lähellä Kaunasin tekojärveä, erittäin valokuvauksellisella paikalla. V linnake rakennettiin vuonna 1889. Nykyään V linnakkeella toimii paintball-klubi.

Kaunas_V_linnoitus

Liettua_Kaunas_linnoitus

Pažaislisin luostari – barokkiarkkitehtuurin helmi

Kaunas_Pazaislisin_luostari

1600-luvulla rakennettu Pažaislisin luostarikokonaisuus, joka on nähnyt monta tarinaa (mm. tullut ryöstetyksi ja toiminut mielisairaalana),  on yksi Liettuan kauneimmista barokkiarkkitehtuurin taidonnäytteistä. Sen rakennustöissä mukana ovat olleet Italian parhaat arkkitehdit ja taidemaalarit.  Luostari ja sen yhteydessä oleva kirkko sijaitsevat noin vartin ajomatkan päässä Kaunasin keskustasta.

Vierailun Pažaislisin luostarille voi yhdistää näppärästi käyntiin V linnoituksella ja ihanilla luontokohteilla – Katajalaaksossa ja  Dubravan luontopolulla.

Vinkki!  Jos et päätä mennä piknikille tekojärven rannalle, Žiegždriain luontopolun varteen, on hyvä idea tulla lounaalle tänne luostarin yhteydessä toimivaan hotelli-ravintola Monte Pacisiin!

Kaunas_Pazaislisin_luostari

Sotienvälinen art deco -tyyli näkyy Kaunasin kaupunkikuvassa

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun Puolan armeija miehitti Liettuan pääkaupunginVilnan, nousi Kaunas Liettuan tärkeimmäksi kaupungiksi, väliaikaiseksi pääkaupungiksi (vuosiksi 1918–1940).  Tällöin Kaunasista alkoi kehittyä menestyvä eurooppalainen kaupunki, jonka katukuvaa muokkasivat lukuisat uudet art deco -tyyliset rakennukset.

Pääset arkkitehtuurikierrokselle, kun lähdet kävelemään pitkin  uutta kaupunkia halkovaa Vapauden bulevardia (Laisvės Alėjaa). Kiinnitä huomio esimerkiksi Kaunasin pääpostiin, Kaunasin valtiollinen filharmoniaan (eli konserttitaloon) ja Liettuan pankkiin.

Vinkki! Hyppää 1930-luvulta asti käytössä olleeseen funikulaariin ja pääset samalla sekä aikamatkalle että ihailemaan näköaloja kaupunkiin. Funikulaareja Kaunasissa on kaksi:  Aleksotas  ja Žaliakalnis. Aleksotasin funikulaarin näköalatasanteelta avautuu näkymä vanhaankaupunkiin. Žaliakalnisin funikulaarilla taas pääset Ylösnousemuksen kirkolle, joka on yksi Kaunasin keskeisistä art deco -rakennuksista ja sen terassilta on mahtavat näköalat kaupunkiin.

4. Kaunas tarjoaa gourmet-elämyksiä herkkusuille

Jos minut pääsee Kaunasissa yllättämään katutaiteen määrä, niin suuri yllätys on sekin, että Kaunas on todellinen kulinaristin keidas. Olin etukäteen odottanut jotain ihan muuta, mutta Kaunasiin onkin viime vuosina perustettu useita mielenkiintoisia ravintoloita, joissa tarjoillaan muun muassa perinteisiä ruokia modernilla tvistillä. Minä pääsen testaamaan näistä Ietiä, MOMO Grilliä, barokkiluostarissa sijaitsevaa Monte PacisiaVišta puodea ja BO 2:ta. Ja voin lämpimästi suositella näistä ihan jokaista!

Vinkki! Kaunasin matkailu on laatinut oman “gastro-oppaan + -kartan”, jonka avulla voit suunnistaa Kaunasin kiinnostavimpiin ravintoloihin, kahviloihin ja baareihin. Kartassa on vinkit esimerkiksi niin klassikkoruokien ystäville, kasvisruokaa kaipaaville tai jotain erityistä haluaville.

