Aurinko porottaa kirkaan siniseltä taivaalta. Pyyhin otsalta hikeä ja hörppään ison kulauksen vettä. Olemme kävelleet vasta puolisen tuntia ja poskeni hehkuvat jo punaisina kuumuudesta ja polttavasta auringosta. Onneksi olen pakannut Milletin päiväreppuun, jonka olen saanut Addnaturelta testiin patikkaretkelleni, reilusti vettä ja aurinkorasvaa.
Karibian lomamme ensimmäiset päivät olemme viettäneet rennosti Barbadoksen länsiosassa, siellä missä kaikki muutkin turistit ovat ja missä ovat ne tyynemmät vedet ja valkohiekkaiset rannat aurinkotuoleineen. Saaren todellinen karisma löytyy kuitenkin täältä idästä Atlantin puolelta, missä aallot pauhuavat ja merivirrat ovat salakavalan vaarallisia.
Täällä ei juuri muita turisteja näy. Rannalla tulee vastaan vain yksi lenkkeilijä koirineen ja pari kalastajaa.
Koko tämä komeus on yksin minun!
Aurinko, kimmeltävä meri ja pehmeä hiekka jalkojen alla.
Barbados on kuvauksellisen kaunis pikkuruinen saari (pinta-alaltaan vain 431 neliökilometriä), jonka maisemaa hallitsevat kymmenet toinen toistaan upeammat hiekkarannat. Kiven heiton päässä meidänkin hotellistamme, ihanasta hotelli Santoshasta, alkaa ranta, joka jatkuu autiona silmänkantamattomiin. Kartassa ranta vain välillä muuttaa nimeään Cattlewash Beachista Lakes Beachiksi, Lakes Beachistä Walker’s Beachiksi ja lopulta Morgan Lewis Beachiksi.
Täällä on niin hiljaista, että hotellillamme meitä on jopa varoiteltu ja kehotettu jättämään muun muassa kaikki korut hotellille ulos lähtiessämme. Varoittelu tuntuu kuitenkin liioitellulta, sillä ne harvat ihmiset, joita patikkaretkelläkin kohtaamme, tervehtivät kaikki meitä ystävällisesti.
Barbados on moniin kumpuileviin naapurisaarinsa verattuna kuin pannukakku. Saaren korkein kohta on vain 336 metrissä Mount Hillabyllä.
Tällä kertaa en ole kuitenkaan lähtenyt valloittamaan vuoria enkä edes pieniä kukkuloita. Silti askel tässä porottavassa kuumuudessa tuntuu painavalta. Pehmeässä rantahiekassa kävely on totta tosiaan paljon raskaampaa ja hitaampaa kuin olen alun perin aavistanut. Puolentoista tunnin kävelyn jälkeen ensimmäinen vesipullo on tyhjä ja olen ehtinyt lisätä aurinkorasvaa jo pariin otteeseen.
Onneksi hikisen rantavaelluksen jälkeen on vuorossa varjoisa metsäreitti.
Rannalla kävelyn helppo puoli on se, että siellä jopa minun on mahdotonta eksyä. Metsäpolulla jo ensimmäisessä risteyksessä jään ihmettelemään, kumpaan suuntaan minun oikein pitäisi lähteä kulkemaan. Meillä ei tietenkään ole karttaa mukana, ja tuskin näitä polkuja karttoihin olisi merkittykään. Pienen pohdinnan jälkeen päädyn valitsemaan tietysti väärän polun. Tällä kertaa eksyminen kuitenkin palkitaan: pusikosta kurkistaa apina. Ja toinenkin! Sellainen ihan pieni. Apinavauva. Huidon perässä kävelevälle miehelleni.
– Tuo äkkiä se kamera!
Apinat eivät kuitenkaan suostu kuvattaviksi ja puikahtavat oitis oksien taakse piiloon. Me taas käännymme takaisin tajuttuamme, että tämä polku vie vain vanhan maalaistalon pihaan.
Palaamme risteykseen ja tällä kertaa valitsemme oikein.
