Sen piti olla kepeä kesäinen suppailuretki Saimaalla, mutta kesä ehti vaihtua syyskuuksi. Kalenteriin pitkin kesää tehdyt merkinnät oli jouduttu raakkaamaan pois yhä uudestaan, kun aina satoi tai tuuli liikaa.
Koska luovuttaminen ei tullut kyseeseen, olin syksyn ensimmäiselle mökkilomalle pakannut mukaani märkäpuvun.
– Tulkoon vaikka lunta, minä lähden suppailemaan.
Lumen sijaan saan sumuisen aamun – ja päivän, joka on kauniimpi kuin yksikään kalenteriin rustatuista ja myöhemmin yliviivatuista suppailutreffipäivistä. Suunnitelman leppoisasta kokopäiväretkestä, evästauoista kalliosaarilla, pulahduksista raikastavaan veteen ja kesäpojista, jotka tulisivat meitä kuvaamaan ja muonitsemaan, saan kuitenkin unohtaa. Suppailuystävänikin on jossain kaukana elämässä syksyä ja arkea, joten muonittajan ja kuvaajaan rooliin suunniteltu kesäpoikani pääsee (joutuu) hyppäämään laudalle.
Mutta märkäpukua ei tänään tarvita.
Harmillisesti kameran joudun jättämään rannalle, sillä uusi kamerani ei ole vesitiivis enkä Islannin kamerakatastrofin jälkeen todellakaan uskalla ottaa riskiä, että kastelisin pilalle jo toisen kameran saman vuoden aikana. Mutta sitä vastoin päiväpatikoita varten Polarilta testiin saamani M430-juoksukello on vesitiivis, joten sen uskallan jättää ranteeseeni. On mielenkiintoista nähdä, mitä lukemia kello antaa suppailuretkestäni.
(Kyllä, taisin hieman jäädä koukkuun kaikenmoiseen tulosmittaukseen tässä menneen kesän aikana).
On pakko päästä luontoon!
Kun on melkein täydellisen kesän jälkeen (vain kepeä kesäinen suppailuretki jäi uupumaan täydellisestä) joutunut palaamaan arkeen, saanut kerralla työpöydälle vuorellisen töitä, on viikonloppuna pakko päästä luontoon. Samoamaan pitkin mäntykankaita ja kuusikoita, kädet mustikassa ja housunlahkeet havuneulasissa. Tukan seassa hirvikärpäsiä.
Illan hämärissä otsalampun kanssa rymyän koivukossa, jos vaikka löytäisin kantarelleja.
– Hullun hommaa! olisin reilut kymmenen vuotta sitten todennut, silloin kun metsän sijasta pää nollautui hämyisän baarin tanssilattialla.
Nyt parasta terapiaa ovat metsät ja järvet.
Saimaan rannalla saan näppärästi molemmat.
Syyskuu – kun vihdoinkin saan lautani vesille
On siis jo syyskuu, kun vihdoinkin saan lautani vesille. Vaikka suppailu eli Stand Up Paddle Boarding onkin oikeasti paljon helpompaa kuin se näyttää, reilun vuoden mittaisen tauon jälkeen lauta tuntuu hieman huteralta. Alussa lähes kaikki energia meneekin siihen, että keskityn pysymään pystyssä. Jalkapohjia sirrittää enkä juuri uskalla maisemia ihailla. Armollisesti alkumatkassa järven pinta on kuin peili, mikä helpottaa matkan tekoa, mutta saadaan me myöhemmin vähän tuultakin – ja aaltoja. Välillä jopa niin, että on parempi hetkeksi istahtaa.
Joka vedolla arki on yhä kauempana. Vaikka jalkapohjat puutuvat vähän epämukavasti, kyllä minä tästä nautin. Voi että nautin!
Ei ole muita turisteja riesana.(Niin kuin oli elokuisessa Keski-Euroopassa tai kesäkuisen Islannin Kultaisella kierroksella). Ei yhtään selfiekeppiä. Ei vaikka kaunista on kuin postikortissa ja kuvattavaa olisi monen muistikortillisen verran. Saimaa kimmeltää ja ilmassa on rippeitä kesän tuoksusta.
Ja kaikki tämä kauneus vain meille:
koko retken aikana vastaan tulee vain muutama vene – ja yhden niemen nokassa anoppi meille heiluttaa.
Puolessa matkassa Polarini todistaa sen, mitä olen uumoillutkin: retkestä on tulossa enemmän urheilua kuin kepeä koko päivän kesäretki. Reilu neljä kilometriä on taitettu vajaaseen tuntiin ja uimatauot on säästetty odottamaan ensi kesää ja veden lämpenemistä.
