Skootteriretkellä vietnamilaista paratiisia etsimässä

Phu Quoc
Olen jo vuosia etsinyt omaa salaista paratiisiani.
Tällä kertaa lähdin metsästämään paratiisia Vietnamista, Phu Quocin saarelta.

Phu Quoc skootteri
Alun perin olin kuvitellut, että Phu Quocilla voisin etsiä paratiisia tekemällä tutkimusmatkoja saaren eri kolkkiin polkupyörällä; näkisin maisemia ja samalla kuntonikin kasvaisi. Phu Quocin opasvihkonenkin väitti, että Phu Quocilla ”polkupyörä on erinomainen valinta”. Perillä sain kuitenkin todeta, että polkupyöräily  Phu Quocin yli kolmenkymmenen asteen hikisessä helteessä olisi suorastaan järjetöntä.  Phu Quocin pöllyävät hiekkatiet eivät todellakaan näytä miltään pyöräilijän unelmilta.  Helpoin ja mielestäni ainut järkevä tapa etsiä omaa paratiisia Phu Quocilta on vuokrata oma skootteri. Päivävuokra skootterista hotellille toimitettuna on kahdeksan euroa. Ainut ongelma on, että skootterin vuokraamista varten pitäisi olla kansainvälinen moottoripyöräajokortti. Sitä meillä ei tietenkään ole, sillä eihän meillä ole edes suomalaista moottoripyöräkorttia – ja totta puhuakseni meillä ei ole edes aiempaa kokemusta skootterilla ajamisesta. Kukaan ei kuitenkaan kysele meiltä mitään.

Vuokraamamme pyörä ei ole ihan parhaasta päästä: mittarit eivät toimi eivätkä valotkaan. Tärkeintä kuitenkin, että jarrut sentään toimivat.

Olemme valmiita seikkailuun!

Phu Quoc skootteri
Phu Quocin läpi kulkee upouusi nelikaistainen moottoritie. Se on lähinnä moottoripyöräilijöiden käytössä. Skootterien ja mopojen lisäksi vastaan tulee vain muutamia takseja ja rekkoja.

Phu Quoc
Ja lehmiä!

Phu Quoc
Ensimmäinen pysähdyspisteemme on Suói Tranhin vesiputouksella. Metsän läpi kulkee noin kilometrin mittainen polku putoukselle. Muutamien turistien lisäksi täällä on paikallisia, jotka ovat tulleet viettämään vapaapäivää piknikeväineen. Jotkin  seurueet ovat jopa sytyttäneet leirinuotion, mikä tässä helteessä tuntuu minusta kummalliselta.

Phu Quoc

Phu Quoc

Phu Quoc
Suói Tranhin putous ei ole ole kovin kummoinen, mutta vesi on raikasta ja hikisen kävelyn päätteeksi on ihana päästä veteen kastautumaan. Ei tämä kuitenkaan minun paratiisini ole. Parasta on siis jatkaa matkaa.

Seuraavaksi suuntaamme skootterillamme kohti Phu Quocin kaakkoisrannikkoa. Siellä pitäisi sijaita saaren kauneimpien hiekkarantojen – niiden, joiden hiekka on vitivalkoista ja merivesi kirkkaan turkoosia.

Phu Quoc skootterilla
Noin tunnin ajon jälkeen näen risteyksen. Kuluneessa kyltissä lukee Bai Sao Beach. Käännymme tälle monttuiselle punahiekkaiselle tielle, jonka pitäisi johdattaa meidät Phu Quocin kauneimmalle paratiisirannalle.

Monet muutkin ovat tulleet etsimään täältä omaa paratiisiaan, mutta ei täällä silti tungosta ole. Rannalla on vain muutama ravintola ja nekin vaikuttavat hiljaisilta.

Phu Quoc-17
Saan kaikessa rauhassa nauttia palmun alla kookosvettä ja raikkaita kevätrullia. Välillä hyppään kiikkuun ja annan tuulen tuivertaa hiuksissani. Sitten pulahdan mereen. Rantahiekka on kuin onkin valkoista ja silkinpehmeää ja meri kimmeltää turkoosina.  Voisin melkein kuvitella löytäneeni oman paratiisini.

