Talvivaellus Saimaalla – hurmosta ja epätoivon hetkiä

Kaupallisessa yhteistyössä Partioaitta

Ajatus talvivaelluksesta Saimaalla oli jo pitemmän tovin muhinut mielessäni, tai oikeammin ihan alun perin olin romanttisissa kuvitelmissani nähnyt itseni hiihtämässä ahkio perässä Lapin tuntureilla – auringossa hohtavilla hangilla ja tähtien ja revontulten alla. Mutta kun jo myöhäisen syksyn telttayöyritelmät olivat osoittautuneet epäonnistuneiksi, en uskonut, että minusta koskaan voisi olla talvitelttailijaksi.

Viime talvena, useamman vuoden kaiherruksen jälkeen, päätin kuitenkin vihdoin rohkaista mieleni ja uskaltaa uhmata mukavuudenhaluani ja testata kylmänsietoani viettämällä elämäni ensimmäisen pakkasyön ulkona. Kaikki alkoi turvallisesti ystäväni lasitetulta terassilta, ja siitä etenin pienin askelin kohti ensimmäistä talvista telttayötä sekä yötä laavun suojissa. Silloin, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni tuntui, että talvi loppui aivan liian pian. Puhkuin intoa ja ihastusta, jota sävytti mahanpohjassa kipristelevä jännitys. Talven viimeisen telttaseikkailun jälkeen posket punoittaen raapustin blogiini:

Kasvoni alkavat punoittaa kiihtymyksestä, kun oivallan, mitä kaikkia uusia mahdollisuuksia talvitelttailu minulle tarjoaa. Ei enää mitään rajoitteita! Eikä tarvitse odottaa kesään asti telttaseikkailuita. Ja uutta opittavaa ja uusia haasteita riittää varmasti vuosikausiksi eteenpäin!

Koukuttava talviretkeily – vinkkejä talvitelttailuun ja talviretkeilyyn (maailmanaarella.com)

Kokemuksen pikku hiljaa karttuessa aloin haaveilla toinen toistaan kutkuttavimmista talviseikkailuista: saarihyppelystä Saimaalla hiihtäen, lumikenkäretkistä laavulta laavulle, revontuliretkistä Riisitunturille ja tunturivaelluksesta pohjoisen erämaille.

Kaikki tuntui mahdolliselta!

Mutta sitten tuli kesä.
Ja kun kesän päätyttyä päivät vähä vähältä alkoivat tummua ja kylmetä ja minä jouduin penkomaan varastosta ne kaikkein lämpimimmät villapaidat ja -sukat, epäilys alkoi nakertaa mieltäni.

– Ei minusta sittenkään olisi talviretkeilijäksi. Miten voisin tareta teltassa, kun jo pikainen roskapussin kiikutus ulos pakkasaamuna sai minut hytisemään kylmästä?

Luovuttaminen ei kuitenkaan tullut kysymykseen. Oli siis luotettava suomalaiseen sisuun ja ryhdyttävä rohkeasti valmistautumaan.

Valmistautuminen talvivaellukseen

1. Kylmänsiedätystä ja henkistä valmistautumista

Ensimmäisenä oli valmistauduttava henkisesti kohtaamaan talven pureva kylmyys. Vaikka olin jo pitkin alkutalvea yrittänyt siedättää itseäni kylmälle avannossa, ajatus yöstä ulkona totta puhuen kauhistutti edelleen. Sisukkaasti kuitenkin päätin, että olisi vihdoin aika uskaltaa.

Niinpä tammikuun loppupuolella, kun sääennuste lupasi kaunista pakkasyötä, me ystäväni Pauliinan kanssa pakkasimme rinkat ja appiukoltani lainaan saamani kalastuspulkan täyteen retkivarusteita – talvimakuupussit ja -alustat, nuotiopuita, varavaatteita ja ruokatarpeita – ja suuntasimme Saimaan rantaan viettämään talven ensimmäistä yötä ulkona.

Etenkin aloittelijalle tuttu kotiseutu on usein paljon turvallisempi vaihtoehto kuin pohjoisen tuntematon erämaa.

Jo ennen tätä meidän talven ensimmäistä yön yli -retkeämme olimme päätyneet laittamaan raksit yli alkuperäisen suunnitelmamme lähteä Lapin tuntureille vaeltamaan. Miksi lähteä merta (tai tässä tapauksessa Saimaata) edemmäs kalaan? Retkeily Saimaalla kun voi olla aivan yhtä elämyksellistä kuin pohjoisessakin, ja etenkin aloittelijalle tuttu kotiseutu on usein paljon turvallisempi vaihtoehto kuin pohjoisen tuntematon erämaa.

Meidän talven ensimmäinen retki oli suorastaan epätodellisen ihana ja elämyksellinen. Vaikka täyteen tupattu ahkion virkaa hoitava kalapulkka tuntui ylämäessä painavan ainakin tonnin ja sumuisen illan kylmyys yritti luikerrella ihon alle, retki-illan ja -aamun satumainen kauneus sai unohtamaan kaikki epämukavuudet.

