Menu

Nautiskelijan Kööpenhamina

Kööpenhamina on oiva valinta matkailijalle, joka haluaa viettää lomansa nautintojen äärellä: tarjolla kun on iloja kaikille aisteille. Etenkään herkkusuun ei Kööpenhaminassa tarvitse pettyä. Makunystyröitä hemmotellaan täällä niin, että miniloma Kööpenhaminassa voi helposti kääntyä yltäkylläiseen mässäilyyn eikä tuliaskiloilta voi välttyä.

Se, että Kööpenhamina-lomamme ainoa aikatauluttaja ja rytmittäjä on hotellimme (Andersen boutique hotel) tarjoama kello viiden viini, kertonee jo paljon lomamme nautintohakuisesta luonteesta.

Kööpenhamina

Idyllinen Nyhavn tarjoaa nautintoja niin silmille kuin vatsallekin.

Ennen kuin ryhdymme mässäilemään, on kuitenkin syytä tutustua hieman tähän värikkääseen ja rentoon kaupunkiin.

Nyhavnilla ja Christianshavnilla sijaitsevat kaupungin kuvatuimmat talot

Kööpenhaminassa esteetikko iloitsee jo kävelykierroksesta.  Kierros vie ensiksi Nyhavnin satamaan, jossa 1600-luvulla vietettiin perin syntistä elämää peliluolissa, kapakoissa ja ilotaloissa. Nykyisin meno on jo paljon maltillisempaa, mutta edelleen nämä värikkäät talot kuppiloineen ja terasseineen houkuttelevat sekä paikallisia että erityisesti turisteja. Nyhavnin edullisimman herkun saanee hodarikojusta mutta kauniina päivänä on ihana istahtahtaa terassille nauttimaan herkkujen lisäksi merimaisemista. Syksyn viileyttä karkoitetaan vilteillä, lämpölampuilla ja lämpimillä juomilla.

Kööpenhamina

Christianshavnin kanaali tuo mieleen Amsterdamin.

Lyhyen kävelymatkan päässä Nyhavnilta sijaitsee hieman rauhallisempi Cristianshavn. Tämä hollantilaistyylinen alue kanavineen ja kapeine, värikkäine taloineen on kuin pala Amsterdamia.

Kööpenhamina

Istahda hetkeksi viinilasille Gråbrødretorvilla.

Cristianshavnilta matka jatkuu läpi keskustan Gråbrødretorville. Mutta ei huolta, vaikka kesken matkan pääsisi nälkä tai jano yllättämään: keskustaa halkovalta vilkkaalta ostoskadulta Strøgetilta pääsee nimittäin livahtamaan hetkeksi hälinää pakoon tyylikkääseen Royal Smushi Cafeeseen. Paikan erikoisuus on smushit eli sushi-kokoiset smørrebrødit. Mutta ei lasi kuplivaa ja pala kakkuakaan ole huono valinta.

Royal Smushi Cafeeta rennompi valinta on latinalaiskorttelissa sijaitseva The Living Room. Tämän kahvilan alakerta todellakin on kuin rento olohuone eriparisine nojatuoleineen ja sohvaryhmineen. Viileänä päivänä tunnelmaa luo olohuoneen nurkassa loimuaa takkatuli. Kahvilan ainut negatiivinen puoli on, että herkuttelun jälkeen pehmeästä nojatuolista on vaikea saada houkuteltua itseään jatkamaan matkaa.

(Tässä vaiheessa bloggaajan on pahoiteltava ruoka- ja ravintolakuvien olematonta määrää. Herkkulautasten äärellä kun tuppaan vaipumaan ruokaekstaasiin ja silloin valokuvaaminen menettää merkityksensä.)

Nørrebro on ihanan värikäs ja boheemi

Kööpenhamina

Värikäs ja boheemi Nørrebro houkuttelee kiertelemään antiikki- ja second hand -kaupoissa.

Kävelykierroksella ei kannata jättää välistä myöskään sillan takana, kaupungin länsipuolella sijaitsevaa Nørrebron boheemia kaupunginosaa. Ainakin second hand -puodeista kiinnostuneiden kannattaa suunnata tänne. Toinen hyvä syy kävellä Nørrebrohon asti on sisiliais-tanskalaisen Christian Puglisin luomuravintola Bæst, jonka pitsoja on kehuttu kaupungin parhaiksi, ja itse asiassa Bæst on jopa rankattu maailman kahdenkymmenen parhaimman pitserian joukkoon.

