Kanarian saarten kesyttämätön helmi La Palma on saari, joka pitää kokea jalkapatikassa. Mitä useamman kilometrin La Palman kävijä jaksaa taivaltaa, sitä paremmin saaren kauneus hänelle avautuu. Yhdellä patikkaretkellä kun pystyy kokemaan vain pienen osan saaren tarjoamista luontoelämyksistä, ellei sitten vaella saaren pohjoisreunalta eteläreunalle – sekin kun La Palmalla on mahdollista.
Hyödyntämällä saaren kattavaa polkuverkostoa pääsee käsiksi La Palman kontrasteihin – eikä luontoihminen niihin voi olla rakastumatta. Kun saaren eteläisimmässä osassa polku vie päiväpatikoijan ihmettelemään vulkaanista maisemaa, joka hehkuu auringonpaisteessa mustanpuhuvana, saa hän saaren pohjoisosassa sukeltaa ikivihreään laakeripuumetsään. Saaren keskiosassa Caldera de Taburienten kansallispuistossa taas patikoidaan pilvien yllä tai kanarianmäntyjen siimeksessä.
Voi La Palmalla toki viettää rantapäiviäkin tai shoppailla saaren itärannikolla sijaitsevassa pääkaupungissa, tunnelmallisessa Santa Cruz de La Palmassa. Mutta viikon lomasta ainakin muutama päivä kannattaa viettää maastokengät jalassa.
Minä vietän lomastani viisi päivää maastokengissä ja teen viisi erilaista päiväpatikkaa.
Ensin suuntaan saaren ytimeen – tulivuorireitille.
5 erilaista päiväpatikkaa La Palman saarella
1. La Ruta de los Volcanes eli tulivuorireitti – noin 17,5 km (yhteen suuntaan)
La Ruta de los Volcanesin reitti alkaa La Palman saaren keskiosasta, Refugio El Pilarista eli Pilarin virkistyalueelta ja kulkee läpi Cumbre Viejan tuliperäisen luonnonpuiston kohti saaren eteläkärkeä ja Los Canariosin kylää (toiselta nimeltä Fuencaliente). Tämän lähes 20 kilometrin mittaisen reitin huippukohtia ovat muun muassa Hoyo Negron kraateri, 1900 metrin korkeudessa sijaitseva El Duraznero -tulivuori ja mustanpuhuva laavajärvi, Cumbre Viejan korkein tulivuori Las Deseadas(1 945 metriä) sekä Martín-tulivuori.
Vaikka La Palma lukuisine patikkareitteineen onkin maastokenkäilijälle unelmakohde, tuottavat yhdensuuntaiset reitit, joita useimmat täällä La Palmalla ovat, hieman logistista päänvaivaa. Tämänkin reitin lähtöpisteeseen olisi viisainta tulla taksilla, ja reitin loppupisteestä voisi ottaa sitten bussin/taksin. Mutta me olemme tulleet vuokra-autolla, joten päätämme kulkea reitistä vain osan ja palata samaa polkua takaisin autolle.
Jätämme siis auton El Pilarin parkkipaikalle ja lähdemme nousemaan loivaa ylämäkeä läpi sumuisen metsän.
Vaikka La Ruta de los Volcanes on nimensä mukaisesti tunnettu ja rakastettu juuri lukuisten tulivuortensa ja laavamaisemiensa vuoksi, ihastun minä reitin alkuosaa hallitsevien mäntyjen muodostamaan metsään. Tämä sumuinen metsä, jossa pitkät solakat männyt kurottelevat kohti taivaan lakea, huokuu rauhaa ja hiljaisuutta.
Täällä ilma on raikas ja tuoksuu kevyesti neulasilta, niiltä samoilta, jotka rahisevat maastokenkieni alla, kun harpon askel kepeänä eteenpäin.
Mitä ylemmäs matka jatkuu, sitä harvapuisemmaksi maisema muuttuu ja kulkija voi yhä selkeämmin huomata merkkejä saaren tuliperäisyydestä maiseman saadessa yhä tummempia ja karumpia sävyjä. Eihän La Palman viimeisimmästä tulivuorenpurkauksesta niin kauan olekaan. Vuoden 1971 lopulla La Palman saari alkoi vavahdella ja sen eteläkärki repesi kahtia syösten ilmaan savua, tulta, laavaa ja tuhkaa. Silloin syntyi Teneguía, saaren eteläisin tulivuori.
