Menu

Keski-ikäinen ja bloggaaja – miten tässä näin kävi?

nelkytblusbloggaaja
Kymmenisen vuotta sitten, kun olin kolmekymppinen (ok, myönnetään, yli kymmenen vuotta sitten), opiskelimme maahanmuuttajien kanssa sanastoa. Opiskelijoiden piti selittää sana keski-ikäinen. Parikymppinen nuori neito totesi, että keski-ikäinen on noin kolmekymppinen ihminen. Kauhistuin. Ehkä jopa närkästyin. Minäkö muka keski-ikäinen?

Vuonna 2014 tehdyn tutkimuksen mukaan suomalaisnaisten eliniän odote on 83,5 vuotta. Jos luvun jakaa kahdella, saa tulokseksi 41,75 vuotta. Sen lisäksi, että tilastotieteilijöiden mukaan olen keski-ikäinen, en peilinikään mukaan enää ihan parikymppisestä mene. Joten okei, myönnetään, olen keski-ikäinen.

Sierra de Guadarrama

Puuskutustauko matkalla Peñalaran huipulle. Kuva: Elena González

Viikko sitten olin elämäni ensimmäisen kerran vaeltamassa vuorilla. (Lupaan kirjoittaa tästä reissusta vielä oman postauksen – oli ehdottomasti postauksen arvoinen reissu.) Tämä vuoren huipulle kapuaminen olisi ehkä parikymmentä vuotta sitten sujunut ketterämmin, ilman vartin mittaisia puuskutustaukoja, mutta todennäköisesti parikymppisenä minulle ei olisi tullut mieleenkään lähteä vuorille vaeltamaan, ja jos olisi, tuskin olisin reissua kovin paljon osannut arvostaa. Kahdessakymmenessä vuodessa on muuttunut aika moni muukin asia kuin oma peilikuvani.

Näin nelikymppisenä sitä on jo oppinut hieman tuntemaan itseään. Ja jokainen reissu maailman ääriin (tai lähemmäksikin) opettaa aina paljon lisää. Niin kuin edellisessä postauksessani kirjoitin

Tällä matkalla olen saanut taas todeta, että minut on tehty asumaan pikkukaupungissa, siellä missä metsää ja järviä on enemmän kuin autoja ja kerrostaloja. Tuulen tuoksua enemmän kuin pakokaasuja. Hiljaisuutta enemmän kuin hälinää ja meteliä. Minun paratiisini löytyy luonnosta.

Sen lisäksi, että aika on opettanut itsetuntemusta, on se opettanut rohkeutta sanoa ei. Nuorena kiltiksi kasvatettuna tyttönä ein sanominen oli usein mähdotonta.
Ei enää! Nykyään minun ei tarvitse sanoa kyllä vain miellyttääkseni muita. Elän nyt omannäköistä elämää. Huitelen maailmalla ja kirjoittan blogia, jos niin haluan – eikä minun tarvitse perustella valintojani kenellekään.

Peñalara

Peñalaran huipulla! Minä tein sen! Kuva: Elena González

40+BLOGIT

Tällä viikolla pääsin mukaan toisten mahtavien neljänkympin rajapyykin ylittäneiden vahvojen naisten joukkoon (ja taitaapa joukossa yksi mieskin olla – tämä habanerokitchen.com -blogi pitääkin näyttää omalle miehelle – tänä talvena meidän perheessä vaihdetaan muuten kokkia!). Nämä kaikki 40+bloggaajat elävät rohkeasti omannäköistään elämää ja kirjoittavat siitä ihaniin blogeihinsa.
Kaikki nämä laadukkaat 40+blogit on koottu tänne. Kannattaa käydä kurkkaamassa.

Joukossa on mukana ruoka- ja leivonta, lifestyle, koti ja sisustus, muoti, kauneus, matka sekä äitiys ja perhe -blogeja. Onpa siellä yksi videoblogigin. Matkabloggaajista mukana minun lisäksi ovat Meriharakka ja Elämää ja matkoja.

Näin 40+BLOGEISTA sivustolla sanotaan:

logo%20300_137

40+ blogit on elämyksellisen ja laadukkaan sisällöntuotannon uusin toimija Suomen markkinoilla. Kauttamme löydät lifestyle -sisältöjen tuottamisen kiinnostavimmat 40+ mielipidevaikuttajat, ajankohtaiset ilmiöt sekä ammattimaisimmat aikuisblogit.