Onneksi saunan portailla meitä odottaa eväskori, jonka anoppini on sinne ystävällisesti kiikuttanut.
Lyhyen eväs- ja kuvaustauon jälkeen on pakko palata (suomalaisella sisulla) takaisin melomaan, vaikka oikeasti vähän kehtuuttaa. Varsinkin kun tiedän, että alkumatka on aallokkoa ja vastatuulta.
Kun mökkilaituri häämöttää, on voittajaolo. Retki on todellakin ollut kaiken kehtuutuksen arvoinen, vaikka samalla päätänkin, että ensi kesänä retki saa olla toisenluonteinen: vähemmän urheilua, enemmän kepeää yhdessäoloa.
Mutta voi pojat että tuntuu hyvältä. Niin kuin aina kun on päässyt liikkumaan luontoon. Jättämään stressin metsään tai järveen. Työvuorikin tuntuu kutistuneen olemattomaksi nyppyläksi.
Yhteistyössä Polar
Kun olen tukevasti maan pinnalla, on aika kurkistaa, millaisen viivan Polar on karttaan reitistämme piirtänyt ja mitä mieltä se on meidän suppailuretkestämme:
Matkaa on kertynyt reilut 8 kilometriä ja aikaa kulunut (ilman evästaukoa) noin kaksi tuntia. Harjoituskuormitus on Polarin mukaan 20 tuntia. Seuraavat tunnit saan siis hyvällä omatunnolla ottaa rauhallisesti.
Sanallista palautettakin saan:
Perus- ja keskitehoinen harjoitus, pitkä
Tämä harjoitus paransi aerobista peruskestävyyttäsi, aerobista kuntoasi ja aineenvaihduntaasi. Kehosi sydän- ja verenkiertojärjestelmän sekä lihasten kyky varastoida happea parani. Harjoitus kehitti myös käytettyjen lihasten kestävyyttä. Pitkän keston ansiosta harjoituksen vaikutukset tehostuvat. Tällä tehotasolla keho käyttää energialähteenään rasvaa ja hiilihydraatteja.
Sitä kaikkein tärkeintä Polar ei kuitenkaan muista mainita:
Olen jättänyt kaiken turhan murheen ja stressin Saimaan aaltoihin.
Suppailupäivän illan otan rennosti. Kaadan lasiin kuplivaa, panen saunan uuniin puita ja katson, kun taivas saa purppuran sävyt.
Vaikka seuraavana aamuna olisi vielä lupa ottaa rennosti (20 tunnin harjoituskuormitusaika ei ole vielä kulunut umpeen ja kylkiäkin melonnan jälkeen kiristää), en malta olla lähtemättä metsään juoksulenkille. Kympin lenkki menee melkein tuskattomasti, vaikka keväällä jaksoin juosta tuskin kahta kilometriäkään. Polar-kelloni kannustuspokaalit ja sanalliset palautteet (ja toisaalta “On aika lähteä liikkeelle -komennukset) ovat saaneet minut nostamaan pepun penkiltä entistä useammin.
Elokuun saldokin näyttää aika kivalta:
Todella aktiivinen kuukausi ja huipputehokkaita treenejä. Tällä menolla sinulla on hyvät mahdollisuudet elää pitkä ja terve elämä!
Mutta voisi se peppu vielä useamminkin sieltä penkistä nousta Polarin mielestä:
Istuit aika paljon, mutta onneksi et kovin pitkiä aikoja kerrallaan.
On siis syytä nousta tuolilta ja lähteä liikkeelle!
Syysterveisin Heidi ♥
Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Blogiani pystyt nyt näppärästi seuraamaan Blogit.fi-sivuston kautta.
Maailman äärellä -matkablogini on myös Twitterissä.
Tervetuloa mukaan matkoilleni.
Copyright © 2017 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.
15 Comments
Saana
10.9.2017 at 12:41Haha, tuollainen muistuttaja ranteessa voisi olla hyvä pepulle potkija, vaikka olenkin koko ikäni karttanut moisia laitteita. Pelkään, että sellaisen kanssa liikkumisesta tulee suorittamista ja kaikki ilo hommasta katoaa. Vaikka välillä varsinkin metsä- tai melontalenkillä olisi kiva tietää, montako kilometriä ja millainen reitti poluilla/saaristossa hortoillessa kertyi. Tässä salaa samalla ilkun, kuinka olen päässyt SUP-laudan päälle tänä kesänä kahdesti, heh. Tosin ihan vaan kokeilumielessä, pidempään suppailuretkeen ei ole ollut mahdollisuutta. Ehkä se oman laudan hankinta ei olisi huono idea, varsinkin sellainen ilmatäytteinen kulkeutuisi kajakkia ketterämmin merenrantaan, mutta onko niistä ilmatäytteisistä mihinkään? Sitä en tiedä, kun ei ole yhtään kokemusta.
Maailman äärellä / Heidi
10.9.2017 at 13:20Vaikka kesä oli muuten ihana ja täynnä kaikkea kivaa, niin suppailukesäni oli kyllä ihan surkea! Joka kerta kun piti lähteä suppiretkelle, tuuli tai satoi niin, että aina piti siirtää. Kyllä harmitti. Minäkin halusin Polarin juuri sen takia, että mielenkiintoista on nähdä, millaisia retkiä maastossa tuleekaan tehtyä. Patikkaretkillä tosi näppärä ja varmasti sopisi melontaankin. Kellossa onkin valmiina melonta-asetus. Suppailua ei ollut, mutta laitoin viestiä Polarille ja ehkä jollain aikataululla sekin lajivalikoimiin lisätään. Mutta täytyy myöntää, että kello on saanut vähän suorittamaankin ja tekemään hulluja. Kun ennen nukkumaan menoa tavoiteprosentit ei ole täynnä, olen saattanut ruveta juoksemaan rappuja ylös alas. Mies kattoo aina sillon, että hullu se on ?. Minulla on muuten juuri sellainen ilmatäytteinen lauta. On ihan tosi hyvä! Mutta ehkei halvinta markettilautaa toinna hankkia. Ensi kesälle minun haaveena onkin lähteä Kolovedelle suppailemaan!
Saana
10.9.2017 at 13:26Viittitkö lähettää mulle linkin millanen lauta sulla on? Ilmeisen tyytyväinen olet ainakin ollut, joten voisin vähän tehdä tutkimustyötä. Melontaretkien suhteen mun suurin ongelma on aina se, etten saa kajakkia rantaan.
Ja niin tiedän tunteen, mulla jäi liian moni retki tänä vuonna tekemättä säiden vuoksi, päällimmäisenä mielessä yön yli kestävä melontaretki saaristoon. Koko kesänä meille sopi Danielin kanssa kaksi mahdollista viikonloppua retken toteuttamiseen – toiselle povattiin supermyrskyä, mitä ei koskaan tullutkaan tänne (Helsinkiin kylläkin), ja toisena viikonloppuna oli niin hirveä tuuli, ettei melko kokemattoman retkikumppanini auttanut lähteä merille. Sade ei niinkään olisi haitannut, aallokko enemmän. Toinen retki, mikä odottaa edelleen, on yön yli -patikkaretki 7 järven reitille täällä Raumalla. Joka kerta kun olen ollut lähtökuopissa, on vettä tullut kaatamalla ja taukoamatta. En ole siis päässyt vielä sinnekään. Ehkä syksy tuo lisää mahdollisuuksia, vaikka juuri nyt näyttääkin pahalta…
Maailman äärellä / Heidi
10.9.2017 at 13:40Etsin netistä linkin mun lautaan ja laitan sulle viestiä. Minun lauta on vaan aika pieni, joten voi olla kiikkerä aallokossa. Tyynellä kelillä hyvä ja kääntyy ketterästi. Vuokralaudat on aina selvästi isompia. Mutta laadukas selvästi on! Mutta miepä laitan sulle viestiä jossain vaiheessa. Eka käyn etsimässä tatteja ❤️.
Saana
10.9.2017 at 13:42Ei kiirettä, taidan itsekin livahtaa metsään, kun sade päätti pitää pienen tauon! 😉
Inari
10.9.2017 at 15:21No, hui noita sinun liikuntasuorituksia, että piti vielä 10 km juostakin… Minunkin täytyy myöntää, että jos askelmittarista puutuu askelia, niin asia pitää hoitaa kuntoon ennen puoltayötä vaikka Despaciton tahdissa 🙂
Maailman äärellä / Heidi
10.9.2017 at 15:25Meinasin kuule blogijuttuun kirjoittaa, että kun Polarini sanoo “On aika lähteä liikkeelle”, panen Despaciton soimaan ja ryhdyn tanssimaan. Tämä oli nimittäin tosi hyvä vinkki sinulta! Harmi ettei töissä kesken kokouksen kehtaa ?.
Matkoja, retkiä, hetkiä
10.9.2017 at 16:33Ihana Saimaa! Mietin tässä, että uskaltaisikohan sitä joskus kokeilla tuota suppaamista, ehkä jonain lämpimänä kesäpäivänä. Näyttää kivalta:)
Maailman äärellä / Heidi
10.9.2017 at 16:38Saimaa on kyllä niin ihana. Samoin suppailu! Totta kai uskallat kokeilla. Varsinkin tyynenä päivänä se on tosi helppoa. Minulla on tosi huono tasapaino, enkä ole vielä kertaakaan tippunut laudalta, se kertoo jo paljon. Ensi kesänä haluan ehdottomasti tehdä kunnon pitkän retken, mutta siihen tarvitaan jo se kaunis aurinkoinen päivä.