Mitä ylemmäksi kipuamme, sitä huonommaksi sää muuttuu. Tuulee ja tihuuttaa ja maisemien sijaan vastassa on sumuseinä. Ei ole enää edes kanarianmäntyjä antamassa suojaa sateelta ja viimalta. Sumuinen kanarianmäntymetsä on vaihtunut aavemaiseksi kraaterimaisemaksi.
Olemme ehtineet kävellä vasta reilun tunnin ja vajaat 5 kilometriä, mutta koska keli muuttuu askel askelelta hurjemmaksi, on pakko luovuttaa.
On palattava takaisin autolle.
Vinkki! Jos haluat kulkea koko reitin El Pilarista Los Canariosiin (niin kuin suosittelen) ja olet liikkeellä vuokra-autolla, kannattaa harkita, jättäisikö auton Los Canariosiin ja ottaisi sieltä taksikyydin El Pilariin. Näin minä nyt tekisin. Mutta valitsisin kyllä patikkapäiväksi hieman kauniimman päivän!
Kulkemamme reitti kartalla:
2. Playa del Faro – Volcán San Antonio (edestakaisin) : noin 14 km ja 4,5 tuntia (vaativuustaso: keskitasoa)
Seuraavana aamuna ajamme saaren eteläisimmälle rannalle, El Faron mustahiekkaiselle rannalle. Emme ole kuitenkaan tänäänkään aikeisessa viettää rentoa rantapäivää, vaan jätämme auton majakan viereiselle parkkipaikalle ja suuntaamme kohti patikkapolkua. Täältä nimittäin lähtee La Palman toinen merkittävä tulivuoripatikka, joka vie La Palman kahdelle eteläiselle tulivuorelle, Teneguíalle ja San Antoniolle.
Tällä kertaa saamme patikoida auringonpaisteessa.
Taakse jäävät Fuencalienten kuuluisat suolakentät ja El Faron majakka, kun me lähdemme nousemaan polkua, joka mutkittelee ylöspäin halki mustan laavakentän, joka syntyi vuoden 1971 tulivuorenpurkauksessa.
Siellä täällä tähän hedelmälliseen laavasoraan on jo ehtinyt tarttua uutta elämään: oranssia, keltaista ja vihreää hehkuvia matalakasvuisia pensaita.
Ensin polku vie Teneguían tulivuorelle.
Ja jatkaa sitten yhä ylemmäs San Antonion tulivuorelle, joka purkautui 1700-luvulla. Jos haluaa päästä kiertämään polkua, joka johtaa San Antonion kraaterille, on maksettava 5 euron sisäänpääsymaksu, jolla pääsee tutustumaan myös San Antoniossa sijaitsevaan vierailijakeskukseen, joka valottaa alueen tuliperäistä historiaa.
Koska olemme liikkeellä vuokra-autolla, on meidän palattava samaa polkua takaisin El Farolle. Paluumatka sujuu kuitenkin paljon rivakammin, kun saamme nyt kapuamisen sijaan lompsia loivaa alamäkeä. Retkeen menee meillä aikaa yhteensä melkein 4 ja puoli tuntia. (Aika toki sisältää tutustumisen San Antonion vierailukeskukseen.)
Kulkemamme reitti kartalla:
3. La Cumbrecita – Pico Bejenado (edestakaisin): 8,5 km ja noin 4 tuntia (vaativuustaso: keskitasoa)
Jos minun pitäisi valita La Palmalta vain yksi päiväpatikka, suuntaisin luultavimmin tänne: saaren keskiosassa sijaitsevaan Caldera de Taburienten kansallispuistoon.
Caldera de Taburienten kansallispuisto muodostuu halkaisijaltaan 10 kilometrin mittaisesta kattilalaaksosta, jonka seinämät kohoavat kahteen kilometriin. Täällä patikoija pääsee ihastelemaan jyrkkiä vuoren harjanteita, rotkoja ja vihreitä kanarianmäntymetsiä.