Harmillisesti meidän aikamme ei riittänyt tällä kertaa Bæstin pitsojen testaamiseen, mutta sen sijaan testasimme Nørrebrossa, veden äärellä sijaitsevan Slidersin miniburgerit, joita Kööpenhaminassa asunut matkabloggaaja Muru Mou kehuu vuolaasti blogijutussaan kaupungin parhaista hampurilaisista. Tämä erilainen konsepti onkin loistava. Varsinkin annoskateuteen taipuvaiset ilahtuvat siitä, että yhden annokset eli burgerin sijaan täällä voi valita useamman. Minä valitsin kolme miniburgeria ranskalaisten kera (129 kruunua eli noin 17€). Mutta olisi pitänyt uskoa Muru Mouta – tämä todella oli liikaa (tai harjoituksen puutetta).

Kööpenhamina

Nørrebrossa on useita testaamisen arvoisia baareja ja ravintoloita.

Slidersia paremmat hampurilaiset löysimme kuitenkin Papirøenilta.
Jatketaan siis seuraavaksi sinne.

Papirøen – Köpiksen parasta street foodia

PapirøenPaper Island – tai suomalaisittain Paperisaari on Kööpenhaminan ehdoton vierailukohde. Täällä sijaitsee Copengagen Street Food, mistä saa kaupungin parasta katuruokaa rennon rouheassa ympäristössä, mutta tanskalaista hyvää tyylitajua kunnioittaen – totta kai!

Kauniina kesäpäivänä satamaranta täyttyy aurinkotuoleista, mutta jopa harmaana syyspäivänä taskalaiset sinnittelevät ulkoterassilla. Suomalainen vilukissa kuitenkin pujahtaa ovesta sisälle lämpimään.

Kööpenhamina

”Paperisaarella” eli Papirøenilla saa kaupungin parasta katuruokaa.

Paper island

Ihanan rentoa ja rouheaa! Copenhagen Street Food tarjoaa niin etnisiä herkkuja kuin tanskalaisia gourmet-hodareitakin.

Tarjolla on niin paljon herkkuja, että valitseminen on lähes mahdotonta.
Lopulta minä päädyn valitsemaan tällä(kin) kertaa (tylsästi?) burgerin. Mutta maku on kaikkea muuta kuin tylsä. Ja annos on niin valtava, että kun vaan peppunsa saa ahmintatuokion jälkeen nostettua ylös tuolista, on taas roppakaupalla energiaa kulutettavaksi matkalla kohti seuraavaa ruokarastia.

Kööpenhamina

Maistuisiko korealainen, marokkolainen tai vaikkapa meksikolainen?

Kødbyen on köpisläinen Meat Packing Disctrict 

Kööpenhaminan oma versio New Yorkin Meat Packing Districtistä on Kødbyen. Se on vanha tukkutori- ja teurastamo-alue, joka on toiminut 1800-lopusta asti. Nykyään Kødbyenille tullaan syömään ja bilettämään.

Me keskitymme syömiseen.  

Kööpenhamina

Kødbyenille kannattaa tulla jo aamupäivästä Äidin (Motherin) tarjoamalle brunssille. Jos et ehdi testaamaan Äidin brunssia, tule ainakin illalla Motheriin pitsalle. Tunnelma on välittömän rento ja mozarellapitsa on yhtä hyvää kuin Italiassa konsanaan.

Motherin lisäksi me testaamme ranskalaistyylisen ravintola PatePeteen. Enkä liioittele yhtään, kun sanon, että söin PatePateessa elämäni parhaimman risoton. Eikä liha-annoskaan huono ollut. Ei tosiaan.

Kööpenhamina

Trendikkäältä Kødbyenin teurastamoalueelta löytyy lukuisia ihania, rentoja ravintoloita herkutteluun.

Kööpenhamina

Kööpenhaminalaiset ovat kovia lenkkeilemään, mutta minä keskityn tällä lomalla nautiskeluun.

Jos vatsassa on tilaa suosittelen vielä käyntiä Torvehallernessa eli Kööpenhaminen modernissa kauppahallissa. Sieltä voi ostaa gourmet-herkkuja vaikka piknikevääksi tai kotiin viemisiksi.

Kööpenhaminassa, täällä herkkusuiden mekassa, ei edes Tivolissa tarvitse syödä kelvotonta pikaruokaa. Ainakin testaamamme italialaisen ravintola La Vecchia Signoran kotitekoinen pasta oli suussa sulavan herkullista.

Kööpenhamina

Lounaan ja päivällisen välissä on hyvä aika kuluttaa kaloreita Kööpenhaminan kaduilla.

Kööpenhamina

Aika kiiruhtaa Andersen Boutique hotelllin kello viiden viinille.

Kun on koko syksyn syönyt terveyssmoothieita, juonut viherjuomia ja välttänyt sokeria ja vehnää kuin ruttoa, tuntuu Kööpenhamina lukuisine ravintoloineen ruokataivaalta, missä ei voi välttyä sortumasta kunnon ruokabakkanaaleihin.

Ja koska tanskalaisetkin selvästi taitavat tämän jalon nautiskelun taidon näissä viihtyisissä ravintoloissaan, jotka suorastaan huokuvat tanskalaista hyggeä, kodikasta tunnelmaa, olen minäkin päättänyt antaa itselleni luvan nauttia – ja tällä kertaa ilman huonoa omaatuntoa.

Loman jälkeen ehtii taas skarpata ja syödä terveellisesti.
Enkä muuten tämän loman jälkeen aio käydä vaa’alla.

Matkaterveisin Heidi <3


Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Maailman äärellä -matkablogini on myös Twitterissä.
Tervetuloa mukaan matkoilleni.

Copyright © 2016 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.

59 Comments

  • Annika Ruohonen
    28.10.2016 at 10:30

    ❤️

    Reply
  • Inari
    28.10.2016 at 12:41

    Niin maukkaalta matkalta kuulosti, että uskaltaakohan minun kaltaiseni herkuttelija Kööppenhaminaan edes lähteä. No, ehkä lyhyt viikonloppureissu 🙂

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      28.10.2016 at 12:45

      Totta kai uskaltaa! Mutta eri asia on, uskaltaako reissun jälkeen käydä vaa’alla :D. Minä en ainakaan uskalla. Mutta Köpis on juuri ihana viikonloppukohde, ja siellä ei tosiaan passaa olla millään terveyskuurilla. Kauheaa on kyllä tällaisen reissun jälkeen palata arkeen ja arkipöperöihin.

      Reply
  • Elina | Vaihda vapaalle
    28.10.2016 at 13:22

    Nam! Nämä vinkit täytyy pistää talteen seuraavaa Köpiksen reissua varten. 🙂

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      28.10.2016 at 13:24

      Herkullista tulevaa Kööpenhaminan reissua siis! Köpiksessä ei ainakaan nälkä pääse yllättämään! Mutta onneksi siellä on myös kauniita katuja kuljettavaksi, että saa edes osan kaloreista kulutettua – ja tärkein: jaksaa sitten taas syödä lisää herkkuruokia :D.

      Reply
  • Lumo
    28.10.2016 at 21:30

    Köpis on kyllä loistava ruokakaupunki. Pate Patessa on tullut syötyä parikin kertaa, Torvehalleilta tulee haettua aina kotiinviemisiä. Aamiaissuosikkini on Granola Fredriksbergissä.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      29.10.2016 at 15:32

      Kööpenhaminassa ei tosiaan pääse nälkä yllättämään! <3
      PatePate oli kyllä ihana! Meilläkin oli Granolan testaus mielessä ja käytiinkin sen ovella kurkkimassa, mutta ei sitten lopulta enää ehdittykään käydä siellä herkuttelemassa. Ensi kerralla sitten!

      Reply
  • Teija / Lähdetään taas
    29.10.2016 at 16:27

    Köpis on kyllä ihan mieletön ruokamatkakohde. Me käytiin Meat Districtillä Fishmarketissa. Mother jäi seuraavaan kertaan. Onneksi Köpis on lähellä 🙂

    Reply
  • pschildt
    31.10.2016 at 12:17

    Nyhavnin rannoilla nyt ainakin pitää jokaisella Köpiksen vierailulla käydä 🙂
    Torvehallernakin tuli tutuksi viime reissulla, mutta muuten emme matkoillakaan oikein niin ruuasta innostu, että jaksaisimme etsiä tiettyjä ravintoloita – yleensä päädymme ensin jostain muusta syystä jollekin alueelle ja sitten valitsemme sieltä kelvollisen näköisen ravintolan. Kööpenhaminassa onneksi usein tälläkin strategialla saa hyvää ruokaa!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      31.10.2016 at 12:25

      Kyllä, Nyhavnin ihania värikkäitä taloja pitää päästä aina ihastelemaan. Edellisellä reissulla (kesäaikaan) lähdettiin myös risteilylle Nyhavnilta, mitä ainakin ekakertalaisille suosittelen. Nyt ei enää uudestaan viitsinyt. Sen sijaan keskityttiin olennaiseen eli syömiseen :D. Mutta totta, Köpiksessä on kyllä niin paljon hyviä ruokapaikkoja, ettei siellä juuri tarvitse etsiä. Minun susikkini ehdottomasti Kødbyenin alue ja Papirøen.

      Reply
  • Köpikseen voisin matkustaa juurikin ruoan takia. Nyhavnin värikkäät talot ovat niin syötävänä suloisia myös. Viikonlopun mittainen herkuttelureissu tekisi varmasti höpöä.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      3.11.2016 at 20:21

      Köpis on kuin tehty herkutteluun! Voi että tekis jo niin mieli takas – jäi monta paikkaa vielä testaamatta :).

      Reply
  • Maria
    1.11.2016 at 17:23

    Äh tuollainen paper island olisi ihana Suomessakin! Helsingissä yritettiin jo kalasatamaan saada samantapaista kesäisin alulleen, konttikahvilaa yms. Kumpa muutkin lähtisi mukaan projektiin 🙂

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      3.11.2016 at 20:22

      Ihan varmasti tämä paper island -konsepti toimisi Suomessakin. Toivotaan tosiaan, että saisi edes Helsingissä tämä idea tulta alleen.

      Reply
  • Terhi / Muru Mou
    2.11.2016 at 16:22

    Huh, kylläpäs on tullut herkuteltua! 🙂 Tuli ihan ikävä Köpistä tätä lukiessa ja kuvia katsellessa, niiden kylmän ja kostean syksyisestä tunnelmasta huolimatta. Nyt kyllä jäi kiinnostamaan, että mikä Papiroenin burgeripaikka voitti Slidersin! Ja PatePaten risotto menee korvan taakse 🙂
    Kiitos linkkauksesta!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      3.11.2016 at 20:29

      Joo, blogipostausta kirjoittaessa itsekin kauhistuin, että miten ihmeessä me on noin paljon lyhyellä lomalla herkuteltu! Klups… Ja hitsi, en ottanut sen burgeripaikan nimeä ylös. PataPateen risottoa suosittelen kylä niin lämpimästi! Vaikka olen itse (omasta mielestä) tosi hyvä risoton tekijä, niin tää meni kyllä omankin herkkurisoton (johon tulee jopa kuoharia) edelle.
      Ja kiitos sulle, että sain jutuistasi niin paljon mahtavia vinkkejä Köpikseen!

      Reply
  • Meidän matkassa / Monna
    2.11.2016 at 16:58

    Köpiksessä ei ole vielä tullut käytyä mutta kyllähän tuo kaupunki kiinmostaisi! Uu tuli kauhia nälkä ja varsinkin burgerinälkä 😛

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      3.11.2016 at 20:30

      Mullakin on niin ikävä Köpiksen herkkuja! Mutta on se kaupunki toki muutenkin ihana, vaikka nyt korostuikin nämä herkkupaikat 😀

      Reply
  • Laura / Laurasitinerary
    3.11.2016 at 16:46

    Kööpenhamina on puhdasta rakkautta joka solulla! Ruokapuoli ei todellakaan jätä kylmäksi! Sain viime viikonloppuna kokea elämäni upeimman ravintolakattauksen juurikin Köpiksessä. Asiaa Nomasta tulossa pian.
    Ihanat kuvat!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      3.11.2016 at 20:33

      Kiitos Laura, ja voi mahtavuus: kävit Nomassa herkuttelemassa. Me mentiin nyt vähä pienemmällä budjetilla, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa Nomaankin… <3.