Menninkäinen
10.9.2017 at 19:17Suppailua vois olla kiva kokeilla.
Maailman äärellä / Heidi
10.9.2017 at 19:19Kannatan! Kokeile ihmeessä! Se on mukavaa, vaikka jalkapohjissa saattaa aluksi tuntua ikävältä kun niitä ihan huomaamattaan jännittää, jotta pysyisi paremmin laudalla :D.
Outi
10.9.2017 at 20:37Ehkäpä sitä itsekin tarvitsisi tuollaisen pepun nostoa muistuttavan laitteen 🙂
Tuollaisissa maisemissa kyllä sielu lepää. Ihanan aktiivinen päivä teillä on ollut!
Maailman äärellä / Heidi
10.9.2017 at 20:48Pepunnostolaite on kyllä tehnyt minulle hyvää. Tänäänkin se on jo ehtinyt patistaa minua nostamaan peppua penkistä, vaikka omasta mielestä en olekaan ehtinyt paljon istuskella, mutta vissiin liikaa kuitenkin.
Saimaa-maisemat kyllä rauhoittaa hyvin aina mielen rankan työviikon jälkeen. Tänään en sitten päässytkään suppailemaan, niin kuin haikailin, kun tuuli niin mahdottomasti, mutta metsässä kuitenkin kävin. Nyt pannulla valmistuu tattirisotto, nam, joten ei ollut turha reissu. Vaikka ei metsäreissut koskaan ole, vaikka tyhjin käsin sieltä palaisikin.
Ihanaa uutta viikkoa sinulle Outi ja kiitos kaunis taas kommentistasi <3.
Johanna @ Out of Office
11.9.2017 at 13:04Vau mikä vesipeto! ?
Meillä on ilmatäytteinen Fanaticin suppi, en ole päässyt sen päälle kertaakaan tänä kesänä. Liikaa kaikkea muuta ja liian kylmät vedet. Se märkäpuku olisi ihan ehdoton.
Tässä mun gps-kellossa on suppailukin, mutta mun täytyy olla tarkkana etten päädy enää suorittamisen kierteeseen. Pahimmillaan touhu meni siihen, ettei pihasta voinut juosta ulos jos satelliittia ei heti löytynyt, ja aina piti juosta prikulleen sama reitti että aikoja saattoi vertailla.
Vasta nyt olen opetellut olemaan itselleni armollisempi. Juoksen koirien kanssa metsäpoluilla etukäteen määrittämätöntä reittiä. Pysähtelen pulleiden mustikoiden houkuttamana, ja saatan tehdä merkittävästi aikomaani pidemmän tai lyhyemmän lenkin.
Nyt voi noista vain haaveilla. Makaan edelleen kotona sairaana, silmä- ja poskiontelontulehduksessa. Aurinko houkuttelee ulos, mutta olotila pakottaa sohvalle. Terveys on arvokkainta mitä meillä on ❤
Maailman äärellä / Heidi
11.9.2017 at 21:29No voihan kurjuus, että olet vieläkin kipeänä! Toivottavasti antibiootit tehoavat jo pian ja pääset sinäkin takaiisn luontoon ja nauttimaan syyspäivistä <3.
Ai että vesipeto, hih :). Ehken itse ihan niillä sanoilla osaisi itseäni luonnehtia, vaika horoskoopilta kalat olenkin. Surkea on siis sinunkin suppailukesä ollut. Märkäpuvussa on se huono puoli, että se on oikeasti todella tukahduttavan kuuma, ellei ulkona ole jo kunnon viileä keli, tai sitten pitää oikein urakalla laudalta hyppiä välillä veteen. Mutta syksyn ja kevään viileillä keleillä siitä on oikeasti iloa.
Minä ilmoitin Polarille puutteesta ja pyysin, että lisäisivät suppailun lajivalikoimiin ja lupasivat viedä toivettani eteenpäin. Jospa jo ensi kesänä se olisi sitten Polarinkin ominaisuus. Armollisuus on tosiaan hyvä. Minun ongelma lienee kyllä useimmiten liikakin armeliaisuus. Vaikka välillä sisulla mennään yli esteiden vaikka kuinka pahalta tuntuisi, niin useimmiten mukavuudenhaluisena valitsen sen mukavimman. Mutta oikeasti olen tyytyväinen kellon ominaisuuteen, että se potkii minua, jos istun liian pitkiä aikoja. Tämä työ nimittäin todellakin istuttaa minua ihan liikaa.