Pääset kurkkaamaan karttaan täältä.

Lierttua_Kaunas_ruoka

MOMO Grill Kaunas tarjoaa suussasulavia annoksia rouhean rennossa ympäristössä. Yksi lemppareistani!

Jos et halua mitään liian fiiniä, suuntaa BO2:een. Annokset on isoja, joten hyvä idea on jakaa ne ystävän kanssa. Maista useampaa sorttia. Fried pickles (3,5€) oli  minun suosikkini!

BO2_ravintola_Kaunas

BO2 on täydellinen valinta kun haluat viettää rentoa iltaa ystävien kanssa.

Jos taas haluat jotain todella erityistä, tee päiväretki Pažaislis-luostarille ja nauti siellä lounas Monte Pacis -ravintolassa tai hurauta sinne illallisaikaan taksilla (jos menet illallisaikaan, kannattaa tehdä pöytävaraus etukäteen). Ravintola on valittu kymmenen parhaan balttiravintolan joukkoon ja on mukana White Guide -listauksessa.

Monte Pacis yhdistää omaperäisesti lähiruokaa, paikallisia perinteitä ja  kansainvälisiä trendejä.  Esimerkiksi minä söin alkupalaksi perinteistä borssikeittoa, joka oli muuntunut jäätelöksi. Aika täydellinen hellepäivän annos!

Kaunas_ruoka

Liettuan paikalliset artesaanioluet

Kaunasissa rakastetaan omia pienpanimoiden artesaanioluita. Artesaaniolutinnostus Kaunasissa alkoi, kun sinne perustettiin oma panimoyritys Genys Brewing Co. Sen oluita pääsee maistelemaan Genys pubissa (Laisvės al. 21)

Muita tutustumisen arvoisia pubeja:
  • Kultūra bar (K. Donelaičio g. 16)
  • Vingių dubingių pub (K. Donelaičio g. 41)

Vinkki siiderin ystäville!
Liettua ei ole onneksi unohtanut myöskään meitä siiderin juojia, joten  Kaunasista saa myös erinomaista liettualaista Tinginio pantis -nimistä kuivaa omppusiideriä.

5. Shoppailijan Kaunas

Himoshoppailija suuntaa Kaunasissa joko aivan Kaunasin keskustassa sijaitsevaan moderniin ostoskeskus Akropolisiin tai  kiertää uuden keskustan läpi kulkevan Laisvės Alėjan ja vanhankaupungin läpi kulkevan Vilniaus-kadun pikkuputiikit.

Minulla ei lomalla jäänyt aikaa juuri shoppailuun, mutta kiinnostava shoppailupaikka olisi voinut olla Urmas – makasiinirakennuksista koostuva markkina-alue.
Huom.! Jos päätät lähteä ostoksille Urmasiin, muista ottaa käteistä mukaan!

Muutamassa putiikissa toki minäkin ehdin käydä, ja yksi niistä oli aivan ihastuttava  suklaakauppa ja kahvila Ali šokoladinė. Tänne ei kannata tulla pelkästään ostoksille, vaan kannattaa ehdottomasti tilata yksi tai useampi herkku ja istahtaa alas nautiskelemaan. Samalla pääsee ihastelemaan seinille ripustettua vaihtuvaa taidenäyttelyä.

Tunnustus: Minä maistoin aika montaa sorttia ja rakastin niitä kaikkia.  Ja sitten olikin järkyttävä herkkuähky…

Liettua_Kaunas_Kahvila_Ali

Ali šokoladinė on herkkujen ja suklaan ystävän taivas.

Toinen kiinnostava putiikki, missä kävin, oli kARTu. Kartu on liettulainen yritys ja brändi, joka edustaa skandinaavista minimalistista muotoilua.  Kartu myy ajattomia, laadukkaita ja käytännöllisiä nahkalaukkuja, jotka ovat suomalaisittain jopa edullisia. Jos mallia, johon ihastuin, olisi ollut saatavana oikean värisenä, olisin varmasti sortunut.
Jos kaipaat uutta, kivaa ja laadukasta nahkalaukkua, kannattaa ehdottomasti pistäytyä!