Oikea polku onkin merkitty selvästi punaisin nauhoin ja maalatuin nuolin.
Metsäpolkua vaeltaessamme porottava aurinko menee hetkeksi armollisesti piiloon taivaalle kerääntyneen harmaan pilviröykkiön taa. Sitten alkaa sataa.
Ihan yhtäkkiä.
Saamme niskaamme kunnon sadekuuron, joka muuttaa metsäpolun liukkaan mutaiseksi.
Mutta ei minua sade haittaa.
Eivätkä sadekuurot Kariabialla kauaa kestä. Tämäkin vain viitisen minuuttia, ja yhtä nopeasti kuin pilvipeite on yllemme vyörynyt, se myös repeää.
Ja pian polun päässä häämöttää taas ihana hiekkaranta.
Merivesi virkistää nuutuneen matkalaisen.
Levitän pyyhkeen ison kivenjärkeen lankeamalle varjolle ja imen energiaa tästä maisemasta.
Sitten alkaa paluumatka.
Läpi rantojen ja metsäkaistaleiden.
Noin neljän tunnin vaelluksen jälkeen saavumme takaisin hotellille.
Sopivasti lounasaikaan.
Vaikka jalkani ovat uupuneet, maisemaromantikkona sieluni kaipaa lisää.
Kun siesta on ohi, on siis aika jatkaa matkaa.
Olen saanut vinkin, että ne Barbadoksen KAIKKEIN kauneimmat maisemat sijaitsisivat aivan saaren pohjoisimmassa kolkassa. Sinne asti on turha yrittää jalkapatikassa, joten hyppäämme iltapäivällä Chevroletimme kyytiin ja kaasutamme kohti pohjoista.
Matkaa hotelliltamme määränpäähämme Animal Flower Cavelle on vain noin 20 kilometriä, mutta koska tie on kapea ja mutkainen, niin kuin täällä Barbadoksella aina, saamme aikaa tuhraantumaan matkaan lähes tunnin. Varsinkin viimeiset kilometrit köröttelemme melkein kävelyvaihtia remontissa olevaa tietä pitkin. Köröttely monttuja väistellen on kuitenkin kaiken vaivan arvoista: perillä meitä todellakin odottavat ne Barbadoksen KAIKKEIN kauneimmat tai ainakin jylhimmät maisemat.
Me emme taida olla ainoita, jotka olemme saaneet vinkin Barbadoksen pohjoiskärjen kauneudesta, sillä monttuisen tien päässä sijaitsevaa parkkipaikkaa täplittävät turistien autorivit ja jyrkänteen reunalle rakennettu terassiravintola oikein pullistelee turisteja. Mutta ei tarvitse kävellä kuin kymmenisen metriä ravintolasta kumpaan tahansa suuntaan, saa koko maiseman itselleen. Syvän turkoosi meri pauhaa alapuolella niin villinä, että kävely kallion laitamilla melkein hirvittää.
-Voikohan tämä reuna sortua?
Merisuolalta ja tuulen tuiverrukselta maistuva maisema saa minut hymyilemään.
Ja luontoromantikko kiittää.
Tässä on nyt hyvä.
Eikä enää tarvitse etsiä.
42 Comments
Johanna @ Out of Office
17.3.2016 at 09:07Ihana juttu!
On kuin olisin itse vaeltanut tuon reitin kun luin tekstisi. Olisin voinut kirjoittaa hyvin samaan tyyliin. Tykkäsin tosi paljon <3
maailmanaarella
17.3.2016 at 09:34Kiitos kauniista sanoistasi Johanna! Nyt tuli hyvä mieli. Aurinkoa päivääsi❤️.
Rouva Sana
17.3.2016 at 10:41Huikaisevan kaunista; en ihmettele, että nautit <3!
maailmanaarella
17.3.2016 at 11:11Oli tosiaan upeat maisemat retkeillä. Tosin aika kuumaa… <3
Stacy Siivonen
20.3.2016 at 14:01Noi kuvat sinusta toi väistämättä mieleen ne kuvat, jotka on otettu kaikista maailman nähtävyyksistä niin, että niissä näkyy naisen selkä ja käsi, joka vetää takana raahautuvaa miestä joka paikkaan. Mut pääsihän sitten se mieskin lopulta ainakin sadan metrin säteen sisäpuolelle.
