Joulu matkalaukussa

New York joulu
New York,  New York  – romantikon säkenöivä joulukaupunki!

Kun naapurissa kopistellaan mattoja, luututaan sängynalusia ja jynssätään keittiön kaappeja, sovittelen minä bikineitä ja hellemekkoja ja käsi hamuaa matkalaukkua: taas kerran lähden joulua pakoon maailmalle. Ei siis joulukinkkua eikä laatikoita tänäkään vuonna. Ei tuoksu joulutortut eikä hyasintit. Joulukortit on askartelematta, kaapit jynssäämättä ja pölypallot saavat mellastaa nurkissa ja laipioissa ihan rauhassa.

Hartaiden jouluaterioiden ja konvehtivuorien sijaan vietän jouluni matkalaukku kädessä seikkaillen. Joulumatkasta on melkein tullut jo ikioma jouluperinteeni. Olen viettänyt joulupäiviä pyöräillen pitkin Aruban valkohiekkaisia paratiisirantoja, ihaillen New Yorkin satumaisen kauniita jouluikkunoita ja Rockefeller Centerin iki-ihanaa joulukuusta, siemaillen rommidrinkkejä Balilla oman villan uima-altaalla, köryytellen skootterilla etsimässä Phu Quocin kauneinta rantaa, hämmästellen Hawaijin saarten uskomatonta luontoa ja tepastellen mayojen jalanjäljillä Meksikossa.

Madridin joulu
Viime talvena ehdin nähdä, miten Madrid pukeutuu jouluun, ennen kuin itse suuntasin joulun viettoon Vietnamiin.

Tänä jouluna matkaperinteeni jatkuu, kun matkustaan yhteen tähän astisista joulukohteistani eksoottisimpaan. Bikineiden ja hellemekon lisäksi pakkaan matkalaukkuuni ainakin villasukat, lapaset, pipon ja kalsarit. Joululomalla kun on 30 asteen helteen lisäksi luvassa hyytävää tuulta, valoa lähes seitsemäntoista tuntia päivässä, mahdollisesti lunta ja pakkasta, jäätiköitä sekä vuoria – ja jos olen onnekas – muutama pingviini ja guanakokin. Jouluaaton aion nimittäin viettää lähempänä eteläistä napapiiriä kuin Kauriin kääntöpiiriä, juoda lämmikkeeksi apinan häntää (cola de mono) ja syödä kanakeittoa (azuela de ave) – ja yrittää bongata niitä guanakoja.

Phu Quoc
Joulu Phu Quocin paratiisirannalla – ei hullumpi vaihtoehto, jos tykkää auringon polttamista päivistä.

Jotain perisuomalaista jouluuni maailman äärissäkin kuitenkin aina kuuluu.
Nimittäin piparkakut! Joka joululoma pakkaan matkalaukkuuni ison peltirasiallisen oma tekemiä pipareita, äidiltä saadun ohjeen mukaan tehtyjä. Niitä maailman parhaita pipareita.

Piparit ovat olleet osa joulumatkaperinnettäni jo vuodesta 2006.  Aina siitä lähtien, kun äitini kymmenen vuotta sitten lähetti piparirasian rakkaalle ystävälleni Swathmoreen odottamaan minua ja tulevaa aviomiestäni. Kun sitten jouluaattona avasin äitini lähettämän joulupaketin, en voinut olla kyynelehtimättä.

Tämä on ollut yksi ihanimmista jouluyllätyksistä. Ja nykyään joululomalle lähdettäessä piparit pakataankin matkalaukkuun ihan ensimmäisenä.
Suomalainen joulu kulkee siis aina mukana matkalaukussa – minne ikinä joulun aikaan päädynkin.

Phu Quock joulu
Leppoisaa joulun viettoa rantaparatiisissa.

Ennen kuin muutaman viikon päästä hyppään lentokoneeseen aion kuitenkin käydä aistimassa suomalaista joulutunnelmaa Waltteri Torikan joulukonsertissa ja Tuomaan markkinoilla Olavinlinnassa, missä on jo tänä vuonna nähtävillä valotaiteilija Kari Kolan valotaideteos (vähän esimakua Suomi 100 -juhlavuoden Luminous-valoteoksesta).
Kannattaa siis sinunkin tulla – jopa vähän kauempaakin –  Olavinlinnaan Tuomaan markkinoille, jotka Momondo muuten listasi Suomen toiseksi parhaiksi joulumarkkinoiksi!

Ihanaa joulunaikaa ja piparin tuoksuisia päiviä sinulle!

Jouluterveisin Heidi ♥


Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Maailman äärellä -matkablogini on myös Twitterissä.
Tervetuloa mukaan matkoilleni.

Copyright © 2016 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.