      Reply
  • Johanna Hulda
    3.11.2016 at 22:38

    Ooh, kuulostaa herkulliselta! Te olette näemmä kiertäneet ja popsineet Köpiksen parhaat palat. Eikä vaikuta ihan niin kalliiltakaan millainen kuva itsellä on ollut! Mut kaupunki nimittäin jätti yhden päivän vierailun perusteella vähän kylmäksi, mutta luultavasti en vain tiennyt, minne olisi pitänyt mennä. Täytyy joskus käydä uudestaan, ja tyhjällä vatsalla. 😉

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      10.11.2016 at 10:18

      Ehdottomasti Köpikseen tyhjällä vatsalla!
      Tein hieman etukäteisselvittelyjä ruokapaikoista, ja se kyllä kannatti! Tällä reissulla ei tullut yhtään hutia!
      Ja tanskalainen osaavat sen ihanan tunnelman luonnin. Joka paikassa oli kynttilöitä ja lämmittäviä vilttejä joten viileämpänäkään päivänä Köpis ei jättänyt meitä kylmiksi. Eli anna ihmeessä Köpikselle vielä uusi tilaisuus!

      Reply
  • Unna Äkäslompolo
    3.11.2016 at 23:25

    Oi slurps, miten herkullinen postaus ja mahtavia kuvia. Kiitti tosi hyvistä vinkeistä, tämä postaus oli todellinen inspiraationlähde herkuttelu-kaupunkimatkalle melkein tuonne naapuriin :). Köpiksessä on tullut muutama välilasku vain vietettyä, mutta nyt kyllä täytyy päästä sinne jalkautumaan seuraavalla kerralla!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      10.11.2016 at 10:21

      Kiitos itsellesi Unna kivasta kommentista! Köpis sopii loistavasti herkutteluun. Ja se on niin ihanan läheällä ja jopa Finskin lentoja saa alle 90 eurolla, joten ehdottomasti suositeltava kohde!

      Reply
  • Oi smaskens, mitä herkullisia vinkkejä!!! Pitäisiköhän tehdä paikalliset ja lähteä tältä istumalta Köpikseen illalliselle 😉 täältä meidän kulmilta on nimittäin lähdetty sinne ex tempore oluellekin. 🙂

    No, nyt kuitenkin takaisin arjen realiteetteihin ja kotiruuan tekoon…. mutta nämä vinkit menee ehdottomasti kirjanmerkkeihin tulevia reissuja ajatellen. Kööpenhamina on kyllä niin ihanan elämäniloinen ja rento kaupunki!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      10.11.2016 at 10:23

      No ehdottomasti Mia teet paikalliset! 😀
      Köpis on tosiaan ihanan rento ja tunnelmallinen. Kaksi kertaa olen käynyt ja varmasti menen vielä kolmannenkin – jäi monta ruokapaikkaakin testaamatta :).

      Reply
  • Teppo | Tämä matka
    4.11.2016 at 15:21

    Hyvät vinkit herkuttelumatkalle. Laitan talteen 🙂

    Reply
  • Noora | Kerran poistuin kotoa
    4.11.2016 at 20:56

    Köpis on ihana! Kävin siellä tänä kesänä kahdesti kaverin ollessa kesätöissä siellä. Ja sitä ennenkin on pari reissua kaupunkiin takana. Köpiksen talot ovat kyllä mielettömän värikkäitä! Sen lisäksi kaupunginosat ovat persoonallisia ja kutsuvat päämäärättömiin haahuiluretkiin. Mä en ole mikään älytön ruokafani, mutta tuo Copenhagen Street Food oli taivas! Niin hyvää ruokaa. Mun lento New Yorkista Suomeen nyt viime kuussa sisälsi koneenvaihdon Köpiksessä ja salaa toivoin myöhästyväni jatkolennolta niin, että olisin vaikka sitten ehtinyt tuonne syömään uutta lentoa odotellessa. Valitettavasti ehdin alkuperäiselle jatkolennolleni 🙂

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      10.11.2016 at 10:29

      Niin samaa mieltä: Köpis on ihastuttava!
      En itsekään kaikilla reissuilla todellakaan näin paljon ahmi (tai no, Italiassa juu… ), mutta Köpiksen herkut saivat kyllä telkemään herkkuöverit. Copenhagen Street Food oli tosiaan niin ihana ruokaparetiisi. Sinne pitää päästä vielä uudestaa.
      Heh, Köpiksessä ei tosiaan niin haittais, vaikka koneesta myöhästyisi…. tietäisi ainakin monta ruokataivasta, minne suunnata.

