Kun sunnuntaina saan Metsähallituksen suojelubiologi Jouni Koskelalta viestin, jossa hän kysyy, haluanko lähteä Saimaalle kinoksia kolaamaan, minun ei tarvitse kauan miettiä.
Tällaisista tilaisuuksista ei yksinkertaisesti kieltäydytä.
Sillä kun vähälumiset talvet uhkaavat norpan pesintää, on jotain tehtävä.
Niinpä minä lupaan lähteä kolaamaan apukinoksia, vaikka kolaustaitoni taitavatkin olla hieman ruosteessa.
Joulun aikaan ihmettelin Chilen Patagoniassa jäätikön valtavaa sulamisvauhtia, mutta valitettavasti ilmastonmuutoksen merkit näkyvät selvästi myös täällä Saimaalla. Olen jo monena talvena surrut, kun hiihtokausi on jäänyt olemattoman lyhyeksi.
Mutta ei ilmastonmuutos pelkästään meitä murtomaahiihtäjiä täällä Saimaalla uhkaa. Suuressa vaarassa ovat myös saimaannorpat. Kun lunta ja pakkasta ei ole tarpeeksi, norppa ei pysty tekemään kunnnollista pesää, ja jos norppa joutuu synnyttämään paljaalle jäälle, kuutin elinmahdollisuudet kutistuvat. Radikaalisti.
Kunnollinen lumipesä kun suojaa kuuttia niin kylmyydeltä kuin pedoiltakin.
Norpparakas toivookin talvelta jäätä, lunta
ja kinoksia kasaavaa tuiskua.
Vaikka kinosten kolaaminen saattaa kuulostaa jonkun korvaan hullun hommalta, on apukinoksista oikeasti hyötyä. Viime vuonna vapaaehtoiset kolasivat yhteensä 211 kinosta, ja näistä noin 75% oli toiminut norpilla joko poikaspesinä tai makuupesinä ja lähes puolet (47%) havaituista kuuteista syntyi näihin apukinoksiin.
Apukinoksia kolaamaan
Tiistaiaamuna ennen kello yhdeksää olen Metsähallituksen pihassa. On yksi talven kauneimmista aamuista. Ja kylmimmistä.
Kun Jouni on tarkastanut, että tarvittavat kolat ovat kyydissä, me suuntaamme kohti Pihlajavettä.
Ajellessamme kohti Pihlajavedellä sijaitsevaa Laukansaarta kuulen Jounilta viime talvena syntyneestä kuutista, joka oli joutunut ketturepolaisen uhriksi. Jos riittäviä kinoksia norppien pesäpuuhiin ei olisi, tällaisia petojen raatelemia kuutteja todennäköisesti löytyisi jäältä vielä useammin.
Vaikka olenkin päässyt tänä talvena hiihtämään, ei lunta ole niin kuin ennen. Nopea mittaus osoittaa, että jäällä sitä on vajaa kymmenen senttiä.
Eikä rannassakaan juuri sen enempää. 14 senttimetrin rantakinokseen ei norpalla ole mitään mahdollisuutta pesää rakentaa. Lunta saisi olla kinoksessa mielellään lähes metri. Mutta muuten paikka on oiva apukinokselle: Se on sopivasti varjoisalla pohjoisrannalla, joten kinos ei pääse sulamaan liian aikaisin maaliskuun auringon alkaessa lämmittää. Vettäkin on jään alla tuplasti yli tarvittavan, siis ainakin 150 cm. Ja 30 sentin paksuisen jääpeitteen pitäisi hyvin kestää kasattavan lumen kuorma.
Ja onneksi jäällä on edes se 10 cm lunta, sen verran sopivasti, että kolausurakka onnistuu helposti. Tulevaisuudessa kun voi olla talvia, jolloin lunta on niin vähän, ettei edes apukinosten kasaaminen ole mahdollista.
Sitten ruvetaan kolaamaan.
Miehet epäilevät joutuvansa tekemään kaiken työn minun keskittyessä kuvaamiseen. Mutta kyllä minäkin olen tänne oikeasti hommiin tullut. Enkä vain ihmettelemään.
