Menu

Lumoavan kaunis päiväpatikka Triglavin kansallispuistossa Sloveniassa hämmästyttää helppoudellaan

Updated 13.3.2020

Slovenian yksi kauneimmista patikoista johdattaa Triglavin kansallispuistossa sijaitsevan Slemenova Špican huipulle. Näin minulle on kerrottu. Lisäksi Slemenova Špican patikkaa on kehuttu helpoksi, melkein sellaiseksi sunnuntaikävelyksi.

On ihan pakko lähteä itse testaamaan, pitävätkö nämä väitteet paikkaansa.

helppo patikka Sloveniassa Triglavin kansallispuistossa

Artikkeli sisältää tuotesijoittelua: kaupallisessa yhteistyössä Haglöfs

Olemme lähteneet liikkeelle jo aamuvarhaisella, selvästi ennen auringonnousua. Majapaikaltamme Gozd Martuljekin kylästä, joka sijaitsee ihan siinä Slovenian tunnetuimman hiihtokeskuksen Kranjska Goran kupeessa, matkaa tänne Slemenova Špican patikkareitin alkuun on autolla noin puolen tunnin ja 17 kilometrin verran. Matkantekoa hidastavat toinen toistaan kiperämmät hiusneulamutkat, sillä tie vie läpi Vršicin solan, joka on Slovenian korkein vuoristosola. Kun 24 kiharaistakin kiharaisempaa korkkiruuvimutkaa on selvitetty, olemme perillä Vršic-solan huipulla 1611 metrissä, mistä reittimme alkaa.

helppo patikka Sloveniassa Triglavin kansallispuistossa

Slemenova Špica: 5,5 km ja 2 h 45 min (vaativuustaso: melko helppo)

On vielä aamuhämärä ja aurinko vasta tekee nousuaan, kun viskaan Haglöfsin päivärepun selkään ja lähden etsimään reitin alkupistettä. Vaikka olemmekin aamuvirkkuina liikkeellä, emme suinkaan ole aamun ensimmäisiä: parkkipaikalla on jo muutama auto ja ensimmäiset innokkaat ovat jo matkalla kohti Slovenian kauneimpia huippuja.

Vaikka pääsyy siihen, että olemme saapuneet tänne niin aikaisin aamusta, on se, että haluan nähdä patikkapolun aamun kauneimmassa valossa, haluan myös kävellä patikkani ilman jonoja ja ryysistä. Tämä helpoksi ja kauniiksi kehuttu patikka kun on kuulemani mukaan paikallistenkin suosiossa, ja erityisesti aurinkoisina viikonloppuina saattaa houkutella reippaita slovenialaisia aina ruuhkaksi asti. On siis suositeltavaa tulla tänne jo kukonlaulun aikaan!

helppo patikka Sloveniassa Triglavin kansallispuistossa
Haglöfsin vaelluskengät ovat tukevat ja pitävät hyvin kivikkoisellakin polulla.

Löydämme reitin lähtöpisteen helposti. Vaikka täältä Vršicin solan huipulta lähtee useita erimittaisia ja -tasoisia polkuja, vaaraa erehtymisestä väärälle polulle ei ole, sillä kaikki polut on merkitty kiitettävästi värillisin kyltein, joista näkyy sekä reitin nimi että matkaan kuluva aika. Punainen metallikyltti kertoo, että meidän tämän päivän huiputuskohteemme 1911 metriin kohoava Slemenova Špica olisi puolentoista tunnin patikkamatkan päässä, ja nuoli näyttää, että on lähdettävä vaeltamaan oikealle kohti ylämäkeä.

Heti alkumatkasta meidät ohittaa reipas keltahousuinen slovenialaisnuorukainen lyhyt- mutta vikkeläjalkaisen koiransa kanssa. Menevät hetkessä menojaan.

Alkunousu on koko reitin tylsin osuus – ja raskain. Puuskutan ja manaan mielessäni:

Tämänhän piti olla helppo reitti. Kummallinen käsitys slovenialaisilla helposta. Taitavat olla samaa rotua kuin norjalaiset, nuo kiipeilijägeenit saaneet naapurimme.