      Reply
  • Merja / Merjan matkassa
    4.11.2016 at 22:38

    Köpis on mulla vielä käymättä. Sinne voisi tehdä edullisilla lennoilla vaikka päiväreissun. Mahtavia ruokapaikkoja olette löytäneet. Lurps 🙂

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      10.11.2016 at 10:30

      Köpikseen tosiaan saa nykyään ihan älyttömän edullisia lentoja, joten sinne vaan herkuttelemaan! Esimerkiksi tyttöjen pikkujoulut Köpiksessä tai romanttinen illallinen rakkaan kanssa jossain ihastuttavassa tunnelmallisessa Köpiksen ravintolassa olisi aika kiva idea näin joulun alla <3.

      Reply
  • Kati / Lähinnä Kauempana
    4.11.2016 at 22:56

    Kylläpä alko hiukomaan! Herkullisen kuuloisia ruokia ja upeita kuvia! Onneksi meille on tulossa keväälle Köpiksen reissu, joten pitääkin laittaa tämä postaus kirjanmerkkeihin. Kiitos tästä!

    Reply
  • Paula - Viinilaakson viemää
    5.11.2016 at 19:09

    Olen viime aikoina jostain syystä törmännyt niin moneen Köpis -postaukseen, että tässä alkaa matkakuume kovasti nousta. Tämäkin upea kaupunki on vielä käymättä. Pitää kyllä ehdottomasti joskus päästä käymään. Ja joka blogissa on olleet nuo värikkäät talot, ne joista siis kerroit, että ovat kaupungin kuvatuimmat. 🙂 Näyttävät siis olevan tavaramerkki, pakkohan ne on silloin olla postauksessa 🙂

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      10.11.2016 at 10:37

      Näitä värikkäitä taloja on tietysti pakko jopa reissulla käydä ihastelemassa :): Suunnittelin vielä toista Köpis-postausta, jos jossain vaiheessa ehtisi tekemään, ja totta kai siihenkin on tulossa kuvia näistä värikkäsitä taloista :D.

      Reply
  • Meri / Syö Matkusta Rakasta
    5.11.2016 at 21:34

    Mä haluaisin lähteä Köpikseen nimenomaan ruokajuttujen perässä! Oon kuullut kaupungin ruokaskenestä jo ennen tätä postaustakin niin paljon hyvää. Tähän mennessä Köpis on ollut vain ohikulkupaikka, kun olemme sitä kautta menneet Etelä-Ruotsiin.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      10.11.2016 at 10:39

      Varmasti tykkäisit Köpiksestä! Joten ensi kerralla malta pysähtyä Köpiksen kohdalla. Ja tällä reissulla, kun päivät oli sen verran viileitä, herkuttelu olikin ihan parasta ajanvietettä. Ja hyvistä ravintoloista Köpiksessä ei todella ole pulaa!

      Reply
  • Katja / Lähtöselvitetty
    5.11.2016 at 22:57

    Minä hämmästyin aikoinaan suuresti sitä, miten kaikki ruoka Kööpenhaminassa oli niin hyvää. Jopa kaikki kioski-Kebabit ja epäilyttävän näköiset kiinalaiset ruoat. Siis kaikki katukioskienkin ruoat maistuivat todella hyviltä. Mulla ei ollut mitään ennakkokäsitystä Kööpenhaminasta ruokakaupunkina, niin tuli iloisena yllätyksenä. Ja me siis syötiin todella halvalla, mutta silti erittäin hyvin.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      10.11.2016 at 10:41

      En minäkään etukäteen ollut arvannut, miten ihana herkkuparatiisi Köpis olisikaan. Mutta tosiaan kaikki, mitä me syötiin, oli niin hyvää! Joskus vielä uudestaan herkuttelemaan Köpikseen…

      Reply
  • Kaisa
    6.11.2016 at 01:52

    Köpis toimii siis hyvänä kohteena kesäkauden ulkopuolellakin kun hyvää ruokaa ja tunnelmaa löytyy ympäri vuoden 🙂

    Reply
  • Tiia/ReiseReise
    6.11.2016 at 11:22

    Tulipas tästä Kööpenhamina kuume. 🙂 Oikeastaan koskaan, varsinkin, kun yksin matkustan, niin ruoka ei ole pääosassa mulla, mutta kyllä vaan pitäisi aina ”raaskia” mennä yksinkin käymään ravintoloissa ym. ja maistaa jotain paikallista. Tai muuten vaan hyvää ruokaa.

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      10.11.2016 at 10:44

      Suosittelen kyllä ainakin kerran-pari käymään kunnolla syömässä. Kyllä joskus itsekin reissuilla pihtailen ja syön mitä sattuu, mutta Köpiksessä on niin ihania ruokapaikkoja, joten siellä kannattaa nauttia!