Joo, noi kuvat ovat aika vaikuttavia täältä ruudun takaakin.
maailmanaarella
20.3.2016 at 14:04Heh, siellä se mies sinnikkäästi raahautui perässä ? ja raahasi painavaa kameraani, kun minä kirmasin menemään.
Lotta Watia | Unagidon
20.3.2016 at 14:02Kivannäköisiä aaltoja. Voiskohan tuolla surffata, vai onko liian kivikkoista? Osassa kuvia näyttää tasaiselta ja osassa kivikkoiselta. Kaiken kaikkiaan todella rauhallisen oloinen mesta.
maailmanaarella
20.3.2016 at 14:05Nähtiin paljon surffareita! Osa rannoista oli ihan kuuluisia juuri surffareiden keskuudessa. Ja surffikouluihinkin törmättiin.
jpkukkonen
25.3.2016 at 21:39Voi surffata. Ite olen käynyt Barbadoksella harrastamassa tätä ja on muuten erinomainen paikka siihen 🙂 // Sir Bizler
Teija / Lähdetään taas
20.3.2016 at 15:44Kaunista on! Meidän Barbadoksen patikkaretki oli pari-kolme kilometriä ja sekin puolivälissä raskaana melkein liikaa siellä kuumuudessa. Kannatti silti 🙂 Tuo ihan pohjoinen jäi meiltä näkemättä. Hyvä, että pääsen sinne nyt sinun kuvissasi 🙂
maailmanaarella
22.3.2016 at 09:28No en kyllä ihmettele, jos raskaana ollessa kolme kilometriä tuntui pitkältä! Barbadoksen aurinko oli todella pökerrtyttävän kuuma, vaikka tuuli vähän auttoikin asiaa. Pohjoisosa oli kyllä upeaa – vähän erilaista Barbadosta. No, koko Barbadoksen saari oli kyllä niin ihana… Voi, voi, ikävä sinne, vaikka onneksi Suomessakin on nyt ihania aurinkoisia kevätpäiviä.
Jenna / Journey Diary -matkablogi
20.3.2016 at 17:49Kyllä noissa maisemissa varmasti kelpasi patikoida 🙂 Noista kuvista ei jotenkin välity tuo polttava kuumuus, jos en olis tekstiä lukenut niin olisin luullut, että sellainen mukavan viilentävä tuulinen keli 😀
maailmanaarella
22.3.2016 at 09:30Tuuli vähän helpotti, mutta oli se aurinko kyllä polttava. Ja ihan kauhea hiki tuli aina kävelyretkillä!
pschildt
20.3.2016 at 22:12Taisitte saada ihan itseksenne tuolla kävellä – eipä ainakaan vaikuta turhan ruuhkaiselta!
maailmanaarella
22.3.2016 at 09:32No ei ollut todella ruuhkia! Metsäpolulla taisimme nähdä yhden ihmisen :). Rannassa muutaman. No yhdellä rannalla oli sitten surffareita ja siellä ihan pohjoisessa, minne köröteltiin autolla, ihmiset olivat pakkautuneet sinne ravintolaan. Että aika erakkofiilis välillä :). Turisit taitavat pysytellä aika tiiviisti barbadoksen läni- ja eteläosassa. Ja ei niitä paikallisia tosiaan rannoilla nähnyt muuta kuin muutamia kalalla.
Hellan ja viinilasin välissä
20.3.2016 at 22:30Patikointi saa uuden merkityksen kun maisemat ovat tuollaiset. Ihana juttu!
maailmanaarella
22.3.2016 at 09:33Kiitos hellan ja viinilasin välissä <3. Kyllä, näissä maisemissa patikointi on kyllä ihanaa! Hikistä, mutta ihanaa!