Pikkuhiljaa reitti kuitenkin muuttuu kiinnostavammaksi, jolloin ylämäkeäkin on helpompi sietää. Ja kun pääsemme pahimman kivikkoisen mäkiosuuden ohi, alkaa mäki jo hieman loiveta ja hengitykseni tasaantua.

helppo patikka Sloveniassa Triglavin kansallispuistossa

Noin puolen tunnin nousun jälkeen olemme tulleet Vratican harjanteelle, 1799 metrin korkeuteen, jossa polku haarautuu. Vasemmalle jatkava polku lähtee nousemaan kohti Mala Mojstrovkaa. Tämä vaikea reitti on tarkoitettu vain kokeneille vuoripatikoijille, ja reitillä on ehdottomasti oltava mukana kunnon varusteet: kypärä ja kiipeilyvaljaat, niin ja totta kai tukevat maastokengät.

Me jatkamme kuitenkin oikealle kohti Slemenova Špicaa, jonne kyltin mukaan on matkaa enää 45 minuuttia. Tälle reitille riittävät tukevat maastokengät – ja herkulliset piknikeväät.

helppo patikka Sloveniassa Triglavin kansallispuistossa

Vuorimaisemien lumoissa

Heti Vratican harjanteen ohitettuamme alkavat aueta aivan mielettömät vuorimaisevat aina Itävallan vuorille asti! Maiseman kauneus saa minut haukkomaan henkeä hämmästyksestä ja onnesta.

– Että voi olla kaunista! Ihan satumaisen kaunista! Eikä tänne tarvinnut tarpoa kuin puolisen tuntia.

Ja miten hyvä idea olikaan lähteä niin aikaisin matkaan. Keltahousuinen koirineen on hävinnyt ajat sitten näköpiiristämme ja jättänyt koko tämän maiseman meille kahdelle. En melkein voi uskoa todeksi tätä onnea.

Sään jumalatkin ovat meille mitä suosiollisimpia. On lokakuun loppu ja taivas kirkas kuin kristalli. Auringon ensimmäiset säteet alkavat jo valaista horisontissa häämöttäviä korkeimpia vuorten huippuja, mutta kestää vielä hetken, ennen kuin ne lämmittävät poskipäitäni. Tänäänkin kerrospukeutumisesta on siis hyötyä!

helppo patikka Sloveniassa Triglavin kansallispuistossa

Sitten polku alkaa viettää loivasti alaspäin. Mies siellä rientää jo, minä taas en oikein malttaisi jatkaa matkaa, kun pitäisi imeä tätä kauneutta ja ehtiä vielä kuvatakin.

helppo patikka Sloveniassa Triglavin kansallispuistossa

Helppokulkuinen polku Triglavin kansallispuiston kauneimmissa maisemissa saa sydämen sykkimään

Polku on nyt ihanan helppokulkuinen. Ei tarvitse kulkea kieli keskellä suuta niin kuin edelliskesänä Pohjois-Norjan patikoilla. Nyt kävely menee melkein rallatteluksi, ja sydän pompahtelee onnesta.

Ja herranjestas että maisema näyttää hetki hetkeltä kauniimmalta, kun aamuaurinko alkaa maalailla kullan sävyillä vuoren rinteillä keikaroivia lehtikuusia.

Minusta tuntuu, että tämän on pakko olla vuoden kaunein ajankohta olla täällä patikoimassa!

helppo patikka Sloveniassa Triglavin kansallispuistossa
helppo patikka Sloveniassa Triglavin kansallispuistossa

Sen lisäksi, että Slemenova Špicalle johtava polku erottuu selkeänä nauhana muusta maastosta, on se vielä tasaisin väliajoin osoitettu puna-valkein rinkulamerkinnöin. Ihanan selkeää! Rakastan tällaisia reittejä, joissa ei tarvitse arpoa, minne pitäisi seuraavaksi kääntyä. Ei tarvita karttaa eikä kompassia. Roy Clarkin ja Justi Careyn patikkaopas The Julian Alps of Slovenia saa pysytellä tiukasti repun pohjalla. Ei sitä täällä tarvita.