Liettua_Kaunas_ostokset

Kartun tiloissa on myytävänä myös CELSIUS 273 -merkin betonista tehtyjä koruja, joissa näkyy paikallisuus ja city-arkkitehtuuri. Aivan huikeita!

Liettua_Kaunas_ostokset

Perinteisiä tuliaisia kotiin viemisiksi

Perinteisiä paikallisia ostoksia Kaunasista olisivat esimerkiksi savustetut makkarat, artesaanioluet, liettualainen siideri Tinginio pantis, mustaherukasta tehty Voruta-viini, Džiugas-juusto sekä meripihka- ja pellavatuotteet.

Muuta kivaa tekemistä Kaunasissa

  • Ehkäpä tiesitkin, että Liettua on koripallohulluakansaa. Penkkiurheilija siis suuntaa modernille Žalgiris Areenalle seuraamaan paikallisen joukkueen BC Žalgirisin ottelua.
  • Žalgiris Areenalla järjestetään myös suurkonsertteja, esimerkiksi tänä kesänä areenalla esiintyi Sting.
  • Pienempi ja rennompi keikkapaikka on Laukas, aivan kaupungin keskustassa. Kävimme Saanan kanssa Laukasissa kuuntelemassa paikallisen bändin  BA:n keikan. Oli aivan ihana paikallinen tunnelma! Ja täältäkin saa muuten paikallisia oluita ja liettualaista siideriä.
  • Suunnitelmissamme oli myös vuokrata pyörät, sillä Kaunasissa on Liettuan pisin pyöräilyreitti. Me emme kuitenkaan ehtineet, mutta kokeile sinä ja kerro minulle, miten pyöräily Kaunasissa onnistui. Vuokrafirman sivuille pääset täältä.
  • Täydellistä kesäpäivän tekemistä olisi myös lähteä sisävesiristeilylle seilaamaan Nemunas-joelle ja tekojärvelle.
  • Joko olet ehtinyt katsoa HBO:n Chernobyl-sarjan? Tiesitkö, että 80% sarjasta on kuvattu Liettuassa, ja osa Kaunasissa? Me pääsimme Saanan kanssa tutustumaan yhteen kuvauspaikoista ja heinäkuun aikana Kaunasissa oli mahdollisuus osallistua opastetulle Chernobyl-kierroksille.

Lisää vinkkejä Kaunasiin voit lukea  Live now – dream later -blogin artikkelista Kaunas on katsojan silmässä – 17 tapaa viettää päivä “liettualaisten pääkaupungissa”.

Chernobyl_Kaunas

Minne majoittua Kaunasissa?

Ehdottomasti mielenkiintoisin ja uniikein majoitusvaihtoehto olisi Pazailisin luostarin yhteydessä toimiva Monte Pacis -hotelli noin 7 kilometrin päässä keskustasta. Esimerkiksi sviitin hinta sesonkiaikaan on 145€.

Pazaislis_luostari_hotelli

Hotelli vanhassakaupungissa olisi myös kiva, mutta Kaunasissa oikeastaan kaikki on niin lähellä, kävelymatkan päässä, joten myös hotelli uuden keskustan puolelta on hyvä vaihtoehto. Meidän valintamme oli  kansainvälinen Park Inn by Radisson.
Esimerkiksi junior sviitin hinta Park Inn By Radissonissa on noin 110€. Standart-huoneen hinta noin 75 €.

Park_Inn_Radisson_Kaunas

Näköala meidän junior sviitin ikkunasta.

Park_Inn_Radisson_Kaunas

Viinihetki ennen illan konserttia. Kuvassa ystäväni Saana.

Näin matkustat Kaunasiin

Jos Turkuun matkustaminen ei ole sinulle ongelma, kaikkein helpoin tapa matkustaa Kaunasiin on lentää Turusta unkarilaisen halpalentoyhtiö Wizz Airin siivin suoraan Kaunasiin. Lento kestää vain reilun tunnin, ja lentolipun voit saada halvimmillaan muutamalla kympillä.  Huomioi kuitenkin, että halvimpaan lentolippuun Wizz Airilla kuuluu pelkästään yksi pieni käsimatkatavara!