Onpa hienoa olla tässä porukassa mukana!

PS. Kävin muuten tänään testaamassa Madridin shoppalumahdollisuudet. Ja olihan ne, sanotaanko vaikka näin, että hieman monipuolisemmat kuin kotikaupungissani Savonlinnassa (Vaikka Savonlinnassa sijaitseekin ehdottomasti minun lempiputiikkini Muoti & Muoto Mari ), ja matkaan lähti kaikenlaista ihanaa. Mutta näin keski-ikäisenä sitä tuntee jo oman tyylinsä aika hyvin, joten luulenpa, että sellaisia hutiostoja, joihin vielä kymmenen-kaksikymmentä vuotta sitten aika usein lankesi, ei tullut tehtyä.

24 Comments

  • Outi
    21.11.2015 at 21:35

    Onpa mahtavaa saada sinutkin meidän keski-ikäisten bloggaajien joukkoon. Tähän porukkaan on mahtavaa kuulua.
    Kaunista lauantai-iltaa!

    Reply
    • maailmanaarella
      21.11.2015 at 21:57

      Kiitos Outi!❤️ Ihana olla mukana?. Mukavaa illan jatkoa myös sinne!

      Reply
  • Annika Ruohonen
    21.11.2015 at 21:38

    Ihan kuin minun ajatuksia. Kiitos Heidi ihanasta artikkelista! <3

    Reply
  • Heli-Hannele Pehkonen
    21.11.2015 at 22:08

    Kiva että olet mukana hienon blogisi kanssa! Ja toivottavasti nähdään ensi vuoden puolella 40+ tapahtumissa : )

    Reply
  • Taru
    21.11.2015 at 22:18

    Tervetuloa mukaan porukkaan!

    Reply
  • Lumo
    21.11.2015 at 22:20

    Tervetuloa mukaan!

    Reply
  • Pikkutalon Sanna
    21.11.2015 at 22:35

    Tervetuloa porukkaan!

    Reply
  • Mia / Elämää ja Matkoja
    21.11.2015 at 22:35

    Ikä tuo kokemusta, kokemus tuo varmuutta, varmuus tuo rohkeuden olla oma itsensä – ei tämä keski-ikäisyys sittenkään ole hassumpaa! 🙂

    Hienoa, että olet mukana nyt myös 40+ bloggaajien matkassa ja lämmin kiitos blogini maininnasta kirjoituksessasi!

    Vielä kerran Onnea!

    Reply
    • maailmanaarella
      21.11.2015 at 22:38

      Kiitos Mia ja eipä kestä! Mielelläni vinkkaan hyviä blogeja eteenpäin?. Joo, keski-ikä on hyvä!

      Reply
  • Matkalla Helen
    21.11.2015 at 22:57

    Voi, ja minun pitää odottaa vielä vuosi ollakseni nelikymppinen! Nyt tsemppaan, että voisin minäkin kirjoittaa hakemukseni 40+-sivustoon. 😀

    Reply
    • maailmanaarella
      21.11.2015 at 23:15

      ❤️ Ihana, nauti sinä nuoruudestasi ?. Ne vuodet vierii pelottavan nopeasti!

      Reply
  • Jael
    22.11.2015 at 06:46

    Muy bien escrito 🙂 ihanaa että sinäkin nyt olet tässä meidän porukassa

    Reply
  • Tuula / Tuula's life
    22.11.2015 at 21:06

    Ihana kirjoitus! Tervetuloa joukkoon! Neljäkymmentä on hieno ikä. Minulle tapahtuivat elämän parhaimmat asiat vasta tuon iän jälkeen.

    Reply
    • maailmanaarella
      22.11.2015 at 21:12

      Kiitos Tuula! Minäkin luulen, että tämä on oikein hyvä ikä ❤️.

      Reply
  • Lady of The Mess
    22.11.2015 at 22:21

    Olipa hieno kirjoitus! Kiitos – ja tervetuloa meidän nelkytplussalaisten upeaan joukkoon!

    Reply
    • maailmanaarella
      23.11.2015 at 00:10

      Kiitos! Ja kiva jos tykkäsit jutusta ?. Mukava olla mukana tässä upeassa porukassa.

      Reply
  • Rouva Sana
    23.11.2015 at 09:11

    Lisää matkabloggaajia ihanaan, kasvavaan joukkoomme, jes <3.

    Reply

Leave a Reply