Slovenia on todellakin osoittanut minulle lomamme aikana olevansa päiväpatikoijien onnela.

helppo patikka Sloveniassa Triglavin kansallispuistossa

Välillä vastaan tulee muutama kivisempi osio, joissa täytyy olla tarkkana, ettei maastokenkä vaan tartu kivien väliin, mutta rämpimiseksi kulku ei missään vaiheessa muutu.

Heleppoo ku heinän teko, isäni toteaisi.

helppo patikka Sloveniassa Triglavin kansallispuistossa

Vaikka patikointi usein on ihan todellista urheilua ja käy kunnon treenistä, en oikeastaan koskaan ajattele sitä urheilusuorituksena. Urheilun sijaan tämä on minulle todellista onnellistumista. Ehkäpä juuri maastokengissäni, tällaisten maisemien keskellä, oman rakkaan kanssa (vaikka se sitten viilettäisikin siellä sadan metrin päässä) olen kaikkein onnellisimmillani.

Täällä saan nauttia luonnonrauhasta, todellisesta luontoluksuksesta, aikatauluttomuudesta ja kiireettömyydestä. Kiire ei kuulu patikkasanastooni. Niinpä nytkin pysähtelen vähän väliä nauttimaan näistä syysruskan koristelemista maisemista.

Triglavin kansallispuisto Slovenia
Triglavin kansallispuisto Slovenia

Kun aurinko on ehtinyt niin korkealle, että sen säteet pääsevät siivilöitymään lehtikuusten oksien läpi ja valaisemaan edessämme kiemurtelevan polun, alkavat askeleni hidastua entisestään.

Haluan pitkittää tätä nautintoa!

Triglavin kansallispuisto Slovenia
Triglavin kansallispuisto Slovenia
Triglavin kansallispuisto Slovenia

Tällä patikalla mukanamme on myös kummipojaltamme saamamme maskotti Jezero, tuomassa meille matkaonnea.

Koska Mr. Beanillakin on sellainen, niin pitäähän teilläkin olla, kun matkustelette niin paljon“, kummipoikani perustelee.

Tällä reissulla maskotti todella tuntuu tuovan onnea. Niin ikimuistoisen ihana koko lomamme Sloveniassa on ollut. On pakko jatkossakin muistaa ottaa Jezero reppuun mukaan!

Triglavin kansallispuisto Slovenia
Haglöfsin kuoritakki ja päiväreppu ovat väreiltään kuin tehtyjä tähän maisemaan :). (Ja taskusta kurkistaa Jezero.)
Triglavin kansallispuisto Slovenia

Sillä aikaa kun minä ikuistan tätä Triglavin kansallispuiston tarjoilemaa syyskauneutta muistikortilleni, kiikaroi mies toiveikkaana vuorille, jos vaikka bongaisi vuorikauriin. Kauriit jäävät näkemättä, mutta eipä se tällaisen kauneuden keskellä harmita.

Triglavin kansallispuisto Slovenia
Triglavin kansallispuisto Slovenia
Patikointi Triglavin kansallispuistossa Sloveniassa

Unelmien piknikpaikka Juliaanisten alppien syleilyssä

Patikointi Triglavin kansallispuistossa Sloveniassa

Kauneutta ihaillessa askeleet ovat kuin huomaamatta tuoneet meidät melkein perille. Slemenova Špican huippu häämöttää jo edessämme. Huiputusta ennen haluamme kuitenkin pysähtyä hetkeksi tänne alppiniitylle Juliaanisten vuorten syleilyyn.