Illalla ihailimme taivaan tuhansia tähtiä ja jään päällä viipyilevää usvaa sekä herkuttelimme nuotiolla valmistetulla nachopannulla, ja laavussa, talvimakuupussin sisällä, tuntui kuin olisi ollut pehmoisessa pesässä – eikä minä palellut lainkaan. Päinvastoin, pitkin yötä minun piti riisua ylimääräisiä kerroksia pussin sisässä.

Aamulla heräsimme hennon kuuran koristamaan maisemaan nauttimaan nuotiokahvista, joka oli juuri niin maukasta kuin muistinkin.

Kun leiri sitten oli purettu ja retkeilijöiden jättämät jäljet hävitetty ja oli aika suunnata takaisin paluumatkalle läpi kuuran koristaman mäntykankaan, mielessä oli vain yksi ajatus: voi kun saisi vielä jatkaa matkaa eikä tarvitsisi palata takaisin arkeen!

Talven ensimmäisen retki jätti nälän tunteen ja olin vakuuttunut siitä, että haluaisin lähteä useamman päivän talvivaellukselle. Luotin, että kyllä minä varmasti ainakin tarkenisin.

Appiukon hauen tuoksuinen kalastusahkio saisi kyllä väistyä, ja ahkion pakkaaminen pitäisi pitempää retkeä varten tehdä hieman huolellisemmin.

2. Ahkion tuunaaminen

Seuraavaksi oli siis aika hankkia oma ahkio. Ahkioksi valikoitui Partioaitan The Expedition sled 960 eli tuttavallisemmin Paris Pulkka, jonka tuunasin Partioaitan sivuilta löytyvien ohjeiden avulla mieleiseksi.

Tai siis mies tuunasi, ja minä annoin ohjeita: erityisesti estetiikkaan huomiota kiinnittäen näytin miehelle, mitkä osaset kelpuuttaisin omaan ahkiooni. Niinpä valitsimme sävy sävyyn sopivat vetoköyden, joustopalan ja ristikkonarut. Mies porasi muutamia lisäreikiä ahkion reunoihin, punoi vetoköydet kiinni toisiinsa ja käden käänteessä ahkio oli valmis ensimmäistä testiretkeä varten. Vanhan tietokonelaukun olkahihnakin sai uuden elämän ahkion vetohihnaan kiinnitettävänä lantiovyönä.

3. Talvitelttailun ja uuden ahkion testailua

Valitsimme talven ensimmäisen telttaretken ajankohdaksi helmikuun lopun päivän, joka oli alkanut aurinkoisena. Haaveilin, että pääsisin kauas kaupungin valoista ihailemaan tähtitaivasta ilman kiirettä. Niinpä päivän jo kurotellessa kohti iltaa me lähdimme omasta mökkirannasta hissukseen hiihtelemään pitkin Saimaan selkää – upouusi ahkio perässä.

Täyteen pakattu ahkio liukui hangella kevyesti, ja ilta oli niin kaunis, että huokailin koko matkan satumaista onneani.

Päivä ehti vaihtua jo illaksi ja aurinko vaihtaa paikkaa kuun kanssa, ennen kuin pääsimme perille määränpäähämme, pikkuruiseen saareen, missä aivan ensimmäisenä otsalamppujen valossa kasasimme talvitelttamme.

Tälläkin kertaa saimme elämyksiä enemmän kuin olisin ikinä uskaltanut toivoakaan!

Saimme tuhannet loistavat tähdet ja yömaiseman hohtavaksi valaisevan kuun.

Ja kun mies oli jo ehtinyt riisuutua ja sukeltaa makuupussin sisälle lämpöön, minä huomasin taivaanrannassa viherrystä.
– Revontulet! Täällä on revontulet!

Ja kun revontulet alkoivat leiskua yhä voimakkaampina ja valtasivat lopulta koko taivaankannen, oli minun pakko huhuilla mies ulos teltasta.

– Ehkä kannattaisi tulla ulos teltasta!

Lopulta teltan sisältä alkoi kuulua kahinaa ja huokauksia miehen kömpiessä selvästi hieman ärtyneenä esiin.

Mutta miehenkin ärtymys hävisi hetkessä hänen huomatessaan, millaisen show’n luontoäiti oli meille tällä kertaa järjestänyt.

Enkä minä olisi millään malttanut lähteä teltan suojaan unta odottamaan kesken tämän taivaallisen näytöksen, joka tuntui vaan jatkuvan ja jatkuvan.

Kun aamulla heräsimme, pakkanen oli kiristynyt -20 asteeseen. Kylmään aamuun nouseminen pehmoisen makuupussin lämmöstä ei juuri houkutellut, mutta uskomattoman kaunis aamun valo sai lopulta kuitenkin hetkessä unihiekat karisemaan.

Talvimakuupussina minulla on Rabin Ascent-sarjan lämpimin makuupussi – Rab Ascent 1100 wmns – untuvamakuupussi, joka on suunniteltu kunnon talvipakkasiin.

Nuotiokahvien, aamupuuron ja pakkasen jäädyttämien leipien jälkeen oli sanottava hyvästi tälle paratiisisaarelle ja lähdettävä paluumatkalle.

