Blogihaaste: Instagramin ihanimmat

Instagramin_tykätyimmät2015

Ensimmäisen Instagram-vuoteni päätteeksi rupesin tekemään inventaariota. Ensimmäisen vuoden saldona on 224 kuvaa pienistä ja suurista hetkistä, kotikulmilta, melkein kodiksi muodostuneesta Madridista ja vähän kauempaakin.

Kuvia selatessa erityisen mukava oli huomata, että kaikkein tykätyimmät kuvani oli otettu täältä kotikaupungistani,  Saimaan rannalla. Perinteisissä Suomi-maisemissa on siis vetovoimaa!

Sen lisäksi että tutkin, mitkä Instagram-kuvani ovat olleet niitä kaikkein rakastetuimpia, tarkastelin myös eri teemoista otettuja kuvia ja päätin kerätä kymmenen eri teemaa, joista jokaisesta etsin sen kaikkein tykätyimmän kuvan. Ajattelin, että ehkä joku muukin saattaisi innostua selaamaan Instagram-kuviaan, joten päätin panna kiertämään haasteen Instagramin ihanimmat (eli tykätyimmät) kuvat.

Lisäohjeita haasteeseen osallistumiseen löydät tämän postauksen lopusta.

Instagramin ihanimmat -haasteen kategoriat ovat tässä:

1. Kaikista ihanin eli vuoden 2015 tykätyin kuva

image
Sulosaari, Savonlinna

Kesä on vasta alussa ja on lomani ensimmäinen ilta. Me soudamme läheiseen saareen juhlistamaan kesän ja loman alkua kuoharipiknikille ja ihailemaan auringonlaskua.  Tämä oli yksi kesän ihanimpia hetkiä – se tunne, kun kesän juovuttava ihanuus on vielä kokonaan edessä…

2. Auringonlasku / auringonnousu 

image
Pellossalo, Savonlinna

Koska Instagramini kaikkein tykätyin kuva oli kuva auringonlaskusta, valitsin tähän kategoriaan tykätyimmän auringonnousukuvan. Tämä on kesämökiltämme, Pellossalosta, Saimaan rannalta. Yksi minun rakkaimpia paikkojani – ja aamu, jolloin todellakin kannatti herätä aikaisin.

3. Matkalaisen ihana aamu

image
Cabo Vidio, Espanja

Aamuteema jatkuu: myös matkoilla on palkitsevaa herätä aikaisin. Tykätyin aamu reissussa -kuvani oli tämä Pohjois-Espanjassa ottamani kuva. Lumoavan kaunis Pohjois-Espanja vei todellakin viime vuonna sydämeni.
Voit lukea lisää hurmaavasta Pohjois-Espanjasta trilogiasta, jonka alkuun pääset täältä.

4. Kaupunkilomalla

image
Madrid, Espanja

Syksy 2015 jää muistoihini varmasti yhdeksi hienoimmista syksyistäni, sillä vietin sen minulle niin rakkaassa Espanjassa. Vaikka minulla oli epäilykseni Madridista, Madrid todellakin osasi hurmata ja hämmästyttää. Tykätyin kaupunkikuvani oli jouluinen ilta Madridin vilkkaimmalla Sol-aukiolla. Olihan se kaunis ja tunnelmallinen, täytyy myöntää, vaikka tämä turistien kansoittama Sol-aukio ei noussutkaan suosikkipaikoikseni Madridissa.

5. Luontomatkailua 

image
Riaño, Espanja

Olen luontoihminen, sen sain viimeistään viime vuonna huomata. Yksi upeimpia reissujani luontoon oli matka Picos de Europalle. Enkä ihmettele yhtään, että tämä oli tykätyin reissussa ottamani luontokuvani.
Jos haluat lukea lisää tästä Pohjois-Espanjan helmestä, pääset blogijuttuuni täältä.