Patikointi Triglavin kansallispuistossa Sloveniassa

Nyt tänne on jo ehtinyt muutama muukin patikoija, mutta on täällä toki tilaa useammallekin piknikseurueelle. Tosin huomaan, että slovenialaiset ovat ihan eri kaliiperia kuin me. Ne ovat tulleet tänne urheilemaan, eivät ihailemaan maisemia saati nauttimaan rauhallisesta piknikistä! Eivät taida edes huomata maiseman kauneutta porhaltaessaan eteenpäin puolijuoksua.

Patikointi Triglavin kansallispuistossa Sloveniassa

Sitten on turistiposeerausten aika. Tökkään kameran kivelle, laitan päälle vitkan ja juoksen kultani syleilyyn. Maisema on niin mieletön, että sen ansiosta jo ensimmäinen otos onnistuu.

Perfecto!

Patikointi Triglavin kansallispuistossa Sloveniassa
Ihanan imelä yhteiskuva toisiinsa ja maisemaan sointuvine Haglösin kuoritakkeineen. How sweet is that?

Sitten on loppunousun vuoro. Kymmenisen minuuttia ylämäkeä ja olemme huipulla. Slemenova Špica on valloitettu!

Heleppo nakki!
(Toinen isäni tokaisuista.)

Patikointi Triglavin kansallispuistossa Sloveniassa
Patikointi Triglavin kansallispuistossa Sloveniassa

Totta kai kaikki paikalliset ovat huomanneet, että me olemme turisteja! Saammekin pian huipulle saavuttuamme seuraamme vanhemman pariskunnan, joka tohkeissaan haluaa esitellä meille ympärillä levittäytyviä maisemia. Slovenialaisherra osoittelee eri ilmansuuntiin: tuolla on Itävalta, tuolla Italia ja suoraan alapuolella Planican laakso ja kuuluisat hyppyrimäet.

Patikointi Triglavin kansallispuistossa Sloveniassa
Patikointi Triglavin kansallispuistossa Sloveniassa

Ihailtuamme kylliksi huipulta avautuvia maisemia laskeudumme takaisin alas tälle kauniille alppiniitylle ja etsimme puun alta suojaisan paikan pysähtyäksemme herkuttelemaan piknikeväillä: on herkkuleipiä ja suklaamuffinsseja.

Aurinko lämmittää jo poskipäitä, täällä meillä on hyvä.

Patikointi Triglavin kansallispuistossa Sloveniassa

Niin hyvä, että miehen mielestä olisi päivätorkkujen aika.

Patikointi Triglavin kansallispuistossa Sloveniassa

Minun mielestä on kuitenkin jo paluumatkan aika.

Slemenova Špicalta voisi palata Vršic-solaan myös vaihtoehtoista reittiä Mala Mojstrovka
-polun kautta, joka on meidän reittiämme vaativampi, kivisempi ja noin kaksi kilometriä pitempi. Me päätämme kuitenkin patikoida samaa tuttua reittiä, jota tänne olemme tulleetkin. Näihin maisemiin kun ei kyllästy, vaikka kulkisi reitin useampaankin otteeseen edestakaisin!

Patikointi Triglavin kansallispuistossa Sloveniassa
Patikointi Triglavin kansallispuistossa Sloveniassa

Paluumatkalla emme saa olla enää kaksin. Vastaan tulee tasaisin väliajoin reippaita slovenialaisseurueita. On nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia. Silmiin pistävää on, että useimmilla kädessä heiluvat vaellussauvat. Eikä heillä mitään eväsreppuja mukana ole. Ovat siis selvästi täällä urheilemassa – eivät nautiskelemassa!

Patikointi Triglavin kansallispuistossa Sloveniassa
Patikointi Triglavin kansallispuistossa Sloveniassa

Noin kolmen tunnin patikkaretken jälkeen olemme takaisin parkkipaikalla. Takana on 5,5 kilometriä maisemalumoa, roppakaupalla raikasta vuori-ilmaa ja satoja valokuvia terävähuippuisista vuorista ja kultaisista lehtikuusista vuorten seinämiä koristamassa. On pakko myöntää, että kuulemani väitteet pitävät paikkaansa:

Slemenova Špican päiväpatikka on hämmästyttävän helppo ja ihan uskomattoman kaunis – ehkäpä koko Slovenian kaunein!