Kola käteen siis.
Ihanteellinen apukinos on mahdollisimman iso ja tiivis.
Vähintään metrin korkuinen. Ja se sijaitsee pohjois- tai koillispuolen kallio- tai kivikkorannalla.
Kun Jouni 50 minuutin urakan jälkeen toteaa apukinoksen olevan tarpeeksi suuri, minä pyyhin otsalta hikeä. Edellisviikolla pieni eläkeläisporukka on kuulemma kolannut neljä apukinosta.
Minä olen uupunut jo yhdestä.
Kun urakka on valmis ja tarpeelliset kuvatodisteet on otettu, minua enää mietityttää, miten norppa tämän kasaamamme kinoksen voi löytää. Jounilla on tietysti siihenkin vastaus:
Näköaistin avulla norppa näkee jään pinnalla olevat lumikinokset ympäristöä tummempana. Tämän avulla se tietää, mihin kannattaa kaivaa reikä jäähän.
Jos apukinoksen kolaaminen oli minulle hikinen urakka, niin aikamoiselta urakalta kuulostaa sekin, että norppa kynsillään kaivaa reiän 30 sentin paksuiseen jäähän.
Vaikka apukinosten kolaaminen on mukavaa puuhaa ja vaikka kolatessa tietää oikeasti tekevänsä hyvää, pitää muistaa, ettei kinoksia passaa lähteä kolailemaan ihan omin luvin: jokaisessa talkooporukassa on oltava mukana aina vähintään yksi ammattilainen.
Tämän talven kolausurakat on nyt suoritettu, ja tänään torstaina 9.2. WWF on julistanut norpalle pesärauhan, jo 25:nnettä kertaa.
Minä ja se pieni eläkeläisporukka emme muuten olleet suinkaan ainuita talkoolaisia. Tänä vuonna kolaamisiin osallistui taas yli sata vapaaehtoista ja apukinoksia saatiin kasattua yli 250.
Toivottavasti kevään pesänlaskennassa saadaan taas hyviä uutisia.
Viime keväänä myös minä pääsin mukaan pesänlaskentaan. Voit lukea kokemuksistani täältä.
Jos taas haluaisit päästä näkemää norpan, suosittelen osallistumaan norppasafarille. Minun norppasafarikokemuksista voit lukea täältä.
Norppaterveisin Heidi ♥
Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Maailman äärellä -matkablogini on myös Twitterissä.
Tervetuloa mukaan matkoilleni.
Copyright © 2017 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.
20 Comments
Tiina
9.2.2017 at 20:12Juuri viikonloppuna katsoin Yle Areenasta dokumentin norpista ja siinä oli mm. tästä pesän kolaus urakasta kerrottu. Heti tuli mieleen että pitäisikö ilmoittautua kolaamaan, ensi vuonna sitten. Norppa safarikin kiinnostaisi, pitää varmaan perehtyä tarkemmin ja käydä ensi kesänä ? Toivottavasti norppa kanta siitä vielä jatkaisi kasvuaan, ihanaa että ihmiset ponnistelevat näin eläinten hyväksi!
Maailman äärellä / Heidi
12.2.2017 at 11:04Jos norppien apukinosten kolaaminen kiinnostaa, niin otat vaan Metsähallituksen Jouniin yhteyttä, niin pääset vapaaehtoisten listalle ja saat sitten s.postia kolauksista jne. Ja voin kyllä suositella norppasafaria. Itse olen ihan omilla retkillänikin (joka kävelylenkillä!) nähnyt norppia, mutta oli safari silti elämys. Toivotaan tosiaan, että keväällä saataisiin taas hyviä uutisia kuuttitilanteesta <3.
Johanna @ Out of Office
9.2.2017 at 20:23Katsoin että Heidiltä on tullut uusi postaus. Mutta että nyt en lue, pitäisi kirjoittaa itse.
…Sitten avaan meilin ja luen ensimmäiset rivit. Norpille apukinoksia. Iho kananlihalla. Pakko lukea.
Kiitos että menit. Ja kiitos että kirjoitit. Auttaminen ja tiedottaminen on tärkeää, jotta ihmiset ymmärtävät että meidän on pakko auttaa noita kaikkein heikoimpia, joilla ei ole sanoja käytössään joilla pyytää apua. Norppakummi kiittää <3
Maailman äärellä / Heidi
12.2.2017 at 11:06KIva jos sain norppakummille hyvän mielen jutullani. Oli kyllä hienoa, että ehdin mukaan kolaamaan. Tästä pitää tehdä perinne! <3
Outi
9.2.2017 at 20:39Onhan tuollainen tilaisuus käytettävä. Niin kaunista kyllä.
Norpat <3
Maailman äärellä / Heidi
12.2.2017 at 11:07Ehdottomasti on käytettävä. Pieniä tekoja, joista voi olla iso apu. <3
Menninkäinen
10.2.2017 at 07:05Enpä tuollaisesta ollut kuullutkaan! Ihanaa, että on ihmisiä, jotka lähtevät tällaiseen mukaan.
Maailman äärellä / Heidi
12.2.2017 at 11:09Ja on ollut tosi kiva, että monet ovat jopa juttuni jälkeen kyselleet minulta, miten pääsee mukaan. Nyt sitten jännitän, hyväksyy norppa tämän kolaamamme kinoksen pesäkseen <3.
Leo
10.2.2017 at 09:52Kunto kasvaa ja Norppa kiittää… mikäs sen mukavampaa!
Maailman äärellä / Heidi
12.2.2017 at 11:10No näin juuri! Ja kaiken lisäksi oli niin kaunis aurinkoinen päiväkin. Ensi vuonna uusiksi! 🙂
Inari
10.2.2017 at 10:20Arvaa kuinka monta kertaa olen meinannut lähteä mukaan… Yhdyn Leon sanoihin 🙂
Maailman äärellä / Heidi
12.2.2017 at 11:10No, ensi vuonna lähdetään kimpassa. Vai mitä? 🙂
Saana | Live now – dream later
10.2.2017 at 11:48Ihanaa, että pääsit mukaan. Olen seuraillut WWF Suomen pesänkolaustviittejä ahkerasti, tosi hienoa, että vapaaehtoisia riittää. Lapsena kävin tosi usein Saimaalla mökkeilemässä, mutten koskaan onnistunut näkemään norppaa livenä. Paitsi omassa mielikuvituksessani! 🙂 Nämä on näitä tosielämän sankaritarinoita, well done Heidi!
Maailman äärellä / Heidi
12.2.2017 at 11:13Kun näin pienillä teoilla voi tehdä hyvää, ei voi olla lähtemättä mukaan. Sinun täytyy kyllä joku vuosi tulla vielä Saimaalle, ja sitten norppasafarille. <3 Ja minä lupaan esitellä sitten sinulle Savonlinnaa :).
Saana
26.2.2017 at 00:44Hmm, haistan kesätreffit…? 😉
Maailman äärellä / Heidi
26.2.2017 at 09:30❤
katja/jumalainenseikkailu
10.2.2017 at 12:05Heh, en ole taaskaan yhtään yllättynyt, että meillä on samat mielenkiinnon kohteet 🙂 Apukinosten teko on suurinpiirtein ainoa asia, mitä seuraan uutisista. Ihanaa, kun ihmiset tekevät hyvää!Saimaannorpparetki on ollut suunnitelmissani jo monta vuotta.Itse liityin WWF:n eläinkummiksi Intian matkamme myötä ja kuulun myös WWF:n öljyntorjuntajoukkoihin. Kiitos tästä jutusta!
Maailman äärellä / Heidi
12.2.2017 at 11:19Ehdottomasti sinun pitää tulla tänne Saimaalle norpparetkelle! Toukokuu olisi sitten paras aika lähteä bongaamaan norppia, sillä silloin norpat köllöttelevät lämpimillä rantakallioilla vaihtaessaan talviturkin kesäasuun.
Saara
10.2.2017 at 22:54Mahtavaa!
Maailman äärellä / Heidi
12.2.2017 at 11:19No oli kyllä hieno päivä <3. Hyvän tekemisestä tulee aina hyvä mieli.