      Reply
  • Kööpenhamina on kyllä todella kaunis kaupunki. Hyvän ruuan löytäminen reissussa on aina parhautta! Kerran lensimme Malesian Penangiin vain siksi, että meille kehuttiin Georgetownin food streettejä maailman parhaiksi 😀

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      10.11.2016 at 10:45

      Hei, mun yksi ystävä onkin juuri lähdössä Penangiin, joten vinkkaanpa sille tästä Georgetownin food streetistä! Itse en tästä ollut kuullutkaan. Aina oppii jotain uutta :).

      Reply
  • Kohteena maailma / Rami
    7.11.2016 at 01:14

    Kööpenhaminan reissuista on nyt hieman aikaa, pitäisi mennä sinne pian uudestaan. Oikeastaan juuri matkablogien takia, sillä niin monet ovat viime aikoina kirjoittaneet Kööpenhaminan erinomaisesta ravintolatarjonnasta! Tämäkin postaus menee itselle muistiin, niin on tässä jo muutamalle reissulle tiedossa ravintolavinkkejä 🙂

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      10.11.2016 at 10:47

      Muista sitten varata reissuun tarpeeksi monta päivää, että ehdit käydä kaikissa ihanissa paikoissa herkuttelemassa. Minua melkein harmitti, etten jaksanut syödä enempää – vaikka aika paljon me kyllä syötiinkin – hah!

      Reply
  • Veera Bianca
    7.11.2016 at 07:40

    Heeei, tykkään sun blogista <3 ja sait mut ikävöimään Köpistä!!

    Reply
  • Lotta | Watia.fi
    7.11.2016 at 12:12

    Uu, hyvältä kuulostaa. Ihania vinkkejä. Pistän ehdottomasti korvan taakse. Kööpenhaminassa haluan aivan varmasti lähitulevaisuudessa käydä. Tanska onkin ainut Pohjoismaa, joka on vielä käymättä. Toi katuruokamesta vaikuttaa hyvältä!

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      10.11.2016 at 10:49

      OI, katuruoka oli niin hyvää! Vanha suositus Köpikselle!
      Ja kiva, jos vinkeistä on iloa mahdollisesti pian tulevalle reissulle :).

      Reply
  • virpis (@taynnatieontar1)
    7.11.2016 at 23:02

    Oh mikä ruokataivas! Vesi herahti kielelle useamman kerran. Burgerit on loistava valinta! Köpis on kiehtonut minua pitkään, varmasti siellä tulee piipahdettua jossain kohtaa. 🙂

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      10.11.2016 at 10:51

      Kyllä, burgerit harvoin pettää. Mutta nyt täytyy tunnustaa, ettei saatu Köpiksessä ihan niin hyvä burgereita kuin Madridissa! Siellä minun ”kotini” kulmilla oli niin hyvä burgerpaikka, että jo sen takia haluan pian päästä takaisin Madridiin!

      Reply
  • Asko Leppilampi
    20.2.2017 at 17:53

    Kiitos kirjoituksesta Heidi. Ostimme juuri 19 €/sivu Norwegianin suorat lennot Köpikseen huhtikuun lopulle. Majapaikankin varasin, joten nyt vaan tekemistä etsimään. Olemme käyneet siellä melko kauan sitten, joten nyt on kiva viettää 4 päivää kaikessa rauhassa. Kiitos ruokapaikkavinkeistä. Laitan heti tämän jutun talteen. Tietääkö kukaan, kukkivatko siellä kirsikkapuut jossain puistossa tms. suurina määrinä kuten Tukholmassa. Sellaista ihanuutta voisimme käydä katsomassa. Mitä muuta pakollista sieltä löytyy eläkeläismatkaajalle?

    Reply
    • Maailman äärellä / Heidi
      20.2.2017 at 19:57

      Vau, olette kyllä saaneet huippu edulliset lennot! Minä olen käynyt Köpiksessa kesällä ja talvella mutten keväällä, joten en osaa valitettavasti sanoa kirsikkapuista. Minulla on ollut tarkoitus kirjoittaa vinkkipostaus Köpikseen. Yritänpäs kirjoittaa sen ennen huhtikuun loppua. Kanava-ajelu on ainakin kiva, jos sattuu lämmin päivä. Mietin kootut vinkit kahden matkani perusteella seuraavaan Köpis-juttuuni!

      Reply

Leave a Reply