Caldera de Taburienten kansallispuiston pääsisäänkäynnit sijaitsevat La Cumbrecitan näköalapaikalla sekä Los Brecitosissa. Me ajamme aamun hämärissä La Cumbrecitan näköalapaikalle saaren eteläosasta, hotelliltamme, ja aamun ensimmäisten säteiden valaistessa maisemaa me olemme jo maastokengissämme matkalla kohti Pico Bejenadon huippua.
Vaikka ei haluaisikaan hypätä maastokenkiin, retki la Cumbrecitalle on vaivan väärti. Sillä täältä kraaterin reunalta avautuvat upeat maisemat kanarianmäntyjen täplittämille vuorenrinteille ja syviin rotkomuodostelmiin.
Mutta totta kai reipas maatokenkäilijä palkitaan täälläkin – ruhtinaallisesti.
Niinpä me lähdemme kapuamaan La Cumbrecitan parkkipaikan tuntumasta lähtevää polkua, joka heti alkumetreillä saa minut puuskuttamaan, sillä jo alku lähtee viemään ylös jyrkkää sik-sak-polkua. Alkumatkassa polulla on paljon polun liukkaaksi tekeviä irtokiviä ja mietinkin jo kauhulla, miten takaisin tullessa selviän mäestä ehjin nahoin.
Kipuaminen kuitenkin kannattaa, ja jo lyhyen patikkamatkan päässä on kaivettava kamera esiin.
Välillä mennään toki alaspäin – ja sitten taas ylös. Polku on selkeästi merkattu ja risteyskohdissa on aina selkeät kyltit, joten eksymisen vaaraa ei ole, vaikkei meillä ole kunnon maastokarttaakaan matkassa.
Reilun tunnin patikoinnin jälkeen pidämme ensimmäisen evästauon. Aurinkokin alkaa jo pikkuhiljaa lämmittää ja pipo ja hanskat joutavat reppuun. Tässä kohtaa meidän edellä reipasta vauhtia viuhtonut nuori mies valitsee eri polun kuin me – ja sitten me olemme taas kaksin tässä upeassa maisemassa, joka tuoksuu kesältä ja männynneulasilta.
Reilun parin tunnin patikoinnin jälkeen olemme päivämme huippukohdassa eli Pico Bejenadolla – 1854 metrissä. Täällä on hyvä nauttia päivän retkilounas.
Paluumatka kuljetaan samaa polkua. Mutta ei reitti silti tylsältä tunnu. Aina löytyy jotain uutta ihmeteltävää. Ja siitä viimeisestä jyrkästä alamäestä, jonka irtokivet tekevät epämiellyttävän liukkaaksi, siitäkin selvitään ilman pyllähdystä, vaikka loppumetreillä onkin tartuttava miehen auttavaan käteen.
Kulkemamme reitti kartalla:
4. Roque de los Muchachos – Pico de la Cruz (edestakaisin) 9,5 km ja noin 5 tuntia (vaativuustaso: keskitasoa)
Caldera de Taburienten kansallispuistossa, siellä aivan kansallispuiston pohjoisimmalla reunalla, sijaitsee myös La Palman korkein huippu Roque de los Muchachos. Vaikka tie La Palman pääkaupungista Santa Cruz de La Palmasta Roque de los Muchachosin näköalapaikalle on yhtä kiharaa kiharan perään, niin että välillä melkein hirvittää, en jättäisi tätä elämystä La Palman reissulla kokematta!
Maisema Roque de los Muchachosin näköalapaikalta 2426 metrin korkeudesta on nimittäin saaren vaikuttavin. Täältä avautuvat henkeäsalpaavan komeat näkymät 1500 metriä syvään tulivuoren kraateriin ja huipuille, joita pilvenhattarat liehittelevät.
Me jätämme auton Roque de los Muchachosin parkkipaikalle, lisäämme reilusti vaatekerroksia, sillä ulkona meitä on vastassa pureva tuuli, joka sotkee kampauksen hetkessä, ja lähdemme matkaan.
