Unelmat kuin hattarat
Minulla on unelma. Itse asiassa minulla on montakin unelmaa. Nämä unelmat, joista nyt puhun, ovat kevyitä unelmia –…
13.9.2015Minulla on unelma. Itse asiassa minulla on montakin unelmaa. Nämä unelmat, joista nyt puhun, ovat kevyitä unelmia –…
Tänä syksynä lähden Madridiin, elämäni kolmannen kerran, vaikka Madrid kuuluu melkeinpä inhokkikaupunkeihini. Mutta koska rakastan Espanjaa, olen päättänyt antaa…
Kesän jäljiltä kaikki on hieman rempallaan: Kesäsade on vihmonut ikkunat läikikkäiksi, ja sisään livahtanut kärpänen on jättänyt jälkensä…
Kun aamulla heräsin, aurinko paahtoi ja houkututteli jäämään uima-altaalle viettämään la dolce vitaa. Olin kuitenkin varannut minulle ja…
Maanantai 17.8. Uusi lukuvuosi on taas käynnistynyt, ja saan eteeni uudenuutukaisen lukuvuosikalenterin. Sen sivut ovat vielä ihanasti tyhjillään.…
Lähdin tänä kesänä Kalajoelle meren houkuttelemana. Itä-Suomen kasvatille matka Länsi-Suomen rannikolle oli kuin hyppy, jos ei nyt ihan…
Työt eivät ole kunnolla alkaneetkaan, kun se jo iskee – ahdistus, riittämättömyyden tunne, paniikki. Loman aikana olen vältellyt…
Muutin aikoinani Jyväskylään kahdesta syystä: kuvittelin, että siellä olisi komeita, urheilullisia nuoria miehiä ja hallitsin hyvin suomen kieliopin.…
Keväällä reissasin Sveitsin hurmaavissa pikkukaupungeissa Genevenjärven rannalla ja nousin Ranskan Alpeille ihailemaan lumihuippuisia vuoria, alkukesästä taas matkustin Italiaan,…