6. Matkalla kotikaupungissa

image
Kuokkaniemi, Savonlinna

Suomi-kuvat ihastuttavat! Sen lisäksi, että tämä oli tykätyin kuva kotikaupungistani (jos ei lasketa auringonlaskukuvia), oli tämä myös yksi Instagramini eniten tykkäyksiä saaneista kuvista ylipäätään. Talven ensi lumi – mikäpä sen kauniimpaa…

7. Rantalomalla

image
Phu Quoc, Vietnam

Vuoden 2015 rantalomani suuntautui Vietnamiin, Phu Quocin saarelle. Tämä purppuraa tihkuva rantakuva, joka on otettu aivan villamme edustalta ensimmäisenä iltanamme Vietnamissa,  oli rantakuvistani kaikista tykätyin.

8. Minun harrastukseni

image
Guadarraman vuoristo, Espanja

Vuonna 2015 aloitin kaksi uutta harrastusta: suppauksen ja vaelluksen. Hurahdin molempiin! Tämä kuva on otettu Madridin läheltä Guadarraman vuoristosta. Upea päivä! (Kuvan on ottanut super ihana oppaani ja ystäväni Elena). Lisää vaeltamisesta Espanjan vuoristossa voit lukea täältä.

9. Arkkitehtuurin helmiä

image
Templo de Debod, Madrid

Komeat kirkkokuvani eivät pärjänneet tälle Madridin ihanuudelle, egyptiläiselle temppelille, jolle ihmiset kerääntyivät iltaisin ihailemaan auringonlaskua.

10. Kuva joka olisi ansainnut enemmän tykkäyksiä

image
Corricella,Procida, Italia

Pohjois-Espanjan lisäksi yksi vuoden 2015 parhaimmista matkalöydöistäni oli tämä pieni Procidan saari Italiassa lähellä Amalfin rannikkoa. Uskomaton paratiisisaari, joka on ihmeekseni välttynyt turistimassoilta. Tämä löytö olisi ansainnut mielestäni reilusti enemmän tykkäyksiä :). Minä ainakin tykkäsin. (Kiitos Annika, ihana matkakumppanini, tämähän oli itse asiassa sinun löytösi meille!)

Tästä paratiisista voit lukea lisää täältä.

Haastan selaamaan omia tykättyjä Instagram-kuvia  sekä uudet että vanhan Instagram Travel Thursday -tempauksen vetäjät eli Destination UnknownKaukokaipuu ja Veera Bianca sekä TravelloverRimmalaura ja Muru Mou.

Ohjeet haasteeseen
1.  Haasteeseen saa tarttua kuka tahansa, kunhan mainitsee haasteen alkuperän eli Maailman äärellä -matkablogin (linkki tähän postaukseen).
2. Haastepostausta kirjoittaessa luovuus ja mielikuvitus ovat sallittuja: jos sinulla ei ole jonkin kategorian kuvaa vuoden 2015-Instagram-kuvissa, ota avuksesi luovuus :).
2. Linkitä vastauksesi tämän postauksen kommenttikenttään.
3. Halutessasi voit haastaa useamman bloggaajan.
4. Haasteeseen saa osallistua aivan vapaasti eli sinun ei tarvitse jäädä odottelemaan haastetta!
5. Liitä postauksesi loppuun nämä ohjeet.


 

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat
Travellover, Rimmalaura ja Muru Mou.
Lue ohjeet täältä.

Minut löydät Instagramista nimellä @heidimaailmanaarella
Blogini on myös Facebookissa:  https://www.facebook.com/maailmanaarella

 

81 Comments

Add yours →

  1. Päätin tehdä uuden vierailun Procidaan ja toden totta: olisi ansainnut enemmän tykkäyksiä ❤

    Liked by 1 henkilö

  2. Ihania kuvia ja kiitos mukavasta nojatuolimatkasta ❤

    Liked by 1 henkilö

  3. Kuvasi ovat aivan uskomattoman upeita! Kiitän kovasti haasteesta ja tartun siihen helmikuun IGTT:ssa. Varmasti. Tykkään kuvahaasteista!