Haluaisitko sinä lähteä omalle Slovenia-seikkailullesi patikoimaan ja etsimään Slovenian kauneimpia maisemia? Siinä tapauksessa suosittelen, että matkainspiraatioksi luet vielä artikkelini Road trip Slovenian kauneimmissa maisemissa.


Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Blogiani pystyt nyt näppärästi seuraamaan Blogit.fi-sivuston kautta.

Tervetuloa mukaan matkoilleni.

Copyright © 2020 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.

About Author

Hei! Olen Heidi, luontoluksusta rakastava outdoor- ja luontokuvaaja sekä matkakirjoittaja. Blogissani kirjoitan erityisesti luonto- ja patikointireissuista sekä road tripeistä Suomessa ja maailmalla.

26 Comments

  • Espanjaan
    16.2.2020 at 14:04

    Ihania kuvia! Olimme mekin muutama vuosi sitten Sloveniassa juuri Godz Martuljekissa. Meille se oli kodinvaihto. Ljubljanassa asuva pariskunta antoi meille vuoristomökkinsä ja tuli itse meidän kotiimme Helsinkiin. Maisemat Triglavin vuorille olivat koko ajan edessämme ja Vršicin tien ajelimme useitakin kertoja. Yhtään noin pitkää patikkaretkeä emme tehneet, mutta todella monissa paikoissa pistäydyimme rinteille, puroille ja putouksille milloin missäkin. Kolmessa viikossa ehti paljon. Meillä oli myös pyörät mukana ja niilläkin retkeilimme noissa maisemissa. Jaan ihastuksesi ja suosittelen Sloveniaa muillekin.

    Reply
    • Heidi - Maailman äärellä
      16.2.2020 at 19:02

      Kiitos paljon kommenteista. Ihanalta kuulostaa teidänkin reissu. Kolmessa viikossa varmasti ehtii paljon, kun me ehdittiin jo viikossa. Slovenia on tosiaan siitä ihana, ettei siellä tarvitse edes patikoida pitkästi nähdäkseen upeita maisemia. Näissä maisemissa kelpaisi tosiaan myös pyöräillä. Meillä siihen ei valitettavasti ollut aikaa, tai kun halusin siis tehdä useamman pitemmän patikan.

      Reply
  • Jenni / Unelmatrippi
    16.2.2020 at 15:00

    No on todellakin kaunista, huh! Slovenia on kyllä Euroopan ehdottomia helmiä, niin upea ja helppo matkailumaa! Haluan ehdottomasti palata takaisin joskus. Edellisestä reissusta on jo muutama vuosi.

    Reply
    • Heidi - Maailman äärellä
      16.2.2020 at 19:03

      En ollenkaan osannut etukäteen odottaa, että Slovenia voisi olla näin upea! Todellakin rakastuin tähän pieneen maahan ja haluan joskus vielä palata. Vaikka paljon koimme ja näimme, paljon jäi myös näkemättä.

      Reply
  • Maisemat on kyllä todella kauniita ja auringonpaiste tekee niistä ihan täydellisiä. Voi olla, että suuntamme muutaman kuukauden kuluttua Sloveniaan. Milloin teidän matka oli?

    Reply
    • Heidi - Maailman äärellä
      16.2.2020 at 19:05

      Me oltiin Sloveniassa lokakuun lopussa, kun ruska oli kaikkein kauneimmillaan. Ehdottomasti suosittelen reissua Sloveniaan – ihan mielettömän kaunis maa!

      Reply
  • Anni | Rajatapaukset
    16.2.2020 at 17:10

    Wau, onpa kyllä uskomattoman kaunista! ?
    Vahvistaa sitä tunnetta että lähtisin ehdottomasti Sloveniaan uudelleen milloin vain!

    Reply
    • Heidi - Maailman äärellä
      16.2.2020 at 19:10

      No niin minäkin! Slovenian viinialueitakaan kun ei eka reissulla ehditty koluta!

      Reply
  • Taina / Seikkailupyöräilijä
    16.2.2020 at 17:46

    Ooh, aivan lumoavan upeita kuvia! Olen todella vaikuttunut. Teittekö reissun nyt helmikuussa vai milloin? Heti heräsi kiinnostus, milloin maisemat ovat noin lumoavissa väreissä.

    Olen aivan samaa mieltä mietteestäsi patikoinnista urheiluna. Onhan se kunnon liikuntaa (kuten vaikka pitkänmatkanpyöräilykin), mutta en jotenkin osaa kokea sitä urheilusuorituksena. Itselleni se on enemmänkin kokonaisvaltaista sielunhoitoa, kun saa nauttia luonnosta ja antaa ajatustensakin vaeltaa.

    Reply
    • Eveliina / Reissukuume
      16.2.2020 at 18:50

      Kiitos tuhannesti tästä postauksesta – nappasin heti vinkkejä talteen! Haaveissa siis samanlainen patikkareissu!

      Postauksessa oli myös ihania, tunnelmallisia kuvia! Saanko udella, millaisella kuvauskalusto lla olitte liikenteessä?

      Reply
      • Heidi - Maailman äärellä
        16.2.2020 at 19:18

        Kiitos Eveliina <3. Ja mahtava kuulla, jos postauksesta oli hyötyä oman patikkareissusi suunnitteluun. Slovenia on kyllä patikoijan paratiisi. Niin upeita reittejä ja osa vielä tällaisia todella helppokulkuisiakin!

        Kuvaan Canonin järkkärillä (5D Mark IV), ja tällä patikalla taisi olla mukana vain luottoputkeni (jos oikein muistan) Canonin 24-70 millinen.

        Reply
    • Heidi - Maailman äärellä
      16.2.2020 at 19:15

      Kiitos Taina <3. Tehtiin tää reissu viime lokakuussa, upeaan ruska-aikaan. Ja ehdottomasti voin suositella syksyä, jos haluaa Sloveniaan. Silloin sesonki on ohi ja ruska on todella kaunis. Meillä oli kyllä vielä tuuriakin matkassa, kun ensimmäisen päivän jälkeen koko viikko oli aurinkoinen ja - slovenialaisten mukaan - poikkeuksellisen lämmin.

      Meinasinkin blogijuttuun kirjoittaa, että minulle patikointi on vähän kuin meditaatiota. En kirjoittanut, mutta sitähän se oikeastaan on, tai sinun sanoin sielunhoitoa.

      Reply
  • Hanneli
    16.2.2020 at 19:57

    Mä oon niin iloinen, että tykkäsitte Sloveniasta. Mulle se on sellainen sielunmaisema. Vuoria, turkoosina kimmeltäviä jokia, vesiputouksia ja viiniä. Ja ihania ihmisiä.

    Reply
    • Heidi - Maailman äärellä
      17.2.2020 at 09:11

      Todellakin tykättiin Sloveniasta! Niin ihana. Yllätti todella positiivisesti, vaikka tietysti etukäteen tiesin, että on ihana, mutta että NÄIN ihana. Joskus pitäisi päästä uudestaan: lisää vuoria ja oheen viinitiloja.

      Reply
  • Päivi/ Kelvästä kartalle
    17.2.2020 at 11:08

    Siis wow mikä valo kuvissa ja mitkä maisemat, aivan upeita otoksia!
    Taatusti on suorastaan henkeäsalpaavan kaunista tuolla!

    Slovenia on meillä vielä käymätön kohde (vaikka maan opaskirja jo kirjahyllyssä onkin) ja tämän luettua alkoi kiinnostaa kyllä entistä enemmän. Ehdottomasti pitäisi päästä Slovenian reissulla patikoimaan noin huikeisiin maisemiin.

    Reply
    • Heidi - Maailman äärellä
      18.2.2020 at 10:35

      Kiitos Päivi <3. Aikainen herääminen todellakin taas kannatti! Saatiin tämä upea valo ja toiseen suuntaan mennessä maisemat ihan vaan itselle. Sloveniassa kannattaa ehdottomasti hypätä maastokenkiin. Jo pienillä retkillä näkee valtavasti kauneutta. Tosin autollakin pääsee upeisiin kohteisiin, jos kävely ei jostain syystä innostaisi. Ihan mielettömän upea maa! Todellinen helmi <3.

      Reply
  • Ne Tammelat
    18.2.2020 at 13:32

    Oho! Kertakaikkisen upeita maisemia ja hienoja kuvia! Slovenia on vielä käymättä, mutta ehdottomasti nämä kuvat lisäsivät sen kohteen kiinnostusta välittömästi.

    Reply
    • Heidi - Maailman äärellä
      19.2.2020 at 21:18

      Kiitos paljon! Slovenia on pieni maa mutta täynnä toinen toistaan upeampia paikkoja! Ehdottomasti kannattaa matkustaa sinne, jos tulee tilaisuus. Sloveniaan ei voi olla ihastumatta <3.

      Reply
  • Sonja | FIFTYFIFTY
    19.2.2020 at 18:23

    Olipa todellakin lumoavan kaunista! <3 En saanut tarpeekseni näistä upeista kuvista, tuonne on kyllä joskus päästävä! Slovenia on kyllä mieletön maa, niin upeita ja monipuolisia paikkoja pienessä maassa. 🙂

    Reply
    • Heidi - Maailman äärellä
      19.2.2020 at 21:20

      Slovenia todella on niin upea! Aivan ihana road trip -kohde ja patikointikohde. Ja joskus sinne pitäisi lähteä myös viinimatkalle! Niin mielelläni itsekin palaisin näihin maisemiin.

      Reply
  • Anne/Matkahetket
    20.2.2020 at 11:07

    Onpa aivan käsittämättömän kaunista! Ja upeita kuvia. ❤ Pidän niin paljon vuorista. Olen patikoinut Italiassa ja nämä Slovenian maisemat viehättävät kyllä postauksen perusteella myös.

    Reply
    • Heidi - Maailman äärellä
      20.2.2020 at 11:18

      MInäkin rakastan vuoria, ja Sloveniassa oli ihanaa, että sieltä löytyi paljon eritasoisia patikoita ja aivan upeissa maisemissa. Italia on kyllä myös upea, erityisesti Dolomiitteihin ihastuin. Sinnekin voisin lähteä uudestaan <3.

      Reply
  • Paula - Viinilaakson viemää
    21.2.2020 at 19:43

    No johan on upeat maisemat kyllä! Vautsi! Minua huvitti tuo kommentti norjalaisista ja niiden patikkapolkujen “helppoudesta”. Meillä täällä Yhdysvalloissa kun on totuttu juuri päinvastaiseen. Lähes kaikki mistä varoitellaan vaikeana, on loppujen lopuksi olleet ihan helpohkoja, joten on vaikea uskoa reittiselostuksia. Yleensä googlailen aina kuvia ja muiden kokemuksia reiteiltä, niistä saa todellisemman kuvan.

    Reply
  • Kohteena maailma / Rami
    23.2.2020 at 10:29

    Onhan noi Juliaaniset Alpit upeat, ei siitä pääse mihinkäön! Upeita kuvia ja tunnelmointia, niin kuin aina.

    Se on niin totta, että kunnolliset retkeilyvarusteet ovat puolet nautinnosta. Varsinkin jalkineet ja hengittävät vettä kestävät takki ja housut. Ne kun on kunnossa, niin sitten tietysti sellainen reppu selkään, että tuntuu olevan osa kroppaa.

    Reply
  • Elina Marjaana Travel
    23.2.2020 at 15:26

    Upeita kuvia ja maisemia! Slovenia on yksi suosikkimaistani ja sinne olisi joku päivä ihana tehdä luontomatka. Tämä oli loistava vinkki siihen, kiitos. ?

    Reply
  • Viktor
    16.4.2020 at 20:05

    Erittäin mukava)

    Reply

Leave a Reply