Talven toinen testiretki oli tuonut taas himpun lisää varmuutta siihen, että useamman päivän talvivaellus voisi onnistua. Ainakin teltta oli saatu vaivatta kasattua ja ahkio toimi moitteettomasti. Oli siis aika varata kalenterista kolonen talvivaellukselle ja pohtia vielä ratkaisuja viimeisiin askarruttaviin kysymyksiin.

• Miten pidemmällä vaelluksella saada tarpeeksi juomavettä?
• Miten peseytyminen hoituu useamman päivän talvivaelluksella?
• Kuinka paljon on tarpeeksi ruokaa, ja mitä ruokatarpeita on järkevä ottaa mukaan?
• Miten varmistaa, että kännykkä toimii pakkasessa useamman päivän?
• Miten isommat vessa-asiat hoituvat?

H-hetki koittaa ja naisten selviytymisleiri eli talvivaellus Saimaalla alkaa

Olimme retkiystäväni Pauliinan kanssa ruksanneet kalentereihimme maaliskuun toisen viikonlopun meidän talvivaelluksen ajankohdaksi. Se oli meidän lopputalven ainut yhteinen vapaa viikonloppumme, joten emme voineet kuin sormet ja varpaat ristissä toivoa ja odottaa, että luontoäiti olisi meille suopea. Vaikka vaelluksen aloituspäivä oli sovittu, olimme päättäneet olla tekemättä lukkoon lyötyä suunnitelmaa retkemme kestosta. Lähiseudulla retkeilyssä onkin yksi erityisen hyvä puoli: joustavuus! Joustavuutta ajatellen olimme oman reittivalinnan tehneet niin, että voisimme viipyä matkalla yhden, kaksi tai kolme yötä. Jokaisen yön jälkeen olisi mahdollista palata reitin lähtöpisteeseen, jos koti-ikävä pääsisi yllättämään. Täydellistä, erityisesti kun tällaiset keltanokat olisivat lähdössä ensimmäiselle oikealle talvivaellukselle!

Jännitystä ilmassa

Ensimmäinen talvivaellus kutkutti erityisen paljon vatsanpohjassa, enkä ollut varmaan koskaan aiemmin vahtinut säätiedotuksia niin tarkalla silmällä kuin nyt. Kun paikallissää kymmenen päivää ennen h-hetkeä näytti, että saisimme matkallemme mukaan aurinkoa, kirkkaita kuutamoöitä ja pikkupakkasta, ehdimme Pauliinan kanssa jo hieman tuuletella. Seuraavana päivänä ennuste oli kuitenkin jo ihan toisennäköinen.

Mitä lähemmäksi lähtöpäivämme tuli, sitä kiivaammaksi viestittelymme muuttui – ja sitä tiuhempaan tarkastin säätiedotuksen. Mutta säätä vieläkin enemmän meitä puhutti ruoka. Retkifilosofiamme tärkein peruspilari kun on hyvä ruoka. Retkelle ei todellakaan olisi tarkoitus lähteä kärvistelemään vaan nautiskelemaan – niin talvisista maisemista kuin herkullisesta ruoastakin.

Niinpä laadimme pieteetillä talvivaelluksellemme retkimenun.

Talvivaelluksen retkimenu

Torstai: päivälliseksi hirvenjauheliha-quesadilloja ja mustikkapiirakkaa sekä kaakaota.
Perjantai: aamupalaksi puuroa marjojen kera, leipää, mustikkapiirakkaa ja tyrnimehua sekä kahvia; lounaaksi chorizo-pataa punaviinissä couscousin kera; illalliseksi tattirisottoa ja suklaakakkua & synttäriskumppaa.
Lauantai: aamupalaksi puuroa, leipää, suklaakakkua, tyrnimehua ja kahvia; välipalaksi mm. pähkinäsekoitusta; myöhäiseksi lounaaksi poropastaa ja pannukakkuja.

Lisäksi varasimme mukaan valmisnuudeliannoksia, muutaman retkiruokapakkauksen sekä energia- ja suklaapatukoita sekä pähkinöitä ja salmiakkia, niin, että jos haluaisimme viipyä retkellämme sunnuntai-iltaan asti, meillä olisi ainakin tarpeeksi ruokaa mukana.

Talvivaellus Saimaalla: ensimmäinen retkipäivä

Vihdoin torstaiaamu, ensimmäinen retkipäivämme, koittaa.
Koska meillä on vain yksi ahkio, otamme molemmat mukaan myös rinkat, joihin pakkaamme kaiken kevyen eli lähinnä tauko- ja vaihtovaatteita sekä makuualustat. Ahkioon taas pakkaamme kaiken painavan: talviteltan, ruoat, ensimmäisen päivän vedet, ruoanteko- ja ruokailuvälineet, keittimen, sytykkeet, lapion, routamaton, peurantaljan ja lumikengät. Lisäksi ahkioon pakkaamme molempien talvimakuupussit, sillä rinkasta ne veisivät turhan ison tilan.

Muokkaan hieman viime talven pakkauslistaani niin, että pärjäisin retkellä useamman päivän.