Ensin kävelemme näköalapaikalle ja sitten suuntaamme reitille GR-131, jota pitkin voisi kävellä aina Refugio de Pilarille saakka (matkaa 30 km, ohjeellinen aika 11 tuntia) – tai vaikka saaren eteläkärkeen asti!
Meille kuitenkin riittää paljon lyhyempi patikka, maistiainen siitä, miltä tuntuu kävellä pilvimeren yllä.
Kuljemme polkua viitisen kilometriä, ohi Pared de Roberton aina Pico de la Cruzille (2351 m) saakka. Täältä voisi jatkaa seuraavaksi Pico de Piedrallanalle ja sieltä Pico de la Nievelle (2239m), mutta kun takaisinkin autolle pitää jaksaa, jäämme nauttimaan eväitä Pico de La Cruzille ennen paluumatkaa.
Noin kymmenen kilometrin ja viiden tunnin retken jälkeen olemme takaisin autolla, mutta ei meillä vielä kiire hotellille ole, sillä minä haluan nähdä La Palman kuuluisan tähtitaivaan. Ja juuri Roque de los Muchachos on yksi La Palman – ja samalla koko maailman – paras paikka tähtien tarkkailuun ja kuvaamiseen.
Niinpä me jäämme odottamaan illan pimenemistä.
Ja minä, ihan vain sormia lämmitelläkseni, nautin kuksallisen skumppaa – tässä La Palman kauneimmassa maisemassa – hetkeä ennen kuin tähdet syttyvät.
Kotimatka ajetaan sitten sitä kiharaista tietä pilkko pimeässä.
Mutta mikä päivä!
Aivan jumalaisen kaunis päivä!
Kulkemamme reitti kartalla:
5. Casa del Monte – Los Tilos: 12,5 km ja noin 5 tuntia (vaikeusaste: melko vaativa)
La Palman lomamme viimeisen patikkapäivän me vietämme Bosque de Los Tilosin laakeripumetsässä.
Jätämme auton Los Tilosin vierailukeskuksen parkkipaikalle ja otamme sieltä kimppataksin Casa del Montelle. Ei meillä ole etukäteen mitään tällaista suunnitelmaa ollut, mutta kun taksikuski parkkipaikalla meiltä kysyy, haluammeko kyydin Casa del Montelle ja kovasti patikkaa meille suosittelee, päätämme pienen pohdinnan jälkeen hypätä kyytiin.
Ja onneksi päätämme, sillä tästäkin patikasta tulee ikimuistoinen.
Jo taksimatka möykkyistä hiekkatietä Casa del Montelle on kokemus. Tunti mahdotonta ryttyytystä ja vihdoin olemme perillä polun lähtöpisteessä.
Huom! Vuokra-autolla Casa del Montelle ei ole mitään asiaa. Tie on todella huonokuntoinen, ja vain kokeneet taksikuskit nelivetotakseineen tarjoavat tänne kyytejä.
Tämän reitin erityispiirre on lukuisat tunnelit (yhteensä 13), joten kunnollinen taskulamppu on välttämätön. Pisin tunneleista on jopa 347 metrin mittainen.
Tämä tunnelit rakennettiin vuonna 1930, kun reitin varrella sijaitsevien Marcosin ja Corderon lähteiden vettä alettiin kanavoida sähköntuotantoon.
Alkumatkan polku myötäilee vuoren rinteeseen rakennettua kastelukanavaa, ja reitti tuokin mieleen Madeiran upeat levadat.
Opaskirjani varoittaa, ettei tämä reitti sovi korkean paikan kammoisille, joilla on taipumusta pyörrytykseen. Minusta polku on kuitenkin varsin leveä ja helppokulkuinen, joten paremminkin toteaisin, ettei reitti sovi ahtaan paikan kammoisille, sillä osa reitin kolmestatoista tunnelista on varsin matalia, pimeitä ja märkiä.
Tunneleista kaikista haasteellisin on kahdestoista. Pituutta sillä ei ole kuin 97 metriä, mutta haasteelliseksi tunnelin tekee se, että se on todella märkä (vettä tuntuu roiskuvan niin katosta kuin seinämistäki)n eikä siitä millään selviä kastumatta. Mukaan kannattaa siis pakata vedenpitävät vermeet. Minä riisun kengät suosiolla pois ja kävelen paljain jaloin pitkin kastelukanavaa.
Tunneliosuuden jälkeen saavumme Marcosin lähteelle. Täällä vesi virtaa lähteestä maahan ja kastelukanavaan, joka kerää seinämältä valuvan veden.
Marcosin lähteen jälkeen tulemme vielä toiselle lähteelle, Corderon lähteelle, ja sieltä jatkamme kohti ensimmäistä valtavaa rotkoa, Barranco de Riveroa, jota koristavat muun muassa jättimäiset saniaiset.
Rotkosta kavutaan taas seuraavaksi ylös ja sitten taas alas, seuraavaan rotkoon – Barranco del Aguaan.
Loppumatka kuljetaan huumaavassa vihreydessä, laakeripuiden siimeksessä ja lintukonserton säestyksessä.
Yli kymmenen kilometrin taivalluksen jälkeen jalkoja alkaa kuitenkin jo painaa, ja vaikkei reitti mahdottoman vaativa ole ollutkaan, olen kiitollinen, kun vihdoin pääsemme takasin autolle.
Kulkemamme reitti kartalla:
(Gps:n hetkeksi kadottua kartalle piirtyy todellisuutta suoraviivaisempi reitti, jota ei ole täysin uskominen.)
◊◊◊◊◊◊
Me vietimme La Palmalla viikon huhtikuussa 2018. Alun perin olimme varanneet Airberliiniltä lennot La Palmalle helmikuulle, mutta Airberlinin mentyä konkurssiin jouduimme muuttamaan suunnitelmaamme. Onneksemme saimme suoran lomalennon Jyväskylästä La Palmalle Matkavekan kautta.
La Palmalle ei lennetä suoria reittilentoja Suomesta, joten helpoiten saarelle pääsee, jos onnistuu löytämään lomalennot tai valmismatkan. Toki yhdellä pompulla La Palmalle pääsee. Esimerkiksi Easy Jet lentää La Palmalle Lontoosta ja Iberia Madridista.
La Palmalle pääsee myös lautalla Teneriffalta noin kahdeksassa tunnissa.
La Palman hotellitarjonta ei ole kovin valtava. Me majoitumme saaren lounaisosassa hotelli La Palma & Teneguía Princessissa, sillä olin lukenut, että saaren lounais- ja länsiosa olisi kaikkein aurinkoisinta aluetta.
Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Blogiani pystyt nyt näppärästi seuraamaan Blogit.fi-sivuston kautta.
Maailman äärellä -matkablogini on myös Twitterissä.
Tervetuloa mukaan matkoilleni.
Copyright © 2018 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.
3 Comments
Outi
13.11.2018 at 20:12Ensimmäisistä patikointi kuvista tuli ensin satumaisuus mieleen ja sitten kauhuleffat 🙂
Mustat maisemat vetivät minua tässä postauksessa eniten puoleensa. Upeita kohteita kyllä kaikki!
Maailman äärellä / Heidi
13.11.2018 at 20:45Ihana mielleyhtymä kauhuleffoihin! Onneksi en patikoidessa siellä sumussa saanut tätä samaa mielikuvaa… La Palmalla parasta olikin, että vaikka saari on niin pieni, on siellä eri puolilla saarta hyvin erilaisia maisemia.
Maisemaonnellinen Johanna
14.11.2018 at 00:06Upea ulkoilmaihmisen tietopaketti! <3 Aivan huikeasti olette patikoineet, että ehditte tuossa ajassa kaikki nuo reitit!
Tätä lukiessa ja näitä kuvia katsellessa tulivat mieleen Teneriffan Teiden retkipäivä – ja tietty ihanat La Gomeran patikkapäivät! Kanarian saarilla on niin paljon potentiaalia, kun matkailijat vain malttaisivat jättää sen uima-altaan ja kansoitetut rantakaistaleet taakseen 🙂
Huikealta vaikutti erityisesti tuo viimeinen, kolmentoista tunnelin reitti. Ja ne valtavat saniaiset reitin varrella. Ellei kuvassa olisi ollut valokuvamallia mittakaavaa antamassa, ei kasvien kokoa olisi voinut käsittää lainkaan.