Noora | Kerran poistuin kotoa
21.3.2016 at 22:09Ihana kerronta ja huikeat maisemat! Karibiaa olen itsekin hieman kolunnut, Jamaikalla ja Bahamalla, ja todella kauniita saaria myös nuo molemmat ovat olleet. Tykkään itsekin etsiä reissuilla luonnonkauneutta ja rauhallisia paikkoja, joissa vain olla ja nauttia. 🙂
maailmanaarella
22.3.2016 at 09:35Kiitos Noora! Jamaika ja Bahama kuulostaa kyllä hyvältä! Ihan varmasti vielä joskus taas lähden Karibialle. On se vaan niin ihanaa aluetta. Ja vaikka Barbadoskin on aika tiiviisti asutettu, löytyi sieltä yllättävän paljon luontoa ja rauhaa!
Anna / Muuttolintu
22.3.2016 at 05:58Nättiä, kyllä tuolla kelpaisi patikoida! Vähän semmoinen kutina, että saattaisin tykätä Barbadoksesta…
maailmanaarella
22.3.2016 at 09:36Ihmettelisin, jos et tykkäisi! Ei ihan niin upeat maisemat kuin Kauailla, mutta ihanat silti!
Annika Ruohonen
22.3.2016 at 18:20Upeita luonnon maisemia!
Paula - Viinilaakson viemää
23.3.2016 at 06:12Ihanat maisemat! Usein ne parhaat paikat ja retket syntyy juuri niin, että lähtee näiden turistipaikkojen ulkopuolelle jossa voi nauttia hiljaisuudesta tai luonnon omista äänistä. Kivan kuuloinen reissu teillä on ollut.
maailmanaarella
25.3.2016 at 20:35Näin minäkin ajattelen. Luonto tarjoaa usein ne kaikkein ihanimmat matkamuistot <3
lizainlondon
23.3.2016 at 22:55Hei, nyt saattoi löytyi keino jolla saada poikaystäväni kiinnostumaan Karibiasta: vaeltaminen on loma-aktiviteetti hänen makuunsa, rannoilla löhöily ei lainkaan, mutta kun tuolla saisi yhdistettyä sekä biitsit että patikoinnin, oltaisiin varmasti molemmat oikein tyytyväisiä, haha!
maailmanaarella
25.3.2016 at 20:37Heh, toivottavasti saat poikaystäväsi innostumaan. Barbados on kyllä niin ihana. Minä olisin vaikka heti valmis palaamaan sinne.
Terhi / Muru Mou
24.3.2016 at 10:07Jännä kun kuvittelee jotain paikkaa tietynlaiseksi, ja sitten se onkin todellisuudessa aivan toisenlainen! Minun mielikuvat Barbadoksesta on vain niitä valkohiekkaisia rantoja ja huojuvia palmuja, enkä olisi voinut kuvitellakaan, että siellä on myös tällaista! Patikointi kuumuudessa ei niinkään houkuttelisi, mutta noissa maisemissa olisi kiva päästä käymään! 🙂
maailmanaarella
25.3.2016 at 20:40Se kuvitelmiesi Barbados on saaren toisella puolella, Karibian meren puolella. Tämä Atlantin puoli oli paljon villimpi ja hiljaisempi. Patikointiin oli tosiaan vähän turhan kuuma. Olisi pitänyt lähteä jo aamulla kuudella, niin ei olisi ollut ihan niin hikinen urakka.
Virpi /Täynnä tie on tarinoita
24.3.2016 at 18:24Aivan täydelliset patikointimaisemat! Kyllä kelpaa! 🙂
maailmanaarella
25.3.2016 at 20:44Kuuma mutta ihanat maisemat <3.
Sari.
