Maailman äärellä matkablogi

Palataan hetkeksi kesään, auringon paahteiseen Lissaboniin – kaupunkiin, joka hurmaa siloittelemattomalla olemuksellaan.

Romantikkojen kaupunkiin.

Lissabonissa on helppo kulkea ilman päämäärää ja antaa ajan patinoimien kujien valloittaa.
Vietellä suunnitelmien sivuun.
Täällä on helppo unohtaa opaskirjat ja eksyä kartalta kapeille kujille, joiden yllä puhtaat valkeat lakanat tuulessa liehuvat ja kanarialinnut pitävät konserttiaan.
Tämä on kaupunki, jossa aikakin pysähtyy.

Seikkailu alkaa Bairro Altosta

Aamu on vasta alussa, kun me aloitamme kierroksemme.
Bairro Altossa, kukkulan yllä sijaitsevassa kaupunginosassa, joka on kuuluisa yöelämästään, on vielä hiljaista. Illalla saapuvat juhlijat ovat vielä toisaalla, kukin omissa aamun askareissaan, ja ne kaikkein railakkaimmin juhlineet vasta kääntävät kylkeään.

Historiallinen ratikka 28 kulkee huokaillen läpi Lissabonin kiinnostavimpien kaupunginosien

Mekin jätämme uinuvan Bairro Alton ja hyppäämme Lissabonin kuuluisaan keltaiseen ratikkaan, ratikka numero 28:aan, joka kulkee huokaillen läpi Lissabonin, halki kaikkien kaupungin kiinnostavimpien kaupunginosien.

Ne kaikkein innokkaimmat turistit ovat jo ehtineet täyttää tämän legendaarisen raitiovaunun, ja jäljellä on enää ahtaat seisomapaikat vaunun perällä. Sinne me siis survoudumme.

Sitten matka alkaa.
Välillä kivutaan natisten ylöspäin ja sitten taas kolkutellaan alas, kurvissa jarrut kirskuen.
Täällä seitsemän kukkulan kaupungissa meno ei ole koskaan tasaista. Välillä tuntuu melkein kuin olisimme hidastetussa vuoristoradassa.

Raitiovaunun ahtaudessa tunnelma tiivistyy miltei sietämättömäksi kuumuudeksi. Yön hetkellisestä viileydestä ei ole enää jäljellä rippeitäkään.

Trendikäs Chiado houkuttelee shoppailemaan

Bairro Altosta ratikka vie  Chiadoon.  Täällä Lissabonin trendikkäimmässä kaupunginosassa katujen varsia koristavat muotiputiikit ja muotilehdistä tutut merkit. Osa matkustajista hyppää nyt pois ratikasta, ehkä juuri näiden putiikkien houkuttamana.

Sitten kulman takana pilkottaa jo meri, mutta me jatkamme eteenpäin, kohti Alfamaa ja Castelo de São Jorgen linnaketta.

Pikku hiljaa seisominen ratikan kuumuudessa käy liian tukalaksi, joten kun ikkunasta alkaa hahmottua Lissabonin vanhin kirkko, vuonna 1150 valmistunut Sé-katedraali, on aika hypätä kyydistä.

Kirkossa viileydessä onkin hyvä hengähtää hetki.
Sitten matkamme jatkuu. Tällä kertaa jalkapatikassa.
Ensimmäiseksi verkkaiset askelemme vievät meidät Santa Lucian näköalapaikalle, josta ihailemme punatiilisten kattojen yli aukeavaa maisemaa.
Ja tietysti merta.

Ja viimeistään täällä turistit kaivavat kameransa esille. Otetaan kuvia merestä ja näistä punatiilikattoisista taloista, jotka sympaattisesti ovat asettautuneet rinteeseen, kukin omalla tyylillään, tietysti kurotellen kohti aurinkoa ja merta.

Ja otetaan kuvia sinusta ja minusta ja meistä. Hörpätään pullosta vettä tai Coca-Colaa ja nauretaan. Ollaanhan lomalla. Ihanan rennossa Lissabonin kaupungissa.

Sitten taas jatketaan. Castelo de São Jorgen linnakkeen kautta sinne kaikkein pyhimpään – romanttisen sielukkaaseen Alfamaan.

Alfama

Alfaman sokkeloisilla kujilla olen kuin toisessa maailmassa. Täällä lakanat, pikkuhousut ja liput laiskasti heilahtelevat kevyessä tuulen vireessä, vieri vieressä, tasa-arvoisina.

