Maailman äärellä matkablogi

Ennen Azoreiden matkaani olen törmännyt useita kertoja kuvaan, jossa on kaksi järveä – toinen safiirinsininen (Lagoa Azul) ja toinen smaragdinvihreä (Lagoa Verde). Sama kuva odottaa minua myös Ponta Delgadan lentokentällä – jättikokoisena versiona.

Tämän Seitsemän kaupungin kraaterijärven Lagoa das Sete Cidadesin haluan nähdä omin silmin.

Lagoa das Sete Cidadesin ympärillä on useampikin mahdollinen vaellusreitti. Me ajamme aamun sarastuksessa Furnasista, saaren kaakkoisosasta kohti luodetta. Ohitettuamme Carvãon näköalapaikan jätämme auton tienposkeen ja jatkamme jalkapatikassa. Täältä lähtee kävelyreitti ohi kaksoisjärvien ja kulkee aina Mosteirosin rantakaupunkiin asti. Matkaa tulee 11 kilometriä, edestakaisin tuplat, mutta meille riittää vähempikin (kumppanini paketoitu varvas ei innosta urotekoihin patikkapoluilla).

Tänään maisema peittyy sumuun, mutta me jatkamme urheasti matkaa. Täällä kärsivällisyys usein palkitaan, ja opaskirjassa luvattu dramaattinen maisema on hyvä motivaattori.
Emme  siis luovuta.
Kiivaampi tuulenpuhuri voi hetkessä hajoittaa pilvet ja paljastaa postikorttimaiseman.

Mutta ei tänään.
Kukkulan korkeimmalla kohdalla, Pico da Cruzilla 856 metrin korkeudessa, tämä luvattu dramaattinen näkymä on piilossa sumuseinän takana.
Odotamme. Kärsivällisesti.
Syömme mukaan pakatut sämpylät.
Tuuli puhaltaa.
Muttei tee pienintäkään aukkoa tähän valkeaan seinämään, joka on minun ja maiseman välissä.  Tänään emme näe kraaterijärviä.
On pakko luovuttaa.

Lagoa das Furnas

Seuraavana päivänä meillä on enemmän onnea.
Nousemme jo kukonlaulun aikaan ja ajamme ensin Furnasin yläpuolella sijaitsevalle kukkulalle, Pico do Ferrolle, josta on näkymät Furnasin kylään ja järvelle.

Aurinko on vasta noussut, ja koko kylä näyttää vielä uinuvan –
aivan kuten Pörrikin, jonka yllätämme kesken sikeiden unien.

Vaikka Azoreilla ajelu on yleensä leppoista touhua eikä näillä maisemateillä tarvitse pelätä ruuhkia, saattaa matkan teko joinain aamuina yllättäen hidastua…

Tänä aamuna me jatkamme Pico do Ferrolta kohti Salto do Cavaloa, mutta mitä koillisemmaksi ajamme, sitä sakeammaksi sumupilvi tiivistyy. Parasta siis kääntää nokka kohti länttä.

Yritämme siis uudestaan lähteä tavoittamaan postikorteista tuttua Sete Cidadesin kaupunkia sekä vihreää ja sinistä kraaterijärveä.

Matkan varrella pitää toki pysähtyä useampaan kertaan.
Välillä kuvataan lehmiä.
Ja siellä kukkulan laella on viehättävä puukärry, joka myös täytyy saada kuvaan.

Kun tie muuttuu turhan kapeaksi, hypätään autosta ja jatketaan jalan.
Kurkitaan kukkuloilta, mistä saisi parhaan näkymän järville.

Sitten suunnataan alas laakson pohjalle. Kuljetaan pitkin rantaviivaa ja ihmetellään maisemaa sammakkoperspektiivistä.

Ja sitten taas kohti korkeuksia.

Vista do Rei

Ehkä suosituin paikka ihailla kaksoisjärviä on Vista do Rein näköalapaikka, sillä sinne pääsee helposti autolla.

Ja täältä se postikorteista ja matkailumainoksista tuttu näkymä odottaakin: viisi kilometriä leveä kraateri, jonka sisään on muodotunut kaksoisjärvi.

Maisemanautintoa kuitenkin hieman pilaa ympärillä kameroidensa kanssa hääräävät lukuisat turistit.

On siis parempi lähteä taas pienelle patikkaretkelle.

Vista do Rein näköalapaikalta lähtee kapea ja mutkainen hiekkatie kohti Sette Cidadesin kaupunkia. Matkaa on vain 7 kilometriä mutta muutama turisti päättää kokeilla ajotaitojaan tällä ralleistakin tutulla reitillä.

Me tyydymme apostolin kyytiin.

Mitä kauemmaksi näköalapaikalta kävelee, sitä hiljaisemmaksi tie muuttuu. Täällä saa kuvailla kaikessa rauhassa, mutta matkan edetessä järvimaisemakin jää kauemmaksi.

Mutta on täällä silti kaunista, kuvasi sitten taustalle häipyvää järvimaisemaa, alla vehreänä levittäytyvää laaksoa tai kumpulevien niittyjen takana pilkottavaa merimaisemaa.

Ja katso miten kauniissa maisemissa lehmät saavat täällä nauttia kesäpäivistä!

Me emme kävele tänään Sete Cidadesin kaupunkiin asti, koska pitäisi kävellä vielä takaisin autolle (ja täytyy muistaa, että varvas on edelleen paketissa). Noin puolessa välissä käännymme takaisin.

Paluumatkalla löydän sen kaikkein parhaimman kuvauskulman Lagoa Azulille ja Lagoa Verdelle.

Ja kun aurinko valaisee molemmat järvet, emme voi kuin nyökkäillä: toden totta, toinen järvistä on selvästi vihreä ja toinen sininen (vaikka vertaus smaragdiin ja safiiriin on kyllä liioittelua!).

Oma postikortti on nyt napattu.

PS. Entä miksi toinen järvistä näyttää siis siniseltä ja toinen vihreältä?

Muinaisen tarinan mukaan taustalla on rakkaustarina ❤ (kuinkas muuten). Tarina (lyhennettynä) kuuluu näin:

Olipa kerran vihreäsilmäinen prinsessa ja sinisilmäinen paimen, jotka rakastuivat tulisesti. Kun Seitsemän kaupungin kuningas kuuli rakkaan tyttärensä rakastuneen paimeneen, kuningas tietysti raivostui eikä voinut hyväksyä nuorten rakkautta.  Sekä paimen että prinsessa itkivät mahdotonta rakkauttaan niin vuolaasti, että kaupungit peittyivät kyyneliin ja kyynelet synnyttivät kaksoisjärven, jonka toinen puoli sai värinsä prinsessan smaragdinvihreistä ja toinen paimenen safiirinsinisistä silmistä.

Todellisuus on kuitenkin tarua tylsempi ja väriero johtunee siitä, että järvistä taaempi saa sinisen värinsä veteen heijastuvasta taivaasta ja etummainen taas vihreän värinsä järven seinämiä vuoraavista männyistä.

*****

Jos käyt tykkäämässä blogini Facebookista, saat lisää tarinoita Azoreilta ja muualta maailmasta suoraan uutisvirtaasi.

Matka- ja luontokuviani pääset taas seuraamaan Instagramista, josta löydyn nimellä @heidimaailmanaarella.

Nyt blogillani on (vihdoin) myös Twitter-tili. Sen löydät täältä.