Pakkauslista talvivaellukselle

Yöpymisvarusteet
– teltta
– makuualustat (ilmatäytteinen ja solumuovinen)
– talvimakuupussi
– avaruuslakana

Extrat, joita ilmankin pärjäisi:
– makuupussilakana
– villaviltti
– routamatto
– talja

Vaatteet (vaellusvaatteiden lisäksi)
– extra merinokerrasto
– vaihtopipo + yöksi kevyempi pipo
– villasukat
– vaihtoalushousut ja -sukat
– paksut taukorukkaset (ehdottomat mm. valokuvaamiseen)
– lämmin parkatakki
– pehmoinen villapusero

Ruokailuvälineet + tulentekotarpeet
– retkikeitin + kattila ja paistinpannu & halsteri ja ritilä
– kahvipannu
– kuksa, lautanen, lusikka & haarukka ja puukko
– puulasta
– kirves
– tulitikut, sytykkeet ja tarvittaessa polttopuut
– termospullot, joissa valmiiksi keitettyä vettä sekä ruokatermari
– alumiinifiliota ja leivinpaperia

Muut varusteet
– lumikengät & sukset ja sauvat
– lapio
– jääruuvi
– naskalit ja köyttä (turvalliseen jäälläliikkumiseen)
– kädenlämmittimet
– käsidesi
– vessapaperia ja pehmeitä nenäliinoja
– muutamia paperipusseja
– kosteuspyyhkeitä
– pieni ensiapulaukku
– otsalamppu ja telttavalo (&keijuvalo) + varaparistot
– kännykkä & varavirtalähde & johdot
– aurinkolasit
– kamera + objektiivit sekä vara-akku ja varamuistikortti
– hammasharja ja -tahna sekä pakkasrasva
– särkylääkkeitä
– korvatulpat
– nappikuulokkeet
– pussi roskia varten
– kuivapusseja mm. makuupussia, kameraa ja muuta tekniikkaa varten.

Ruoat + vettä 

Ihan viime hetkellä teemme vielä viimeisiä säätöjä pakkausten kanssa: päätämme muun muassa, että puolen kilon painoinen kahvipaketti saa lähteä (päätämme pärjätä pikakahvilla) ja sen sijaan synttäriskumppa pääsee mukaan.

Kun ahkio on vihdoin pakattu, on aika startata matkaan.

Ensimmäinen etappi lumikenkäillen pitkin jäätä ja harjumaisemaa

Ensimmäisen päivän osuuden olemme päättäneet edetä kokonaan lumikengin, vaikka jääosuus onnistuisikin meidän tavallisilla suksilla. Ensimmäinen kilometri sujuukin melko sutjakasti jäätä pitkin, vaikka huomaammekin, että olemme pakanneet ahkion turhan etupainoiseksi ja ymmärrämme, että seuraavan päivän pitempää osuutta varten ahkio olisi syytä pakata huolellisemmin.

Niin kuin aina, kaikki sujuu hienosti siihen asti, kunnes ei suju.

Meidän retkemme ensimmäinen koitos on seinänä eteen nouseva ylämäki! Kiskomme ahkiota yhdessä molemmin käsin. Puuskutamme ja kiskomme. Välillä on pakko pysähtyä vetämään kunnolla henkeä.

– Pakkohan meidän on jaksaa!

Kyllä me lopulta jaksammekin, ja pian olemme jo kauniissa harjumaisemassa ihailemassa auringon oranssiksi maalailemaa mäntykangasta ja näköaloja Saimaalle.

Päivä ehtii hämärtyä illaksi, ennen kuin olemme ensimmäisessä leiripaikassamme, Saimaan rannalla – jo kotoisaksi tulleen laavun luona.

Ilta leirissä sujuu jo tutuksi tulleella kaavalla: ensimmäisenä teemme pedit valmiiksi laavun suojaan. Alimmaksi laavun lattialle asettelemme avaruuspeiton, sen päälle noin sentin paksuisen routamaton, sitten solumuovipatjat (minulla Kairan Ohto ev-30 4-season) ja niiden päälle ilmatäytteiset patjat ( Exped Synmat 7 LW Unisex). Meillä molemmilla on mukana omat villaviltit, ja minä levitän omani ilmatäytteisen patjan päälle ennen talvimakuupussia. Jalkopäähän asettelemme vielä peurantaljan. Pauliinalla on mukana jopa ilmatäytteinen tyyny. Minulla tyynyt virkaa saa toimittaa taukotakki. Minulla extra-luksusta tuo silkkinen makuupussilakana.

Kun olen vielä virittänyt keijuvalot laavun oviaukkoon, näyttää meidän majapaikkamme ihanan kutsuvalta ja lämpöiseltä pesältä.

Sitten on aika siirtyä kokkaamaan.
Minä ryhdyn valmistamaan meille quesadilloja ja Pauliina mustikkapiirakkaa.

Mitä pidemmälle ilta etenee, sitä kireämmältä pakkanen tuntuu. Ilmassa on kosteutta, joka tekee kylmästä erityisen viiltävän. Lämmin ruoka ja lämmin kaakao hieman auttavat, mutta varsinkin varpaat ja sormet tuntuvat kohmettuvan täysin, eikä mukaan otetuista varpaiden lämmittimistäkään tunnu olevan edes henkistä lohtua. Niiden teho on tainnut hiipua täysin viimeisen käyttöpäivän myötä.