Phu Quoc

Phu Quoc

Phu Quoc

Phu Quoc

Phu Quoc

Phu Quoc
Totuus on kuitenkin toinen. Vaikka rannalta merelle päin katsellessa maisema on kaunis kuin matkailumainoksessa, ei Bai Saon ranta ole pelkkää valkeaa hiekkaa, tuulessa huojuvia palmuja ja turkoosia merta. Rantaviivaa pitkin kävellessä, kun etsin omaa autiota rantapoukamaa, joudun nimittän väistelemään muutakin kuin kookkospähkinöitä ja katkenneita puiden oksia. Täällä on kasoittan mereltä tullutta roinaa: varvassandaaleita ja putkenpätkiä.

Phu Quoc

Phu Quoc
Ei tällainen ranta ole minun paratiisini.
Päätän siis lähteä etsimään omaa paratiisiani saaren toiselta laidalta.

Paluumatkalla, pomppuisalla ja pöllyävällä hiekkatiellä vastaan tulee paikallisia lapsia.
How are you?
What´s your name?
Lapset hihkuvat kuorossa.

Kokeneemmat motoristit hurauttavat iloisesti tervehtien ohitsemme. Juuri tällaista loman kuuluukin olla! Vaikka hiekka pöllyää ja ja kaihertaa silmissä, vaikka takapuoli on hellänä montuista ja hiekkapöly tarrautuu kiinni aurinkorasvaan, nautin suunnattomasti tästä paratiisin metsästyksestä.

Pian tulee jo pimeä eikä pyörässämme ole toimivaa valoa, joten meidä on palattava omalle villallemme. Olen kuitenkin niin ihastunut skoottriretkeemme, että päätämme vuokrata pyörät toisenakin päivänä.

Phu Quoc-21

Phu Quoc
Seuraava skootteriretkemme vie meidät saaren pohjoisosiin. Pohjoiseen mennessä joudumme ajamaan saaren pääkaupungin Duong Dongin lävitse. Risteyksessä kymmenien muiden moottoripyörien joukossa olo on kuin MotoGP:n kisojen lähtöviivalla. Valon vaihtuessa pyöriä menee ohitsemme niin oikealta kuin vasemmaltakin. Huokaisen helpotuksesta, kun pääsemme vihdoin pois kaupungista rauhallisemmille teille.

Phu Quocin saari ei ole erityisen kaunis eikä matkan varrella ole juuri mitään katseltavaa saati kuvattavaa. On vain tie ja välillä muutama kyläpahanen, sitten ohitamme joen ja pippuriviljelmiä. Vastaan tulee myös muutamia keskeneräisiä rakennushankkeita. Yksi hankkeista on kuitenkin saatu valmiiksi. Tällä rauhallisella saarella massiivinen Vinpearl-huvipuisto näyttää jotenkin koomiselta. Puistossa on todella hiljaista. Sisäänpääsylippu on niin kallis, ettemme mekään sinne mene. Syömme parkipaikalla vain yhdet hodarit ja jatkamme matkaa.

Phu Quoc
Tälläkin kertaa päädymme etsimään paratiisia rannalta.
Vung Baun ranta sijaitsee Phu Quocin luoteisosassa. Myös tänne täytyy ajaa monttuista hiekkatietä. Rannalle ei ole kylttiä, mutta paikalliset opastavat meidät ystävällisesti oikeaan suuntaan.

Phu Quoc
Vung Bau -rannan hiekka ei ole yhtä valkoista ja pehmeää kuin saaren kaakkoisosissa, mutta ei täällä onneksi ole samanlaisia roskakasojakaan. Ranta on hiljainen ja täältä on helppo jokaisen löytää oma autio rantakaistale, jonne levittää pyyhe ja istua nauttimaan auringosta ja vilvoittavasta merituulesta.

Phu Quoc
Vung Baun ranalla sijaitsee yksi resortti, jossa on rantaravintola ja vuokrattavana yksinkertaisia bungaloveja, joista on merinäköala (noin 40€/vrk).

