Aamulla taivas oli aivan kirkas ja kovaa valoa tulvillaan,
päivemmällä alkoi lumi sulaa. Sitä mätkähti alas katolta raskaina märkinä kimpaleina,
ulkona oli käynnissä taukoamaton tapahtuminen, siirtymisiä, muuttumisia, pisaroiden räminä
peltiä vasten ja valuva vesi ja kaiken aikaa tuo haastava, voimakas valo.
Tove Jansson, Keväällä, 1971
Novellikokoelmasta Kuuntelija
Tänään pakkaan matkalaukkuni ja huomenaamulla suuntaan lentokentälle. Vihdoinkin reissuun! Mutta koko kevään ajan olen tehnyt toisenlaista reissua; olen matkustanut oman kotini kulmilla kohti kesää. Olen tarkkaillut luonnon heräämistä, kuunnellut lintujen liverrystä, ihmetellyt jäiden alta kuuluvaa pauketta, seurannut jäiden liikkeitä ja lähtöä. Olen nuuhkinut ja kuulostellut tulevaa kesää – mullan tuoksua ja rantakaislikon kahinaa. Olen ollut kuin Tove Janssonin novellin Keväällä minäkertoja keskellä muutosten vyöryä.
Kun keväällä jää alkaa repeillä, voin jo melkein muistaa, miltä lämmin rantavesi tuntuu kastellessaan varpaani.
Pääsiäisen aikaan löydämme vielä lahden poukaman, jossa on turvallista pilkkiä. Tämän kertainen kalasaalis – neljä pientä ahventa – ei kuitenkaan riitä päivälliseksi, joten joudumme tyytymään makkaraan. Sitä ennen kuitenkin pulahdan jäiden sekaan. Yritän kuvitella olevani kesässä, mutta kuvitelmani ei estä jäätävää vettä kohmettamasta jalkojani.
Kevään reunalla auringonlaskut ovat henkeäsalpaavan upeita. Tämän kauneuden keskellä en kaipaa minnekään muualle. Tämä kauneus ihan hengästyttää! Olen kyllä onnekas, kun olen saanut muuttaa asumaan tänne saarien kaupunkiin Saimaan rannalle.
Keväällä maisema saattaa muuttua toiseksi ihan hetkessä. Kun illalla vielä ihailen auringonlaskun heijastuksia järven jään pinnalta, seuraavana aamuna saan hieraista silmiäni: jäät ovat yön aikana hävinneet ja maisema on melkein kesäinen. Lehtipuiden paljaat oksat kuitenkin paljastavat, että kesään on vielä matkaa.
Lokit tuovat kirkunallaan jo terveiset tulevasta kesästä. Sorsapariskuntakin on uinut kaislikkoon – ehkä sopivaa lemmenpesää etsiessään.
Eräänä huhtikuun lopun iltana nappaan kamerani mukaan, kun illalla suuntaan mieheni kanssa koiralenkille. Mies saa huolehtia tänä iltana koirastamme Leevistä, sillä minä keskityn etsimään sopivia kuvakulmia. Säntäilen liukkaalla kalliolla kamerani kanssa, etten vaan hukkaisi yhtään hetkeä. Taivas muuttaa koko ajan väriään ja maiseman kauneus saa sanattomaksi. Kuvatessani edessäni avautuvaa maisemaa ajantajuni hämärtyy. Olen häärinyt kamerani kanssa varmaan yli tunnin. Mieheni ilme alkaa olla tuskainen. “Eikö voitais jo mennä?, hän lopulta huokaa. “Ihan kohta.” Mutta en malta lopettaa. Jatkan kuvaamista vielä yli vartin (tai ehkä yli puoli tuntia) ennen kuin luovutan. Voinhan palata tänne minä tahansa muuna iltana, kun taivas on selkeä: ovathan nämä kalliot ja männyt ihan lyhyen kävelymatkan päässä kotoani. Ovatkohan kaikki savonlinnalaiset oivaltaneetkaan, miten upeassa kaupungissa he asuvat ja miten huikeita auringonlaskut täällä ovat!
Sometimes there’s so much beauty in the world, I feel like I can’t take it, and my heart is just going to cave in.(Elokuvasta American Beauty, 1999)
Sillä aikaa kun olen vangitsemassa illan viimeisiä auringonsäteitä kamerallani, mieheni törmää lenkkipolulla puheliaaseen koiranulkoiluttajapariskuntaan (jolla on kaksi tyttöpuudelia, mistä meidän Leevi tietysti riemastuu). He tietävät kertoa, että kymmenen metrin päässä kasvavassa haavassa pesii liito-orava! Nyt maltan minäkin lopettaa kuvaamisen, on pakko kuulla lisää. Totta se on, tämä mies on nähnytkin liito-oravan muutaman kerran. Tähyilen toiveikkaana haapojen suuntaan. Tällä kertaa liito-orava pysyttelee piilossa, mutta miten riemastuttavaa onkaan tietää, että lenkkipolkuni varrella asustaa liito-oravia!
Aika täydellinen kuvausreissu. Oi tätä Suomen luonnon hurmaa!
Tällä viikolla on ollut jo yli 15 astetta. Ei kuitenkaan ihan vielä t-paitakeli, vaikka laiturilla jo toiveikkaana tähyillään kesään. Sinne on vielä hetki aikaa. En millään malttaisi odottaa.
Tule jo kesä.
Tule jo.
Tule.
Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat
Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca.
Lue ohjeet täältä.
Minut löydät instagramista nimellä @heidimaailmanaarella
24 Comments
Jenna
7.5.2015 at 12:56Häikäisevän upeita kuvia ja nuo auringonlaskut, vau! Ihana kotikaupunki <3
maailmanaarella
7.5.2015 at 13:00Kiitos paljon Jenna! Savonlinna on täynnä upeita rantoja, joista voi ihailla auringonlaskuja!
Ansku BCN
7.5.2015 at 14:38Kaunista Suomea! Ja niin kauniisti kirjoitettu! Ulkosuomalainen kiittää tästä virtuaalimatkasta 🙂
maailmanaarella
7.5.2015 at 14:39Kiitos kauniista sanoistasi Ansku!
Jenna / Journey Diary
7.5.2015 at 20:12On Suomen luonto vaan upea! Ihania fiilistelykuvia (:
maailmanaarella
7.5.2015 at 20:15Niin totta Jenna, Suomessa parasta on juuri luonto!
Satu VW I Destination Unknown
10.5.2015 at 16:35Kauniisti kirjoitettu ja nämä kuvat ovat häikäiseviä!! Pidän kovasti Toven teksteistä ja tämä sinun tarinasi sopi jotenkin erinomaisesti Toven tekstin rinnalle. Tykkään! Ja kyllä, tule jo kesä!
maailmanaarella
10.5.2015 at 22:42Kiitos Satu. Tovella on tosiaan upeita tekstejä!
Lotta Watia | Unagidon
11.5.2015 at 11:39Kevät todellakin tulee aina niin yllättäen! Aina sitä on mielellään vastaanottomassa.
Upeita kuvia!
maailmanaarella
11.5.2015 at 11:58Kiitos Lotta. Kevät on ehkä lempivuodenaikani: silloin vielä koko kesän ihanuus on edessä!
Ansku BCN
11.5.2015 at 14:30Välillä iskee Suomi-ikävä niin, että sydämeen sattuu. Nytkin, näitä kuvia katsoessa!
maailmanaarella
11.5.2015 at 17:02Mutta aikamoisen upeissa maisemissa taidat Ansku sinäkin siellä asua! ?
sarrrri
11.5.2015 at 21:12Aivan IHANIA kuvia, varsinkin kaksi viimeistä oikein kruunaavat tämän postauksen.. 🙂 Mutta enpä ole koskaan käynyt Savonlinnassa, tämän jälkeen tuli sellainen fiilis että ehkä pitäisi!
maailmanaarella
11.5.2015 at 22:53Ehdottomasti pitää tulla Savonlinnaan! Varsinkin kesällä Savonlinna on oikea helmi :).
Meri / Syö Matkusta Rakasta
13.5.2015 at 23:19Kauniita kuvia <3
Annika -Tarinoita Maailmalta
14.5.2015 at 19:17Siis vau mita kuvien variloistoa! Go Suomi todellakin…Oli myos oikein kauniisti kirjoitettu teksti 🙂
maailmanaarella
14.5.2015 at 19:57Kiitos Annika! Kiva kuulla että tykkäsit. Aina ei tarvitse matkustaa kauas nähdäkseen kauneutta ?.
Terhi / Muru Mou
15.5.2015 at 13:49Kaunis teksti ja upeita kuvia! 🙂
maailmanaarella
15.5.2015 at 13:50Kiitos Terhi?.
Ida - idaloveslife
16.5.2015 at 18:50Tulipa todella kova Suomi-ikävä, aivan sielua huikaisevia kuvia! Millä kameralla kuvaat?
maailmanaarella
16.5.2015 at 18:56Voi kiitos Ida! Olen tänä keväänä pitkän tauon jälkeen innostunut kuvaamisesta ja on vielä vähän opettelua ja säätöjen muistamista. Ostin viime vuonna Hongkongista Canonin EOS 700D:n, jolla nyt kuvaan.
Annika Ruohonen
3.6.2015 at 11:02Upeita kuvia ja niin hyvin kuvailet tuota fiilistä kun valokuvaaminen vie mennessään. Toiseksi viimeinen on mun lemppari. <3
maailmanaarella
3.6.2015 at 19:32Ilta, jolloin olin kuvaamassa auringonlaskua, oli kyllä niin mieletön! Mutta Pasi, joka Lellun kanssa ootteli mua, voi olla asiasta eri mieltä 😀 .
salaine
19.3.2016 at 21:20Onpa upeita kuvia. Pitäisi kyllä itsekin mennä kuvauskursseille. Kuvaaminen on hauskaa paitsi, että alkaa olla turisti olo, kun joka paikassa miettii kuvaamista.