Pitkältä tuntuvan yön aikana ehdin jo miettiä koko vaelluksen keskeyttämistä.

Lämpöisältä ja kutsuvalta näyttänyt laavukaan ei tällä kertaa olekaan niin lämmin kuin olin ehtinyt haaveilla. Lisäksi pakkasen jäykistämä keijuvalojohto katkeaa, ja tunnelmavalo jää lyhytaikaiseksi iloksi. Mutta onhan meillä tähdet, joita ihailla suoraan laavussa makaillen. Niitä saankin ihailla kyllästymiseen saakka unta odotellessa. Lopulta päädyn kuuntelemaan nappikuulokkeilla äänikirjaa, joka on tavallisesti täydellinen unilääke. Tällä kertaa sekään ei tunnu tehoavan.

Kuluu tunti, kuluu toinen.

Muutaman murhan jälkeen olen kyllästynyt ja turhautunut, mutta edelleen hereillä.

Kylmä ilma kasvoja vasten tuntuu tällä kerta tavallistakin häiritsevämmältä. Kun kasvot on makuupussin ulkopuolella, vähintään nenä jäätyy. Kun taas sukellan pussin uumeniin, tuntuu, etten saa henkeä.

– Ei tästä tule yhtään mitään.

Pitkältä tuntuvan yön aikana ehdin jo miettiä koko vaelluksen keskeyttämistä. Haaveilen lämpimästä mökistä ja kunnon unista, enkä voi ymmärtää niitä, jotka kuulemma nukkuvat kaikkein parhaiten juuri ulkona.

Hieman lohduttaa, ettei Pauliinakaan ole kylmältä saanut nukutuksi.

Talvivaellus Saimaalla: toinen retkipäivä

Heräämme molemmat uuteen aamuun hieman tokkuraisina. Huonosti nukuttu yö saa silmäluomet tuntumaan tavallistakin raskaammilta. On silti hyvä fiilis olla täällä luonnon keskellä, hiljaisuudessa, ja yön epätoivoinen ajatus vaelluksen keskeyttämisestä hieman jo naurattaa.

Aamupuuron ja -kahvin sekä mustikkapiirakan ja tyrnimehun (jota Pauliina on pakannut meille mukaan jääpalapussissa) jälkeen olo on entistä parempi, ja kun siinä aamunuotiolla kokkaillessa valmiiksi päivän lounasta ruokatermareihin ihana ruoan ja savun tuoksu tarttuu tukkaan ja vaatteisiin, tuntuu, että olen jo täysin valmis uuteen päivään ja seikkailuun.

Niinpä me aamutoimien ja kokkailujen jälkeen puramme leirimme ja jatkamme matkaa.

Tämän päivän ensimmäisen osuuden, noin nelisen kilometriä, päätämme kulkea lumikengissä läpi mäntykankaan. Toinen vaihtoehto olisi jatkaa suoraan laavulta jäälle, mutta koska tämä jääreitti ei ole meille ennestään tuttu emmekä voi olla varmoja sen turvallisuudesta, päätämme palata metsän kautta jääreitille, jonka tiedämme turvalliseksi.

Jääreitillä vaihdamme lumikengät suksiin.

Vaikka taivas on raskaiden pilvien peitossa ja maisema siniharmaa, on hiihtämisessä läpi Saimaan selän villin eksotiikan tuntua. Tätä villin luonnon eksotiikkaa lisää vielä läheisestä saaresta kantautuva teerten kukerrus.

Kun päivän matkaa on takana jo reilusti yli puolet, istahdamme hetkeksi ahkion päälle lepäämään ja nauttimaan aamunuotiolla valmistetusta lounaasta eli chorizopadasta, joka maistuu taivaalliselta!

Perillä Paratiisisaaressa

Perillä Paratiisisaaressa (niin kuin Pauliinan kanssa tämän saaren olemme nimenneet) kasaamme ensimmäisenä teltan.

Minun talvitelttani on KAITUM 3 GT – Tunneliteltta, joka on kevytversio Hillebergin legendaarisista Keron GT-teltoista.

Toisin kuin kaikissa netistä löytämistäni talvitelttailuohjeista olen lukenut, emme voi kaivaa talvikiiloja syvälle lumeen, lunta kun teltan kohdalla on vain muutama senttimetri. Eikä minulla totta puhuakseni edes ole vielä olemassa talvikiiloja. Pärjäämme vallan mainiosti täällä kesäkiiloilla, jotka lyömme jäiseen maahan kirveen avulla. Lisäksi olen ottanut mukaan ylimääräistä narua, jotta saamme sidottua teltan kiinni varalta myös läheisiin puihin.

(Jos lunta olisi ollut reilusti enemmän, olisimme minun kesäkiilojen sijaan voineet hyvin hyödyntää kiiloina sauvoja, suksia ja puukeppejä.)