    Liked by 1 henkilö

  4. Aivan ihania kuvia ❤

    Liked by 1 henkilö

  5. Ai, että tuli ikävä Savonlinnaan ja Sulosaareen. Apua <3!

    Liked by 1 henkilö

  6. 2 ja 5 ja tietysti 10 ❤

    Liked by 1 henkilö

  7. Kauniita kuvia ja maisemia, mutta on tuo mökillä koettu auringonnousu tunnelmaltaan jotain ainutlaatuista 💜

    Liked by 1 henkilö

  8. Todella kiva postausidea! Kiitos haasteesta, tartun siihen viimeistään helmikuun IGTT:ssä 🙂
    Nämä sinun kuvat ovat kyllä todella upeita!!

    Liked by 1 henkilö

  9. Onpa upeita kuvia niin koti- kuin ulkomailta..

    Liked by 1 henkilö

  10. Kummasti nuo auringonnousut ja -laskut ovat suosittuja, vaikka aurinko nousee ja laskee noin joka päivä 🙂 Talvestako johtuu, mutta tykkäsin erityisesti tuosta lumisesta kuvastasi.
    Katsotaan miten haasteen kanssa käy, juuri nyt on blogijuttujonossa niin paljon Afrikkaa ja arvosteltavia kirjoja ja kohta matkamessuja, ettei aiheista ole pulaa 🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Ihan totta, jokapäiväinen ilmiö – jos ei ole liian pilvistä, ettei pääse näkemään – mutta aina kuitenkin erilainen ja niin kaunis! Kiva jos jossain vaiheessa blogikiireiltäsi ehdit tarttua myös tähän kuvahaasteeseen! Oikein hyvää vuoden aloitusta sinulle Pirkko!

      Liked by 1 henkilö

  11. Mielettömän upeita kuvia, varsinkin nuo Savonlinnasta otetut jotenkin iskee syvälle – kyllä meillä on kaunis kotimaa! Espanjan vuoristomaisema on myös tajuttoman kaunis. Kiitos haasteesta, katsotaanpas toteuttaisiko meistä jompi kumpi sen tuossa helmikuun IGTT:ssä! 🙂

    Liked by 1 henkilö

  12. Syö Matkusta Rakasta 10.1.2016 — 12:02

    Hauska haaste, täytynee tarttua tuumasta toimeen. Etenkin vika aihe ”kuva joka olisi ansainnut enemmän tykkäyksiä” on kutkuttava. 😀

    Liked by 1 henkilö

  13. Luontokuvat toimivat kyllä aina instagrammissa! Itsekin vierailin viime vuonna noilla Madridin temppeleillä, mutta olisi ilmeisesti pitänyt käydä siellä illalla, näyttää niin paljon tunnelmallisemmalta tuo sinun kuvasi! 😀

    Liked by 1 henkilö

  14. Kyllä mäkin kuulun ehdottomasti noihin auringonlaskujen rakastajiin, mutta tuo huikea aamukuva Saimaan rannalta oli ehdottomasti mun suosikki. Upeita kuvia kaikki!

    Liked by 1 henkilö

  15. Aivan ihania kuvia ja haastekin on iki-ihana, tykkään haasteista ja valokuvaamisesta ja tässä yhdistyy molemmat. Itse juuri postasin IGTravelThursday -postauksena vuoden tykätyimmät instakuvat niin en viitsi samanlaista tehdä, korkeintaankin voisin jotenkin soveltaa haastetta tuohon viimeiseen aiheeseen eli näiden kuvien olisi pitänyt olla vuoden tykätyimpien joukossa. 😀

    Liked by 1 henkilö

  16. En ole vieläkään päässyt Instagramin makuun, mutta nämä ovat kyllä kieltämättä kivoja kuvia. Sydän pamppailee aina erityisesti vuorikuvien kohdalla…. 🙂 Nuo kotimaan aurinko- ja lumikuvat ovat aina yhtä tunteisiin vetoavia myös!

    Liked by 1 henkilö

    • Oi, minä taas olen ihan koukussa Instaan, jopa enemmän kuin blogiin, koska Insta vie paljon vähemmän aikaa, sinne on helppo aina laittaa kuvia – varsinkin kun olen niin hurahtanut tähän kuvaamiseen. Vuoret veivät minun sydämeni viime vuonna! Pakko päästä pian taas vuorille…

      Tykkää

  17. Kivoja kuvia ja mukavia hetkiä maailmalta! Osallistuin tämän postauksen innoittamana myös itse haasteeseen: http://www.rantapallo.fi/kohteenamaailma/2016/01/10/blogihaaste-instagrammin-ihanimmat-2015/

    Liked by 1 henkilö

  18. Mukava haasteidea ja todella upeita kuvia, joista saisi hienon vuosikalenterin! Kyllä Suomenkin luonto vain osaa olla kaunis, erityisesti usvaisessa aamukuvassa on jotain taianomaista!

    Liked by 1 henkilö

  19. onpas kyllä ihania kuvia – luonto on noissa otoksissasi kyllä tunnelmallisimmillaan. Tuon italialaisen paratiisisaaren pistin samantien takataskuun – sitä olisi varmaan kannattanut hieman pihistellä 😉

    Liked by 1 henkilö

  20. sarisaviranta 11.1.2016 — 13:13

    AIvan älyttömän upeita kuvia! Varisnkin tuo nro. 2. .. wau miten hienoja kuvia Suomestakin saa.

    Liked by 1 henkilö

  21. Niin ihania kuvia ja hauska idea, että vastasin haasteeseesi! 🙂

    http://www.rantapallo.fi/alpenglow/2016/01/11/blogihaaste-instafeimi-2016/

    Liked by 1 henkilö

  22. Kuva Riañosta on ehdottomasti upein. Minulla on jokin vuorivillitys selkeästi päällä 😀

    Aasinsiltana aiheeseen kukkaruukku: kannattaa katsoa se uusi Everest-leffa jos haluaa nautiskella kotisohvallakin vuorimaisemista 😀 Just näin sen ja vieläkin kylmät väreet!

    Liked by 1 henkilö

  23. Tosi kivoja kuvia! Erityisesti tykkään luontokuvasta ja numerosta 10 🙂

    Liked by 1 henkilö

  24. Mukavia kuvia, paitsi että ensilunta parempi minusta on viimeinen lumi ja sitäkin parempi on kun ei ole lunta ollenkaan. Luontokuvat ovat kuitenkin huippuja, oli ne mistä tahansa!

    Liked by 1 henkilö

  25. ikilomalla 13.1.2016 — 03:40

    Hienoja kuvia! Mun lempparit ovat mystinen kuva numero 2 ja kuvankaunis kuva numero 5! Vallan upeat hetket olet tallentanut! Kiva kategoria tuo viimeinen 😀
    Instagram kuvien selailu ja tutkiminen on vallan koukuttavaa puuhaa 😀
    -Titta / IKILOMALLA

    Liked by 1 henkilö

  26. No wau mitä kuvia! Mun suosikki on kyllä tuo lumoava kuva nro 2. Espanjan kuva on myös todella huikea! Hieno instavuosi siis 🙂

    Liked by 1 henkilö

  27. Aaaaivan huikean ihania kuvia! ♥

    Ja kakkonen. Se on ykkönen. Siis ihan järjettömän hieno!

    Ihan hirmuisen monta paikkaa sitä on taas näemmä ehditty näkemään ja koluamaan. 🙂

    Liked by 1 henkilö

  28. Hienoja kuvia, ei ihme, että on tullut tykkäyksiä! Mahtavaa löytää itsestään uusia puolia, mulla on käynyt ton luontomatkailun kanssa sama juttu. Se vaan vaatii itseltään vähän enemmän viitseliäisyyttä mutta on kaiken sen arvoista.

    Liked by 1 henkilö

  29. Jenni / Globe Called Home 16.1.2016 — 19:48

    Hei pitääpä ottaa tämä haaste harkintaan! Tykkään tällaisista kuvahaasteista, missä annetaan aihepiirejä, joista ne kuvat sitten pitää löytyä. 🙂

    Liked by 1 henkilö

  30. Wau, nää on kyllä ihan tajuttoman ihania kuvia! ❤

    Liked by 1 henkilö

  31. Ihania! Mun suosikkeja näistä ovat auringonnousu sekä luontomatkakuva. Ihanan aamun kuvaan liittyvät juttusi muistan hyvin ja kaihoan itsekin noihin maisemiin. 🙂

    Liked by 1 henkilö

  32. Siis upeita kuvia oot valinnut tähän! Todellakin ihanimmat. 😀 Toi toinen kuva on upea, ihanan tunnelmallinen.

    Liked by 1 henkilö

  33. Onpa sulla nättejä insta-kuvia! Varsinkin numero kakkonen miellyttää silmää 🙂

    Liked by 1 henkilö

  34. Hienoja kuvia kaikki, erityisesti nrot 2, 5 ja 10! Ja saihan tuo Procida-kuva sitten ilmeisesti näkyvyyttä ihan painetussa lehdessäkin? 🙂

    Tässä oma vastaukseni haasteeseen: http://www.rantapallo.fi/lahtoportti/2016/02/04/instagramin-ihanimmat-2015/

    Liked by 1 henkilö

  35. Mäkin osallistuin nyt tähän IG Travel Thursdayn muodossa. Olipa hauska haaste, kiitos siitä!
    Tässä linkki mun postaukseen: http://www.rantapallo.fi/totravelistolive/2016/02/04/blogihaaste-instagramin-ihanimmat-ig-travel-thursday/

    Mun lemppari sun kuvista oli tuo luontomatkailuteeman Espanja. Onko siellä tuollaisiakin maisemia, vau!

    Liked by 1 henkilö

  36. Olin näköjään jo kommentoinut jotain aikaisemmin, mutta tässä on mun vastaukset haasteeseen: http://www.rantapallo.fi/curious0girl/2016/02/09/blogihaaste-instagramin-ihanimmat/

    Liked by 1 henkilö

  37. Siellä se nyt on! http://johannasuomela.com/2016/02/15/blogihaaste-instagramin-ihanimmat/ Tuhannet kiitokset inspiraatiosta ja upeista kuvista ja artikkeleista! Olen seurannut sinua Instagramissa jo pitkään, mutta nyt sait blogillesi innostuneen vakilukijan! 🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Kiitos Johanna niin kauniista sanoistasi! Minulla oli eilen töissä ihan kauhea päivä, niin tämä kyllä pelasti päiväni. Ja sinun postaus oli kyllä niin ihana. Niin, minäkin muuten hankin viime kesänä sen suppilaudan. Tässä juuri katselin, että ranta on melkein sula, että josko kohta voisi lähteä märkäpuku päällä suppailemaan :D.

      Liked by 1 henkilö

  38. Vihdoin ehdin ottaa kopin haasteesta: http://www.rantapallo.fi/kerranpoistuinkotoa/2016/02/20/instagramin-ihanimmat-blogihaaste/
    Kiitos tämän kehittämisestä, oli aivan mahtava idea 🙂 Todella kauniita kuvia sulla jokaikinen noista! En pysty nostamaan mitään erityistä ylitse muiden. En ihmettele noiden niittäneen tykkäyksiä roppakaupalla. 🙂

    Liked by 1 henkilö

  39. Kiitos Noora ja ihana, että osallistuit haasteeseen. Menenkin heti kurkkaamaan postauksesi :).

    Tykkää

  40. Kiitos vielä kerran kivasta haasteesta! Nyt olen #IGTT:n hengessä osallistunut siihen, kuten tieto onkin jo tullut tänne 🙂 http://www.rantapallo.fi/murumou/instagramin-ihanimmat/

    Liked by 1 henkilö

  41. Kiitos että osallistuti! Kävinkin jo kurkkimassa ihanat kuvasi 🙂

    Tykkää

Jättämällä kommentin piristät päivääni.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: