Menu

Kesäjuttuja ja reissusuunnitelmia

Jos kaikki menee niin kuin olen suunnitellut, tästä tulee elämäni reissukesä! Näillä suunnitelmilla ei nimittäin loma voi mennä vikaan  – ellen sitten jotenkin onnistu töpeksimään kaikkea tai ellei kohtalo päätä puuttua peliin.

Niinkin on joskus käynyt.

SaimaaToukokuussa, omenankukkien aikaan, päätin ottaa jo hieman varaslähtöä tulevaan kesään.
Kaivoin varaston syövereistä viime kesän suuren rakkauteni – suppilautani – ja lähdin Saimaalle melomaan.

Omenankukat

SuppailuEnsimmäisten hatarien vetojen jälkeen tuntui, ettei välissä olisikaan ollut talven mittaista taukoa.

Myös työporukan kanssa päätimme aloittaa viikonlopun Saimaan rannalla,
näissä maisemissa.

SaimaaSaunotiin,
uitiin,
saunottiin,
uitiin
ja saunottiin
vielä vähän lisää.

Saimaa

Oli aika ihanaa <3.

Viime viikonloppuna sain rakkaan ystäväni luokseni Savonlinnaan ja koko toukokuun kestänyt kesä sai jatkoa. Leikittiin lomaa:
Käytiin syömässä Sulosaaressa Lettukahvila Kalliolinnan herkkulettuja. Uitiin, saunottiin ja juotiin viiniä.
Itkettiin ja naurettiin.
Vietettiin tyttöjen aikaa.
Sunnuntai-iltana mentiin kuoharipiknikille (eikä välitetty yhtään siitä, että aamulla edessä olisi taas arki).
Muistoksi sunnuntai-illan onnesta nappasin tämän valokuvan, josta tuli hetkessä yksi Instagramini suosituimmista yli kolmellasadalla tykkäyksellä.

Saimaa

Mutta sitten niihin reissusuunnitelmiin…

Instagram-kuvilla voi olla yllättävän suuri voima.
Ihanan Out of Office -blogin Johanna juuri paljasti lähteneensä Norjan Preikestolenille Instagramin innoittamana. Minä taas olen kahminut matkahuumaa Instagramista oikein olan takaa.

Seuraavat kuvat ovatkin kaikki Instagramista napattuja – ja osa näistä Insta-tileistä lähti (näiden löytöjen jälkeen) saman tien seurantaan – niin uskomattoman ihania ja inspiroivia matkakuvia.

Kurkkaapa vaikka tänne Marc_Noussin Instagram-tilille.
Ai miten tämä Marc Nouss nyt mitenkään liittyy minun reissusuunnitelmiini?
No, viikon päästä minäkin voin (jos kaikki menee suunnitelmien mukaan) Marcin tavoin sanoa Good morning Naxos, kun Matkamessuilla saamani matkavinkit lähtevät testiin.

Naxos

Ja arvaa, miten kävi matkakuumeelleni, kun törmäsin Instassa tähän kuvaan?
Azoreiden Sao Miguel on nimittäin tämän kesän toinen reissukohteeni.

Azorit

Myös bender_travels lähti seurantaan.

Kun Sao Miguel ja kotimatkan varrelle osuva Lissabon on koluttu, on aika hengähtää hetki kotikulmilla. Onhan Savonlinna Suomen upein kesäkaupunki ;), todellinen lomaparatiisi.

Jos sinä suunnittelet matkaa Savonlinnan suuntaan, käypä kurkkaamsaa Savonlinna-postauksestani parhaat kesälomavinkit.

Poikkeus vahvistakoon säännön, joten pieni Suomi-hyppy toiseen ihanan kaupunkiin, mahdollisesti Suomen toiseksi ihanimpaan kesäkaupunkiin, odottaa minua heinäkuussa.  Hanko sai nimittäin vihdoin paikkansa kalenteristani. Oma pitsihuvila meren rannalla tosin vaihtui epämääräiseksi varastorakennukseksi pitsihuvilan pihamaalla… Mutta kuka sitä nyt kesällä sisällä malttaisi pysytelläkään…

Hanko

Kaikkien näiden reissujen välissä aion sitten ottaa rennosti. Yritän välttää täyttämästä kalenteriani etukäteen.
Paitsi äiti ja iskä,
kyllä me Pasin kanssa teidän mökillekin keretään mustikkaan. Ja koska viimekesäinen työnjako oli minusta niin toimiva, voinemme jatkaa samaan malliin: miehet lähtee mustikkaan, äiti saat paistaa lettuja ja minä suppailen (ja vähän valokuvaankin).
Näin me tehdään!