Teltan kasauksen jälkeen on aika hankkia vettä. Ennen talvivaellukselle lähtöämme yksi askarruttanut kysymys oli ollut:

“Miten pidemmällä vaelluksella saadaan tarpeeksi juomavettä?“

Juuri sopivasti, vähän ennen h-hetkeä, Pauliina oli nähnyt Instassa vinkin, että jääruuvin ja kirveen avulla jäähän voisi tehdä reiän, jonka kautta vettä pulppuaisi jääkuoppan. Koska olemme puhtaan Saimaan äärellä, tämä vaihtoehto tuntuu paljon paremmalta idealta kuin hidas ja vaivalloinen lumen sulattelu.

Tosin saamme huomata, ettei reiän poraaminenkaan ihan helppoa ole, sillä saaren luona teräsjäätä on jopa yli viitisenkymmentä senttiä.

Mutta Pauliinan sinnikkyys palkitaan, ja me saamme kuin saimmekin Saimaasta lopulta kirkasta, kylmää vettä keitettäväksi termospulloihimme.

Toinen askarruttava kysymys ennen vaellustamme oli ollut:
“Miten isommat vessa-asiat hoituvat?“

Tähänkin kysymykseen olimme löytäneet netistä vastauksen. Niinpä kasattuamme teltan ja saatuamme Saimaasta vettä, kaivamme saaren syrjäiseen kolkkaan, sinne mistä löytyy paksuimmat lumikinokset, meille molemmille reilut puolen metrin syvyiset kuopat, jotka toimivat meidän ulkohuusseina. Jokaisen vessakäynnin jälkeen jätökset peitetään lumella, ja ennen matkan jatkumista koko kuoppa peitetään. Vessapapereita ja puhdistavia kosteuspyyhkeitä varten taas olemme ottaneet mukaan muutamia paperipusseja, joissa paperit on helppo ja siisti polttaa.

Syntymäpäivän gourmet-illallinen valmistuu avotulella

Loppuilta kuluu taas kokkaillessa. Täälläkin meillä on mahdollisuus loihtia herkkuja avotulella, eli retkikeitintä ei tälläkään kertaa tarvita. Appiukkoni on ystävällisesti tuonut meille saareen etukäteen moottorikelkalla polttopuut, joten meidän ei ole tarvinnut tuoda mukanamme kuin tervasta sytykkeeksi.

Tämän illan ruokalistalla meillä on tattirisottoa ja mutakakkua. Olen risottoa varten kuivannut etukäteen risottoriisin ja tatit, joten risotto valmistuu nyt hetkessä. Lisäämme kuivatun riisin sekaan vain himpun vettä ja juhlapäivän kunniaksi reilun desin kuohuvaa. Lopuksi raastamme risoton päälle pecorino-juustoa.

Enpä muista, että risotto olisi koskaan maistunut niin hyvältä kuin täällä saaressa leirinuotion valaistessa pimenevää iltaa.

Eikä syntymäpäiväkakun virkaa hoitava mutakakkukaan maistu yhtään hullummalta, vaikka tälläkin kertaa sen pohja ehtii hieman kärähtää.

Kun viimeinenkin kuksallinen skumppaa on nautittu, ovat tähdet jo ehtineet iltataivaalle.

Pauliina on jo vetäytynyt telttaan makuupussiin lämpöön, kun minä vielä ihailen tähtitaivasta. Ja sitten, aivan kuin déjà-vu-ilmiönä, se tapahtuu taas: huomaan taivaanrannassa jotain vihertävää.

– Revontulet! Täällä on revontulet!

Saari todella on uuden nimensä veroinen – Paratiisisaari.

Tällä kertaa show on paljon maltillisempi kuin edelliskerralla, mutta silti minua hymyilyttää. Miten onkaan, että joka kerta, kun tulen retkelle tänne saareen, luontoäiti lahjoittaa minulle jotain satumaisen kaunista. Saari todella on uuden nimensä veroinen – Paratiisisaari.

Ja kun revontulten tanssi on hiipunut, on kuun vuoro. Se nousee oranssina tulipallona vastarannalta valaisten Saimaata peittävän jään, joka alkaa hehkua tuhansia timantteja.

– Miten ihmeessä tämän kauneuden keskellä malttaa mennä telttaan nukkumaan?

Lopulta kuitenkin päätän luovuttaa.
Pauliina nukkuu jo sikeästi, kun minä vielä virittelen kännykkäni latautumaan varavirtalähteeseen ja otan sen sisälle makuupussin lämpöön, jotta akku varmasti latautuisi.

Tällä kertaa en ehdi kuunnella kirjaa kuin muutaman sivun, ennen kuin olen syvässä unessa. Teltan sisällä on ihmeellisen lämmintä, paljon lämpimämpää kuin edellisyönä laavussa.

Talvivaellus Saimaalla: kolmas retkipäivä

Kolmantena retkipäivänä aurinko on ehtinyt kivuta jo korkeuksiinsa, ennen kuin me Pauliinan kanssa heräämme. Jos en olisi niin onnellinen kunnollisista yöunista (edellisyön painajaismaisen valvomisen jälkeen), minua saattaisi harmittaa, etten ollut herännyt ihailemaan auringonnousua. Paratiisisaaren auringonnousu kun on aina yhtä lumoava.

Mutta vaikka aurinko onkin jo ehtinyt nousta korkeuksiinsa meidän herättyämme, pääsemme me silti todistamaan satumaisen kaunista kuuran koristamaa pakkasaamua.

Toisin kuin ensimmäisenä iltana, edellisiltana olen muistanut varavirtalähteen lisäksi ottaa makuupussin lämpöön biohajoavat kosteuspyyhkeet. Vaikka tällaisesta muutaman päivän talvivaelluksesta selviäisi vallan mainiosti ilman peseytymistäkin, on ihanaa ylellisyyttä pystyä pyyhkimään edellispäivien savut ja hiet iholta kosteuspyyhkeillä, jotka voi sitten avotulella poltella. Kosteuspyyhkeistä ei tosin olen mitään hyötyä talvella, jos niitä ei muista pitää lämpimässä paikassa, missä ne eivät pääse jäätymään kivikoviksi (eli yöllä makuupussissa, ja päivällä povitaskussa).

Peseytymisrituaalin jälkeen nautiskelemme kaikessa rauhassa aamupuurosta ja -kahvista, sillä juuri näiden hitaiden hetkien vuoksi minä näitä retkiä rakastan. Eikä meillä tänään ole mikään kiire, sillä tämän päivän vaellusmatka on vain noin puolet edellispäivän matkasta.

Teltan purkaminen on hieman haikeaa, sillä tiedän, etten ehtisi takaisin tänne paratiisisaarelle enää ennen Saimaan sulamista ja veneily- ja melontakauden alkamista.

Leirin purkamisen jälkeen matka jatkuu kohti meidän viimeistä etappia, lahden rannalla sijaitsevaa laavua.

Mitä kauemmaksi paratiisisaaresta hiihdämme, sitä pilvisemmäksi sää muuttuu. Kurkistus sääennusteeseen näyttää, että tulossa olisi oikea lumimyräkkä. On siis hyvä aika suunnata takaisin rantaan.

Vaikka retkikuntoa olisikin vielä reilusti jäljellä, päätämme, että tämän päivän ilta on hyvä aika päättää vaellusretki, mutta sitä ennen olisi vielä yhden gourmet-aterian vuoro.

Tällä kertaa ruokalistalla on poropastaa ja pannukakkuja.

Tälläkin kertaa ateria onnistuu yli odotusten.
– Parempaa kuin ravintolassa, toteamme molemmat yhdestä suusta.

Viimeisen retkiaterian jälkeen on enää lyhyt hiihtomatka ja olemme vaelluksen päätepisteessä.
Tuntuu uskomattomalta, että nyt se on tehty – elämäni ensimmäinen useamman päivän talvivaellus on takana.

♡♡♡♡♡♡♡♡

Muistona kolmesta päivästä ulkoilmassa poskia kuumottaa, sormenpäät ovat hellänä ja silmät meinaavat ihan väkisin painua kiinni väsymyksestä, mutta silti haluan vielä hetken viipyillä retkimuistoissani ja käydä läpi vaelluksella ottamiani valokuvia.

Ulkona keli on jo muuttunut myrskyisäksi enkä voi olla miettimättä, miten satumainen tuuri meille Pauliinan kanssa sattuikaan. Kiitän säänjumalia siitä, miten paljon kaikkea kaunista ja ikimuistoista me muutaman päivän aikana saimme kokea, enkä voi olla tuntematta suurta kiitollisuutta siitä, että sain nauttia tästä kaikesta rakkaan ystäväni kanssa. Vaikka retkeen mahtui joitain epätoivon hetkiä, erityisesti sinä unettomana yönä, oli talvivaellus Saimaalla paljon enemmän kuin olin etukäteen uskaltanut toivoa – retkeen mahtui uskomattoman paljon hurmosta kaikesta ympärillä olevasta kauneudesta. Juuri tällaisten hetkien vuoksi tiedän, ettei tämä talvivaellus varmasti jää viimeiseksi!

Retkiterveisin Heidi ♡

Vinkkejä talviretkeilykohteista Savonlinnan seudulla

Jos haaveilet talviretkeilyn aloittamisesta, suosittelen, että tutkit retkimahdollisuuksia lähellä kotiasi. Aina ei tarvitse lähteä Lappiin asti talvivaelluksellekaan (jos siellä ei satu valmiiksi asumaan!). Esimerkiksi lähellä sijaitsevat kansallispuistot voivat tarjota hienoja talviretkeilymahdollisuuksia.

Savonlinnan seudulla kansallispuistoissa, niin Linnansaaressa kuin Kolovedelläkin, talvella yöpyminen saarissa on kuitenkin kielletty, koska haluamme antaa norpalle pesärauhan. Niinpä Savonlinnan seudulla pitää kansallispuistojen sijaan suunnata muualle. (Tosin Kolovedellä mantereella yöpyminen on sallittu.)

Mietin muutamia retkikohdevaihtoehtoja, joita itse haluaisin lähteä testaamaan. Koska täällä meidän seudulla on talvisin ylläpidettäviä jääteitä, voisi niitä hyödyntää hyvin myös talviretkillä! Tämä on paljon turvallisempi vaihtoehto kuin lähteä tuntemattomalle jääreitille, koska koskaan ei voi tietää, sattuuko reitille virtapaikkoja, joissa jää ei kannakaan retkeilijää.