Advertisements

15 Comments

Add yours →

  1. Wau! Nyt on tulossa sellainen joululomakohde, että meikäläinen tykkää ja tosi paljon. Ihanaa reissua Etelään!

    Useampi joulu ollaan mekin reissussa vietetty, mutta nyt on niin nihkeästi ylimääräisiä vapaapäiviä ja kallis aika matkustaa, joten täällä siivoillaan ja sytytellään kynttilöitä. Toivottavasti näet paljon pingviinejä ja guanakoita! 🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Kiitos Elina!
      Olen kyllä jo ihan malttamattomana lähdössä. Pakkaaminen on tällä kertaa vaan vähän vaikeampaa, kun on luvassa säätä ihan laidasta laitaan.
      Oman ammatinvalinnan takia pisimmät talvilomat sattuvat juuri joulun seutuun, niin silloin on lähdettävä, jos aikoo vähääkään kauemmaksi talviaikaan päästä. Pitänee itsekin varata mukaan myös muutama kynttilä pipareiden lisäksi joulutunnelman nostattamiseksi <3.
      Ihanaa joulunaikaa ja tietysti itsenäisyyspäivää sinulle.

      Tykkää

  2. Oi, miten upean kuuloista (myös kaikki nuo edelliset reissut…)! Ihanaa joulu(reissu)nodotusta!

    Liked by 1 henkilö

  3. Kuulostaa oikein hyvältä joululta. Ihana perinne tuo pipareiden mukaan pakkaaminen.
    Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    Tykkää

  4. Jos joulu mahtuu matkalaukkuun, mahtuu se vaikka tulitikkurasiaankin. Mutta nähdä New Yorkin joulu, ja ennen kaikkea Rockefellerin joulukuusi, siinä tavoitetta tälle joulufanaatikolle!

    Puolisoni muuten kävi työmatkalla joulumatkakohteessasi, tosin Atacaman autiomaassa sijaitsevissa observatorioissa: maisemat olivat melko karut, mutta todella mahtipontiset. Autiomaastakin löytyi hieman hämmentäviä paikallisia joulutapoja…ja jopa joulukuusia koristeineen!

    Kaunista itsenäisyyspäivää Heidi💙

    Liked by 1 henkilö

    • New Yorkin joulu on todella niin ihana! Olen ollut siellä jo kahdesti joulun aikaan. Kyllä sinunkin pitää joskus päästä <3.
      Alkuperäisessä suunnitelmassa meilläkin oli ajatuksena käydä myös Atacaman autiomaassa, mutta ohjelmasta olisi tullut sitten ihan liian kiireinen. Tarvitsen lomalla myös niitä laiskoja päiviä seikkailujen väliin. Niinpä vähän höllennettiin ohjelmaa. Heh, joulukuusi autiomaassa kuulostaa jo varsin absurdilta :D.
      Ihanaa viikon jatkoa sinulle ja toivottavasti saat pian sitä lunta <3.

      Liked by 1 henkilö

      • Kyllä vain joskus aion päästä ihmettelemään New Yorkin joulua! Laiskat päivät kuuluvat lomaan; jos joskus onkin ollut reissulla jossa on nähty puoli British Columbiaa kymmenessä päivässä, niin kotiinlähdön aikaan on tuuminut että voisi vain jäädä ihanaan majapaikkaan löhöilemään toiseksi kymmeneksi päiväksi :)…

        Liked by 1 henkilö

  5. Ihana piparintuoksuinen joulupostaus ❤

    Joulu olisi kyllä hyvää aikaa matkustaa – pitkinä pyhinä vaikka vähän pidemmällekin – mutta tänä vuonna tarjolla on vain lyhyt viikonloppu, joten lomailu polttaisi lomapäiviä reippaasti. Jään innolla odottamaan juttujasi tulevasta jouluseikkailustasi 🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Kiitos ihana Johanna <3.
      Jouluna matkustamisen huono puoli kyllä on, sillä silloin on vaikea löytää järkihintaisia kohteita, kun useimmissa paikoissa pyrkivät kiskomaan ihan mahdottomia. Mutta luulen, että tämä meidän kohteemme on ympäri vuoden aika saman hintainen, joten ei niin haittaa. Ja on kyllä mielenkiintoista aina nähdä, millaisia joulutunnelmia eri puolilla maailmaa kohtaa.

      Liked by 1 henkilö

  6. Oi että, nauti täysillä!

    Olisipa ihanaa reissata jouluna, mutta ei onnistu meillä, ammatinvalintakysymys, eikä edes minun vaan miehen, kun on kylpylässä laittamassa ruokaa niille joulua siellä viettäville.

    Liked by 1 henkilö

    • No höh, se on kyllä tylsää jos siipan ammatinvalinta estää joulureissut. Toisaalta jouluna joutuu usein samasta matkasta maksamaan jopa tuplahinnan, joten jos pääsee matkustamaan muuhun kuin jouluaikaan, pääsee usein halvemmalla.
      Ja kiitos! Varmasti nautin<3.
      Ihanaa joulunaikaa sinulle!

      Tykkää

  7. Hauskaa, opin uuden sanan: laipio.

    Mukavaa suunnittelua ja matkaa!

    Liked by 1 henkilö

Jättämällä kommentin piristät päivääni.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: