Vuoren jyrkänteelle rakennettu Positano on yksi Amalfin rannikon tunnetuimpia kaupunkeja. Se on niin kaunis, että kavutessa rappusia ylöspäin tuntuu kuin astelisi postikortissa.
Ja niitä rappusia täällä Positanossa riittää. Kapuaminen käy ihan totisesta liikunnasta. Mutta alapuolella välkkyvä turkoosi meri ja karkkivärein kuorrutetut talot ovat hyvä syy pysähtyä vetämään välillä henkeä ja ihailemaan maisemaa. Niin, ja ottamaan kuvia.
Kymmenittäin.
… okei, sadoittain.
Olemme lähteneet aamuvarhaisella Sorrentosta Positanoon laivalla. Laivamatka on kestänyt reilut puoli tuntia. Amalfin rannikkoa kiertäessä laiva onkin kaikkein rennoin tapa liikkua. Silloin ei tarvitse miettiä, mistä löytäisi autolle parkkipaikan. Eikä tarvitse stressata ajamista, sillä ainakin kokematonta autoilijaa Amalfin ranikon kapeat ja mutkaiset tiet saattavat hirvittää. Laivassa saa sitä paitsi samalla nauttia merimaisemista ja ihanan vilvoittavasta merituulesta. Ja juoda vaikka lasin kuohuvaa!
Kesäkuu on hyvä aika matkustaa Amalfille: silloin on jo lämmin (rappusia kivutessa jo melkein liian), mutta eteläeurooppalaiset eivät ole vielä lomalla ja ainakaan aamupäivästä suositulla Positanollakaan ei ole juurikaan ruuhkaa. Me saammekin kivuta talojen väleissä mutkittelevia rappusia ihan kaikessa rauhassa.
Edes näköalatasentasanteella ei tarvitse väistellä selfiekeppejä.
Vaan voi rauhassa keskittyä maisemaan – tai maiseman kuvailuun. Tai vaikka italialaisten terassien kuvailuun, ja toivoa samalla, että kuvaan sattuisi osumaan joku komea filmitähti.
Eikä se edes olisi lainkaan mahdotonta, sillä tämä Unescon maailmanperintökohteeksi 1990-luvun lopulla julistama rannikkokaistale on ollut julkimoiden suosiossa jo 50-luvulta lähtien.
Kun löytää Positanon kaltaisen kauniin paikan, haluaa salata sen muilta.
Jos John Steinbeck olisi todella halunnut salata tämän paikan, hänen ei ehkä olisi pitänyt kirjoittaa vuoden 1953 Harper’s Bazaariin näin, sillä lehden julkaisun jälkeen paikasta vasta tulikin suosittu – ensin Positanoon ryntäsivät kirjailijat ja taidemaalarit, sen jälkeen perässä seurasivat muut turistit.
Enkä ihmettele yhtään. Alapuolellamme auringon hohteessa kimmeltävä meri saa minutkin huokailemaan.
Ja vielä enemmän huokailen, kun kavuttuamme satoja rappusia ensin ylös ja sitten taas alas vihdoin maltamme pysähtyä ja istuutua aurinkoiselle terassille lounaalle syömään italialaisia herkkuja. Tällaisissa maisemissa pasta-annos maistuu vielä tavallista taivaallisemmalta ja Prosecco kuplii entistäkin pirskahtelevammin. Gelatoakin voi syödä extra annoksen eivätkä ylimääräiset kalorit vaivaa omatuntoa lainkaan päivän rappusmaratonin jälkeen.
Espressokupin nautittuamme jaksamme taas kavuta rappusia. Nyt askel on selvästi verkkaisempi. Katse viipyilee meren välkkeessä, pienissä yksityiskohdissa, kukka-asetelmissa ja purppuraa hehkuvissa bougainvillearyppäissä, jotka kehystävät kauniisti ikkunan pieliä.
Sitten onkin jo aika lähteä kävelemään kohti rantaa.
Turistien valtaamat kadut kierrämme suosiolla kaukaa. Muutamassa putiikissa kuitenkin pistäydymme.
Auringon uuvuttamana en kuitenkaan jaksa innostua hengareissa roikkuvista kesäunelmista.
Sen sijaan nappaan vielä muutaman kuvan merestä.
Siihen minä en kyllästy koskaan.
Rannalla nautitaan kesäpäivästä.
Minäkin tahdon päästä uimaan ennen kuin on aika palata laivaan ja hyvästellä tämä lumoavan kaunis Positano.
Onnekseni ehdin pulahtaa mereen ennen kuin näen pojan, jonka uimareissu on päätynyt kyyneliin. Enpä tiennytkään, että täälläkin on näitä pirullisen polttavia meduusoja.
Tässäkin paratiisissa on siis omat kärmeensä.
Ennen laivaan astumista annan katseen vielä kiertää tässä kaikessa kauneudessa,
ihanassa Positanon postikorttimaisemassa.
Enkä voi kuin huokailla… <3
23 Comments
Outi
27.4.2016 at 11:34Upeita postikorttimaisia maisemia ♡♡♡
maailmanaarella
27.4.2016 at 11:35Kiitos Outi❤️. Positano oli todellinen postikortti.
Eevi / Rento matkablogi
27.4.2016 at 11:39ihana Positano! En tiennytkään, että Sorrentosta pääsee laivalla pitkin rannikkoa, luulin että paatit kulkevat lähinnä Caprille ja takaisin. Tuohan on mainio keino tutustua rannikkoon. Me oltiin niitä hulluja jotka valitsi menopeliksi auton… toki auto oli Fiat500 enkä millääni sitä isommalla olisi tielle lähtenytkään. 🙂
maailmanaarella
27.4.2016 at 11:44Joo, Sorrentosta pääsi tosi kivasti lautoilla liikkumaan. Mentiin Napoliinkiin useimmiten lautalla, paljon mukavampi kuin esimerkiksi juna. Varmasti autolla ajo on ollut mielenkiintoinen seikkailu, mutta laivalla liikkuminen oli tosiaan rentoa, ja pystyi huoletta juomaan kuohuvaakin keskellä päivää <3.
Mika / Lähtöportti
27.4.2016 at 12:17Näyttää todella houkuttelevalta! Tuo maa on niin täynnä upeita paikkoja, etten ole 13 ensimmäisellä Italian-matkalla vielä Amalfin rannikolle ehtinyt, mutta jonain päivänä varmasti tuonnekin.
maailmanaarella
27.4.2016 at 12:24Italiasta ei tosiaan ihanuudet lopu, vaikka siellä kuinka ramppaisi. Minä käyn suurin piirtein vuorovuosin joko Espanjassa tai Italiassa. En kyllästy niistä kumpaankaan ikinä. Olin koko syksyn Espanjassa, joten seuraavaksi vuorossa on Italia. <3 Mutta luultavasti seuraavan kerran vasta syksyllä. Pitää välillä yrittää malttaa käydä muuallakin…
Tiina Kervinen
27.4.2016 at 18:21Upeita maisemia. Nyt ei ainakaan matkakuume yhtään helpottanut.. 😉
maailmanaarella
27.4.2016 at 20:09Kiitos Tiina. Nyt vaan kesän matkaa suunnittelemaan. Minäkin kävin juuri kirjastossa ja mukaan lähti kymmenisen matkaopasta… 😀
virpis (@taynnatieontar1)
27.4.2016 at 20:57Awwww, arvaa kuka täällä huokailee ja odottaa heinäkuuta. Hiukan hirvittää tuo ajankohta, että mahtanee olla turisteja täynnä joka paikka, mutta en anna senkään ajatuksen lannistaa.
Kiitos taas tästä, matkakuume nousi, mutta matkavaraus s-postissa helpottaa kivasti!
Virpi /Täynnä tie on tarinoita-travelblog
maailmanaarella
27.4.2016 at 21:30Aah, ihanaa Virpi! Sulla on upea matka tulossa! Amalfilla on kyllä pienempiä ja vähemmän tunnettujakin paikkoja, joissa ei varmasti ole nin paljon turisteja. Ja yksi ihana on Procidan saari, jonne pääsee Napolista lautalla. Suosittelen ehdottomasti sitäkin. Blogissani löytyy siitäkin juttua.
Teija / Lähdetään taas
28.4.2016 at 11:59Nyt kun pääsisinkin noihin maisemiin gelaton ja proseccon kanssa istuskelemaan. On kyllä ihan älyttömän kauniita maisemia! Täytyykin pistää paikka muistiin, ja käydä siellä sitten kun tuo pieninkin matkaajamme osaa kävellä portaita jo omin voimin.
maailmanaarella
28.4.2016 at 12:03Se se vasta kävisikin kuntoilusta, kun raahaisit pikkuistanne sylissä Positanon portaita :). Oi, oi… itsekin kaipaan takaisin Italiaan. Mutta onneksi Proseccoa voi nauttia Suomessakin. Toivotavasti tulisi kaunis aurinkoinen vappusää, että edes yhden lasillisen tarkenisi nauttia ulkona terassilla <3.
Jenni / Unelmatrippi
28.4.2016 at 16:07Kuulostaa ihanalta! Mä niiiiiin odotan omaa matkaani noihin maisemiin viikon päästä! En kestä, mitkä värit! Toivottavasti nytkin olisi noin ihana sää, tai ettei ainakaan sataisi… Meillä on auto vuokrattuna, koska kokemukset Comojärveltä ja muualta Italiasta bussien varassa olemisesta eivät ole ihan parhaita, ja on tarkoitus kierrellä tuolla omaan tahtiin. Auto on toki taktisesti pieni kökkänä, jotta sillä mahtuu mahdollisimman hyvin kurvailemaan kapeilla teillä. 🙂 Ajokokemusta löytyy kuskilta sen verran runsaasti, että jännittää ei tarvitse.
maailmanaarella
28.4.2016 at 19:55Teille tulee varmasti aivan mahtava seikkailu! Ja Amalfi on varmasti ihana myös sateella, ja tuskin siellä nyt ainakaan koko aikaa sataa. Ja jos sataa, sateella maisemia voi ihailla Prosecco-lasin äärellä jossain kivassa ravintolassa. Auto tuo kyllä oman vapauden, ja sopii ainakin hyvähermoisille :). Ja tähän aikaan vuodesta luulisi, että on väljempää ja voi löytää jopa parkkipaikan autolle. Ihan mahtavaa reissua teille! Ihana päästä sitten katsomaan sinut kevätkuvia Amalfilta <3.
Hellan ja viinilasin välissä
28.4.2016 at 21:46Ihan huikean näköistä, todellinen valokuvaajan unelma. Viihtyisikö tuolla pidempään?
maailmanaarella
3.5.2016 at 22:19Ihan varmasti viihtyisi. Ja jos kyllästyisi, voisi hypätä laivaan ja purjehtia jollekin ihanalle saarelle (Procidalle tai Caprille), käydä Ravellossa tai jossakin rannikon kaupungissa tai mennä Napoliin pitsalle. Kaikki on siinä niin lähellä.
Rouva Sana
30.4.2016 at 09:37Voi huoh sentään – tällä sinun postauksellasi on nyt ilmeisesti jokin merkitys, sanoma.
Seuraan Instassa Italian eri “matkailunedistäjiä” ja olen useaan otteeseen talven ja kevään aikana pysähtynyt Positanon kuvien kohdalle: tunnelmoinut ja ihallut, salaa haaveillut. Viimeksi eilen katselin erästä kuvaa pitkään ja mietin, että tuo on paikka, jossa pitäisi varmasti joskus käydä.
Ja nyt sinä raportoit juuri samasta unelmieni paikasta. Onko tämä merkki :D?
Ihan huikean ihanan näköinen paikka <3.
maailmanaarella
30.4.2016 at 09:39On merkki! Ihanaa. Nyt matkaa varaamaan!! Ja ihanaa vappua ❤️
Marimente
30.4.2016 at 13:17Oi, aivan mahtavan näköisiä maisemia! Kiitos tästä postauksesta, Positanosta tuli nyt seuraava unelmakohde <3
maailmanaarella
3.5.2016 at 22:15Ihanaa, sain tartutettua sinulle Positano-kuumeen <3. Se onkin ehdottomasti vierailun arvoinen.
Johanna @ Out of Office
3.5.2016 at 21:49Upeita kuvia, aivan mahtavia maisemia! <3 Italia-kuume nousee! 🙂
Ja harmillisesti Italian reissua ei nyt juuri ole näköpiirissä pitkään aikaan….
maailmanaarella
3.5.2016 at 22:14Kiitos Johanna, Positano on kyllä valokuvaajan paratiisi – niin kuin koko Amalfin rannikko <3. Minä haaveilen, että saisin mahditettua Italian ensi syksyyn. Kesään ei taida millään mahtua, vaikka kuinka haluaisin.
Johanna @ Out of Office
3.5.2016 at 22:50Ehkä täytyy ottaa tavoitteeksi jos vaikka joskus syksyllä pääsisi – eikä minnekään Roomaan eikä Monzaan vaan ihan tuonne Etelään! 🙂