Täällä, raitiovaunun kolskeen ulottumattomissa, pääsen osalliseksi kanarialintujen korserttoon, joka jatkuu aina auringonlaskuun asti. Portailla istuvat mummot ja papat vaihtavat kuulumisiaan ja puhuvat elämästä ja politiikasta.
Niin ainakin kuvittelen.

Täällä Alfaman sokkeloisilla kujilla kaikki on vähän rempallaan. Ei haittaa mitään, vaikkei kaikki olisikaan ihan justiinsa ojennuksessa. Se ikään kuin kuluu asiaan. Elämän jäljet saavat näkyä. Ikkunan pielien maali saa rapistua rauhassa, eikä kukaan välitä, vaikka ikkunan alla roikkuva saniainen on väristään päätellen jo elämänsä ehtoopuolella.

Pelargoniat sentään kukoistavat ja hehkuvat kilpaa auringon valossa.

Eikä täällä ole ainakaan tänään häiritseviä turistilaumoja. Meidän  lisäksi vain nuori nainen, joka ikuistaa Alfaman sokkeloita kännykällään.

Graça

Alfaman jälkeen kipuamme taas vähän lisää. Nyt suuntana on Graçan kaupunginosa, joka on miradourojen eli näköalapaikkojen kuningatar.

Ja näköalapaikalle mekin lopulta päädymme. Täältä kirkon kupeessa sijaitsevalta Graçan näköalapaikalta näkee yli Lissabonin keskustan, näiden hurmaavien punatiilikattoisten talojen yli aina Tejojoen ylittävälle 25 de Abril -sillalle asti.

Istahdamme havupuun varjoon. Tilaamme kahvia ja pientä purtavaa, jälkiruoaksi tietysti pastel de natat, Lissabonin omat klassikkoleivokset, joiden erinomaisuudesta jo Azoreiden lomaparatiisissamme työskennellyt Mariana meidät vakuutti.

Ja hyvältähän ne maistuvat – tällaisissa maisemissa.

Illalla ei välitetä mistään hyvän matkailijan säännöistä: Unohdetaan portugalilaiset herkut ja viitataan kintaalla bacalhau-annoksille ja sardinhoille, turskille ja sardiineille, ja valitaan ruokapaikaksemme Pizzeria Zero Zero. Tilataan Pizzaa, siis pizzaa isolla P:llä ja tietysti viiniä. Pitsa on melkein yhtä hyvää kuin Napolissa, pitsojen Mekassa. Ei nyt sentäs kuitenkaan ihan sellaista kuin Napolin Parhaassa pitseriassa, jossa edelliskesänä ahmin itseni kipeäksi.

Takaisin Bairro Altoon

Ennen auringonlaskua me lähdemme metsästämään Lissabonin parasta miradouroa. Mahat pulleina pitsasta ja sydän kepeänä viinistä.

Paras näköalapaikka löytyy Bairro Altosta.

Täällä se on:
Miradouro de Santa Catarina.
Muutkin ovat tänne jo ehättäneet. On täällä paikallinen bändikin.
Ja ilmassa imelä tuoksu, joka tuo muiston Amsterdamista. Miradouron vieressä, parhaalla näköalapaikalla, sijaitsee kahvila-ravintola Noobai Café, jonne mekin loppuillaksi päädymme – tapas-annosten äärelle.

Kun pimeän tultua palaamme hotellille, läpi Bairro Alton, ovat kadut alkaneet täyttyä juhlivista nuorista. Joukossa on myös krääsämyyjiä ja huumeiden kaupittelijoita. Meillekin huumeita yritetään kaupata, jopa useampaan kertaan.

Juhlijoiden yö täällä Lissabonissa jatkuu vielä pitkään – aina aamuun asti.
Kun klubit avautuvat aamuyöstä, minä olen jo sikeässä unessa,
väsyneenä kaikesta näkemästäni ja kokemastani.
Keräämässä energiaa seuraavaan päivään ja uusiin seikkailuihin.

Cascais
– aurinkoa ja kesän paras kala-ateria

Seuraavana päivänä me pakenemme Lissabonin kuumuutta rannalle, Cascaisin pikkukaupunkiin, jonne juna meidät hurauttaa 40 minuutissa.

Totta kai täällä on parhaaseen sesonkiaikaan tungosta, mutta me emme välitä siitä nyt. Rantapäivän kun kruunaa vielä kesän paras kala-ateria ravintola Apeadeirossa (älä annan ravintolan ruman ulkokuoren pettää – ruoka on TODELLA herkullista ja annokset ovat valtavat), on lomapäivä tehnyt tehtävänsä <3.

---

Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Maailman äärellä -matkablogini on myös  Twitterissä.
Tervetuloa mukaan matkoilleni.

Copyright © 2016 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.