Menu

Kyyneleitä ja jännitystä savannilla

Tarinoita Etelä-Afrikasta, osa 3

Aamusafarilla kohtaamme taas leijonia. Tällä kertaa ne eivät makaa raukeina tienposkessa vaan nyt ne kävelevät ylväästi meitä vastaan. Ja kun leijona toisensa perään kävelee metrin päästä minua ja kun se yksi kääntää kohdallani katseensa suoraan minuun ja katsoo minua tuimasti silmiin, jättää sydämeni yhden lyönnin lyömättä enkä voi olla miettimättä, voisiko se jostain syystä kuitenkin hyökätä, vaikka meille on vakuutettu, että autossa on aivan turvallista. Sillä ei leijona hahmota autossa istuvaa ihmistä autosta erilliseksi olennoksi. Mutta tämän leijonan katse kertoo jotain aivan muuta, ja kuin vaistomaisesti peräännyn hiljaa hieman taaksepäin.

safari_leijonat

safari_leijonat

safari_leijonat

safari_leijona

safari_leijona

Yksi näistä yhdestätoista leijonasta, jotka äänettömästi kulkevat ohitsemme (Miten ne voivatkaan liikkua niin hipihiljaa!) ontuu liikuttavan näköisesti. Sen oikean eturaajan yläpuolella ammottaa reikä, josta tihkuu verta.
Muisto tappelusta puhvelin kanssa, oppaamme toteaa.

Minä yritän nieleksiä niin, ettei kukaan huomaa.

safari_leijona

safari_leijona

Myöhemmin iltapäivällä, kun olemme jo palanneet takaisin lodgellemme,  kuulen pöytäseurueeltamme kohtaamisesta, jollaista minä en haluaisi kokea. En todellakaan! Yksi lodgemme naisista on ollut matkalla omalle mökilleen  toiveissaan päästä kuvaamaan lounge poolille saapuvia janoisia norsuja,  kun kaksi leijonaa on tullut häntä pihamaalla vastaan. En tiedä, miten itse olisin reagoinut.

Olisin ehkä pyörtynyt. 

safari_leijonat

Etelä-Afrikka on todellakin maa, joka saa minut yhä uudestaan tunnekuohun valtaan. Käyn täällä joka päivä läpi koko tunteiden kirjon. Koen iloa, surua, järkytystä, hilpeyttä, pelkoa, liikutusta ja onnea. En olisi ikinä voinut aavistaa, millainen matka tästä tulisi. Että näkisin, kokisin ja tuntisin niin paljon. Mykistyisin surusta, kun näkisin nuoren leijonan ontumassa verinen reikä rinnassaan muistutuksena tappelusta puhvelin kanssa; liikuttuisin kyyneliin nähdessäni leopardiemon imettävän ja hoitavan hellästi kymmenviikkoista poikastaan; tuntisin pelkoa kaasuttaessamme pakoon pillastunutta urosnorsua tai tärisisin kiihtymyksestä katsoessani ikkunan takana terassimme uima-altaalla peuhaavaa norsulaumaa.

safari_leopardit

safari_leopardi

Tiesitkö, että leopardi oppii kahdeksanviikkoisena kiipeämään puuhun?

Nyt ymmärrän niitä, jotka palaavat Afrikkaan ja safareille yhä uudestaan ♥.
Ehkä minustakin tulee yksi heistä.


Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Blogiani pystyt nyt näppärästi seuraamaan Blogit.fi-sivuston kautta.
Maailman äärellä -matkablogini on myös Twitterissä.
Tervetuloa mukaan matkoilleni.

Copyright © 2019 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.

20 Comments

  • Elina | Vaihda vapaalle
    3.3.2019 at 10:17

    Taisinkin varoitella, että safareihin saattaa jäädä koukkuun. 😀 Olet kyllä osannut hyvin kuvailla miltä safarilla tuntuu. Se on melkoista tunteiden vuoristorataa. Etenkin silloin, jos näkee, kun jokin eläin tappaa toisen eläimen. Mutta hurjaa tuo, että lodgen pihalla on tullut leijonia vastaan! :O

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      3.3.2019 at 10:23

      Niin taisit! Ja silloin en oikein uskonut, että minulle voisi käydä niin. Miten väärässä olinkaan. Oli todellakin viikko täynnä tunteiden vuoristorataa. On jotenkin vaikea nyt palata tavalliseen arkeen. Mieli on täysin Afrikan savannilla. Me nähtiin, kun leopardi raahasi kuolleen impalan puuhun ja kun villikoirat jahtasivat impaloita, mutta eivät onnistuneet lopulta nappaamaan kuin yhden kanin.
      Tämä leijonakohtaaminen lodgen pihalla oli tosiaan aika järkyttävä. Sen jälkeen vähän pelkäsin kävellä omalle mökille. Pimeällä siellä ei tietenkään saanut yksin kävelläkään vaan saatiin aina saattaja mukaan. Meidän mökki kun oli se kaikista kauimmainen, ihan siellä pusikossa.

      Reply
  • Katja/jumalainenseikkailu
    3.3.2019 at 18:16

    Kääk, hirvittää katsella näitä kuvia, kun tiikereiden lähellä ei tulisi kyseeseenkään ajella tuollaisella autolla tai kuljeskella yhtään missään. Jotenkin jännää, että leijona on sitten niin erilainen eläin. Näyttävät jotenkin laiskoilta ja hyväntahtoisilta 😀 Tiikeri oli täynnä voimaa ja vapautta. Ihan mahtava tuo poikanen tuossa vikassa kuvassa <3 Afrikka on näitä minunkin supermatkahaaveita, kunhan ehdin!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      3.3.2019 at 18:45

      Maatessaan tienposkessa leijonat tosiaan näyttivät siltä, että niitähän voisi mennä vaikka silittämään :D. Eivät yhtään pelottavilta. Mutta ajatus, että matkalla kävellen omalle mökille kohtaisin leijonan, sai minut melkein pissimään housuun! Onneksi en kohdannut leijonia itse kuin auton kyydissä, vaikka silloin kun ne kulkivat ihan siitä auton vierestä, niin tuntuihan se aika jänittävältä…
      Nämä leopardivauvat oli ihan mielettömän suloisia! Niitä olisin voinut katsella tuntikausia.

      Reply
  • Anna Koskela
    3.3.2019 at 19:00

    Minulla sisar joutui safarilla ”piiritetyksi”. Leirissä oli sekä leijona, norsu, että virtahepo. Sisareni oli onneksi leirin baarissa (paljonko joku heppoinen hökkeli olisi oikeasti auttanut?) juuri silloin ja hänellä ei ollut hätää. Heillä, jotka olivat teltoissaan, oli ollut vähän jännää… Masait ja riistavartijat sai hetken tehdä kunnolla duunia.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      4.3.2019 at 17:18

      Kuulostaa tämäkin aika hurjalta tilanteelta. Meillä oli kaikki majoitukset sellaisia ”luksusmökkejä” ja niiden sisällä oli kyllä turvallista, mutta pimeän aikaan ei sitten ollut mitään asiaa ulos. Ja joskus kyllä päivälläkin vähän jännitti, varsinkin sen jälkeen, kun kuulin, että leijona oli ollut pihamaalla.

      Reply
  • Maisemaonnellinen Johanna
    4.3.2019 at 17:47

    Huikeita nämä sinun kuvasi! Tuossa on kyllä tullut putkiostoksille katetta. Tuo imettävä leopardi katsoo kyllä tuolta matkankin päästä sillä ilmeellä, ettei tarvitsisi ottaa askeltakaan siihen suuntaan, kun joutuisi tekemisiin hänen kanssaan.

    Elämä ja kuolema, ilo ja suru. Herkän ihmisen elämä ei aina ole helppoa. Meillä taitaa olla muutakin yhteistä kuin nuo lounasmaneerit… <3

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      4.3.2019 at 18:07

      Kiitos Johanna! Norppaputki todella toimi niin hyvin Afrikan safarillakin. Ehdottomasti olen tyytyväinen tähän hankintaan. Hämärässä se ei ole paras mahdollinen, mutta muuten täydellinen. Eikä edes kovin painava – verrattuna moniin muihin teleputkiin.
      Vaikka meille sanottiin, että eläimet (paitsi kirahvit) eivät erota meitä erilliksiksi yksiköiksi siellä autossa, niin sain kyllä aika monta kertaa sellaisen katsekontaktin, että olisin kyllä eri mieltä.
      Safarireissut oli todellista tunteiden myllerrystä tällaiselle herkkikselle. Mutta onneksi en livenä nähnyt minkään eläimen kuolemaa (tai no kanin näin). Eilen katsoin dokumenttia, jossa norsuvauva kuoli savannilla kuivuuteen. Emo jäi sen seuraan viimeiseen henkäykseen asti, vaikka muu lauma meni menojaan. Arvaa itkinkö vuolaasti tätä katsoessa. Pikku norsut on jotenkin niin hellyttäviä! Toki kissaeläimetkin, niin kuin nämä pienet leopardivauvat, joita onnekkaasti pääsimme näkemään.
      Haha, ai sinullakin on näitä lounasmaneereita :D.

      Reply
  • Matkalla lähelle tai kauas
    4.3.2019 at 20:09

    Olet kyllä melkoisen lähelle päässyt leijonia. Todella upeita kuvia. Tuonne Etelä Afrikkaan olisi niin siisti matkustaa. Harmi vaan, että matkustaminen sinne vie aikaa, kun ei ole suoria lentoja ja monen mutkan kautta joutuu matkustamaan.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      5.3.2019 at 11:40

      Me lennetiin Johannesburgiin Istanbulin kautta. Mikä on hyvää, lentoja saa usein jopa alle 500 eurolla! Lentoaika yhteensä 13 tuntia. Mutta kun lataa Netflixista suosikkisajoja, menee lentomatka nopsaan :D. Osa jatkaa Johannesburgista Krugeriin itse autoillen, mutta me haluttiin päästä helpommalla ja lennettiin vielä Johannesburgista Hoedspruitiin ja ehdittiin vielä samana päivänä safarille näkemään muun muassa leopardi. Ja jo matkalla lodgelle nähtiin ensimmäiset norsut ja kirahvit. Oli aika mieletöntä – mikä hyppäys Suomen talvesta keskelle savannia.

      Reply
      • Matkalla lähelle tai kauas
        5.3.2019 at 12:18

        Niin ja sitten tuohon voisi yhdistää Kapkaupunginkin

        Reply
        • Maailman äärellä / Heidi
          5.3.2019 at 12:22

          Niin voisi, ehdottomasti. Aika moni meidänkin lodgella teki juuri niin. Olivat olleet Kapkaupungissa ja viinialueella. Meillä oli vain viikon talviloma, niin ei ollut aikaa kuin safareille ja pienelle huilille safarin jälkeen. Mutta oikeasti loma tuntui tosi paljon pitemmältä, kun ehdittiin kokea niin valtavasti. Olen vieläkin ihan päästä pyörällä!

          Reply
          • Matkalla lähelle tai kauas
            5.3.2019 at 18:14

            Ihan varmasti. Se vaan ihmetyttää, että Kapkaupungista järjestetyt safarit on halvempia kuin Johannesburgista. Mistä ostitte safarin?

          • Maailman äärellä / Heidi
            6.3.2019 at 10:54

            Onko ne katsomasi safarit olleet Krugerissa vai jossain muualla? Luulen, että Kruger ja sen kyljessä oleva yksityinen Sabi Sands tarjoavat Etelä-Afrikan parhaat safarit. Meidän safarit, majoitukset + sisäisen lennon järjesti African Safari Group. Kaikki toimi täydellisesti. Olin tosi tyytyväinen. Valittiin sellainen luksussafari ja oltiin aivan mielettömän ihanissa lodgeissa. Nyt haluaisin jotain samanlaista Tansaniassa, mutta se ei olekaan niin yksinkertasta. Ja tosi paljon kalliimpaakin on, joten nyt pitää ottaa miettimistauko…

          • Matkalla lähelle tai kauas
            6.3.2019 at 11:29

            Kiitti vinkistä. Pitää katsella tarkemmin tarjontaa, jos tulee ajankohtaiseksi.

  • Christa
    4.3.2019 at 21:22

    Tosi hienoja kuvia!
    Olisi mahtavaa päästä Etelä-Afrikkaan safarille. Olen ollut Tansaniassa safarilla ja sielläkin pääsi näkemään leijonia läheltä. Vähän pelotti jopa ihan suljetussa jeepissä. Eläinten kohtaamisessa on kyllä jotain maagista ja jälkensäjättävää.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      5.3.2019 at 11:42

      Oli kyllä todellakin upea kokemus! Niin upea, että olen jo suunnittelemassa seuraavaa safarimatkaa <3. Ehkä tällä kertaa sinne Tansaniaan.

      Reply
  • Martta / Martan matkassa
    6.3.2019 at 20:14

    Aivan huikeita kuvia! Safari olisi kyllä ihan mahtava kokemus, toivottavasti joku kerta vielä pääsen. Tuossa autossa en kyllä olisi uskaltanut olla, samaten tuo majoitus alkoi heti mietityttää… Täytyypä lukea myös sinun muut juttusi.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      8.3.2019 at 15:58

      Kiitos Martta! Safari on kyllä upea kokemus! Luulin, että tämä olisi sellainen kerran elämässä -juttu, mutta niinpä vaan kävi, että nyt on ihan pakko päästä pian uudestaan. Ainut mitä minä siellä safareilla pelkään on hämähäkit ja käärmeet enkä siksi voisi koskaan majoittua missään teltassa! Meidän lodget oli ihan mielettömiä. Tämä jälkimmäinen vaan tosiaan sellainen, että pimeän aikaan piti olla saattaja, ei saanut yksin liikkua, kun ei siellä mitään aitoja ollut. Ekassa oli vain norsuaita, ettei norsut tule syömään pihamaan arvopuita :D.

      Reply
  • virpis (@taynnatieontar1)
    9.3.2019 at 13:49

    Nämä juttusi tuolta safarilta ovat kertakaikkiaan ihania, kuvineen kaikkineen! Olen kauan haaveillut safarista ja nämä jutut vain vahvistivat sitä fiilistä, että pakkohan tuollainen on joskus kokea. En kyllä ehkä haluaisi törmätä leijonaan majoitukseni pihapiirissä. 😀 Ja pakkohan se on varata nessuja taskuun, että saa pyyhittyä silmäkulmat jos tulee niitä tilanteita, kun näkee että eläin on haavoittunut. Voi että. Varmasti ihana matka!

    Reply

Leave a Reply