25.3.2016 at 00:35Voihan huokaus. Tällaiset tuuliset rannat herättävät minussa sisäisen mietiskelijän ja nuuskamuikkustyypin eloon, näköjään jopa näin kuvien välityksellä. Melkein tuntui lämmin tuuli täällä ruudun toisellakin puolella! <3
maailmanaarella
25.3.2016 at 20:45Ihana kommentti Sari, kiitos. Oli kyllä ihania, pitkiä autiorantoja. Haluun takas… <3
Mira / Exploras
25.3.2016 at 14:52Kiva postaus ja hienoja kuvia & patikkamaisemia! Tykästyin itsekin Barbadoksella eniten juuri tuohon hiljaiseen saaren puoliskoon.
maailmanaarella
25.3.2016 at 20:46Kiitos Mira! Itä- ja pohjoisosa oli kyllä minun suosikkiseutua Barbadoksella. Ihan uskomattoman hiljaista!
Sanna I Siveltimellä
25.3.2016 at 19:49Miten mä olin kuvitellut Barbadokselle täysin valkoisen hiekkarannan, enkä noin rusehtavaa ja kivikkoista jopa kallioista maisemaa. Mutta löytyihän niitä palmujakin kuvista, joiden poissaoloa ihmettelin 😉
maailmanaarella
25.3.2016 at 20:50Tämä patikointiretkemme sijoittui saaren tyrskyisälle puolelle, jossa ei muita turisteja tarvinnut väistellä. Mutta on siellä Barbadoksella niitä matkaesitteiden vitivalkoisia hiekkarantojakin. Muutamia kuvia niistä mm. tässä postauksessani
http://maailmanaarella.com/2016/03/02/terveiset-barbadokselta/
ja tässä
http://maailmanaarella.com/2016/03/05/karun-kaunis-barbabos-terveiset-barbadokselta-osa-2/
salaine
25.3.2016 at 20:03Upeaa, ei ainakaan ole liiallisten turistien pilaama vaikka Barbaroskin on niin suosittu. Onko siellä muuten kuinka turvallista? Ajatellen, jos käskivät jättää arvoesineet pois matkasta. Olitteko iltasella kylissä?
maailmanaarella
25.3.2016 at 20:54Minusta tuntui kyllä tosi turvalliselta. Länsipuolella käytiin illalla ulkona. Kerran tarjottiin jotain huumeita, muuta ihmeellistä ei sattunut. Esimerkiksi San Lawrence Gap, jonka luulin olevan paljon vilkkaampi, oli ainakin nyt tosi hiljainen. Itäpuoli oli taas lähinnä luontoa, joten ei siellä ollut mitään iltapaikkoja, minne mennä. Sen takia meitä varoiteltiinkin, että varsinkin iltapimeällä kannattaa itäosassa varoa, kun siellä niin hiljaista. Mutta me viihdyttii auringonlaskun jälkeen ihan omalla parvekkeella: juotiin viiniä tai rommia ja katseltiin tähtiä <3.
Anna Koskela
26.3.2016 at 10:49Minua ei ikinä saisi neljän tunnin vaellukselle tuossa kuumuudessa. Tai ainakaan tietoisesti. Balilla lähdettiin aamulla lenkille ja käveltiin ja käveltiin, kun oli niin somaa ja kaunista. No aurinko tietenkin nousi, onnesi oli rasvattu hyvin aamusta. Vettä saatiin ostettua. Kameraa ei tietenkään ollut mukana. Sitten kolmen tunnin kävelyn jäkeen todettiin, että nyt joku taksintapainen viemään meidät takaisin hotellille : )
Kohteena maailma
26.3.2016 at 22:37Mielenkiintoista luettavaa. Reilu viikko sitten “saavutin” Mount Hillabyn huipun 😉 Täytyypä lukea muutkin Barbadoksen postauksesi.
Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi
27.3.2016 at 14:21virkistävän erilainen näkökulma Barbadokseen – upeita maisemia joisa ihan varmasti on silmä ja sielu levännyt <3
Huli
27.3.2016 at 17:15Täällä on toinen luontofriikki jonka on päästävä reissuilla patikoimaan. Nämä kuvat tuovat itselle mieleen Nusa Lembonganin jylhät rantamaisemat. Ensi viikolla lähdetään Luostolle, saa nähdä mennäänkö siellä suksin vain jaloin – molempi parempi, kunhan pääsee liikkeelle!