Menu

Reposuo – Pohjois-Karjalan tuntematon helmi

Updated 31.1.2020

Pohjois-Karjalassa, Lieksan kaupungin kupeessa sijaitsee tarkoin varjeltu salaisuus – luontohelmi, jonka paikalliset tahtonevat pitää omana tietonaan. Ei sinne ole tienviittoja eikä opaslehtisiä. Vuokramökkimme hyllyltäkin löytyy esite vain Patvinsuosta, ja tienviitat ohjaavat kohti Ruunaan retkeilyaluetta.

Oikeastaan on vain onnekas sattuma, että minä tämän paikan löydän.

Muutamaa viikkoa aiemmin olen törmännyt Instagramin kuvavirrassa komeaan kuvaan, jonka paikkatiedoissa lukee Reposuo, Lieksa.

Kuvassa pitkospuut halkovat avosuota. Asetelmassa on jotain vetovoimaista – jotain mikä houkuttaa katsomaan tarkemmin.

Olen kyllä aiemmin kuullut Repovedestä
ja siitä surullisen kuuluisasta riippusillasta.
Mutta mikä ihmeen Reposuo?

Siitä minun on lähdettävä ottamaan selvää.

Reposuo

Reposuo lokakuun kuulaana aamuna auringonousun jälkeen.

Saavumme Pohjois-Karjalaan, Lieksaan, pienen Viekijärven rannalle perjantai-iltana liukkaan ja jopa hieman jännittävän ajomatkan jälkeen – taivaan peityttyä paksuihin harmaisiin pilviin ja maiseman saatua syksyn ensimmäisen hennon, mutta vaarallisen liukkaan lumi- ja jääpeitteen.

Mutta perillä Viekijärven rannalla meitä odottaa lämmin mökki ja taivas, joka yhtäkkiä selkenee ja paljastaa ne miljoonat tähdet, joita minun on pakko rientää laiturille kuvaamaan.

Lieksa_vuokramökki

linnunrata

Vuosi sitten Ritojärven rannalla me saimme ihastella linnunrataa ja Orionidien tähdenlentoparvea, ja tällä kertaa Pohjois-Karjala vastaanottaa meidät revontulin.

Eihän tätä Pohjois-Karjalaa voi yksinkertaisesti olla rakastamatta!

revontulet

Seuraavana aamuna on sitten aika lähteä ottamaan selvää, mikä ihme se Reposuo onkaan.

Mikä ihmeen Reposuo?

Reposuo on noin 700 hehtaarin  mittainen arvokas erämainen suoalue, joka kuuluu soidensuojeluohjelmaan. Se sijaitsee noin 10 km Lieksasta itään, aivan Pankakosken taajaman kainalossa.

Reposuo on arvokas  erityisen linnustollisesti, ja touko-kesäkuussa Reposuon Ulkkajoen luontotornista ja tarkkailulavalta onkin helppo seurata muuttolintuparvia ja lintujen pesimäpuuhia.

Mutta on Reposuolla muillekin kuin lintutarkkailijoille tarjottavaa. Reposuon nimittäin kiertää 12 kilometrin mittainen Ketunlenkki, jonka varrella on useampi houkutteleva tulentekopaikka.

Ketunlenkki noin 12 km ja reilut viisi tuntia (vaativuustaso: melko helppo)

Me lähdemme reitille Ulkkajoen pysäköintipaikalta, sillä olen saanut vinkin, että heti Ulkkajoen parkkialueen jälkeen alkaa Reposuon upeat avosuot, ja ne minä haluan nähdä heti aamuauringon ensimmäisten säteiden aikaan.

Aurinko ehtii kuitenkin nousta ennen kuin pääsen nastakenkineni Reposuon pitkoksille, sillä yöpakkasen liukastama tie on venyttänyt ajomatkan kesärenkailla mökiltä pidemmäksi kuin olemme osanneet arvioida.

Mutta ehdin kuitenkin päästä näkemään aamun ensi tunnin loistavan purppuran!

Reposuo

Ulkkajoen luontotorni on heti parinsadan metrin päässä parkkialueelta. Sinne me kiipeämme tähyilemään maisemia: kaunista rimpisuota, joka tänään uinuu hiljaa mutta kesänkorvalla varmasti täyttyy siipien suhinasta.

Reposuo

Luontotornin jälkeen avautuu se eksoottinen avosuo, jota minä olen tullut tänne katsomaan.
Ja onhan se upea!
Pilvien laukatessa taivaalle suomaisema vaikuttaa suorastaan dramaattiselta.

Reposuo

Ensimmäinen kilometri pitkoksilla vie aikaa 45 minuuttia, kun on vain pakko ihmetellä tätä luonnon kauneutta – ja ottaa kuvia niin paljon että melkein hävettää.

Reposuo

Reposuo

Reposuo

Reilun kilometrin päässä Ulkkajoen parkkialueelta on jo ensimmäinen tulentekopaikka, Kaiskunniemen tulentekopaikka. Mutta me jatkamme  matkaa kohti Pankajärveä.

Reposuo

REposuo

Reposuo

Reposuo

Reposuo

Täällä pitkokset kulkevat Pankajärven rannan ja avosuon välissä kohti Salvoniemeä – meidän taukopaikkaamme.

Ja aika kauniissa maisemissa ne kulkevatkin.

Reposuo

Mutta matkanteosta ei taaskaan meinaa tulla mitään.
Sillä  täällä, aivan pitkosten vieressä, kasvaa kirpakan pulleita punaposkisia aarteita, joita on pakko pysähtyä keräämään.

Minä melkein hihkun onnesta, sillä en koskaan aiemmin ole nähnyt karpaloita muuta kuin pakastelokerossa.

Reposuo

Reposuo

Nämä punaiset houkutukset viettelevät mieheni polulta syrjään.
Katson kauempana puuhaa epäillen.
Ja niinhän siinä käy. Totta kai siinä käy niin,
että pian kenkä on täynnä vettä.

Reposuo

Reposuo

Vinkki!
Jos lähdet Ketunlenkille loppusyksystä, ota varalta mukaan kippo,
johon voit kerätä Reposuon punaisia aarteita
– ihanan pulleita ja kirpeitä karpaloita!
(Eikä kumppareistakaan haittaa olisi.)

Salvoniemessä mies keittää meille kahvit. Paremmat kuin koskaan.
Viimeiset tilkat jemmataan termospulloon.

Reposuo

Onhan tämä tällainen aika ihanaa.
Savun tuoksu hiuksissa vielä kotiin viemisiksikin.

Reposuo

Venähtäneen kahvitauon jälkeen viskaamme taas reput selkään. Polku vie läpi suoalueiden ja kaartaa välillä harjulle, mistä aukeaa kauniit maisemat suolle ja Pankajärvelle.

Reposuo

Reposuo

Reposuo

Välillä kuljetaan pitkin tietä, kultaisten koivujen alla.

Reposuo

Loppumatkasta jalkoja alkaa jo painaa, ja reitti tuntuu pitemmältä kuin netti väittää.
Mutta sydän on kepeä ja posket punaiset – kaikesta tästä nähdystä ja koetusta.

Reposuo

Vaihteleva Ketunlenkki tulentekopaikkoineen, pitkososuuksineen, upeine maisemineen ja kirpeän pulleine karpaloineen on osoittautunt todella upeaksi luontohelmeksi. Enkä enää ihmettele lainkaan, että paikalliset haluavat pitää tämän helmen  ihan omana salaisuutenaan.

Ketunlenkki kartalla:

Reposuo_kartta

Lukemattomat kuvaustauot, karpaloiden poiminta ja pitkäksi venähtänyt kahvitauko venyttävät lenkkimme 5 tuntiin ja 40 minuuttiin. Toki Reposuon voi kiertää paljon reippaamminkin, niin halutessaan.

Meidän pitkäksi venähtäneen kahvitauon aikana Polarini taisi kuvitella minun tekevän ylimääräisiä juoksupyrähdyksiä, joten kelloni näyttämään kilometrilukemaan (14,53km) ei ole uskominen – vaikka jalkani olivatkin sitä mieltä, että Ketunlenkki varmasti on yli sen väitetyn 12 kilometriä.

◊◊◊◊◊

Lisää tietoa Patvinsuon kansallispuistosta löydät täältä:

Reposuon reittiesittely Luontoon.fi-sivulla
Reposuon kartat ja kulkuyhteydet


Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Blogiani pystyt nyt näppärästi seuraamaan Blogit.fi-sivuston kautta.
Maailman äärellä -matkablogini on myös Twitterissä.
Tervetuloa mukaan matkoilleni.

Copyright © 2018 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.

About Author

Hei! Olen Heidi, luontoluksusta rakastava outdoor- ja luontokuvaaja sekä matkakirjoittaja. Blogissani kirjoitan erityisesti luonto- ja patikointireissuista sekä road tripeistä Suomessa ja maailmalla.

4 Comments

  • Menninkäinen
    20.10.2018 at 22:29

    Soissa on jotain… satumaista, jännittävää, aavemaista. Ja tuollaiset uudet, tuntemattomat retkipaikat on ihania löytöjä!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      28.10.2018 at 21:40

      Vaikka minä rakastankin mäntymetsiä ja järviä, minulle jokapäiväisiämaisemia, niin aina välillä on ihana hypätä johonkin eksoottiseen maisemaan. Sellainen on minulle pohjoiskarjalainen suo, tai Dolomiittien säteilevät vuoret, joilta juuri jalat väsyneinä mutta sydän niin kepeänä palasin. Ja tosiaan kun löytää jotain uutta, sellaista mistä ei ole osannut edes haaveilla, onni tuntuu vielä voimaannuttavammalta. Ihanaa, että läheltäkin voi tällaisia uusia helmiä löytää.

      Reply
  • Mari
    25.10.2018 at 20:59

    Heippa Heidi ja kiitos upean inspiroivasta blogista, jota on ilo lukea! Omat matkahaaveet aina vain kasvavat postauksia lukiessa, niin paljon kaunista ja koettavaa kaikkialla. Mulla olisi kysymys sun kameratarvikkeista, eli millaisella kalustolla kuvaat? Itseäni aina mietityttää kaikenlaisen kameratarpeiden kuljetus yms. reissussa vaikka kuvat toki ovat sen arvoisia, joten nykyisin olenkin tyytynyt lähinnä Olympuksen Pen:iä kuljettamaan mukana.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      28.10.2018 at 21:50

      Kiitos Mari niin ilostuttavasta kommentistasi. Maailma on tosiaan täynnä niin upeaa kauneutta! Palasin juuri Dolomiiteilta ja voi että sielläkin oli niin hengästyttävän kaunista.
      Mutta sitten kamerakysymykseesi. Vajaa pari vuotta sitten koin epäonnisen alun Islannin-matkallani ja hajotin vanhan Canonin järkkärini. Sen reissun jouduin kuvaamaan kännykällä. Suomeen palattua oli pakko tehdä nopea päätös. Päätin ostaa Lumixin superpokkarin, joka onkin näppärän pieni ja sillä saa erinomaisia kuvia. Mutta niinhän siinä kävi, että tuntui, että se jäi kuitenkin nopeasti “liian pieneksi”. Sillä siihen ei saa vaihdettua objektiiveja. Oli pakko saada muun muassa “norppaobjekttiivi” – norppafani kun olen. Niinpä lopulta päädyin hankkimaan taas ison raahattavan, Canonin perinteisen järkkärin (5D Mark IV:n). Minulla on siihen nyt se norppatele, joka on tosiaan iso raahattava, mutta kuvaan sillä tosi paljon ja raahaan mukana jopa patikkareissuillani. Lisäksi minulla on laajis, jonka valovoimaan en ole täysin tyytyväinen ja se menneee jossain vaiheessa vaihtoon. Myös laajiksen ja telen välimuoto pitäisi vielä hankkia. Siispä onhan siinä patikkareissuille raahaamista :D. Pikku Lumixini on sitten minun varakamera. Nykyäänhän liputetaan paljon peilittömien järkkäreiden puolesta. Jos ei halua isoa raahattavaa, on sellainen varmasti hyvä vaihtoehto!

      Reply

Leave a Reply