Jääteitä hyödyntäviä retkivaihtoehtoja:

Kongonsaaren Pakarhiekka

Kongonsaaren Pakarhiekkaan pääsee kesällä veneellä tai Kongon lossin kautta autolla tai polkupyörällä, niin kuin minä viime kesänä siellä kävin. Talvella Kongolle pääsee jäätietä hyödyntäen. Pakarhiekalla on nuotiopaikka ja kuivakäymälä – ja kesäisin upea pitkä hiekkaranta. Tämä voisi olla kiva ja helppo talviretkikohde.

Savonlinnan Ikoinniemeltä (Tanhuvaaran urheiluopiston jälkeen tie oikealle) lähtee jäätie Ritosaareen. Matkaa Savonlinnasta Ritosaareen on noin 20 km. Ritosaaresta pääsee jäätietä Kongonsaareen (noin 4 km). Sitten tie vie läpi Kongon saaren ( matkaa kertyy noin noin 2 km) Pakarhiekan tulipaikalle. Perille pääsisi siis jopa autolla, mutta minä jättäisin auton Ritosaareen ja jatkaisin sieltä tämän noin 6 kilometrin matkan hiihtäen. Reitti Kongonsaaren läpi kulkee kauniin harjualueen yli.

Iso-Kankainen
Retkisaari Iso-Kankainen on kesällä tavoitettavissa veneellä tai meloen, mutta talvella sinne pääsee helposti vaikka hiihtäen, sillä sinne vie jäätie. Jäätien alkuun on Savonlinnasta matkaa kymmenisen kilometriä. Hiihtomatkaa jäätietä pitkin Iso-Kankaiselle kertyy vain kolme kilometriä, joten tämä on helppo kohde aloittaa talviretkeily. Saaressa on katettu nuotiopaikka ja kuivakäymälä sekä luontopolku, jonka voisi kiertää vaikka lumikengillä tai liukulumikengillä.

Minä kävin viime talvena saaressa pyörällä päiväretkellä. Voit lukea retkestä täältä.

Sumpunlahti Punkaharjulla

Punkaharjun Harjunportilta lähtee talvivaellusreitti Sumpunlahteen. Sumpunlahdessa on useita tulipaikkoja, grillikatos, kota ja kuivakäymälä. Matkaa kertyy yhteen suuntaan noin 8,5 km.
Katso kartta Punkaharjun talvireiteistä täältä.
Myös Karjalankallio, missä on komea laavu, voisi olla kaunis talviretkikohde.

Muita mahdollisuuksia:

Koloveden kansallispuisto: Lohilahti ja Hirviniemi

Vaikka Koloveden kansallispuistossa ei voi talvella lähteä retkisaariin yöpymään, on luvallista yöpyä mantereen puolella niin Lohilahdessa kuin Hirviniemessäkin. Molempiin paikkoihin on mahdollista mennä talvella lumikengillä tai liukulumikengillä.

Laavujenkierros Savonlinnan Pihlajaniemen ulkoilualueella

Laavujenkierrokselle voi talvella lähteä ainakin lumikengissä (niin kuin minä olen tehnyt), mutta varmasti myös liukulumikengätkin toimisivat mainiosti. Kauniita yöpymispaikkoja reitin varrella ovat esimerkiksi Mustalammen laavu, Soininmäki ja Kuikankolon laavu.

Myös Kievarinkierroksella, joka on yksi Savonlinnan hiihtoreiteistä, hyvä vaihtoehto talviyöpymiseen voisi olla Toson laavulla, joka sijaitsee kauniin lammen rannalla.

Valitsit sitten minkä tahansa reitin omalle talviretkellesi, kannattaa reittisuunnitelma aikatauluineen aina kertoa etukäteen jollekulle. Koskaan kun ei voi tietää, mitä retkellä tapahtuu. Lisäksi puhelimessa kannattaa olla ladattuna 112-sovellus, joka paikantaa sijaintisi, jos joudut soittamaan apua.

Lisää luettavaa
Kiinnostaako talviretkeilyn aloittaminen?
Lue siinä tapauksessa vinkit talviretkeilyyn aiemmin kirjoittamastani artikkelista:
Koukuttava talviretkeily – vinkkejä talvitelttailuun ja talviretkeilyyn

Kannattaa myös tutustua Partioaitan monipuolisiin talviretkeilyoppaisiin!

Lisää talviretkeilystä (myös päiväretkimahdollisuukista) Savonlinnassa voit lukea täältä aiemmin kirjoittamastani jutusta: Parhaat vinkit aktiiviseen talvilomaan Saimaalla.

---

Matka- ja tunnelmakuvia sekä pieniä matkatarinoitani pääset seuraamaan blogini lisäksi Facebookissani.
Käy kurkkaamassa myös Instagramiani, jonne tallentuvat ne kuvistani kauneimmat.
Blogiani pystyt nyt näppärästi seuraamaan Blogit.fi-sivuston kautta.
Follow my blog with Bloglovin

Tervetuloa mukaan matkoilleni♡.

Copyright © 2023 Maailman äärellä – Heidi Lehtosaari. All rights reserved.