Ja ennen kuin kesä kääntyy syksyksi ja on palattava arkeen, on aika lähteä vielä tänne:

Gudvangen

Idean tulevalleni Norjan-matkalle sain Destination Unknown -blogista, tai itse asiassa yhdestä Satun blogikommentista, jossa hän suositteli Norway in a Nutshell -reissua. Ja kun minä pääsen suunnittelemisen vauhtiin, homma tietysti vähän viruu ja venyy – niin tälläkin kertaa.
Mutta siitä sitten lisää elokuussa…

Instagramia selatessani tuli vielä yksi asia mieleeni:
miten voi olla mahdollista, että maa, jossa kaupungitkin näyttävät tältä, on minulla vielä täysin kokematta?!

Ålesund

PS. Jos sinulla on vinkkejä tuleviin kesälomakohteisiini, otan ne kaikki kiitollisena vastaan!
Jos olet jopa kirjoittanut blogijuttuja tulevista kohteistani ja viitsit linkittää juttusi blogini kommenttikenttään, olen kaksinverroin  kiitollisempi <3.

 


Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka ideana on jakaa matkailuinspiraatiota ja hyvää reissufiilistä Instagram-kuvien avulla. Tempauksen järjestäjinä toimivat
Travellover, Rimmalaura ja Muru Mou.
Lue ohjeet täältä.

Minut löydät Instagramista nimellä @heidimaailmanaarella,
ja jos haluat seurata, miten kesälomamatkani edistyvät, kannattaa käydä tykkäämässä myös blogini Facebook-sivusta https://www.facebook.com/maailmanaarella.

28 Comments

  • Johanna @ Out of Office
    2.6.2016 at 09:29

    Voi mikä ihana kesä on edessäsi! Aivan huikeita juttuja tulossa. Tuo Azorit näyttää siltä että se taitaa kutsua minuakin 🙂 Ja taisimme muuten käydä Norjan reissulla myös tuolla Flåmin maisemissa, täytyy tarkistaa vielä käyttämättömistä kuvistani.

    Laitan saman tien seurantaan nuo Instatilit. Kiitos suosituksista! Ja ennen kaikkea, kiitos linkityksestä! <3

    Reply
    • maailmanaarella
      2.6.2016 at 09:36

      Olen kyllä aivan innoissani näistä kaikista tulevista matkoista. Enää kaksi päivää töitä ja siten se alkaa – loma! Voiko ruveta jo pakkaamaan :). Insta on kyllä vaarallinen paikka: sieltä saa kaiken maailman pakkomielteitä ;).

      Ja eipä kestä. Mielelläni linkkailen sinun ihaniin juttuihin <3.

      Reply
      • Johanna @ Out of Office
        2.6.2016 at 17:11

        Joo kyllä sieltä matkailukuume leviää 🙂 Ja mulla tiedossa pian kaksi viikkoa itikkabaarin pitoa Kuusamossa!

        Nuo Azorit näyttävät upeilta! Mitenkäs sinne pääsee? Lissabonista TAP:in kyydissä?

        Reply
        • maailmanaarella
          2.6.2016 at 17:28

          Kyllä, näin juuri. Sen takia ollaankin tulomatkalla muutama yö myös Lissabonissa. Ei vaan saatu suoraa lentoa Lissaboniin, niin on vähän säätämistä. Mutta mitäpä sitä ei olisi valmis tekemään, kun tulee se tunne, että tonne on päästävä 😊. Sinun viime reissustasi olin hieman kateellinen mutta tällä kertaa en kadehdi yhtään 😀. Mutta ihan varmasti sulle tulee silti aivan ihana reissu!

          Reply
  • Johanna @ Out of Office
    2.6.2016 at 09:33

    (oli pakko käydä heti katsomassa. Ja kyllä, tuollakin olimme. Tein kivan päivähaikin koiraseurassa, sieltäkin on upeita kuvia. Mutta minusta näyttää siltä että tuo kuva on pikemminkin Aurlandista, Flåm jää vuonon pohjukkaan Toim.huom ;D)

    Reply
    • maailmanaarella
      2.6.2016 at 09:38

      Me ollaan yksi yö Flåmissa, joten siellä ehdittäisi tehdä lyhyt päivähaikki, joten pliis, kirjoita ihmeessä juttua siitä!

      Reply
  • Wauuu, mitkä suunnitelmat! Mä odotan, että pääsen kesällä Savonlinnaan ihastelemaan noita uskomattoman kauniita maisemia. Azorit kiinnostelee kyllä hurjan paljon. Niitä juttuja odotan kyllä jo paljon.

    Reply
    • maailmanaarella
      2.6.2016 at 10:11

      Kiitos Jenna ja ihan mahtavaa kuulla, että olet tulossa Savonlinnaan! Tämä on sellainen ihana kesäparatiisi, että melkein ei malttaisi lähteä kesällä minnekään, mutta sitten kun se kauhea matkakuume on aina riesana, niin ei voi olla varaamatta matkoja ;). Azoreita kyllä itsekin odotan ihan hulluna…

      Reply
  • Laura/My post-University life
    2.6.2016 at 11:04

    Ihan mahtavat kesälomasuunnitelmat sulla! Mä olin just pari viikkoa sitten Oslossa käymässä ja se kyllä herätti niin ison kaipuun tehdä roadtrippiä Norjassa nähden juuri niitä vuonoja ja esim. Ålesundin!

    Ja vitsit noi sun Suomi-kuvat, haluaisin juuri nyt viettämään kesää Suomeen!

    Reply
    • maailmanaarella
      2.6.2016 at 19:51

      Joo, kun näin kuvia Ålesundista, olin tosiaan, että tonne on ihan pakko päästä. Ja tietysti haluan nähdä myös niitä vuonoja ja vuoria. Luulen vaan, että vajaa viikko ei riitä taas mihinkään!

      Ja kiitos – on tämä Suomikin nyt niin kaunis! Tämä kevät on ollut ihan uskomaton <3.

      Reply
  • sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa
    2.6.2016 at 18:06

    Huikeita lomasuunnitelmia! Tuo Azorit on ollut aina itsellänikin ”joskus vielä” listalla. Norja nyt vain on muuten upea, joten hyviä reissuja on tiedossa.

    Reply
    • maailmanaarella
      2.6.2016 at 19:54

      Kiitos Sarsa! Luulen tosiaan, että Azoreista ja Norjasta ei vaan voi olla tykkäämättä. Sää on tietysti molemmissa vähän arvoitus, mutta jospa nyt ei ihan koko aikaa sataisi…

      Reply
  • Noora | Kerran poistuin kotoa
    2.6.2016 at 19:36

    Onpa upean kuuloisia ja eritoten näköisiä suunnitelmia! Mä oon huomannut insporoituvani eniten juuri huikeista maisemista, ja IG on yksi murheenkryyni matkainspisten kanssa. Sieltä löytyy niin paljon ihanaa ja mä haluan niihin kaikkiin 🙂 Vähän haaveilin kesäreissusta Savonlinnaan, lähinnä sen linnan perässä, mutta kyllä noissa maisemissa muutenkin kelpaisi. Harmi vaan, että autottoman on niin hankalaa ja kallista reissata Suomessa, että ehkä priorisoin ne rahat ja ajat ulkomaille, se kun on valitettavasti helpompaa…

    Reply
    • maailmanaarella
      2.6.2016 at 19:57

      No tämäpä just! Koko ajan vaan haavelista kasvaa, kun instassa surffailee.
      Ihan mahtavaa, jos Savonlinna kiinnostaa. Kurkkaapa netistä bussien aikatauluja ja hintoja. Bussilla pääsee nykyään nimittäin tosi edullisesti. Itse ostin bussilipun Porvoosta Savonlinnaan eikä maksanut kuin 5 euroa! Ihan älyttömän halpaa.

      Reply
  • Henna /suurin onni
    2.6.2016 at 20:21

    Voi miten ihania matkasuunnitelmia! 🙂 Me juuri palasimme kuukauden reissusta, joten kesä menee visusti Suomen rajojen sisäpuolella. Onneksi postauksesi alku oli täynnä noita ihania Suomi-kuvia, niin ei oikeastaan harmita ollenkaan! <3

    Reply
    • maailmanaarella
      2.6.2016 at 20:31

      Olenkin seurannut teidän huimaa matkaa Instagramissa. Tällaisen reissun jälkeen kaipaakin sulatteluaikaa, ja lisäksi Suomi on kaikkein parhaimmillaan juuri kesällä. Ihanaa Suomi-kesää siis sinulle <3!

      Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    2.6.2016 at 21:22

    Olinkin ihan ”unohtanut”, että IGTT-jutun voisi tehdä myös etsimällä muiden ihania kuvia Instagramin syövereistä tuleviin reissuihin liittyen – täytyykin pitää mielessä joku kuukausi, kun olisi taas sopivasti aika kertoa kaikista loppuvuodelle varatuista tällä hetkellä neljästä reissusta!
    Azorit näytti olevan yksi kohteesi. Me kävimme siellä, näyttäisi olevan jo 6 vuotta sitten. Suosittelen lentämään saarilta toisille, me teimme päiväretken Hortalle (suosittelen sitäkin) ja samoin suosittelen valasretkeä.
    http://meriharakka.net/2010/07/13/azorit/

    Reply
    • maailmanaarella
      2.6.2016 at 21:36

      Kitos Pirkko linkistä ja vinkeistä! Ehdottamasti pitääkin mennä valasretkelle ja pitääpä ottaa selvää myös näistä retkistä muille saarille. Onkohan se mitenkä kallista?
      (Täytyy ruveta myös selaamaan instaa ja tutkimaan, mikä oliis se kaunein retkikohde <3)

      Instargaram-kuvien selailu mukavasti nostattaa reissufiilistä, joten teepä sinäkin ihmeessä postaus tulevista reissuistasi insta-kuvien avulla.

      Reply
  • Lotta | Watia.fi
    3.6.2016 at 15:54

    Ihanan kesäinen Suomi. <3 Instagram toimii tosiaankin matkailuinspiraation lähteenä. Useamman kohteen, jossa haluan käydä ja jossa olen käynyt, olen bongannut nimenomaan Instagramista. Ihania kesäreissuja sulle!

    Reply
  • maailmanaarella
    3.6.2016 at 15:56

    Kiitos Lotta! Suomi on tosiaan nyt niin kaunis! Ja tuoksuukin huumaavalle ❤️. Instagram synnyttää koko ajan uusia ”pakko päästä tonne” -kohteita! 😊 Ihanaa kesää myös sinulle Lotta!

    Reply
  • Terhi / Muru Mou
    4.6.2016 at 21:21

    Ihanaa, ihanaa! Etenkin Naxoksen juttuja jään odottamaan innolla 🙂 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      4.6.2016 at 21:29

      Kreikka ❤️. Ja ihana on ollut fiilistellä Kreikkaa etukäteen lukemalla sinun Kreikka-postauksia 😊

      Reply
  • säppä
    5.6.2016 at 20:55

    Oi, ihanaa kesää ja mukavia reissuja sulle! 🙂

    Reply
  • maailmanaarella
    5.6.2016 at 21:25

    Kiitos paljon Säppä! Ihanaa kesää myös sinulle ❤️

    Reply
  • Annika | travelloverblogi
    6.7.2016 at 20:56

    Postauksessasi tuoksuu niin kesä. Osa matkoista on jo takanakin, mutta suunnitelmat kaikkineen kuulostavat ihanilta. Kuvilla todella on voimaa. Kuinka monta kohdetta olenkaan päättänyt vain yhden kuvan nähtyäni. 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      6.7.2016 at 21:00

      Tänään näin niin upean kuvan Skotlannista, että sanoin miehelleni: tonne mennään ensi kesänä! Ja entäpä sinun pökerryttävän ihanat kuvat Kappadociasta? Vaikka minulla pn ennestään vain ikäviä muistoja, on Kappadociaan nyt ihan pakko päästä. Ja mielellään samaan hotelliin, jossa sinä majailit.

      Reply

Leave a Reply