Phu Quoc
Vung Baun rauhallinen ranta on jo aika lähellä kuvitelmaani paratiisista.

Phu Quoc
Vaikka Phu Quocin saarelta en skootteriretkillämme sitä ihan täydellistä paratiisirantaa löytänytkään, olivat retkemme kaiken pölyn ja kaikkien pomppujen ja mustelmien arvoisia! Ja hikisten skootteriseikkailujen jälkeen oli ihana palata aina omalle villallemme ja omalle rannallemme, joka jo itsessään oli aikamoinen paratiisi – varsinkin auringonlaskun aikaan!

Phu Quoc

Phu Quoc

Phu Quoc

Phu Quoc

Phu Quoc
Meidän paratiisimaisesta Phu Quocin villastamme ja omasta rannastamme voit lukea lisää täältä.
Seuraavassa Vietnam-postauksessani matkustetaankin jo aivan toisenlaisiin maisemiin ja tunnelmiin: keskelle meluisaa ja värikästä Ho Chi Minhin kaupunkia.

 

55 Comments

Add yours →

  1. Tuo meren väri on täydellinen. Viimeiset kuvat merestä ja rannasta nostattavat matkakuumetta ja kaipuuta kesästä ❤
    Ihanaa lauantai-iltaa ja oikein mukavaa ystävänpäivää huomiselle.

    Liked by 1 henkilö

  2. Minä tein uuden visiitin teidän omaan Phu Quocin villaanne ja rantaanne ❤

    Liked by 1 henkilö

  3. Kyllä täältä loskan keskeltä kelpaisi noille rannoille lähteä, vaikket ihan täydellisiksi paratiisirannoiksi niitä rankannutkaan. 🙂

    Liked by 1 henkilö

  4. Ihanalta näyttää! Skootterilla ajeleminen palmusaarilla on ihan parasta viihdettä lomalla, tykkään hulluna! On tullut testattua sitä pyöräilyäkin, kun ajeltiin vuosi sitten syksyllä Vietnamin Hoi Anissa pyörillä, ja se oli kyllä niillä helteillä aika HC-touhua. 😀 Piti pysähdellä vähän väliä ostamaan juotavaa, kun tuntui, että muuten lähtee taju.

    Liked by 1 henkilö

    • Joo, skootterireissut oli kyllä parasta! Tykkään kyllä pyöräilläkin ja esim. Aruballa se onnistui tosi hyvin kun saari oli niin pieni ja monet tiet meni meren rannassa niin helppo oli kierrellä rantoja polkupyörällä. Eikä siellä ollut niin hiostavan kuuma! Aika sissi olet kun Aasian kosteassa kuumuudessa olet pyöräillyt. Syksyllä me taas pyöräiltiin Pohjois-Espanjan viinitiloilla. Sekin oli aikasta ihanaa❤️.

      Tykkää

  5. Phu Quocin ranta on jo kovin lähellä paratiisirantaa (roskia lukuunottamatta).

    Oman paratiisin metsästys – ihan parhautta matkalla! ❤

    Liked by 1 henkilö

    • Jos pisti silmät kiinni roskakasojen kohdalla, niin paratiisihan se oli. Paitsi jos vielä rupean vaateliaammaksi, minun paratiisissani pitäisi olla myös hyvät snorklausmahdollisuudet, ja ihan rannasta käsin. Karibialta olen sellaisia rantoja, vieläpä aitioita ja roskattomia, löytänyt. Aasiasta en vielä…

      Tykkää

  6. Upean näköisiä rantoja, mutta sitten ottaa päähän nämä roskakasat 😦 Tietysti osa on tullut mereltä, mutta eihän se mikään selvitys ole. On se nyt kumma, kun porukka ei osaa kerätä roskia asianmukaisiin paikkoihin. Monet turistit ovat itse myös roskaamassa luontoa, ei järjen häivää – pistää niin vihaksi 😦

    Liked by 1 henkilö

  7. Samoja teitä ja rantoja olen kolunnut Phu Quocilla skootterin selästä. 🙂 Tykkäsin Bai Saosta, ja ainakaan kolme vuotta sitten ei mitään suurempia roskakasojakaan näkynyt. Harmi, jos niitä nyt on haitaksi asti. Mutta tuonne toiselle rannalle emme tainneetkaan eksyä, ihanalta sekin näyttää joka tapauksessa.

