Menu

Viikonloppuloma idyllisillä Norppa-Majoilla

Norppa-Majat

Hiihtoretken jälkeen posket punoittavat. Muutama tunti raikkaassa pikku pakkasessa on saanut unohtamaan kaikki työkiireet. Tällä kertaa olen hiihtokilometrien haalimisen sijaan keskittynyt nauttimaan luonnon kauneudesta ja hiljaisuudesta.

Ulkoilun jälkeen on ihana palata sisälle lämpimään mökkiin, keittää kuppi kuumaa kaakaota ja istahtaa takkatulen ääreen. Olo on melkein taivaallinen.

Norppa-Majat, Savonlinna
Norppa-MajatNorppa-Majat
Olen tullut viettämään viikonloppua keskelle puhdasta luontoa, Saimaan Pihlajaveden rannalle, noin 35 kilometrin päähän Savonlinnasta. Täällä sijaitsevat Norppa-Majojen idylliset lomamökit. Minä olen tällä kertaa majoittunut Povenlahden Keloon. Se on yksi Norppa-Majojen neljästä talviasuttavasta lomamökistä. Talviasuttavien mökkien lisäksi Norppa-Majoilla on myös sellaisia perinteisiä, ihan oikeita kesämökkejä, joissa kaikissa ei ole edes sähköjä. Täydellisiä pakopaikkoja arjen kiireiltä siis.

Norppa-Majat

Norppa-Majat-1-16

Norppa-Majat on pieni perheyritys. Se aloitti lomamökkien vuokraamisen jo 1980-luvulla. Aluksi vuokrattiin vain yhtä mökkiä, possujen kasvattamisen ja viljan viljelyn ohessa. 1990-luvulla porsaista luovuttiin ja mökkibisnes alkoi laajeta. Silloin Norppa-Majat rupesi saamaan jo vakiasiakkaitakin. Nykyään Norppa-Majoilla käy lomalaisia, jotka ovat tulleet mökeille lomanviettoon jo yli 15 vuoden ajan – ihan joka vuosi. Enkä ihmettele yhtään: Norppa-Majat sijaitsee Natura-alueella, niin upean luonnon keskellä, että täällä tuntee olevansa keskellä suomalaista paratiisimaisemaa. Vaikka minä tavallisesti haluan joka lomalla kokea jotain uutta, matkustaa uusiin maisemiin, uusien kokemusten ja elämysten äärelle, huomaan minäkin palaavani tänne Norppa-Majojen mökeille kerta toisensa jälkeen.

Norppa-Majat

Norppa-Majat
Norppa-Majat on täydellinen lomakohde erityisesti luontoihmiselle. Talvella täällä voi hiihtää, lumikenkäillä, ajaa potkukelkalla, tehdä pitkiä kävelyretkiä jäällä tai metsän keskellä, käydä pilkkimässä lohia tai lähteä vaikkapa Norppa-Majojen isännän mukaan verkkokalalle. Jos on onnekas, voi sattua laavulle juuri silloin, kun Norppa-Majojen Markku ja Ritva ovat siellä keittämässä nokipannukahveja. Innokkaan avantouimarin kannattaa pyytää Markkua tekemään oma avanto mökin rantaan. Norppa-Majoilta ei ole pitkä matka myöskään Punkaharjun Tuunaansalmen (noin 30 km) upealle retkiluisteluradalle.

Norppa-Majat

Norppa-Majat

Norppa-Majat
Kesäaikaan Norppa-Majoille saapuva lomalainen voi kokea tulleensa todelliseen paratiisiin. Saimaan välkkyessä auringon paisteessa on ihana viettää kesäpäivää rennosti lokoillen mökin laiturilla ja välillä pulahtaa Saimaan viilentäviin aaltoihin. Aktiivisempaa lomailua kaipaava pelaa tennistä, lähtee suppailemaan tai vaikkapa veneilemään lähisaarille. Mökin vuokraan kuuluu aina oma soutuvene. Moottorivenettä taas voi vuokrata erillistä maksua vastaan. Jos tekee mieli vesille, muttei itse halua tarttua airoihin eikä moottoriveneellä ajelukaan tunnu omalta puuhalta, kannattaa Norppa-Majojen Markulta kysäistä retkeä vaikkapa historialliseen Kongonsaareen, jonka eteläpäässä on Salpa-aseman tukikohta ja kallioon louhittuja luolia.

Veneretken jälkeen onkin ihana sytyttää tuli rantasaunaan ja nauttia puusaunan pehmeistä löylyistä. Norppa-Majoilla on myös oma savusauna, jota mökkiläisetkin saavat vuokrata – valmiiksi lämmitettynä tietenkin.

Norppa-Majat

IMG_6501 - Versio 2

Norppa-Majat

Norppa-Majat, Saimaa

Norppa-Majat

Norppa-Majat, Saimaa
Sen lisäksi, että Norppa-Majat sijaitsee Pellossalon saaren luontoparatiisissa, on Norppa-Majojen alue myös historiallisesti mielenkiintoinen. Pellossalon saareen kuljettiin talvisodan aikoihin asti höyrylaivalla, jonka laituri oli Laiturniemessä, juuri siellä, missä on Norppa-Majojen ihka ensimmäinen vuokramökki. Talvella saareen tultiin hevosella jäätä pitkin. Sota-aikaan, jolloin sotilaat tekivät Salpalinjan linnoitustöitä Pellossalossa, saareen rakennettiin vihdoin myös tie. Mutta alueen historia menee vielä paljon kauemmaksi. Jo 2000 – 5000 eKr. kampakeramiikan ajalla Norppa-Majojen alueella, itse asiassa juuri siinä, missä Povenlahden Kelo nykyään sijaitsee, oli asutusta. Mökkien sijaan paikalla oli ainakin neljä kotaa, joista muistona on nykyisen mökin takana sijaitsevat neljä kodanpohjaa sekä museoviraston kaivauksissa löytyneitä ruukunpaloja ja nuolenkärkiä.

Norppa-Majat, Saimaa

Norppa-Majat-1-9
Kiinnostavan historian lisäksi lomalaista kiinnostavat tietysti myös norpat. Kukapa ei haluaisi ainakin kerran elämässään kohdata norppaa. Norppien bongaaminen täällä on hyvinkin mahdollista. Saimaan noin 320 norpasta noin 120 asustaa täällä Pihlajavedellä. Moni mökkiläinen onkin kesäisellä veneretkellään nähnyt norpasta ainakin vilauksen. Viime kesänä, kun minä tein veneretken mökiltä Kalamajan saarelle, näin norpan jopa kolme kertaa. Voit uskoa, että olin innoissani!

Norppa-Majat, Saimaa
Ehkä kauneimmillaan Norppa-Majojen luonto on kuitenkin syksyllä. Silloin auringonlaskut ovat kaikkein värikkäimmillään ja aamut, jolloin sumu nousee Saimaan pinnasta, teeret kukertavat ja luonto pikku hiljaa heräilee uuteen päivään, tunnelma on taianomainen. Eikä haittaa vaikka päivä olisi sateinen: silloin sieni- tai marjaretken jälkeen on hyvä syy sytyttää tuli takkaan, viettää raukeita tunteja sohvalla viltin alla ja lukea suosikkikirjaa. Tällaisina pieninä, onnellisinä hetkinä, jolloin arki tuntuu olevan tuhansien kilometrin päässä, ainakin minä olen kaikkein onnellisin.

Norppa-Majat

Norppa-Majat

Norppa-Majat, Savonlinna

Norppa-Majat

Norppa-Majat

Mökkiviikonlopun arvonta (päättynyt)

Haluaisitko sinä viettää lomaasi Norppa-Majojen idyllisillä mökeillä? Jos haluaisit, nyt kannattaa osallistua Norppa-Majojen ja Maailman äärellä -matkablogin järjestämään arvontaan, jossa yksi onnekas voittaa pitkän viikonlopun (to-su/pe-ma) Norppa-Majojen mökeillä (B-hintakauden aikana  28.3. – 10.6. tai 14.8. – 16.12. 2016).

Kuinka osallistua arvontaan

Käy tutustumassa Norppa-Majojen verkkosivuilla Norppa-Majojen mökkitarjontaan. Valitse Norppa-Majojen kahdeksasta mökistä se sinulle kaikkein mieluisin, jossa lomaasi haluaisit viettää. Kirjoita sitten tämän blogipostauksen kommenttikenttään, mikä on valitsemasi mökki ja miksi juuri sinun pitäisi voittaa viikonloppu tällä valitsemallasi mökillä. Arvontaan osallistuvat vain ne, jotka ovat kirjoittaneet kommenttinsa tähän blogipostaukseen ja jättäneet yhteystietoihin myös sähköpostiosoitteensa (huom. osoite ei näy muille lukijoille). Voittajan nimi julkaistaan täällä blogissa, mutta voittajalle ilmoitetaan voitosta myös henkilökohtaisesti sähköpostitse. Osallistumisaika päättyy ke 23.3. klo 24.00  ja arvonta suoritetaan pe 25.3.

Onnea arvontaan!

Tämä artikkeli on toteutettu yhteistyössä Norppa-Majojen kanssa.
Kaikki mielipiteeni ovat kuitenkin omiani.

101 Comments

  • Outi
    9.3.2016 at 09:52

    Aivan ihania tunnelmakuvia ♡♡♡

    Reply
  • Soukanniemi olisi oma valinta. Tekisi tällainen pieni loma terää lapsiperhearjen keskelle. Hoitovapaalla talouskin on vähän tiukemmalla, eikä tule niin lomailtua. Omaan blogiini saisi mainion postauksen:)

    Reply
  • Outi/Maa Quzuu
    9.3.2016 at 11:45

    Soukanniemi. Luonnon helmassa kelpaa aina olla 🙂

    Reply
  • Johanna Vironen
    9.3.2016 at 12:30

    Hei,
    valitsen Soukanniemen. Kokonsa vuoksi, haluaisin yllättää aikuiset lapseni, sekä lapsenlapseni ja viettää heidän kanssaan yhteistä aikaa kauniissa paikassa.
    Emme ole myöskään kukaan koskaan olleet Saimaalla.
    Ihana yllätys olisi vielä, jos norpan näkisimme!

    Reply
    • maailmanaarella
      9.3.2016 at 13:14

      Se olisi varmasti ihana yllätys! Onnea arvontaan Johanna.

      Reply
  • Niina Eloranta
    9.3.2016 at 12:43

    Kallioniemi on oikein sopiva ja kaunis kesänviettopaikka:). Minun pitäisi voittaa viikonloppu, jotta voisin tuoda jonkun ystäväni mukanani tutustumaan kauniiseen paikkaan:).

    Reply
    • maailmanaarella
      9.3.2016 at 13:15

      Ystäväsi varmasti ilahtuisi tästä. Onnea arvontaan Niina!

      Reply
  • salli
    9.3.2016 at 13:29

    Povenlahden kelo on suosikkini. Ja lähtisin sinne rauhaisaan paikkaan mieheni ja ottaisimme mukaan meidän 11 vuotiaan lapsenlapsemme. On usein meidän mukanamme matkoilla ja tämä vaikuttaa ihanalta kohteelta.

    Reply
  • Leena Korkia-ho
    9.3.2016 at 14:27

    Todella upeat kuvat ja kivasti kirjoitettu. Useampi kiva vaihtoehto, suosikkina Kallioniemi. Olisi mukava yllättää mieheni hienolla voitolla, voisimme pyytää mukaan ystävämme. Itsellämme ei ole kesä/talvipaikkaa ja Savonlinnan seutu kaunista.

    Reply
    • maailmanaarella
      9.3.2016 at 14:34

      Kiitos Leena. Savonlinna on todella kaunista seutua! Onnea Sinulle arvontaan!

      Reply
  • Anna
    9.3.2016 at 14:28

    Soukanniemi olisi aivan upea! Minun pitäisi voittaa, koska emme ole matkustelleet Suomen sisällä juurikaan perheeni ja poikaystäväni kanssa, enkä myöskään ole koskaan ollut Saimaalla. Tämä olisi aivan täydellinen yllätys heille! 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      9.3.2016 at 14:35

      Tottahan jokaisen suomalaisen pitäisi joskus päästä Saimaalle :). Onnea arvontaan Anna!

      Reply
  • Taina
    9.3.2016 at 15:23

    Kallioniemeen toisin enemmän kuin mielelläni ystäviä, jotka eivät ole aiemmin vierailleet iloisessa Itä-Suomessa, ihanassa Savonlinnassa, puhtaan Saimaan rannoilla! Itseasiassa olen viettänyt itse yhden Joulun yhdessä Norppamajojen mökeistä 90-luvun lopulla, ja siitä jäi niin hyvät muistot, että haluaisi nyt näyttää näitä ihania maisemia myös ystävilleni 😊

    Reply
    • maailmanaarella
      9.3.2016 at 18:10

      Onpa hauska kuulla, että oletkin joskus käynyt Norppa-Majoilla. Olisikin jo aika tulla uudestaan 😊. Onnea siis arvontaan!

      Reply
  • Teija
    9.3.2016 at 15:28

    Povenlahti Kelo. Olisi mahtavaa tutustua Saimaan rantoihin, järvi joka on meiltä jäänyt jotenkin vain unholaan ohi ajaessamme. Näyttää upealle vesistölle ja maastoltaankin vaihtelevalle.

    Reply
    • maailmanaarella
      9.3.2016 at 18:12

      Saimaan vesistö on tosiaan upea lukuisine saarineen. Onnea arvontaan Teija!

      Reply
  • Satu
    9.3.2016 at 17:20

    Povenlahti Hirsi on valintani. Se kuulosti ja näytti kodikkaalta ja ranta lapsille sopivalta. Mieheni täyttää pyöreitä kesän korvalla, eikä hän ole ikinä käynyt Saimaalla. Siinäpä perusteluja kerrakseen 😉 Nyt vaan pitää arpaenkeli kesyttää puolelleni.

    Reply
    • maailmanaarella
      9.3.2016 at 19:34

      Hirrellä on tosiaan ihana hiekkaranta – ihan kuin ulkomailla! Onnea arvontaan Satu😊

      Reply
  • Riitta Vornanen
    9.3.2016 at 18:27

    Kallioniemi tai Soukanniemi. Todella viehättäviä kaikki ja olisi ihana voittaa mökkiloma noin viihtyisässä ympäristössä. Harkitsen mökin vuokrausta.

    Reply
    • maailmanaarella
      9.3.2016 at 19:36

      Hienoa, jos suunnittelet jopa vuokrausta! Jos haluat lisää tietoja, voit ottaa yhteyttä rohkeasti myös suoraan Norppa-Majoihin. Onnea arvontaan!

      Reply
  • Miia
    9.3.2016 at 19:05

    Valintani olisi Kallioniemi. En ole mökkeillyt moneen vuosiin ja haaveilen makkaranpaistosta ja nuotiokahveista saunomisen jälkeen -täällä mökillä olisi täydelliset puitteet toteuttaa toive ja antaa stressitason laskea. Punkaharju on minulle lapsuudesta tuttu ja tuo mieleen paljon kesäisiä muistoja. Yksi Suomen kauneimmista kunnista, ehdottomasti!

    Reply
    • maailmanaarella
      9.3.2016 at 21:19

      Punkaharju onkin ihan kivenheiton päässä Pellossalosta, eli hyvin voisi tehdä päiväretken mökiltä sinnekin. Arpaonnea sinulle Miia!

      Reply
  • Kristiina Nokelainen
    9.3.2016 at 20:16

    Norppa-majat on minulle rakas ja tuttu paikka monelta kesältä. Ranta-ahon mökille on ihana tulla ja se on aina kesän kohokohta. Usein olen haaveillut, että voisin pitää sisarustapaamisen niissä ihanassa maisemissa. Koska sisarusparvemme on aika iso( 6 ), Soukanniemi tai Kallioniemi olisi täydellinen paikka. Savusauna(josta olen päässyt itse nauttimaan), kruunaisi sisarusviikonlopun.

    Reply
    • maailmanaarella
      9.3.2016 at 21:21

      Onpa kiva kuulla, että oleilu Norppa-Majojen mökillä kuuluu kesäsi kohokohtiin. Onnea Kristiina arvontaan!

      Reply
  • sikkuralla
    9.3.2016 at 20:16

    Povenlahti Kelossa olis iupea yöpyä. Ihanan tunnelmallinen ja tyylikäs mökki meidän makuumme. Kesälle ei ole mitään suunnitelmia, eikä varmaan paljoa ylimääräistä rahaa mihinkään erikoiseen.

    Reply
    • maailmanaarella
      9.3.2016 at 21:22

      Kelo on minustakin yksi tunnelmallisimmista Norppa-Majojen mökeistä. Onnea arvontaan!

      Reply
  • Paula H
    9.3.2016 at 20:31

    Kallioniemi <3
    Niin kaunis mökki ja ympäristö.

    Reply
  • maailmanaarella
    9.3.2016 at 21:22

    Kyllä, kaunista on! Onnea arvontaan Paula.

    Reply
  • Johanna @ Out of Office
    9.3.2016 at 21:33

    Kauniita maisemia ja upean tunnelmallisia kuvia! <3

    En ole koskaan lomaillut Savonlinnassa, vaikka olen pitkään haaveillut pääsystä norppamaisemiin, Olen WWF:n norppakummi, ja sen lisäksi olen ostanut katiskojen nielurajoittimia noiden uhanalaisten otusten turvaksi. Loma tuolla olisi yhden unelman täyttymys.

    Monta viihtyisää mökkiä ja huvilaa on Norppa-Majojen tarjoomassa, valintaa on vaikea tehdä. Omaa silmää miellyttävät eniten Povenlahti Kelo ja Soukanniemikin. Molemmissa on grillikatokset ja erilliset puulämmitteiset pihasaunat!

    Ja jos arvonnassa onnistaisi – tekisin parhaani saadakseni mahdollisimman kauniita tunnelmakuvia omaan blogijuttuun. Mutta näitä on kyllä mahdoton pistää paremmaksi…

    Tosin sitten pitäisi saada lupa ottaa hyvinkäyttäytyvä noutajaväki mukaan. Myös se nuorin tulokas, joka näyttää kovasti jääkarhun pennun ja saimaannorpan kuutin risteytykseltä 😀

    Reply
    • maailmanaarella
      9.3.2016 at 21:50

      Kiitos Johanna ❤️

      Reply
    • maailmanaarella
      9.3.2016 at 22:27

      Tosi hyvät perustelut! Onnea arvontaan, ja jos ei arpaonni suosi, toivottavasti silti tulet joskus Saimaalle norppia bongailemaan. Itse asiassa niillä kaikilla neljällä talviasuttavalla mökillä on sekä erillinen rantasauna että grillikatos. Mökeillä on ollut aikasiemminkin koiria, asiasta pitänee sopia aina erikseen Norppa-majojen kanssa.

      Reply
  • saya
    10.3.2016 at 02:28

    Valitsisin Povenlahti Kelon 🙂 Olisi mahtavaa päästä poikaystävän ja perheen kanssa lomalle. Saimaannorpan näkeminen olisi unelmien täyttymys!

    Reply
    • maailmanaarella
      10.3.2016 at 08:55

      Onnea Saya sinulle arvontaan! Ja jos tärppää, niin toivottavasti onnistut bongaamaan norpankin. Kevättalvella jäiden lähdön aikaan niitä on usein helpoin nähdä, kun ne nousevat jäälle loikoilemaan :).

      Reply
  • sarsa/ Pohjoistuuli puhaltaa
    10.3.2016 at 05:11

    Povenlahti Kelo olisi valintani. Tulisin ystävän kanssa viettämään kesäelämää uuden sanoen ja grillaten.

    Reply
    • maailmanaarella
      10.3.2016 at 08:56

      Voi kun pian tulisikin jo kesä ja kesäelämä! Onnea arvontaan Sarsa.

      Reply
  • Rouva Sana
    10.3.2016 at 10:30

    Iik, nyt en ehkä taas kestä. Ihan hulppean kauniita kuvia, joita katsellessa lähes sydän pakahtuu. Kiitos ihanasta postauksesta Heidi <3.

    Olen usein miettinyt, miksi koko Itä-Suomi on jonkinlaista sielunmaisemaani. Olen viettänyt aikaa seudullasi viimeiset parikymmentä vuotta vain rakkaudesta maisemiin – siis ilman minkäänlaista muuta kytköstä. Miten muistelenkaan lämmöllä ja suurella rakkaudella kaikkia niitä lukemattomia mökkilomia, joita olen viettänyt aluksi mieheni, sittemmin perheeni ja ystäväperheeni kera Pihlaja- ja Haapaveden rannoilla. Seutu vain niin on <3.

    Tähän arvontaan on siis suoranainen pakko osallistua. Mökeistä on Norppa-Majoissa runsauden pula, ja rehellisesti sanoen, oikeastaan mikä tahansa mökki olisi tälle rouvalle napakymppi: pienet vajaavaisuudet vaatimattomimpienkin mökkien mukavuuksissa korjaa huikaiseva miljöö.

    Pitkän harkinnan jälkeen valitsin arvonnan kohteeksi mökeistä Soukannimen. Miksi? Se on kuitenkin mökeistä isoin.

    Siksi, että olemme viettäneet yhteisen ystäväperheemme kanssa useita yhteisiä lomaviikkoja ja pitkiä viikonloppuja Itä-Suomessa ja Saimaalla. Traditio alkoi Mäntyharjulta noin kymmenen vuotta sitten pienmpien lasten ollessa vaippaikäisiä ja vuosien saatossa on tullut tutuksi myös niin Juva, Rantasalmi, Savonlinna kuin Punkaharjukin.

    Parin viime vuoden aikana traditioon on tullut kuitenkin katko: kalenterista ei ole löytynyt yhteisiä vapaita ja elämä on muutoinkin lasten kasvaessa vienyt hieman eri suuntiin. Vanhojen muistojen, yhteisen historian ja Saimaan vuoksi olisin kuitenkin ikionnellinen, jos voisin tarjota heille kaikkien sydäntä lämmittävän yhteisen muiston. Olisiko meillä vihdoin tänä vuonna mahdollisuus viettää hetki aikaa yhdessä lyhyellä mökkilomalla?

    Siksi tällä kertaa siis Soukanniemi. Ehdottomasti <3.

    Reply
  • maailmanaarella
    10.3.2016 at 10:35

    Oi Rouva Sana, kuinka kauniisti kirjoititkaan ja kuinka hyvin perustelit. Itse olen melkein koko elämäni asustellut Itä-Suomessa ja ei minua täältä kovin pitkäksi aikaa aina kerralla pois saakaan. Tämä on minun kotini ja reissuilta on tänne aina ihana palata. Onnea Sinulle arvontaan!

    Reply
  • Kanelipullanen
    10.3.2016 at 14:29

    Nyt tulee vähän diipimpää tarinointia 😀 Olen sairastunut vakavasti viime vuonna ja samoihin aikoihin tapasin erään miehen, miehen josta tulikin tärkein ihminen minulle. Hän on tsempannut ja tukenut minua ja jaksanut seuraani huolimatta maailman oudoimmista ensitreffeistä. Näillä treffeillä iski pienimuotoinen romahdus kun toinen oli niin kiltti ja ihana kaiken vaikean keskellä. Tapailumme ei ole ollut mitään leffaromantiikkasettiä vaan aika tylsää ja tavallista, sellaista arjessa elämistä. Haluaisin viedä miehen kanssani ikimuistoiselle viikonlopulle, jossa unohdettaisiin arki, kaikki vaikeudet ja vain keskityttäisiin meihin kahteen. Mies on todella sporttinen kuin minäkin terveenä ollessani ja olisi ihana jos olisin kesällä siinä kunnossa, että päästäisin yhdessä sporttailemaan luontoon myös !

    Niin ja Soukanniemeen lähdettäisiin 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      10.3.2016 at 22:33

      Olipa ihana, että kirjoitit tarinasi! Onnea Kanelipullanen sinulle arvontaan!

      Reply
  • Teija / Lähdetään taas
    10.3.2016 at 14:59

    Voih, voittaisin mieluusti viikonlopun Soukanniemi-mökkiin. Savonlinnassa asustelee tuore kummipoikani, joten olisipa hyvä syy lähteä heitä tapaamaan, ja olisipas upeaa viettää muutenkin viikonloppua noissa maisemissa! Eikä vain näytä, vaan myös kuulostaa melkoisen upealta paikalta. Kalastukset, nuotiopaikat, saunomiset. Voi mikä rentoutusviikonloppu olisikaan!
    Aivan upeita kuvia olet ottanut!

    Reply
    • maailmanaarella
      10.3.2016 at 22:34

      Kiitos Teija! Kummipoikasi liis varmasti iloissaan, jos pääsiis Pellossalon maisemiin kummitädin kanssa. Onnea siis avontaan!

      Reply
  • Airiina
    10.3.2016 at 20:09

    Valintani on selkeästi Povenlahti Kelo, tutustuin kaikkiin ja tässä mökissä on kaikki mitä hyvältä lomamökiltä vaadin sekä isona plussana puulämmitteinen sauna rannassa ja ranta on lapsiystävällinen, meitä lähtisi sinne lomalle Saimaalle 5 henkeä sitten. Ikähaitarimme on 3-51 vuotta.

    Reply
    • maailmanaarella
      10.3.2016 at 22:36

      Kelon ranta on tosiaankin pikkulapsille erittäin sopiva – ihana, loiva hiekkaranta.

      Reply
  • Halejo
    10.3.2016 at 21:17

    Povenlahden kelon valitisisin, jos onni suosisi. Olen sairastellut paljon ja muutenkin perheessämme on ollut stressiä, joten tuollaisessa ympäristössä voisi olla hyvä rentoutua. 🙂 Mökki vaikutti viihtyisältä ja pihakin oli mukavan avara.

    Reply
    • maailmanaarella
      10.3.2016 at 22:37

      Ihan varmasti Saimaan rannalla pääsisi eroon työstressistä. Sinne minäkin aina välillä pakenen arkea. Onnea arvontaan!

      Reply
  • Juhtimus
    10.3.2016 at 21:20

    Toivoisin pääseväni lomalle Povenlahden Kelo -mökkiin. Olisi hyvää vastapainoa tälle stressaavalle arjelle päästä noinkin rauhalliselta vaikuttavaan ympäristöön. Kenties mukaan voisi ottaa myös sukulaislapset perheineen, kun tuo ranta vaikuttaa niin lapsille sopivalta. 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      10.3.2016 at 22:46

      Norppa-Majojen mökeillä rauhaa on tosiaan yllin kyllin! Joskus saattaa orava melskata katolla tai mäyrä piipahtaa pihalle ihmettelemään, mutta eipä siellä paljon muita häiriköitä näy :D.

      Reply
  • Elisa
    11.3.2016 at 00:18

    Povenlahti Kelo olisi oiva valinta :)! Kaunis ja tunnelmallinen ja hieman erilainen verrattuna normaaliin mökkeilyymme :). Minun pitäisi voittaa kaiketi siksi, että tulisipa sitten käytyä tuollakin seudulla ja voin kertoa, että muuten jääpi käymättä! Pakko muuten kertoa myös se, että tämä olisi samalla mieletön luksusloma, koska esimerkiksi juoksevaa vettä meillä ei täällä kotopuolessa olekaan :)!

    Reply
    • maailmanaarella
      11.3.2016 at 10:59

      Ehdottomasti pitäisi tännekin suunnalle tulla lomailemaan! Savonlinan seutua on aivan upeaa aluetta. Onnea arvontaan!

      Reply
  • Peppinen
    11.3.2016 at 07:57

    Povenlahti Hirsi olisi minun valintani, hirsinen mökki on tunnelmallinen ja kaikki tarvittava on tässä kohteessa, en ole kova saunomaan mutta kyllä mökillä pitää saunaa lämmitellä. Suosin kotimaan matkailua enemmän kuin ulkomaan ja mökkeilyä tulee harrastettua useasti vuodessa, Saimaa on hieman vähemmälle jäänyt mutta nyt oli tässä jo oiva tilaisuus tutustua yhteen mökkiyhteisöön.

    Reply
    • maailmanaarella
      11.3.2016 at 11:01

      Saimaa ja mökkeily todellakin kuuluvat yhteen. Onnea arvontaan Peppinen!

      Reply
  • BIKKE
    11.3.2016 at 08:54

    Povenlahti Kelo. Syitä olisi valtavasti…Uusioperhe ,syöpä , loman tarve… Katselin että ranta olisi lapsiystävällinen.. Niin miksi haluaisimme tuonne lomailemaan? Kun asuu vanhassa omakotitalossa ei jatkuvalta remontilta voi säästyä..joskus vuotava hanakin sytojen jälkeen saa hermot räjähtämään :)…Haluamme ihan siksi kun olemme loman tarpeessa upeassa suomalaisessa luonnossa 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      11.3.2016 at 11:02

      Selvästi loman tarpeessa! Onnea siis arvontaan Bikke :).

      Reply
  • Sari
    12.3.2016 at 12:43

    Soukanniemi. Mökki olisi täydellinen paikka pitää 30v synttärini joiden järjestämiseen minulla ei muuten olisi heikon taloudellisen tilanteen vuoksi mahdollisuutta!

    Reply
    • maailmanaarella
      12.3.2016 at 16:05

      Synttärivieraasi varmasti ihastuisivat juhlamiljööseen. Onnea arvontaan Sari!

      Reply
  • eila
    12.3.2016 at 19:41

    Soukanniemeen toivoisin voivani joskus tulla kevättalven hangille!

    Reply
    • maailmanaarella
      12.3.2016 at 19:47

      Juuri nyt Pellossalossa onkin ladut huippukunnossa. Toivottavasti nämä hiihtokelit jatkuu vielä pitkään! Onnea avontaan Eila!

      Reply
  • Mirva K
    12.3.2016 at 20:02

    Aivan ihania kuvia! Olisi kiva päästä itsekin kuvailemaan noihin maisemiin ja nauttimaan perheen kanssa kivasta mökkilomasta, loma olisi piristystä arkeen! Soukanniemi vaikuttaisi kivalle ja ehdottomasti täytyy olla puusauna <3

    Reply
    • maailmanaarella
      12.3.2016 at 20:07

      Kiitos Mirva. Kyllä minustakin puusauna kuuluu aitoon mökkilomaan ja kaikissa Norppa-Majojen mökeissä sellainen onneksi onkin. Onnea Mirva arvontaan!

      Reply
  • Maarit toikka
    12.3.2016 at 22:04

    Kaikki mökit kelpasivat. Juhlistaisin siellä uutta vakituista työpaikkaani.

    Reply
    • maailmanaarella
      12.3.2016 at 22:34

      Voi miten upeaa Maarit, onnittelut uuden työpaikan johdosta ja onnea arvontaan!

      Reply
  • Sari Kalliokoski
    13.3.2016 at 08:20

    Vaikka heräsinkin vapaapäivään väsyneenä, jälleen yön flunssaista lasta hoitaneena, toivoisin koko 5h perheeni mukaan ihanalle Soukanniemen huvilalle!
    Siellä viihtyisivät 5,7 ja 8v lapsetkin, luonnon helmassa.
    Haavepaikka, jonne kiireisten ruuhkavuosien keskellä voi vain varovasti toivoa pääsevänsä ❤

    Reply
    • maailmanaarella
      13.3.2016 at 09:10

      Pikaista paranemista teidän perheelle flunssasta! Toivottaavsti koko poppoo ei sairastu. Soukonniemi on kyllä ihana luontoparatiisi omalla yksityisellä niemellään. Ihana seikkailumetsä vieressä lapsille :). Onnea sinulle arvontaan Sari!

      Reply
  • Jenni
    13.3.2016 at 09:02

    Soukanniemi, mahtuisi hyvin meidän 5 henkinen perhe viikonlopun viettoon 🙂 Ja ihanaa olisi päästä viettämään mökkiviikonöoppua ihan omalla porukalla, siihen kun ei oikein muuten tule mahdollisuutta. Mökkielämää kyllä kaikki rakastetaan, mutta omaa kun ei ole, niin se tarkoittaa isovanhempien tms. seuraa aina 😉

    Reply
    • maailmanaarella
      14.3.2016 at 20:52

      Soukanniemessä on vielä erillinen saunamökki, jos isovanhemmat sittenkin otetettaisiin mukaan mökkilomalle :D. Onnea arvontaan Jenni!

      Reply
  • satu korhonen
    13.3.2016 at 09:19

    Povenlahti Kelo oli minun suosikkini. Aivan Täydellinen meidän perheelle. Aivan uskomattoman ihanaa olisi voittaa loma sinne ja päästä hetkeksi pakoon huolia ja murheita, joita on nyt kasaantunut liikaa.

    Reply
    • maailmanaarella
      13.3.2016 at 09:41

      Pako arjen murheista tekee kyllä välillä tosi hyvää. Onnea Satu arvontaan!

      Reply
  • anne
    13.3.2016 at 11:58

    Povenlahden Kelo ja ympäristö rauhoittasivat mieleni/sieluni ja ulkoilu myös kroppani. Mikä ihana rauha henkii kuvista.

    Reply
    • maailmanaarella
      14.3.2016 at 20:54

      Mökit sijaitsevat todellakin sellaisessa luontoparatiisissa, etä siellä väkisinkin sielu rauhoittuu <3. Onnea arvontaan Anne!

      Reply
  • Pirjo Saarelainen
    13.3.2016 at 20:16

    Povenlahden Kelo,ihanalla hiekkarannalla.Mikäpä olis mummin ja ukin lastenlasten kanssa lomailla.

    Reply
    • maailmanaarella
      14.3.2016 at 20:55

      Kelon hiekkaranta onkin aivan hurmaava! Onnea arvontaan Pirjo.

      Reply
  • Kirsi Komppa
    13.3.2016 at 21:14

    Ranta-aho, olis just sopiva kahdelle aikuiselle ja pienelle koiralle. Miestäni en saa mukaan matkoilleni, mutta kesämökkilomalle saisin:)

    Reply
    • maailmanaarella
      14.3.2016 at 20:56

      No hyvä jos mies sentäs mökkilomista innostuu :). Ranta-aho on yksi minun suosikkini. Siitä rannasta on mahtava lähteä suppailemaan. Onnea arvontaan Kirsi!

      Reply
  • Päivi Reima
    14.3.2016 at 20:16

    Valintani olisi Kallioniemi tai Povenlahti Hirsi. Ei ole tällä hetkellä varaa matkustella minnekään, kun olen taas työttömänä. Tytär on perheineen tulossa Puolasta elo-syyskuussa tänne eivätkä enää mahdu yöpymään kaksiossani, kun toinen lapsi syntyy kesäkuun alussa. Vävy nauttii kovasti Saimaan maisemista ja kaunistahan täällä on. En ole itsekään vielä ehtinyt näiden 11 vuoden aikana Pellossaloon asti, joten kivahan siellä olisi yöpyä. Kuvasi ovat olleet niin houkuttelevia, että melkein olen jo harkinnut lumikenkäilyä ym. vaikka en kyllä pystyssä pysykään. Ehkä sittenkin kesä on minulle parempi aika.. T. Päivi

    Reply
    • maailmanaarella
      15.3.2016 at 14:50

      Päivi, sitten sinun pitäisi ehdottomasti lähteä Norppa-Majoille testaamaan, pysytkö lumikengillä pystyssä. Ei se ole edes vaikeaa :). Tai kesäaikaan suppailua testaamaan. Se se vasta onkin hauskaa :D. Onnea arvontaan!

      Reply
  • Minna
    15.3.2016 at 02:31

    Valintani on upea Soukanniemi! Olisi mahtavaa päästä rentoutumaan, koska kunnon lomaa ei ole ollut moneen vuoteen. Noissa maisemissa unohtaisi arjen askareet, saisi olla luonnonhelmassa, nauttia rauhasta ja viettää upean loman yhdessä rakkaimpien kanssa.

    Reply
    • maailmanaarella
      15.3.2016 at 14:51

      Voi, voi! Kyllä ihminen tarvitsee välillä loma selvitäkseen arjen haasteista. Onnea siis arvontaan Minna!

      Reply
  • Ulla
    15.3.2016 at 12:18

    Povenlahti Hirsi. Vietimme siellä joulun 2000-luvun alkupuolella kaveriporukalla. Ihanan tunnelmallista oli. Nyt perheellisenä olisi ihanaa päästä samaan paikkaan lomailemaan.

    Reply
    • maailmanaarella
      15.3.2016 at 14:52

      Onpa ihana kuulla, että avonta on tavoittanut myös entisiä Norppa-Majojen vieraita. Ehdottomasti perheenkin itäisi päästä näkemään, minkälainen paratiisi siellä Pellossalossa odottaa :). Onnea arvontaan Ulla!

      Reply
  • Mirja Holappq
    16.3.2016 at 01:01

    Valintani olisi Soukanniemi. Perustelu: usein me vaan puhumme kotimaan matkailusta mutta nyt olisi ihana kokea se puolison ja perheen kanssa. Ja vielä rauhoittavassa ympäristössä. Yleensä tulee suunnattua kaupunkilomille.

    Reply
    • maailmanaarella
      17.3.2016 at 11:41

      Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan myös Suomi-matkailua! Suomen vesistöt ovat niin kauniita, erityisesti tietysti tämä Samaa <3. Onnea arvontaan Mirja!

      Reply
  • Toni
    16.3.2016 at 10:05

    Minun valintani olisi upea Povenlahti Kelo. Kelohirsi miellyttää erityisesti silmää ja maisema järvelle näyttää huikealta! Matalassa rannassa lapsemme 1v ja 3v voisivat uida ja leikkiä turvallisesti. Grillikatoksessa paistaisimme makkaraa ja lettuja. Kalalle olisi myös ehdottomasti lasten kanssa lähdettävä. Tällaisille mökkilomille ei tässä elämäntilanteessa ole oikein mahdollisuutta panostaa, mutta jos arvonnassa natsaisi, niin olisihan se huikeata. Sata kertaa mieluummin valitsisin mökkiloman Saimaalla kuin ulkomaanmatkan.

    Reply
    • maailmanaarella
      17.3.2016 at 11:42

      Upeat on tosiaan maisemat! Ihania lomasuunnitelmia sinulla onkin jo mökkilomalle! Kuulostaa hyvältä. Onnea siis arvontaan!

      Reply
  • Kimmo
    16.3.2016 at 19:20

    Kallioniemi näytti viihtyisältä paikalta. Olisi ihanaa lomailla perheen kanssa siellä.

    Reply
    • maailmanaarella
      17.3.2016 at 11:43

      Kyllä, viihtyisä on Kallioniemi, kauniin maiseman ympäröimänä. Onnea arvontaan Kimmo!

      Reply
  • Anne Mäkäläinen
    17.3.2016 at 11:11

    Valintani on upea Soukanniemi. Sinne olisi ihana viedä ystävät rentoutumaan.

    Reply
    • maailmanaarella
      17.3.2016 at 11:44

      Ystäväsi varmasti ilahtuisivat tästä! Ja Soukanniemessä tilaa on reilusti. Onnea arvontaan Anne :).

      Reply
  • Pirkko Pulkkinen
    17.3.2016 at 19:18

    Kallioniemi näytti niin kauniilta ja upealta, eikä tuollaiseen ikinä muuten olisi näin aikuislähihoitajaopiskelijana varaa mennä. Mies ja lapset tykkäisivät myös, eikä ollu ikinä oltu Saimaalla, eikä sen puoleen missään muuallakaan päin Suomea olla lomailtu. Lapsenlapsenkin ottaisin mukaan nauttimaan luonnosta. Ilman voittoa valitsisin kyllä pikku-mökin ,se näytti niin kodikkaalta.

    Reply
    • maailmanaarella
      24.3.2016 at 20:28

      Onnea arvontaan Pirkko! Ehdottomasti Saimaa olisi vierailun arvoinen <3

      Reply
  • Päkä
    18.3.2016 at 19:52

    Kallioniemessä olisi ihanaa viettää viikonloppua! Veden äärelle halajaa eteläpohjalaisiin kuiviin maisemiin kyllästyneen mieli.

    Reply
    • maailmanaarella
      24.3.2016 at 20:29

      Veden äärellä on ihmisen hyvä olla! Onnea arvontaan Päkä!

      Reply
  • Hennajenniina
    20.3.2016 at 09:40

    Povenlahti Kelo olisi meidän perheelle sopiva paikka kesälomailuun, tänä kesänä pysymme Suomessa perheen kanssa koska odotan vauvaa. Saimaa on kaunista seutua johon haluaisimme tutustua paremmin. Tässä mökissä olisi pojalle, kohta 3 vuotta kiva ranta jossa yhdessä voisimme polskia. Pidän peukkuja jos vaikka arpaonnea olisi.

    Reply
    • maailmanaarella
      24.3.2016 at 20:29

      Kelon ranta on tosiaan ihastuttava – pitkä, loiva hiekkaranta. Onnea arvontaan Hennajenniina!

      Reply
  • Inu Pelli
    23.3.2016 at 09:17

    Valintani olisi Povenlahti Kelo, mukaan lähtisi liikuntaesteinen isäni ja sisarukset. Tuo maasto näyttäisi helpoimmalta liikkua. Pellossalo on tuttu vuosien takaa ja olisi ihana päästä fiilistelemään sielunmaisemia ja voimapaikkoja! Liian harvoin tulee kokoonnuttua perheen kanssa ja tämä olisi siihen loistava tilaisuus 🙂

    Reply
    • maailmanaarella
      24.3.2016 at 20:30

      Ihanaa, olet käynyt aiemminkin Pellossalossa. Minun lempiseutujani <3. Onnea arvontaan Inu!

      Reply
  • Pirkko Reuna
    23.3.2016 at 12:03

    Soukanniemi on valintani, olen siellä kerran käynyt ja nyt mukaani tulisi poikani perhe pääsisivät katsomaan ihanaa Saimaan maisemaa ja nauttimaan aivan ihanasta rauhaisasta paikasta.

    Reply
    • maailmanaarella
      24.3.2016 at 20:31

      Onnea arvontaan Pirkko! Huomenna perjantaina yksi onnellinen pääsee lomailemaan Saimaan maisemiin <3.

      Reply

Leave a Reply