Toinen vaihtoehto on lentää Helsingistä  Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan, mistä  pääsee Kaunasiin junalla, bussilla tai vuokra-autolla. Matka julkisilla Vilnasta Kaunasiin kestää noin 1,5 tuntia.

Auton vuokraaminen Kaunasissa

Kaikki Kaunasin autovuokraamot sijaitsevat Kaunasin lentokentällä, mutta jos varaat auton hyvissä ajoin etukäteen, autovuokraamo voi toimittaa sinulle auton keskustaankin.

Me Saanan kanssa päädyimme perinteisen aurtovuokraamon sijaan kokeilemaan CityBee-sovellusta. Se osoittautuikin näppäräksi. Kun varaat auton CityBeen kautta, maksat autosta siltä ajalta, jota sitä käytät, ja kilometreistä. Bensa, vakuutus ja parkkeeraaminen kaupunkialueella kuuluvat hintaan. Sovellus näyttää, missä ovat lähimmät autot ja pääset auton sisälle sovelluksen avulla. Voit vuokrata auton juuri siksi ajaksi, kun sitä tarvitset: 10 minuutiksi, tunniksi, päiväksi, viikoksi tms. Sovelluksen laskurin avulla voit laskea, mitä vuokraus tulee maksamaan. Me vuokrasimme CityBeen kautta Toyota Yariksen. Esimerkiksi Toyota Yariksen hinta 10 tunnista (jos ajaa noin 200km) olisi vajaat 50€.

Olin etukäteen kuullut, että Liettuan liikennekulttuuri olisi aika kaoottinen. Myös oppaamme myönteli, että Liettuassa sattuu paljon autokolareita ja varsinkin nuoret ajavat holtittomasti. En kuitenkaan itse – pelkääjän paikalla – kokenut liikennettä mitenkään poikkeavan vaaralliseksi tai kaoottiseksi. Varsinkin kun olimme selvinneet pois keskustan ruuhkaisemmilta teiltä, pystyin täysin keskittymään maisemien ihailuun.
Kiitos siis Saana sinulle turvallisesta ajosta!

CityBee_Kaunas

CityBee-sovellus näyttää, mitä autoja on missäkin päin kaupunkia vapaana.

Loppuun hieman SanastoA, jonka avulla pärjäät jo pitkälle

Yritimme neljän päivän lomamme aikana Saanan kanssa kovasti oppia liettuaa. Tehtävä osoittautui yllättävän hankalaksi. Edes  arkiset näkemiin ja kippis  eivät tartuneet millään. Ainoat, jotka tarttuivat olivat

ačiū [atshuu] = kiitos (äännä niin kuin aivastaisit 🙂 ) (Tämän on pakko olla liettuan hauskin sana!)
labas =  moi

Mutta näillä pärjäätkin jo pitkälle ja saat varmasti liettualaiset hymyilemään sinulle!

Loppukaneetti: Vaikka ensi silmäyksellä tuntui, ettei Kaunas olisi ihan minun paikkani, osoitti neljän päivän loma jotain ihan muuta! Kaunas osoittautui hämästyttävän monipuoliseksi vierailukohteeksi, jonne vähempi kuin neljä päivää ei todellakaan olisi riittänyt!

◊◊◊◊◊◊

* Special thank to Visit Kaunas for inviting me to your beautiful city. I really had a great time in Kaunas. 


Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Blogiani pystyt nyt näppärästi seuraamaan Blogit.fi-sivuston kautta.

Tervetuloa mukaan matkoilleni.

Copyright © 2019 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.

About Author

Hei! Olen Heidi, luontoluksusta rakastava outdoor- ja luontokuvaaja sekä matkakirjoittaja. Blogissani kirjoitan erityisesti luonto- ja patikointireissuista sekä road tripeistä Suomessa ja maailmalla.

5 Comments

  • Maisemaonnellinen Johanna
    19.8.2019 at 14:14

    Olipa huikea tietopaketti! Aivan uskomaton määrä tietoa kaupungista, josta en ennakkoon tiennyt juuri mitään. Vaikuttaa todella monipuoliselta kaupungilta, joten jokaiselle varmasti löytyy mielenkiintoista tekemistä, olivatpa mielenkiinnon kohteet ihan mitä tahansa!

    Katsoimme yhteen putkeen yhtenä kesälomapäivän iltana koko Chernobylin, ja sarja oli vavahduttava ja ajatuksia herättävä kokemus. Muistan tosiaan lukeneeni, että sarja kuvattiin osin Kaunasissa.

    Tammimetsien ja vanhojen tammien ykkösfanina kävin tietty katsomassa linkistä miltä tuolla tammimetsässä näyttää, ja huomasin että kyseessä on Euroopan suurin kaupungin alueella kasvava tammimetsä. Sekin olisi hienoa kokea. Tammimetsissä on aina ihan omanlaistaan taikaa, ja monesti jokainen puu voisi kertoa huikean tarinan. Parhaimmillaan monen sadan, joskus yli tuhannen vuoden taipaleestaan!

    Kaunas vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta kohteelta, etenkin näin luontomatkailijan silmin.

    Ja tuo barokkiluostari puutarhoineen, se olisi todellinen romantikon majoitusvalinta minilomalle <3

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      20.8.2019 at 09:06

      Minua jäi kyllä vähän harmittamaan, ettei meidän ohjelmaan jostain syystä mahtunut enää tammimetsä. Eli jos menet, mene ihmeessä tammimetsään ja ota sieltä paljon kuvia. Haluan nähdä, miltä se olisi näyttänyt. Toinen, mihin ei päästy, vaikka kovasti yritettiin, oli Kernave. Se oli meidän road trip -päivän ohjelmassa ja tarkoitus oli Trakain jälkeen mennä Kernaveen, mutta siellä olikin tietyöt ja tie oli poikki. Olisi tullut niin pitkä kiertomatka, että oli pakko luopua ajatuksesta. Ja se barokkiluostari olisi todellakin paikka, jonne olisi ihana mennä vaikka talvella viettämään viikonloppua.

      Reply
  • Menninkäinen
    19.8.2019 at 19:04

    Olipa tosiaan tietopaketti! Kaunas on täälläkin vähän kysymysmerkki. Mä en ehkä jaksais museoita (paitsi paholaismuseo), mutta kauniit rakennukset ja luonto olis mun juttuja. Monesti on mietitty pitkää viikonloppua jossain kaupungissa tyyliin Riika, Vilna, Krakova jne. Nyt tuli sitten vielä Kaunaskin sille listalle. Jospa joskus tämäkin ajatus toteutuis….

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      20.8.2019 at 09:09

      Me harrastettiin joskus enemmänkin näitä kaupunkilomia, mutta viime vuosina luontokohteet ovat vieneet voiton. Mutta onneksi Kaunasissa päästiin myös luontoon <3. Ja joitain luontokohteita, kuten tammimetsä ja Kernave, jäi vielä seuraavaan kertaan. Sillä kerralla olisi ihana viettää yö myös siellä barokkiluostarissa, jonka ravintolakin on niin mielettömän hyvä!

      Reply
  • Holodelnik
    26.8.2019 at 02:02

    Onko tämä se alue – mikä ennen sotia oli osa Puolaa ! No kerran olimme muutaman kaverin kanssa ja tilasimme Hotellillemme Taksin ! Mietimme että mitä kieltä puhumme kuljettajan kanssa – ja itse osasimme / ruotsia / englantia / viroa / saksaa / ja vähän venäjää ! No kun siinä sitten jännitimme Taksin tuloa – ja sitten kun auto tuli kysyimme kuskilta että – mitä kieliä hän puhuu – niin vastaus oli lähes tyrmäävä että PUOLAA !

    Reply

Leave a Reply