    Liked by 1 henkilö

  8. Upean näköisiä rantoja, etenkin viimeiset kuvat nostivat pientä matkakuumetta ilmoille. Minuakin kyllä harmittaa ja ärsyttää ihmisten piittaamattomuus eli roskaaminen 😦

    Liked by 1 henkilö

    • Luin juuri vähän aikaa sitten Ylen uutisista, että maailman meriin päätyy nykyään muovijätettä samaan tahtiin kuin jos meriin kipattaisiin jäteautollinen joka minuutti. Ihan järkyttävää, miten me ihmiset tätä maapalloa tuhoamme!

      Tykkää

  9. Hui, mä en tiedä uskaltaisinko tuolla skootterin selkään! Vähän villiltä näytti meno. Mutta rannat oli kyllä kuvien perusteella kaikki varsin kauniita. Toki kuviin harvemmin tarkoituksellisesti valitseekaan sitä epäesteettistä puolta. Meri oli huikean väristä. Roskaaminen on kyllä todella tylsää, kun saisikin kaikki ymmärtämään ettei luonto ole mikään kaatopaikka…

    Liked by 1 henkilö

    • Suurimmaksi osaksi skootterilla huristelu oli ihan leppoista touhua. Ainoastaan siellä Phu Quocin pääkaupungissa vähän kauhistutti, mitenköhän tässä käy. Niin, ja kaikille päällystämättömille teille ei viitsinyt kyllä lähteä, sen verran pomppuiseksi ja pölyiseksi meno yltyi.

      Tykkää

  10. Anna / Muuttolintu 15.2.2016 — 23:20

    Skootterilla ympäri saarta huristelu kuulostaa mahtavalta! Ihania rantoja! Harmillista tuo roskaisuus, niiden ei kyllä kuuluisi olla pilaamassa paratiisia. Tuoreet kevätrullat on parhaita, me ollaan väsätty niitä kotonakin harva se päivä Vietnamin matkan jälkeen.

    Liked by 1 henkilö

  11. No todellakin aikamoisia paratiiseja nämäkin!

    Löytyyköhän enää mistään sellaista rantaa, johon ei olisi huuhtoutunut muoviroskaa? Luin just jostain, että tänä vuonna aloitettaisiin merten puhdistaminen muoviroskasta jollain systeemillä, jonka joku nuori jannu keksi. Hmm, mikähän juttu se oli…

    Liked by 1 henkilö

  12. Ajattelin, ettei minulla olisi rantalomakaipuuta, mutta kyllä se näistä kuvista välttämättä iskee. Ihania erityisesti nuo palmukuvat. Roskaaminen on sikamaista. Ihmiset voisivat oikeasti ajatella.

    Liked by 1 henkilö

  13. Bai sao beach kuvat näyttivät juuri siltä miltä minun paratiisirannassa näyttäisikin mutta sitten nuo roskat! Miksei kukaan siivoa niitä pois? Sama juttu oli aikoinaan Similanilla. Siellä, jos mitkäkin pullot ja roskat killuivat meressä. Uskomattoman upeat auringonlaskut. Ne saikin uteliaisuuden heräämään ja käväisin katsomassa millainen paratiisihotellinne oli. Ihan todella uskomattoman hieno, ei muuta voi sanoa. Hotelliin todellakin kannattaa ottaa toiveineen yhteyttä. Kyllä ne yrittää toteuttaa unelmia. Meille järjestyi yhteydenotolla comolle järvinäköalallinen parveke! No kesällä vasta näemme onko tuo totta.

    Liked by 1 henkilö

  14. Tuo Bai Sao näyttää kyllä todella upealta! Ikävää kylläkin nuo roskakasat 😦 Ne ei todellakaan paratiisiin kuulu… En vain ymmärrä, että miten paikallisilla ei ole mitään tajua pitää omaa elinympäristöään roskattomana! Tähän törmäsin omalla Kaakkois-Aasian reissulla todella usein, ja paha mieli siitä tulee kun rannat, tien vierustat ja metsät on täynnä sinne kuulumatonta rojua…

    Liked by 1 henkilö

  15. Ihania kuvia ja fiiliksiä, vaikkei ihan täydellistä paratiisia löytynytkään – onko sellaista edes? Odotan jo innolla postaustasi Ho Chi Minh Citystä, joka on tuttu vuosien takaa 🙂

    Liked by 1 henkilö

  16. Vaikken mikään rantaihminen olekkaan, niin pakko sanoa että kauniita rantoja! Harmi vaan noita roskakasoja :/ Mä en ole koskaan skootterilla ajanut, enkä usko että se ois oikea juttu mulle, autoakaan kun en osaa ajaa 😀 Skootteri on varmasti ollut kätevä tapa mennä ympäri saarta omaan tahtiin.

    Liked by 1 henkilö

    • Skootteri oli tosiaan näppärä, ja minun tehtävä oli helppo kun ei tarvinnut kuin istua kyydissä, kun mies ajoi. Jos ensin Suomessa pääsisi treenaamaan, olisi kylllä mukava sitten itsekin reissussa pörrätä skootterilla. Mutta oli se kyydissä istuminenkin mukavaa.

      Tykkää

  17. Niin paljon paratiisillisia hiekkarantoja, että on varaa roskata sellainen. 😦 Roskaisuus on kyllä asia, joka latistaa mielen monessa maassa ja Suomi kuuluu kyllä niihin maihin. Minä olen hinkuttanut yli kolmenkympin helteillä fillarilla Kaliforniassa ja sain lämpöhalvauksen oireita.

    Liked by 1 henkilö

    • Aasian jälkeen Suomi näytti kyllä minusta niin puhtaalta, varsinkin tämäpikkuinen kotikaupunkini. Ja voi että täällä on raikas ilma. Mutta joo, kyllä joskus Suomessakin törmää sotkijoihin, mikä on käsittämätöntä. Olen joskus vieraita lapsiakin käynyt ojentamassa, kun ovat tiputtaneet karkkipapereita maahan.

      Tykkää

  18. Tuota roskaamista mietimme myös Afrikassa äskettäin – miksi köyhyys tarkoittaa helposti, näköjään, myös holtitointa suhtautumista roskaamiseen. Onko kyse siitä, ettei ole mitään jätehuoltoa ja roskiksia vai välinpitämättömyydestä roudata ne roskat roskikseen?

    Liked by 1 henkilö

    • Kun käveltiin Phu Quocin rantaa pitkin, törmättiin jopa miehiin, jotka korjailivat veneitä ja olivat virittäneet jonkin putken mereen, ja laskivat siitä sitten kaikki koneöljyt jne. suoraan sinne mereen. Ranta oli ihan mustana öljystä! Ei siellä tietenkään jätehuolto ole kehittynyt niin kuin länsimaissa, mutta luulenpa, että monet eivät yksinkertaisesti välitä – valitettavasti.

      Tykkää

  19. Yhdyn tähän roskakasojen ihmettelijöiden joukkoon. Tuntuu omistuiselta, että paikkoja ei saada pidettyä edes jotenkin puhtaina. Fiippiineillä, Indonesiassa, ja Thaikuissa roskaaminen on lähtenyt aivan lapasesta. Jotenkin minulla oli vielä seesteinen kuva Vietnamista, mtta näemmä turhaan…

    Liked by 1 henkilö

    • Kun ajettiin Ho Chi Minh Citystä maaseudulle, oli välillä fiilis kuin ajaisi kaatopaikan läpi. Tien varret oli ihan täynnä roskaa. En tiedä, onko Pohjois-Vietnamissa vielä parempi tilanne, toivottavasti. Tosi kurja, että edes tätä pientä Phu Quocin saarta eivät saa pidettynä siistinä.

