Elämän alkuja etsimässä

Hengitän metsää. Maa on kostea ja tuoksuu mullalle. Edellisyönä satanut lumi on unohtunut pisaroiksi sammalmättäille, ja tuntuu kuin metsä oikein kohisisi uutta elämää. Täällä päivän viimeisten auringonsäteiden valaisemassa metsässä onnellinen päivä saa onnellisen päätöksen.

Tämä on päivä, jolloin on syytä nostaa maljat. Eväsleipien sijaan repussa onkin mukana kuksat ja kuohuvaa.

Uunituore Mondo-lehti (4/2017) kertoo, että yhdysvaltalaisten Yalen ja Columbian yliopistojen EPI-indeksin (Environmental Performance Index) mukaan Suomi on koko maailman puhtain ja vihrein maa.

Meillä on täällä sellaista luontoluksusta, josta todella voimme olla ylpeitä ja onnellisia. Minä ainakin olen onnellinen täällä kevään tuoksuisessa metsässä. Hengitän syvään ja ihmettelen elämän uusia alkuja. Pieniä ihmeitä.

Aamupäivällä olen ollut ihmettelemässä toisenlaisia elämän alkuja.

On ollut yksi kevään jännittävimmistä päivistä: olen päässyt mukaan saimaannorpan pesälaskentaan. Pesälaskennassa kartoitamme, kuinka monta kuuttia lumipeitteiden suojissa on syntynyt.

Tämän pikku saaren kupeilta löydämme kaksi pesää, ja molemmista löytyy uuden elämän todisteeksi kuutin karvoja. Todennäköisesti kuitenkin kyseessä on saman norpan pesät ja yksi ja sama kuutti.

Seurueemme virallinen pesänlaskija Heikki Hannikainen tarkastaa, onko norppa tehnyt pesän tämän kallion kainaloon.

Tämän pesän reunalta löytyy kuutin karvaa. Karvat kerätään varovasti talteen ja viedään Metsähallitukselle, mistä ne lähtevät yliopistolle DNA-testeihin.

Täältäkin keräämme talteen todisteita uuden elämän alusta.

Kevätaurinko näyttää, minne kuutti on hangannut turkkiaan ja jättänyt pehmoisia todisteita olemassaolostaan.

Kun norppakierroksen jälkeen lämmittelen nuotion äärellä ja juon kupin höyryävää kahvia, voin todeta, että sen lisäksi, että päivä on ollut kevään jännittävin, on se myös ollut yksi kevään hienoimmista täällä Saimaalla. Olemmehan löytäneet omalta laskenta-alueeltamme kaksi saimaannorpan makuupesää ja kaksi varmaa kuuttipesää. Siis ainakin kaksi suloista kuuttia on syntynyt laskenta-alueellamme.

Huhtikuun lopussa, kun pesälaskennan loppupalaveri on pidetty, tiedetään, kuinka monta kuuttia koko Saimaan alueella on syntynyt. Ja silloin viimeistään saan myös kuulla, onko norppa huolinut pesäkseen myös sen apukinoksen, jota minä olin pakkasenpuremana talvipäivänä mukana kolaamassa.

(Juttu apukinosten kolaamisesta löytyy täältä.)

Kun päivä on alkanut kääntyä illaksi, olemme lähteneet uudelle retkelle. Nauttimaan kevätillasta ja nostamaan maljat uudelle elämälle.
Retkellä testataan, miltä maistuu kuohuva kuksasta täällä Saimaan rannalla.
Hyvältähän se maistuu. Ympärillä oleva luonto ja hiljaisuus tuovat hetkeen vielä oman lisämausteensa.

Päivän aikana olen saanut myös muita uutisia. Kuvaviesti Kuopiosta on saanut minut hymyilemään, mutta tuonut myös mieleen surun, jossa elin vuosi takaperin huhtikuussa.

Silloin jouduin tekemään yhden elämäni raskaimmista päätöksistä. Oli aika luopua uskollisimmasta ystävästäni, meille niin rakkaasta perheenjäsenestä, sydäntenmurskaaja Leevistä. Maailman parhaasta koirakaverista.

Nyt Kuopiossa aloittaa elämäänsä vikisten ja puhisten kolme suloista karvapalleroa. Leevin lapsenlapsia.

Katson puhelimen näytöltä vielä kuvaa kolmesta pienestä. Ja mieleeni pulpahtaa ajatus: entä jos?

♥

Tarkempaa tietoa saimaannorpan pesälaskennasta ja Saimaan norppatilanteesta voit lukea viimekeväisestä norppapostauksestani täältä.

Ja jos haluat kurkata, millainen hurmuri Leevi, meidän paras kaveri Suomi-reissuilla, olikaan, niin vilkaise vaikka tänne.

Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Blogiani pystyt nyt näppärästi seuraamaan Blogit.fi-sivuston kautta.
Maailman äärellä -matkablogini on myös Twitterissä.
Tervetuloa mukaan matkoilleni.

Copyright © 2017 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.