Kello on vähän yli seitsemän ja ulkona on vielä pimeää. Olen taas matkalla. Tällä kertaa suuntana on Espanjan luoteisnurkassa, Portugalin yläpuolella sijaitseva Galicia. Galicia on minulle täysin tuntematonta aluetta. Tiedän, että siellä sataa paljon, enemmän kuin missään muualla Espanjassa (työpaikallani Madridissa kaikki, joille olen sanonut lähteväni viikonlopuksi Galiciaan, ovat varoitelleet Galician sateista).
Tiedän myös, että Galician tunnetuin kaupunki on keskiaikainen, noin 100 000 asukkaan Santiago de Compostela, jonne kuuluisa Camino de Santiago päättyy. Juuri sinne minäkin olen matkalla.
Olen varannut Santiagosta hotellihuoneen yhdeksi yöksi. Toisen hotelliyön olen varannut läheltä Pontevedran kaupunkia, noin 80 kilometrin päästä Santiagosta. Tarkoitus on ajella autolla pitkin Galician rannikkoa. Tarkempi reittisuunnitelma on vielä tekemättä. Ehtiihän sen vielä. Luultavasti kysyn Santiagon hotellista vinkkejä kohteista, joissa kannattaisi käydä. Tai sitten vain kuljen tuulen mukana…
Junamatkalla näen, kuinka aurinko nousee ja peltojen yllä leijuva sumu alkaa pikkuhiljaa haihtua. Mitä pitemmälle junamatka edistyy, sitä vihreämmäksi ja kumpuilevammaksi maisema muuttuu. Haluaisin niin päästä ulos kuvaamaan. Yritän kuvata ohivilahtavia maisemia ikkunan lävitse, mutta saan tallennettua vain heijastuksen omista kasvoistani ja vihreää sekasotkua. Toivotonta.
Kello 13 saavun Santiagoon. Santiagossa paistaa aurinko, ja hotellikin löytyy helposti. Jätän vain tavararani hotellille ja lähden selvittämään kaupungin syvintä olemusta.
Tällä kertaa poikkeuksellisesti en menekään suoraan katedraalille vaan kierrän kaupungin reunamilla ja astelen Rua de San Pedrolle, pyhiinvaeltajien reitille, missä vastaani kävelee sekä nuoria että vanhoja vaeltajia rinkat selässä.
Tutkin Santiagon puistoja ja kävelen kaupungin laidalle ihmettelemään pelloille ja vuoristoon avautuvaa maisemaa. Pikkuhiljaa kaarran kohti kaupungin vanhaa keskustaa ja katedraalia. Lähestyessäni Praza do Obradoiroa korviini kantautuu säkkipillien soittoa. Pyhiinvaellusmatkan tehneet väsyneet taivaltajat ovat leiriytyneet kirkon edustalle. Harmikseni toinen katedraalin barokkitorneista on remontissa eikä kirkko näytä yhtään niin hienoilta kuin kuvissa.
Vaikka katedraali ei olekaan kaikkein kauneimmassa asussaan, voin todeta, että Santiago on kaunis. Kaikkein kauneimmillaan kaupunki on auringonlaskun aikaan, kun auringon viimeiset säteet kultaavat komeat kivirakennukset ja taivas muuttuu purppuran punaiseksi.
Pikkuhiljaa auringonvalo vaihtuu katulyhtyjen lempeän keltaiseen valoon ja tapasbaarit täyttyvät paikallisia herkkuja nauttivista asiakkaista. Vaikka minä olen jo päivällä ahminut tuhdin galicialaisen menú del dían (alkupalaksi lämmintä galicialaista keittoa, caldo gallegoa, pääruoaksi meriturskaa galicialaisittain, merluzaa a la Gallega, ja jälkiruoaksi Santiagon kakkua, tarta de Santiagoa), haluan päättää ensimmäisen iltani Galiciassa herkuttelemalla meren antimilla. Ennen matkaani minulle on mainostettu erityisesti Galician mariscoja (mereneläviä), joten en voi olla tilaamatta illalliseksi pikku mustekaloja musteessaan (chipirones en su tinta con arroz), tietysti hyvän viinin kanssa.
Punaviini, tapasbaarin hämyisä tunnelma ja päivän aikana kävellyt kilometrit saavat minut haukottelemaan. On siis aika jättää täpötäydeksi pakkautunut tapasbaari ja lähteä keräämään voimia seuraavan päivän seikkailuille.
***
Seuraavassa Galicia-postauksessani ollaankin jo siellä, missä maailma loppuu…
2 Comments
Annika Ruohonen
30.10.2015 at 08:59Ihania elämyksiä! Todella tunnelmalliset iltakuvat!
maailmanaarella
30.10.2015 at 10:07Kiitos Annika! ?