      Tykkää

  20. Hauska sattuma, juuri googlailin kyseistä saarta ensi talveksi pidempää reissua silmällä pitäen. Katselin hotelleita, ja vertailin rantoja. Olisi kiva viettää ensin aikaa Bangkokissa (halvat lennot), mutta siirtyä sitten paikkaan, jossa ei olla käyty ja joka olisi järkevän lentomatkan päässä. Tosi kurjaa, jos saarilla on roskaista – noin kaunista paikkaa ei saisi päästää rapistumaan. Toivottavasti asialle tehdään jotain ja pian. 😦

    Liked by 1 henkilö

  21. ärsyttää tuo roinan määrä – se kun on kuitenkin juuri niin helppoa: kunhan jokainen kantaa oman kortensa kekoon ja pitää huolen siitä,että omat roskat päätyvät oikeaan paikkaan, niin se riittäisi…

    Liked by 1 henkilö

  22. Näiden kuvien myötä, kiinnostuin kyllä Vietnamista.

    Liked by 1 henkilö

  23. Terveisiä Ho Chi Minh Citystä :)! Lähdettiin extempore matkaan ja takana on vasta vuorokausi paikan päällä, mutta toistaiseksi on tykätty. Kovin on soman näköinen kaupunki! Kivaa lukea nyt tekstiä Vietnamista. Tätä saarta mietittiin seuraavaksi vierailupaikaksi, mutta kaikki vielä avoinna. Voi olla, että mennään tänne, voi olla, että jonnekin muualle :). Mukavat viikonloput!

    Liked by 1 henkilö

  24. sarisaviranta 20.2.2016 — 15:55

    Ai että, mikä ihana mielikuvitusmatka tuonne 🙂 Kyllä ainakin tosiaan kuvissa näyttää paratiisilta tuo valkohiekkaisempikin ranta. Tai ehkä mikä tahansa ranta näyttää tällä hetkellä paratiisilta kun ulos katsoessa näkee vain räntää ja loskaa 😀 Onhan tuo roskaaminen kyllä ihan hirveetä.

    Liked by 1 henkilö

  25. Olen jotenkin mieltänyt Phu Quocin jännittäväksi mutta toisaalta aina ajatellut ettei luonto ja vedet olisi noin hyviä mitä ne kuvien perusteella näkyy olevan 😀 hitsi,kyllä se nyt harmittaa että Vietnam jäi aikanaan väliin Aasiaa kierrellessä

    Liked by 1 henkilö

  26. Mulla on ollut juuri sellainen mielikuva että Phu Quocin pitäis olla ihan paratiisirantaa ja palmuja, mutta hyvä tietää että välttämättä kaikkialla niin ei ole. 🙂 Vietnam on kyllä mun listan kärjessä Aasian maista, joihin haluan päästä käymään.

    Liked by 1 henkilö

  27. Aivan käsittämättömän kauniita palmurantoja ❤ Niitä kelpaa katsella tässä töölöläisessä räntäsateessa 😀

    Liked by 1 henkilö

  28. Voi että kun tekis mieli tuollaisiin maisemiin juuri nyt! Toivottavasti kesä saadaan tänä vuonna aikaisin tänne Suomeen, alkaa nimittäin talvi jo riittää 😀 Mä vähän arkailin tota skootterilla ajamista Aasiassa kun en ole semmoisella Suomessakaan ajanut mutta onneksi matkakumppani hoiti kuljattamisen ja itse sai nauttia maisemista 🙂

    Liked by 1 henkilö

  29. Nyt iski kuume päästä tuonne Vung Baulle melomaan tai suppailemaan… ehkä jossain välissä kunhan etsin ensin sen oman paratiisini Bora Boralta tai hawaiilta 😀

    Liked by 1 henkilö

  30. Roskat eivät kuulu minunkaan mielikuvissani paratiisirannalle, mutta muutoinhan nuo kuvat ovat aivan paratiisirannan näköisiä. Ihania!
    Ihailen aina heitä, jotka uskaltautuvat hyppäämään skootterin kyytiin reissussa, itse en uskaltaisi vaikka se tuollaisissa maisemissa on varmasti varsin järkevä liikkumismuoto!

    Liked by 1 henkilö

  31. Ihania tunnelmia! Huippua saada lukea näitä sinun matkakertomuksia Heidi ❤

    Liked by 1 henkilö

Jättämällä kommentin piristät päivääni.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: