Skootteriretkellä vietnamilaista paratiisia etsimässä
Olen jo vuosia etsinyt omaa salaista paratiisiani. Tällä kertaa lähdin metsästämään paratiisia Vietnamista, Phu Quocin saarelta.
13.2.2016Olen jo vuosia etsinyt omaa salaista paratiisiani. Tällä kertaa lähdin metsästämään paratiisia Vietnamista, Phu Quocin saarelta.
Tasan vuosi sitten lumouduin talvipäivän kauneudesta ja valosta niin, etten voinut olla lähtemättä kamerani kanssa ulos pienelle kuvausretkelle.…
Vuokatti, sunnuntai-iltapäivä Makaan sohvalla reporankana. Posket punoittavat ja hymyilyttää, vaikka lihaksia särkee niin, etten kärsi juuri liikahtaa. Takana…
Voi Porvoo minkä teit! Viime viikonloppuna jouduin toteamaan, että olen kaikki nämä vuodet ollut väärässä. Olen nimittäin pitänyt…
Matkamessujen perjantaipäivä ei mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut. Se aika, joka minun piti perjantaiaamuna käyttää messujen kiertämiseen,…
Olen pitkin talvea kulkenut Savonlinnan rantaraitteja ja metsäpolkuja ja ikuistanut kaupunkimme kauneutta kamerallani. Tänä talvena Savonlinnan kauneus on…
Phu Quocissa on helppo päästä kurkistamaan paikallisten arkeen saaren pienessä mutta eläväisessä pääkaupungissa Duong Dongissa. Yksi lempipaikkojani täällä…
Phu Quoc Phu Quoc on paratiisimaisen kaunis lomasaari, täynnä värikästä paikallista arkea. Sinne kannattaa mennä etsimään omaa rantaa…
Haluaisitko voittaa liput matkamessuille? Entä kelpaisiko ilmainen matka New Yorkiin tai vaikkapa lennot Barcelonaan ja Välimeren-risteily uudella upealla Harmony…