Road trip Slovenian kauneimmissa maisemissa
Kun Islannin ihmeiden kokemiseen tarvitsin 2850 kilometriä, Sloveniaan tarvitsen vaivaiset 452 kilometriä. Suorastaan naurettavan vähän. Maa on niin pieni, vain kahdeskymmenes osa Suomesta, että kartalta katsottuna se näyttää melkoisen vähäpätöiseltä. Mutta kun Sloveniassa hyppää auton kyytiin, ymmärtää hetkessä, että Slovenia on kaikkea muuta kuin vähäpätöinen. Jo puolen tunnin ajomatkan aikana saatamme nähdä smaragdin vihreitä järviä, joita reunustavat syksyn kultaamat lehtipuut; terävähuippuisia vuoria ja mutkateitä, joilla ajo melkein hirvittää sekä satumaisen kauniin joen, sellaista jollaista en olisi uskonut olevan olemassakaan. Ympärillä on niin paljon kauneutta, että hengästyttää. Slovenia onkin roadtrippailijan unelma. Eikä päiväpatikoijiakaan täällä ole unohdettu! Saapuminen Sloveniaan Kun saavumme Sloveniaan ja ensimmäiseen majapaikkaamme Bled-järvelle, on jo iltapimeä ja hotellimme Rikli Balancen ikkunasta näkyy vain pimeä, lohduton parkkipaikka. Eikä iltakävely Bled-järven rantaankaan tee juuri vaikutusta. On pimeä järvimaisema, pieni ostoskeskus, jonka liikkeet ovat sulkeneet ovensa jo … Continue reading Road trip Slovenian kauneimmissa maisemissa
Copy and paste this URL into your WordPress site to embed
Copy and paste this code into your site to embed